Isänmaallisuus ja kansallispuvut

"Jos isänmaallisuus ei  julkisena määritelmänä kuuluu kaikille, se tukee kahtiajakoa ja kahtia jakautunut kansa on aina heikko, kirjailija Sofi Oksanen kirjoittaa. Hän pohtii itsenäisyyspäivän esseessään myös nationalismia ja suomettumisen aiheuttamaa hiljaisuutta - sekä kansallispuvun painoa." Sofi Oksanen: Isänmaallisuudesta, Helsingin Sanomat Kulttuuri 6.12. 2018.   

Olen kuvannut kansallispukuiset nuket kirpputorilla. Minulla oli Yhdysvalloissa AFS-vaihto-oppilaana ollessani mukana tällainen Munsalan kansallispuku. Käytin sitä, kun pidin puheita, joissa kerroin Suomesta. Montanassa oli paljon suomalaisia siirtolaisia, ja jätin kansallispukuni Amerikkaan, sillä paikalliset suomalaiset käyttivät kansallispukuja kuoroasuina. Sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa siirtolaiset käyttävät kotimaansa kansallispukua, vaikka heidän esivanhempansa olisivat muuttaneet Amerikkaan monta sukupolvea sitten. Sama käytäntö olisi mielestäni hauskaa Suomessakin.

Kansallispuvun jättäminen Amerikkaan  harmitti myöhemmin, kun tyttäreni olisi voinut käyttää samaa pukua. Kansallispukuja ostettaisiin enemmän, jos ne eivät olisi niin kalliita. Esimerkiksi mieheni sisar teki itselleen kansallispuvun kansalaisopiston kursseilla. Hän teki Ylä-Savon puvun, vaikka asui naimisiin mentyään Lounais-Suomessa. 

Kansallispuvut ovat kauniita, mutta myös konkreettisesti raskaita, ja ne päällä tulee kuuma lämpimissä sisätiloissa. Ne soveltuvatkin parhaiten ulkoilmajuhliin. Kansallispukuja näkee monissa maissa arkiasuinakin sekä naisilla että miehillä.

P.S. Valitan sitä, että blogeihini ei voi kommentoida, en edes minä itse. Bloggerissa on jokin vika, jota ei ole korjatttu. Se johtunee tosiasiassa Googlesta.

Ei tullut vielä kirjallisuuden Nobelia Sofille

Sofi Oksanen on saanut paljon julkisuutta kansainvälisessä mediassakin siitä, kuka saa tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Ei tullut vielä Nobelia Sofille, mutta hän on siirtynyt niiden kirjailijoiden joukkoon, joiden odotetaan saavan Nobelin. Ja se on jo suuri asia. Onnittelut Sofille siitä!

Sofi Oksanen on Nobelin arvoinen kirjailija

Sofi Oksanen's novel 'Purge' is a strongly moral novel about European history. And its theme is universal and timeless. The Nobel Prize in Literature for this writer would speed the investigation of the crimes of Communism and help to purge the European political climate.
Read more about Sofi Oksanen

Kirjoitin jo vuonnna 2010: jos olisin päättämässä kirjallisuuden Nobel-palkinnosta, antaisin sen Sofi Oksaselle. ´Nobel-palkinto tälle kirjailijalle ja kirjalle {Puhdistus] vauhdittaisi kommunismin rikosten käsittelyä ja puhdistaisi ilmaa Euroopan poliittisessa ilmastossa.

yhteenveto mielipiteistäni:

http://blogisisko.blogspot.fi/2010/03/mielipide-sofi-oksanen-kuvaa.html

Nyt kansainvälinen media pitää Sofi Oksasta mahdollisena ehdokkaana. Tästä se alkaa!

Olin samaa mieltä heti luettuan kirjan Puhdistus:

http://blogisisko.blogspot.fi/2008/04/sofi-oksanen-puhdistus.html

Photo: Anna Amnell
March 24, 2009 in Helsinki

Lisäys: Kirjoitin 6.8.2013: [myös Sofi-kollaasi]
Pidin jo Sofi Oksasen Stalinin lehmistä. Koin, että Suomeen oli syntynyt aivan uudenlainen kirjailija, joka ei ole suomalainen eikä virolainen, vaan edustaa uutta kansainvälistä kirjailijapolvea. Kun luin Puhdistuksen heti sen ilmestymisen jälkeen, tunsin että uusi puhdas lehti oli auennut Suomen kirjallisuuteen.

Lisäys 8.10.2013
http://www.ts.fi/kulttuuri/685505/Sofi+Oksanen+nosti+suomettumisen+poydalle+Frankfurtissa

Sofi Oksasen Puhdistus äänestettiin parhaaksi 2000-luvun kirjaksi.

Pidin jo Sofi Oksasen Stalinin lehmistä. Koin, että Suomeen oli syntynyt aivan uudenlainen kirjailija, joka ei ole suomalainen eikä virolainen, vaan edustaa uutta kansainvälistä kirjailijapolvea. Kun luin Puhdistuksen heti sen ilmestymisen jälkeen, tunsin että uusi puhdas lehti oli auennut Suomen kirjallisuuteen.
 


