Näytetään tekstit, joissa on tunniste salapoliisiromaanit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salapoliisiromaanit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2015

Miksi pidämme dekkareista?



Miksi katsomme salapoliisisarjoja ja luemme dekkareita, vaikka niissä on kauhua, rikoksia ja julmuutta? Niistä parhaimmissa on rikosten, julmuuden ja paheiden vastapainona ystävyyttä ja työtoveruutta kuten Hercule Poirot & Hastings & Japp & Miss Lemon, Holmes & Watson, lämminhenkinen poliisi kuten Tapani Baggen Väinö Mujunen tai miellyttävä rikosten selvittelijä kuten Miss Marple, kulttuuria Virpi Hämeen-Anttila dekkarien tyyliin, tuttu kaupunki. Listaa voisi jatkaa. Suosituissa sarjoissa on henkilöitä, jotka kutsuisi olohuoneeseensa, joihin kiintyy niin, että heistä tulee kuin miellyttäviä sukulaisia.

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2014

Maria Lang entistä suositumpi



















Sarja tapahtuu 1950-luvun alkupuolelle, ja siitä näkee, että sotia käymätön Ruotsi oli paljn vauraampi kuin monien sotien runtelema Suomi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Crimes_of_Passion_%28TV_series%29
http://www.bbc.co.uk/programmes/galleries/p0233866
http://www.bbc.co.uk/programmes/galleries/p0233866
YLEFem

tiistaina, syyskuuta 30, 2014

Salapoliisiromaanit kiehtovat levottomina aikoina



Olen miettinyt, keksikö Agatha Christie tästä Zagrebin Hotel Esplanadin korkeaselkäisestä tuolista erään tärkeän kohdan kirjaansa Bertramin hotellissa? Hän yöpyi nimittäin täällä mennessään Mesopotamiaan tapaamaan ystäviään jo ennen sitä aikaa, kun oli itse naimisissa arkeologin kanssa.

Tämä kirjoitus on ollut tässä blogissa jo vuona 2005. Se perustuu vanhaan artikkeliini P. D. Jamesista.Vanhoja kirjoituksia on kuitenkin vaikeaa löytää ja lukea. Tuntuu aiheelliselta toistaa se tässä mellkein 10 vuotta myöhemmin ja kysyä: Onko jokin muuttunut? Vanhat salapoliisiromaanit näyttävät olevan edelleen suosittuja. Ja nyt eletään erityisen levotonta aikaa maailmanpolitiikan kannalta.

 ”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen. Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja. Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin. P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen. Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa. Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? © Anna Amnell

tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Kommentti: Dekkareiden maailma

Perinteiseen dekkariin yliluonnollinen selitys ei sovi ratkaisuksi, mutta voihan kirjailija tehdä mitä hyvänsä kunhan se onnistuu. On kovin monenlaisia lukijoita ja odotuksia.

On realismia, että kirjan henkilöt ajattelevat ja pohtivat yliluonnollisia asioita. Se on normaalia. Pelkkiiin "tosiasioihin" uskovat ihmiset ovat tylsiä, siksi heidät pitää marinoida yliseksuaalisuudella ja rajulla väkivallalla, johon lukijat ajan miittaan kyllästyvät. Ja mikä sitten on yliluonnollista?

Englantilaisten salapoliisiromaanien ja -sarjojen maailmanmenestys johtuu siitä, että niiden maailmassa on laaja skaala maailmankuvia ihan niin kuin todellisessa maailmassa. Mutta yleensä kaikella on järjellinen selitys. Joskus ovi jätetään hiukan raolleeen ..

torstaina, marraskuuta 07, 2013

Agatha Christien kanssa


Olen lukenut melkein koko ikäni Agatha Christien kirjoja, ensimmäiset naapurissa asuvan toimittajan ullakolla, jossa oli kasoittain hänelle arvostelijan kappaleiksi lähetettyjä kirjoja.