Vähän hauskuuttakin Sofin ystäville! Suuri koko

Vallankumous kirjojen maailmasssa

Otin eilen influenssarokotuksen ja sain miniflunssan, joka väsytti. Ajankuluksi luin vanhoja lehtiä.  Kesäkuun Writing Magazine oli jäänyt lukematta, ja sieltä löytyi kiinnostava ja ajankohtainen artikkeli. Sen aiheena olivat muutoksen tuulet kirjamaailmassa. Otsikko kuulosti yllättävältä. (Michael Allen: Winds of Change. There has never been a better time to be a writer. - Writing Magazine June 2012)

Lehti kertoo, että jopa sellainen kuuluisa kirjailija kuin Timothy Mo on siirtynyt omakustantajaksi. Syy: hän kokee, että kustantajat väheksyvät kirjailijoita. (Oikeastaan sana 'despise' tarkoittaa halveksivat, mutta se kuulostaa liian rajulta suomeksi sanottuna). Tällainen tunne ei ole tuntematonta Suomessakaan. Meitä suomalaisia järkytti se, miten eräs suuri kustantaja kohteli Sofi Oksasta, joka uskalsi esittää kritiikkiä. Oksanen on siirtynyt osittain omakustantajaksi aivan kuten Mo. Mutta pienessä Suomessa harva kirjailija uskaltaa esittää julkista kritiikkiä.

Kirjallisuusagentti Jonny Geller kirjoitti The bookseller-lehdessä, että kustantajien on pakko ryhtyä kohtelemaan kirjailijoitaan kunnioittavammin, kuunnella heidän mielipiteitään heitä koskevissa asioissa. Allenin mukaan Gellerin päätelmä on vallankumouksellinen. ("Geller's proposed change of attitude is revolutionary.")

Tammikuussa 2012 ilmestyi maailmassa enemmän kirjoja kuin koko vuoden aikana vuonna 1950! Kasvun syyt: print-on-demand, omakustantaminen ja joihinkin erityisaloihin keskittyneet pienet kustantamot. Lisänä tulevat e-kirjat.

Yllättävän paljon näyttää olevan Suomessa ennakkoluuloja omakustanteita kohtaan . Johtuuko tämä nuoren kulttuurin heikosta itsetunnosta? Esimerkiksi englanninkielisessä maailmassa on omakustannekirjailijoita ollut vaikka kuinka kauan.
Mutta mistä löytää oikea keino omakustantaa kirjojaan?

Lisäys:
“You must feel as I do, that our actual profession seems easy, but trying to get into print, dealing with publishers, seem to be overwhelming tasks.” Marcel Proust kirjeessä ystävälleen, kun ei löytänyt romaanisarjansa "Kadonnutta aikaa etsimässä" ensimmäiselle osalle kaupallista kustantajaa. Hän kustansi sen itse. 

Kuinka kirjailija voi selviytyä Suomessa?

Kopioin tänne talteen kommentin, jonka kirjoitin äsken Kirjailijan häiriöklinikka -blogiin (joka on suljettu. Juuri tästä syystä tallennan kommenttini, bloggaaja voi poistaa bloginsa milloin hyvänsä)

 Mikä herkullinen nimi luovan kirjoittamisen opettajan blogille!

Minunkin mielestäni kirjailijan tulee pyrkiä kirjoittamaan ajattomia kirjoja. Mutta kirjailijan täytyy usein hankkia leipänsä pelkällä kirjoittamisella ja vielä pienen kielialueen Suomessa.

Pintakulttuurin aiheet taitavat myydä enemmän, ainakin kustantajat suosivat niiitä. Ja sitten pitäisi saada apurahoja. Mutta entä jos "ikuisten aiheiden" kirjoittajaa ei arvosteta ollenkaan, vaan pidetään kirjallisuuden dinosauruksena, menneiden aikojen roskana. Hän saattaa olla kuitenkin loppujen lopuksi kuin torakka, arvoton mutta kestävä.:)

On tietenkin joitakin harvinaisia nerokkaita kirjailijoita, jotka pystyvät yhdistämään ikuiset aiheet ja pintakulttuurin. Sellaisena ilmiönä pidän Sofi Oksasta. Voin vilpittömästi sanoa, että lukiessani hänen kirjaansa Puhdistus koin samanlaisen tunnelman kuin lukiessani jotain suurta vanhan ajan klassikkoa, jossa armoton puhdistava tuli käy lukijan sielun läpi (Shakespeare tuli mieleen). Valitan, että en osaa paremmin kuvata kokemustani. (Uusinta kirjaa olen käännellyt käsissäni ja vihjannut miehelleni, että hän saattaisi tykätä siitä enemmän, kun se vaikuttaa ainakin alkuun "sotakirjalta") Muistan hyvin, kuinka väheksyvästi ja jopa vihamielisesti Oksaseen suhtauduttiin vielä muutama vuosi sitten. Kirjailijalla ei ole helppoa Suomessa.

 Olen kirjoittanut itse ensimmäiset kirjani huvikseni ja kokopäivätyön ohella, omissa oloissani öisin ja jouluaamuisin. Niitä on luettu, ensimmäisestä loppui painos parissa kuukaudessa. Olen saanut niistä muutamia hyviä arvosteluja, mutta en minkäänlaista arvostusta. Koska varsinainen tukeni on kirjallisuutta rakastava ja tunteva mieheni ja perheeni, se ei haittaa. Jatkan kirjoittamista edelleen.

Kaikissa kirjoissani nuorilla on ongelmia, niin kuin elämässä yleensä on, mutta ne eivät ole "oikeita" ja muodikkaita ongelmia. Viidennelle kirjalleni jouduin etsimään kustantajaa ja sitähän ei ollut löytyä, kun päähenkilöllä, 80cm pitkällä teini-ikäisellä tytöllä joka ryöstettiiin hovikääpiöksi, ei ollut ongelmia. Häneen ei kuulemma voitu samaistua. Onneksi lapset pitävät siitä tytöstä, vaikka hänelle ei ole tehty aborttia, hän ei ryyppää eikä ole edes lesbo.

Täytyykö lukijan voida samaistua (samastua) kirjan henkilöön? Lue: Kirjallisuus, empatia, henkilöhahmot

Miten löytää kompromissi?
Ja sitten Suomessa vielä politiikka sotkee koko ajan asioita, kansan jakaantuminen kahtia.

Nostan kukkahattuani niille suomalaisille kirjailijoille, jotka pystyvät elättämään itsensä kirjoittamisella ilman sukulaisuussuhteita kustannusmaailmaan tai muita keittiöportaan ilmiöitä.

Lue myös, kuinka kirjoittamisesta tuli Keski-ikäisen opettajattaren varaventtiili (oma blogini"Aurora")

Vielä toinen kommentti, tämä Facebookiin toisen kirjoittamisen opettajan sivulle:
" On aikamoista sekoilua tehdä kirjoitustyötä muun työn sivussa. " Muistan. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani kokopäivätyön ohella. Siinä oli hyvät puolensa. Kirjoittaminen  tuntui harrastukselta, kukaan ei koskaan pyytänyt kirjailijavierailuille, en välittänyt kirjallisen maailman kiemuroista. Ajattelin lähinnä lukijaa, tuntematonta tyttöä, joka lukee kirjojani kuten minä luin samassa iässä muitten kirjoittamia kirjoja. Sitten väsyin kahteen työhön, sillä sitähän se oli todellisuudessa. Kahden työn tekemistä samalla aikaa.

Tästä puhutaan: Sofi

Tästä puhutaan: Sofi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Osa Akateemisen kirjakaupan somistusta ikkunaan, jossa mainostetaan Sofi Oksasen kirjaa "Kun kyyhkyset katosivat". Se oli aikaa, josta Winston Churchill sanoi, että oli valittava liittolaiseksi piru tai paholainen.

Paljon Onnea Sofille!

Violetti_ja_Sofi_Oksanen, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Ensimmäinen painos myyty! 100 000 kirjaa. Olen yksi niistä, jotka ehtivät saada ensipainoksen, sillä mieheni osti sen minulle.
suuri koko/a larger size

Keskustelua Oksasen edellisestä kirjasta Parnassossa.

Sofi Oksasen uusin kirja

Sofi Oksanen, a photo by Anna Amnell on Flickr.

On luvassa jälleen lukuelämys.

Tätä me olemme odottaneet. (YLEn haastattelu)
Antti Majander HS:ssa  :"Sofi Oksasen uutuus on vaikeampi romaani kuin Puhdistus."
Sofia Oksasen kirjasta Puhdistus, oma arvioni . (= Koottu kommenteistani vuodelta 2008 heti sen jälkeen kun luin  Puhdistuksen ensimmäisen kerran muutama päivä kirjan ilmestymisen jälkeen.)

Tämä uusi kirja ei voi olla samanlainen suuri tapaus, sillä "Puhdistus" on vedenjakaja. Meidän on pakko puhua suomalaisesta kirjallisuudesta ennen ja jälkeen "Puhdistuksen". Joillekin "Puhdistus" on vieläkin liian kova pala nieltäväksi. Minulle Puhdistus merkitsee totuuden voittoa. Uskon, että "Kun kyyhkyset katosivat" tulee olemaan suomalaisillekin vielä vaikeampi kestää, sillä meillähän niitä takinkääntäjiä on ollut ja meillä totuus ei ole suosiossa.
Olisi aika kaivaa esille myös se, mitä kirjoitin Sofi Oksasesta Kiiltomadon keskustelupalstalla monta vuotta sitten. Koin Oksasen täysin uutena ilmiönä suomalaisessa kirjallisuudessa, yleismaailmallisena kirjailijana.
"Sofi Oksanen - kolmannen kulttuurin kirjailija: Jokaisen suomalaisen kannattaa lukea Sofia Oksasen kirja Stalinin lehmät, joka kertoo suomalaisen isän ja virolaisen äidin tyttären identiteetin etsinnästä. Sofi Oksanen edustaa sitä kirjalijatyyppiä, joka --" (27.12.03 13:15)
Nyt pitäisi löytää jostakin kansiosta loppuosa. Olen kopioinut ja tallentanut ne Kiiltomadon keskustelut. joihin osallistuin.