Suosikkejani: Lue netistä ilmaiseksi Stylesin tapaus (1919),  Christien esikoisdekkari, jossa hän esitteli Poirotin, Jappin ja Hastingsin. Salainen vastustaja (1922), jossa Tommy ja Tuppence. Voit lukea molemmat kirjat ilmaiseksi täältä netistä.

Näitä katson kotona DVD:ltä uudestaan ja uudestaan, ja Miss Marpelena on Joan Hickson: Murder at the Vicarage  eli Murha pappilassa (1930, suomennettu nimellä Murha maalaiskylässä), Bertramin hotellissa (1965) sekä Ruumis kirjastossa (1942), jossa unohtumattomat vuorosanat: Threre's a body in the library! ja Liberty Hall! Liberty Hall!

lauantaina, elokuuta 10, 2013

Kommentteja: Camilla Läckberg

IMG_3962 by Anna Amnell
IMG_3962, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kommentteja blogiin Leena Lumi (Läckbergiä koskeviin kirjoituksiin)

1. Leena, odotan kiinnostuksella, mitä ajattelet Camilla Läckbergin Enkelintekijästä. Päätin tutustua hänen tuotantoonsa, ja olen lukenut häneltä jo kaksi kirjaa, kirjan lahkolaissaarnaajasta ja Majakanvartijan. Hyvin kiinnostavia kirjoja. Hiukan minua häiritsee jatkuva näkökulman vaihtuminen jopa samalla sivulla. Saarnaajan alku on aivan loistava, ne ensimmäiset kaksi sivua. Enkelintekijä minulla myös on, ja aion ostaa loputkin kirjat.

2. Saarnaajasta pitäisi käyttää sanaa huijarisaarnaaja. Hirveä kirja, taitava juoni.
Ostan näitä kirjoja saman kadun varrella olevasta divarista. Kirjoja on kertynyt niin paljon, että en yleensä enää käytä niihin paljoa rahaa.


3. En ole vielä lukenut Enkelintekijää, joka kiinnostaa kovasti ja odottaa tuossa vieressäni kirjahyllyssä. Mutta tähän asti lukemieni kirjojen perusteella olen sitä mieltä, että Läckberg on kasannut Annalle [salapoliisin kirjailijavaimon sisarelle] liiaksi ongelmia ja onnettomuuksia.

Liioittelu on tyylikeino. Se toimii tehokkaasti huumorin keinona esimerkiksi elokuvassa Blues Brothers, jota katsoimme eilen illalla. Kerronnan täytyy olla Jobin kirjan tasoa, jotta onnettomuuksien ja vastoinkäymisten kasaaminen yhden henkilön niskaan ei muutu huumoriksi tai kiusalliseksi.

4. (Tuosta Jobin kirjasta. Lassi Nummen käännös on loistava, yltää samalle tasoille kuin englantilaisten King James, jonka vaikutus tuntuu edelleen  englanninkielisessä lehdistössä, kaunokirjallisuudessa ja puheessa. )

tiistaina, huhtikuuta 16, 2013

Kaksi dekkarimestaria: Mika Waltari ja Eeva Tenhunen

IMG_0505

Kuvassa läjä viime päivinä luettuja kirjoja. Ylinnä kouluaikojeni löytö Edgar Wallacen Punainen ympyrä. Alkuperäinen Punainen ympyrä - juuri kuvassa olevan näköinen - oli naapurimme, Salmettaren toimittajan vintillä, joka oli minun samoin kuin pikkusiskoni ikioma yksityinen "kirjasto".
Seuraa kommentti, suoraan nettiin kirjoitettu. Huomasin, että lopusta puuttui kysymysmerkki.

Olen lukenut jonkin aikaa ihan urakalla dekkareita, viimeksi kaikki Mika Waltarin Komisario Palmu-kirjat ja Eeva Tenhusen tuotannon, joka olikin minulle täysin uutta. Mestareita nämä kaksi, Waltari ja Tenhunen. Koetan hankkia ne itselleni ihan omiksi.