Minulle tulee vieras illalla. Aloitan kirjan lukemisen vasta myöhemmin. Katselen kirjan ensimmäistä sivua ja ulkoasua. Näen, että on edessä ankara viikonloppu. Mutta tällaisia kirjoja olen odottanut jo monta vuosikymmentä. Puhdistavia, vaikka Sofi Oksanen sanoo, että tässä kirjassa ei ole "puhdistusta", vapauttavaa loppua. Tämä taitaa olla kovaa suursiivousta lähihistoriassa.

Kommentti: Kirjailija, julkisuus, kilpailu, menestys

Sofi Oksanen on luonut itsestään taideteoksen, huomiota herättävän ulkomuodon, jolla on julkisuusarvoa. Photo: Anna Amnell (ks Flickr)

Kommentteja --(blogi lopetettu)

1. Naulan kantaan.

Meidän nuorin lapsi neuvoikin minua, kun sain ensimmäisen kirjani valmiiksi: Äiti, nyt sinun pitää järjestää jokin mehevä skandaali.
Olisi pitänyt noudattaa neuvoa.

:)

2. Eivät ostajat löydä kirjoja, jos ne eivät ole missään esillä. Suuret kustantamot ja suurilevikkisimmät lehdet ovat yleensä samojen suuryhtiöiden osia. Oman firman kirjailijoista tehdään näyttäviä juttuja. Muut pääsevät niissä harvoin esille.

Kirjoja ilmestyy niin paljon, että kukaan ei ehdi tutustua kaikkiin. Kirjallisuuden asiantuntijoita on vähän, ja hekin ovat jakaantuneet kaikenlaisiin kuppikuntiin.

Tällaisessa tilanteessa kirjailijan asema on suorastaan traaginen.

Sofi Oksanen on loistava kirjailija. Mutta olisiko hän vain pienen kirjallisen eliitin suosikki ilman tehokkaasti luotua imagoa, joka kiinnittää suurten joukkojen ja median huomion?

Haastatteluissa Sofi Oksanen osoittautuu erittäin älykkääksi ja rautaisen harkitsevaksi ihmiseksi. Silloin tällöin välähtää toinen, yksityinen puoli, lämmin ja ystävällinen ihminen. Menestyskirjailijan elämä vaatii hyviä hermoja ja älyä riippumatta siitä, miten suuri yleisö ja kustantaja kohtelee häntä.

Jos keskinkertaiset kirjailijat tukisivat toisiaan, he menestyisivät kaikki paremmin kuin nyt, sillä kyllä maailmaan kirjoja mahtuu. Ihmisten lukemisen tarve on loputon.

Valitettavasti tapahtuu enemmän pudotuspeliä, jossa kilpailijaksi koettu kirjailija sysätään syrjään keinolla millä hyvänsä. Pakostakin tulee mieleen sosiologian opiskelun aikoina luetut tutkimukset ja kokeet, joissa aggressiiviset rotat tunkivat kiltit ja pehmeät rotat häkin nurkkaan surkastumaan.

Mutta nykyään sanotaan, että ystävällisyys ja auttavaisuus ovat todellisen menestyksen salaisuus. Be nice!
Tämä on kommentti blogikirjoitukseen Julkisuusstrategia.
( Kommenttini tääsä blogissa  Sofi Oksasesta huhtikuussa 2008 heti 'Puhdistuksen' ilmestyttä. Kirja oli tärkein, ei kirjoittaja. )

3. kommentti

Sanonta "Onni täällä vaihtelee" on totta kirjallisessa maailmassakin. Jotkut suursuosikit menneisyydestä ja lähimenneisyydestä ovat täysin unohtuneet. Jotkut entisaikojen PR-miehet ja naisetovat muuttuneet klassikoiksi. Joidenkin piti elää hurjaa elämää, pilata terveytensä ja kuolla nuorena tuon päämäärän hyväksi.

Dickens olisi pärjännyt nykyaikanakin: hän osasi tehdä lukijat riippuvaisiksi kirjoistaan, jotka ilmestyivät jatkokertomuksina lehdissä ja teki kovasti jalkatyötä eli kiersi lukemassa tekstejään. Jos ei ole kovin halukas hurjaan ja hyperaktiiviseen kirjailijaelämään, voi koettaa olla sitkeä.

4.

rouva Tolstoi oli todellakin mainio kustannustoimittaja. Tyttären kertoman mukaan Tolstoi kirjoitti päivät epäselvällä käsialallaan ja vaimo selvitti hieroglyfit yöllä miehensä nukkuessa. Aamulla oli siisti versio odottamassa. Näin käytiin Sota ja rauha-kirjan käsikirjoitusta läpi 60 kertaa! Hyvä romaanihan siitä tuli.

5.

"Satojen eri kirjailijoiden kirjoja lähti taas lukijoiden kotiin. Niistä vain hyvin pieni osa oli topten-kirjailijoiden teoksia, osa hyvinkin hiljaisten tekijöiden ja osa jo kauan sitten kuolleiden tekijöiden."

Tuon me tiedämme jo kirjallisuuden historiasta. Mutta paljon on tapahtunut, ennen kuin nuo kirjat on edes painettu. Monet asiat vaikuttavat siihen, mitä kirjoja kustantajat haluavat ja mitä ostetaan kirjastoihin. Kirjallisuus ei ole enää ennen kaikkea kulttuuria vaan liike-elämää, jossa halutaan mahdollisimman paljon voittoa.

Onkohan enää edes vähälevikkisen arvokirjallisuuden tukea?

5.

Taiteellisuus ei auta, ei aina edes nerouskaan. Vuonna 1917 Virginia Woolf ja hänen miehensä alkoivat painaa Virginian esseita, novelleja ja romaaneja kotona käsikäyttöisellä painokoneella. Suurin osa hänen tuotannostaan on omakustanteita. Kotikirjapainon nimi oli Hogarth Press. 

Photo Friday: Soft light

Soft light on my favourite Finnish writer Sofi Oksanen.

Alkaako Suomi vihdoinkin itsenäistyä?

Helsingin Sanomat tänään: Suvi Ahola "Pala kotoista itsesensuuria murtui" ja Pekka Pesonen: "Piinaava totuus painaa" Kirja-arvostelu: Aleksandr Solzenitsyn: Gulag. Vankileirien saaristo. Suom. Esa Adrian. Silberfeldt. 1303s.

http://www.gulag.fi/ 

Kustantajan sivut

ja
Onko Suomi tullut vihdoinkin itsenäiseksi? (Iltalehti)

Sofi Oksanen on nyt myös kustantaja.
Mielipiteeni: Sofi Oksanen kirjailijana

Milloin Sofi Oksanen saa Nobel-palkinnon?

Jos olisin päättämässä kirjallisuuden Nobel-palkinnosta, antaisin sen Sofi Oksaselle. Varsinkin hänen kirjansa "Puhdistus" [Purge] on vahvasti moraalinen teos Euroopan historiasta, mutta sillä on myös ajaton aihe, kuten olen kirjoittanut blogissani jo aikaisemmin ja Parnasson keskustelussa pian Puhdistus-teoksen [Purge] ilmestyttyä. Nobel-palkinto tälle kirjalle vauhdittaisi kommunismin rikosten käsittelyä ja puhdistaisi ilmaa Euroopan poliittisessa ilmastossa.

If I could decide about the Nobel prize in literature I'd give it to Sofi Oksanen. Her book 'Purge' is a strongly moral novel about European history, but its theme is universal and timeless as I wrote in this blog and elsewhere after reading it in April 2008. The Nobel Prize in Literature for this writer would speed the investigation of the crimes of Communism and help to purge the European political climate.

Sofi Oksanen tarvitsee nyt työrauhaa

On itsestään selvää, että Sofi Oksasesta tulee vielä Nobel-kirjailija, jos hän saa jatkaa rauhassa kirjailijantyötään. Hän on hyvä kirjailija, rohkea kirjailija - ja  hän edustaa kahta pientä kansakuntaa, jotka joutuivat kokemaan kovia viime vuosisadan hirmuvaltion Neuvostoliiton naapureina. Niiden kohtalo oli erilainen: Suomi säilytti ulkonaisen vapautensa, mutta sai henkisen trauman, josta toipuminen kestää kauan. Viro menetti ulkonaisen vapautensa, mutta säilytti henkisen itsenäisyytensä.

Sofi Oksasen tekee suureksi kirjailijaksi se, että hän nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä ja ajatonta, kuten  kirjoitin Parnasson keskustelupalstalla ja blogissani jo vuonna 2008 Sofi Oksasen kirjan Puhdistus [Purge] ilmestymisen jälkeen. Ostin sen heti kirjakaupasta ja ahmin sen innoissani. Suuria kirjoja ilmestyy harvemmin.

Klikkaamalla hakusanaa Sofi Oksanen voi nähdä muut kirjoitukseni tästä aiheesta.

Nopein ratkaisu olisi erottaa Anna Baijars

 Tänään olen taas iloinen siitä, että meille tulee Hesarin lisäksi myös HBL. Baijars-Oksanen -tapauksessa Hesarin toimittajat kirjoittavat varovaisesti ja omalle firmalleen solidaarisina, mutta HBL:n Pia Ingström voi kirjoittaa vapaasti siitä, että kun Oksasen tasoinen kirjailija "erotetaan", hänen kritiikkinsä on selvästi osunut arkaan paikkaan.(ks. HBL 17.6.2010 "Alla känner apan, nu om inte förr.")

HBL haastattelee myös Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaa, joka muistuttaa kirjallisuuden erikoisasemasta ("Författaren ingen korvfabrikant"). WSOY näyttää uskovan, että tuotenimi on tärkeämpi kuin tuote, tässä tapauksessa kaunokirjallisuus. Mutta kuten myös HBL sanoo, lukijaa ei liikuta, mikä kustantamo kirjan julkaisee.

Mieleeni tuli heti alussa, että ehkä WSOY luotti siihen, että Suomen kaltaisessa vahvasti vasemmistolaisessa kulttuuri-ilmastossa kukaan ei tule puolustamaan oikeistolaista kirjailijaa. Uskottiinko suomalaisen perussynnin, kateuden, myös koituvan tässä tapauksessa WSOY:n eduksi? Onhan Oksanen saanut nopeammin kuin kukaan muu suomalainen kirjailija tunnustusta, palkintoja ja rahaa, menestynyt sekä Suomessa että ulkomailla, kuten HBL muistuttaa.