Olen lukenut tähän asti lähinnä englantilaisia dekkariklassikoita, jo koululaisena suomeksi. Johonkin aikaan luin paljon myös historiallisia dekkareita, nimenomaan keskiajan ja renessanssin aikaa kuvaavia.

Olen kodikkaiden dekkareiden lukija, siksi suurin suurin osa nykyajan dekkareista ei miellytä. Minun kaltaisiani on onneksi maailmalla paljon, joten riittää lukemista ja katsomista. Jos on aikakauden ja kulttuurin kuvausta, TV-sarja on monesti mieluisampi kuin kirja ja mikä parasta, sitä voi katsoa hyvässä seurassa kotona. Meillä on iso DVD-kokoelma. Onneksi parhaat kestävät uudelleen katsomisen, sillä uusia ei ole tullut aikoihin. Morse kuoli, ja Lewis-sarjakin loppuu.

Oletko huomannut, että Colin Dexterin voi nähdä lyhyen hetken kaikissa hänen kirjoistaan tehdyissä sarjoissa?

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012

Kommentteja: kirjallisuus


Molemmat Leena Lumi -blogiin:

1. Kirjojen lukemisessa on erilaisia vaiheita. Toisinaan sitä ahmii mitä hyvänsä. Näin oli varsinkin kouluaikana, jolloin luin kirjan päivässä vuosikausia. Kannoin kirjastosta kirjoja selkä vääränä. Opiskeluaikana kaunokirjalllisuus oli tenttikirjojani vuosikaudet. 
Toisinaan ei kelpaa mikään. Niin on nykyään. Mieheni käy läpi nobelistien romaaneja ja runoja, ja silloin tällöin nappaan jonkun teoksen hänen kirjastosta lainaamistaan kirjoista.
2.
Minunkin suosikkeihini kuuluu P. D. James. Tietenkin myös Agatha Christie. Luin Agathaa pitkästä aikaa, nuoruudenteoksia, joissa on hiukan erilainen tunnelma kuin myöhemmissä. Tunnetko Ngaio Marshin?

lauantaina, marraskuuta 12, 2011

P. D. James: Death Comes to Pemberley




P. D. Jamesin uuden salapoliisiromaanin ajankuvaus on herkullista, kieli kaunista. Niistä nautin.

On kiinnostavaa verrata tätä 90-vuotiaan P. D. Jamesin 2010-luvun romaania Austenin kirjoihin, jotka ovat nuoren naimattoman naisen kirjoittamia 1800-luvun alun romaaneja.

Tämä ei ole modernia ihmistä kosiskeleva naistenromaani vaan klassinen salapoliisiromaani, jossa sekä miehet että naiset kuvataan realistisesti tuon aikakauden ihmisinä.

Se on samalla historiallinen romaani, jossa Englantia ja sen ihmisiä kuvataan nykyajan tietämyksen avulla.

Austenin kirjat päättyvät avioliittoon, mutta Jamesin kirjassa kaikki alkaa siitä. Nuori Jane Austen kuvasi elämää sellaisena, kuin hän oli sen tuon ajan nuorena naisena kokenut.

Romaaniensa sankaritarten lailla Jane Austen oli kulkenut ahkerasti tanssiaisissa ja kutsuilla haaveenaan löytää aviomies itselleen. Ennen lyhyen elämänsä loppua hän oli kokeva hylkäämisen, torjuva kosinnan ja jäävä naimattomaksi.

Austen kuvaa avioliittoa ulkoapäin, kuvaa vanhempiensa ja tuttavaperheiden avioliittoja. P. D. James astuu Elizabethin ja Darcyn eli Fitzwilliamin avioliittoon sisälle.

Se on rakkausavioliitto. Mahtavaa sukukartanoa kohtaava skandaali ei horjuta heidän läheistä ja hellää suhdettaan, mutta se paljastaa uusia puolia heistä. Henkilökuvaus yllättää.

Fitzwilliam Darcy muuttuu nöyremmäksi. Nuori Darcy oli velvollisuudentuntoinen, mutta myös kopea ja koetti nuorten miesten tavoin vaikuttaa vahvalta ja ankaralta. Yllättävä tragedia saa Fitwilliamin tajuamaan, että hän ei olekaan niin täydellinen ihminen, kuin on luullut itse olevansa tai antanut ihmisten luulla.

Yllättävin on Elizabethin muuttuminen avioliiton ja äitiyden myötä nuoresta teräväkielisestä ja kapinallisesta tytöstä lämpimäksi ja viisaaksi äidiksi ja vaimoksi.

Elizabeth on eräs älykkäimpiä naisia, joita kohtaa kaunokirjallisuudessa. P. D. James on myös tunnettu älykkyydestään. Se näkyi hänestä myös siinä esitelmässä, jonka kuulin hänen pitävän Torontossa vuosia sitten.

On kiinnostavaa, että juuri P. D. James korostaa Elizabethin ja Fitzwilliamin välisen suhteen lempeyttä ja lämpöä. Seurusteluaikojen kirpeä sanailu on jäänyt pois.

Juonen puolesta romaani vaikuttaa 1800-luvun jännitysromaanilta. Siinä on pahanenteinen myrsky, mystinen erakkotarina, joka selittää paljon nuoren Darcyn luonnetta. Uskon, että Jane Austen olisi pitänyt tästä romaanista.

Samasta kirjasta kirjoitin jo aikaisemmin "Murha Jane Austenin maailmassa"

Agatha Christie ja P. D. James , romantikko ja realisti.

Lue myös tämä- P. D. James: Salapoliisiromaani tuo järjestystä kaaokseen. (lehtijuttuni, Jamesin esitelmä Torontossa 1980-luvulla.


Muiden kustantajien kansikuvia
Hieno Jane Austen blogi Jane Austen's World

TV-sarjasta kannattaa lukea tämä Huffington Postin arvostelu
http://www.huffingtonpost.com/2014/10/24/jane-austen-death-comes-to-pemberley_n_6042424.html

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

P. D. James: murha Jane Austenin maailmassa


(Lisäys 23.10.  Tilasin kirjan ja luin sen. Täällä kirja-arvosteluni: PD James Death Comes to Pemberley )

91-vuotias P. D. James on aiheuttanut yllätyksen kirjallisessa maailmassa. Hän on kirjoittanut salapoliisiromaanin, joka tapahtuu Jane Austenin maailmassa. Elizabeth ja Darcy saavat järkyttyneen vieraan. Elizabethin sisar Lydia saapuu kertomaan, että hänen miehensä Wickham on murhattu! Aikamoinen jatko Elizabethin ja Darcyn tarinaan.

Näen sen jo mielessäni elokuvana: Hysteerinen Lydia ajaa hevosrattailla hurjaa vauhtia Pemberleyn kartanoon, jonka ylhäinen rauha häiriintyy. Mikä nautinto meitä odottaakaan, ensin kirjana tietysti. Thank you, Baroness James of Holland Park!

P. D. Jamesin haastattelu The Telegraph -lehdessä (+ lyhyt video: mm Ajatteli ensin opettelevansa kirjailijan työtä kirjoittamalla salapoliisiromaanin. Tiesi, että se on vaikea laji. Huomasi sitten, että kirjoittamalla klassisen salapoliisiromaanin voi kirjoittaa korkeatasoisen romaanin. Hän kirjoittaa käsin, ja sihteeri kirjoittaa puhtaaksi. Häneen ovat vaikuttaneet  Jane Austen "tietenkin", samoin Evelyn Waugh, Graham Greene."