Uutista WSOYn suhtautumisesta ei ollut uskoa todeksi. Ajatteli, että seuraavana aamuna herää ja toteaa nähneensä kirjallista painajaisunta. Jokainen vähänkin kaunokirjallisuutta arvostava ja tunteva ihminen tajuaa, että WSOY teki suunnattoman virheen, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

Nopein tapa selvitä tästä kiusallisesta skandaalista olisi erottaa Baijars.

Lisäys: Ennustin oikein. Niinhän siinä kävi.
http://www.talouselama.fi/uutiset/uusi-emanta-wsoy-ssa-baijars-ulos-majander-reenpaa-sisaan-3367762

Mielipiteeni Sofi Oksasesta kirjailijana

Conflict between WSOy and its best selling author Sofi Oksanen

Lisäys:
Näin pienen kielialueen kulttuurintekijöillä, myös kustantajilla pitäisi olla mielessä muutakin kuin voiton maksimointi. Muuten meillä ei ole kohta enää suomalaista kulttuuria ja suomalaisia kirjailijoita. Yhteiskunnassa on ollut kautta aikojen muitakin arvoja kuin omaisuuden kartuttaminen.

 Lisäys 2: Helsingin Sanomat 22.6.2010: "WSOY:n ykköspomo Jacques Eijkens tukee Anna Baijarsia" . Eijkens: "--rehellisesti sanoen kyllähän Sanoma pärjäisi ilman kirjojen kustantamistakin."
Oksasesta: "--vaikka Oksanen sopiikin itse hyvin yhtiön uuteen ajatteluun ["Jatkossa kustantaminen keskittyy entistä enemmän kirjailijan persoonan ja brändin ympärille."]  hän asettui muutosta vastustavien äänitorveksi."

WSOY:n johto takana. Baijars on ollut vain käsikassara.
Päivitys 9/2012
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen

Mielipide: Sofi Oksanen kuvaa yleismaailmallisia, ajattomia aiheita

Sofi Oksasen Puhdistus (in English 'Purge' ) ilmestyi huhtikuussa 2008. Se on saanut Finlandia-palkinnon, Runeberg-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston palkinnon (Nordic Prize to Sofi Oksanen). Sofi Oksanen kirjoittaa poliittisesta sorrosta ja naisten kokemasta väkivallasta, mutta hänen suuruutensa on siinä, että hän nousee noiden aiheiden yläpuolelle yleisinhimillisiin ongelmiin, pahuuden ytimeen.

Poliittinen sorto ja naisten kokema väkivalta ovat yleismaailmallisia, ajattomia ongelmia, mutta vielä yleismaailmallisempi ja ajattomampi on se pahuus, mikä syntyy meidän sisässämme, kun annamme pahalle vallan. Eivät kaikki miehet pahoinpitele naisia eivätkä kaikki naiset ilmianna sisartaan edes äärimmäisissä olosuhteissa.

Sofi Oksanen nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä. Antiikin tragedioissahan kuvataan myös pahuutta ja rakkauden tuhovoimaa. Samoin tekee Shakespeare.

Minusta Oksasen kirjan tärkeys on siinä, että se kuvaa sitä, että vielä kamalampaa kuin ihmisen kiduttaminen ja tappaminen oli se, että hänet vieteltiin vakoilemaan omaa perhettään ja ystäviään, hänen sielunsa tuhottiin.

Ei kuitenkaan kokonaan Aliden kohdalla, sillä hän nousi vielä vanhuksena siitä loasta, jossa hän oli elänyt ja sovitti pahat tekonsa niin hyvin kuin osasi. Siinä viimeisessä sodassa hän ei ollut enää pahan puolella.

Suvun naiset nousivat yhdessä pahaa vastaan.

Kirjasta keskusteltiin heti tuoreeltaan huhtikuussa 2008 Parnasson blogissa. Kirjoitin kommenttini suoraan nettiin luettuani kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen.
Ylläolevat mielipiteeni on poimittu kommenteista, joita kirjoitin tuohon keskusteluun. (huhtikuussa heti luettuani kirjan "Puhdistus". )Olen käyttänyt tässä kirjoituksessa kommenteissani esiintyvän sanan 'ikuinen' sijasta sanaa 'ajaton'.

Kirjailijana kiinnitin huomion myös Oksasen romaanin kieleen ja kirjoitustekniikkaan:
Pidän Oksasen kielestä ja ihailen sitä taitoa, jolla hän kuljettaa eri aikatasoja tässä romaanissa.

Terapeuttista kuunneltavaa

Eilen oli kulunut 60 vuotta siitä, kun 20 000 virolaista vietiin keskellä yötä kotoaan perheittäin karjavaunuilla tuhansien kilometrien päähän kodeistaan. Tuhannet jäivät sille tielleen eikä heidän kohtalostaan tiedetty mitään. Nekin jotka pääsivät kotiin joutuivat vaikenemaan ja kärsivät henkisistä ja fyysisistä vammoista. Vasta Viron saatua jälleen itsenäisyytensä, he pystyivät puhumaan kokemuksistaan. Venäläiset kieltävät kaiken ja pitävät näitä kyydityksiä normaaleina "väestönsiirtoina".

Meille suomalaisille on ollut terapeuttista kuulla, kuinka avoimesti virolaiset ja suomenvirolaiset puhuvat neuvostoajasta. Sofi Oksanen ja Imbi Paju kertoivat eilen Akateemisessa kirjakaupassa kirjastaan Kaiken takana oli pelko. Heitä haastatteli Iivi Anna Masso

New York, lumi, Gandhi - ja Sofi Oksanen

New York, lumi ja Gandhi - Siinä vasta yhdistelmä.
Sofi Oksanen in World Literature Forum.

En ole ollut koskaan New Yorkissa talvella, aina vain kesällä, kun siellä on kova helle. Katselen usein tämän New Yorkissa asuvan puolalaista syntyperää olevan naisen valokuvia Flickrissä. Huomaan, että minulla alkaa olla ikävä toiselle puolen valtamerta. Sanotaan, että kerran siirtolaisena ollut kaipaa aina rapakon toiselle puolelle, olipa hän kummalla puolen hyvänsä.

Paljon vaikuttaa myös se, että valtava Amerikka on pystynyt tekemään suuren loikan tulevaisuuteen, mutta Suomi junnaa edelleen menneisyyden lätäköissä.

Lehdistössä kysellään nyt, ansaitseeko Sofi Oksanen myös Runeberg-palkinnon. Jonkun toisen kirjailijan kohdalla olisi järkevää kysyä näin, mutta Sofi Oksanen edustaa uutta tilannetta suomalaisessa kirjallisessa maailmassa. Sofi Oksanen on uuden kulttuurin edustaja Suomessa, mutta hänhän onkin kahden kulttuurin kasvatti, suomenvirolainen, joka uskaltaa ilmaista mielipiteensä.

Kysykäämme ennemminkin: Ansaitsevatko vasemmistolainen suomalainen kulttuuri ja maahanmuuttajille vihamielinen Suomi Sofi Oksasen kaltaisen kirjailijan, joka edustaa nyt suomalaista kulttuuria maailmalla? Näen palkintovyöryn merkkinä kahdesta asiasta: Sofi Oksanen on harvinaisen hyvä kirjailija. Suomalainen kulttuuriväki tekee katumusharjoituksia vuosikymmenien syntien vuoksi.

Toisinaan viimeiset tulevat ensimmäisiksi jo tässä maailmassa. Virolaisen maahanmuuttajaäidin tytär, joka kerää parhaat kirjallisuuspalkinnot Suomessa, on jotain samaa, kuin oli Gandhi Brittiläisessä imperiumissa tai mitä on Obaman perhe Valkoisessa talossa. Muutoksen alku.

Paljon Onnea, Sofi!

Sofi Oksanen sai vuoden 2008 Finlandia-palkinnon romaanillaan "Puhdistus".
Sofi Oksanen: Puhdistus (kommmenttini huhtikuussa 2008 Parnassson keskusteluissa)

Onnittelukukan olen kuvannut vuosi sitten Kroatiassa, jossa Sofi Oksanen oli kirjailijavierailulla muutama viikko sitten.

Parnasson keskustelu Sofi Oksasen kirjasta. Kommentoin siinä. Osa kommenteistani myös tässä blogissa. Klikkaa sanoja 'Sofi Oksanen'.

On todellakin hyvä olo tämän vuoden Finlandia-palkinnosta. Sofi Oksanen on rehellinen ja suora kansainvälinen kirjailija, jolla on häikäisevä tyyli.

Sofi Oksanen: Puhdistus

Kuvassa Hotelli Torni . Kuva: Anna Amnell 2008

(Parnasso-blogin Sofi Oksanen -keskusteluissa huhtikuussa 2008 mainitaan hotelli Torni, sillä "Tornin pidoissakin" esiintyi nimimerkki Humanisti, rehtori Touko Voutilainen. 2000-luvun nimimerkki Humanisti kirjoitti Oksasen kirjasta mielipiteen, jota käytettiin keskustelun kohteena olleen kirjan mainoksessa. ks. Parnasson edellinen keskustelu) Vahvennus tekstiin myöhemmin. Siinä on mielipiteeni tiivistettynä.

Parnasso: Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti (15.04., klo 12.15.): (keskustelu poistettu] 2008

"Oksasen Puhdistus on häikäisevä. Parasta Suomessa julkaistua kaunokirjallisuutta aikoihin." [tuntemattoman henkilön kommentti, jota oli käytetty mainoksessa..]

Siinä se on sanottu lyhyesti ja ytimekkäästi. Minäkin olen samaa mieltä.

Sofi Oksanen kirjoittaa virolaisen suvun kohtaloista, mutta hänen romaaninsa on yleismaailmallinen. Vielä tuhoisampaa kuin poliittinen vaino on ihmisen sydämessä kasvava pahuus.

Aliide Truu muuttuu hirviöksi, kun alkaa himoita sisarensa miestä. Hänen hillitsemätön tunteensa tuhoaa suvun, rakastetun ja hänet itsensä. Kirjassa on myös sovitus, sekin unohtumaton ja karmaiseva kuten Aliide kokonaisuudessaan.

Pidän Oksasen kielestä ja ihailen sitä taitoa, jolla hän kuljettaa eri aikatasoja tässä romaanissa.

Tuo jäi mieleen yhdestä lukukerrasta.(Ostin kirjan 5.4. ja luin sen heti] Annoin kirjan lahjaksi ulkomailta käymässä olleelle sukulaiselle. Pitää ostaa uusi kirja, jotta voi kirjoittaa lisää, esimerkiksi siitä, miten nuori tyttö pakotetaan prostituoiduksi. Olivatko nämä miehet, äärimmäisen pahuuden ilmentymiä hekin, venäläistä mafiaa vai oliko tämä vain Aliiden tulkinta tilanteesta?

Lue myös tämä: Matka Liehun Helenestä Oksasen Puhdistukseen.

Hyvä kirja-arvostelu löytyi Savon Sanomista.

Lisäys: Toinen kommenttini

Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti (17.04., klo 10.48.):
Skandalistille:

Kirjoitin mielipiteeni suoraan nettiin sen perusteella, mikä tuli ensimmäiseksi mieleen tuon yhden ainoan lukukerran perusteella. Yksityiskohtaisia ja huolellisesti punnittuja kirja-arvostelujahan on löydettävissä muualta. Tämähän on nettijutustelua.
Alinen kuvaus oli todella loistava. Ei ole ole tullut aikaisemmin sellaista naista kirjallisuudessa vastaan.

Tietenkin poliittinen sorto, jossa ihmiset elivät, vääristi heidän ihmissuhteensa. Joten olosuhteilla oli osuutta.

Mutta halusin korostaa sitä, että niin kuin ainakin suuret kirjailijat, Oksanen ei tyytynyt kirjoittamaan vain poliittisesta sorrosta ja naisten kokemasta väkivallasta. Nekin ovat yleismaailmallisia, ikuisia ongelmia, mutta vielä yleismaailmallisempi ja ikuisempi on se pahuus, mikä syntyy meidän sisässämme, kun annamme pahalle vallan. Eivät kaikki miehet pahoinpitele naisia eivätkä kaikki naiset ilmianna sisartaan edes äärimmäisissä olosuhteissa.

Näin Sofi Oksanen nousee äitinsä kotimaan Viron ja viime vuosisadan kauheuksien yläpuolelle ja kirjoittaa siitä, mikä on yleisinhimillistä. Antiikin tragedioissahan kuvataan myös rakkauden tuhovoimaa. Samoin tekee Shakespeare.

Varmuuden vuoksi kerron, että en tunne Sofi Oksasta, en ole tavannut häntä koskaan enkä ole hänen sukulaisensa enkä kummitätinsä. Mutta olen lukenut elämäni aikana hyvin paljon kirjoja.

Kommenttini toiseen keskusteluun Parnasso-blogissa. Lue, mitä mieltä ollaan Sofia Oksasen romaanista. Kirjoita sinne mielipiteesi! (huhtikuussa 2008):

Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti (17.04., klo 16.02.):

Arkisessa jokapäiväisessä kielessä meidän ei tarvitse kysellä, mitä hyvä ja paha tarkoittavat. Hyvä teko ja paha teko ovat itsestään selviä.

Jos hyvän ja pahan ongelmaa ryhdytään saivartelemaan, luodaan yleensä keinotekoisia ongelmia, kieli alkaa "laiskotella" kuten Wittgenstein sanoo osuvasti. Ajattelun tehtävä on olla terapiaa, joka vapauttaa ihmisen saivartelevien filosofioiden vallasta eli "päästää kärpäsen pullosta".

Lukekaa Sofi Oksasen "Puhdistus", niin tämä keskustelu voisi saada asiallisemman luonteen.

ja lopuksi kommenttini samassa keskustelussa :

--olen ihan samaa mieltä siitä, että olisi jo korkea aika puhua kommunismin rikoksista Suomessakin samalla tavalla avoimesti kuin puhutaan natsien rikoksista.

Kommunismin rikoksistahan Sofi Oksanen kirjoittaa. "Puhdistus" on järkyttävä lukukokemus.

Täällä me suomalaiset elimme Neuvostoliittoa mielistellen samalla aikaa, kun virolaiset joutuivat elämään neuvostotodellisuudessa.

Minusta Oksasen kirjan tärkeys on siinä, että se kuvaa sitä, että vielä kamalampaa kuin ihmisen kiduttaminen ja tappaminen oli se, että hänet vieteltiin vakoilemaan omaa perhettään ja ystäviään, hänen sielunsa tuhottiin.

Ei kuitenkaan kokonaan Aliden kohdalla, sillä hän nousi vielä vanhuksena siitä loasta, jossa hän oli elänyt ja sovitti pahat tekonsa niin hyvin kuin osasi. Siinä viimeisessä sodassa hän ei ollut enää pahan puolella.

Suvun naiset nousivat yhdessä pahaa vastaan.