P. D. James vaikuttaa videossa ja haastatteluissa aivan yhtä miellyttävältä ja terävä-älyiseltä 90-vuotiaana kuin hän oli 1980-luvulla, jolloin kuulin hänen pitävän esitelmän Torontossa. Silloin hän oli elegantti ja viehättävä tummatukkainen nainen. Nyt hän on elegantti ja viehättävä valkotukkainen nainen. Asu on vaaleanpunainen, mutta se ei merkitse mitään hössötystä, niin kuin usein kuvitellaan vaaleanpunaisen värin käyttäjästä. Se väri vain käy hänen hiustensa ja ihonsa väreihin.
P. D. James: Death Comes to Pemberley (kustantajan virallinen sivu)
P. D. James: Talking about Detective Fiction
P. D. Jamesin haastattelu "a very happy and fulfilled life"

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo P. D. Jamesin mukaan? (kirjoitukseni tässä blogissa)


Agatha Christie ja P. D. James (kirjoitukseni tässä blogissa.)
luettelo suomennoksista (linkki myös virallisille sivuille)

Lue lisää Jane Austenin maailmasta (blogi) 

Muita kansikuvia
TV-sarjana
http://www.huffingtonpost.com/2014/10/24/jane-austen-death-comes-to-pemberley_n_6042424.html

lauantaina, heinäkuuta 30, 2011

Agathaan ei kyllästy



Näimme ranskankielisellä kanavalla pätkän Agatha Christien "By the Pricking of My Thumbs" -kirjasta tehtyä TV-elokuvaa. Monet lukijat eri puolilla maailmaa olivat pyytäneet Christietä kirjoittamaan siitä, mitä tapahtui Tommylle ja Tuppencelle.

Ranskalaiset ovat tehneet kirjasta elokuvan, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen myös englantilaiset. Miss Marple on myös mukana, tässä Geraldine McEwan, joka ei miellyttänyt katsojia ja joutui jättämään kesken Miss Marple -uransa. Ehkä ohjaajissa oli enemmän vikaa, sillä he muuttivat Miss Marple -kirjoihin olennaisesti kuuluvia piirteitä, joihin lukijakunta on kiintynyt. Tarinat eivät toimineet enää. Monille englantilaisille ja muuallakin oleville katsojille Miss Marple on kuin sukulaistäti, jonka he ovat tunteneet lapsesta saakka.

Ranskalaiset laittavat Marplen ja muutkin puhumaan ranskaa, mikä ei ole hauskaa kuunneltavaa, esim Poirot'n ääni ei ole yhtä hieno kuin Suchet'n Poirot'lla. Ranskankielisen alatekstinkin kanssa oli liian hankalaa seurata. Jäi kesken. Mikä ilo olisi ollut katsella Miss Maplea, jossa on alkuperäinen ääni ja ranskankielinen alateksti!

Täytyy toivoa, että nämä uudetkin Agatha Christie -elokuvat tuleevat Suomeen joko telkkariin tai DVD:nä. Kiinnostava yksityiskohta on, että elegantisti vanhentunut (ja vanhennettu ?) Anthony Andrews on Tommy, joka päinvastoin kuin Miss Marple ja Poirot on saanut vanhentua ajan kuluessa.
Agatha Christie -sivut, joilla on myös kartta, josta löytää kirjojen/elokuvien tapahtumapaikat.

tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Kommentti: Voi meitä


Pieter Breugel, 1500-luku: The Topsy Turvy World


Kommentti keskusteluun terrorismista ja uskonnosta.

Keskiajalla ja vielä paljon myöhemminkin kaikki (!) ihmiset olivat julmia ja sotaisia. Lisäksi keskiajalla ei varsinaisessa Euroopassa ollut ateisteja, joten kaikki julmuus ja sodat olivat kristittyjen suorittamia.

On naurettavaa syyttää uskontoja erityisestä julmuudesta, kun ateistiset ideologiat kuten kommunismi ja natsismi ovat tappaneet eniten ihmisiä. Antiikin filosofit ja valistusajan uskonnottomat viisaat olivat rasisteja ja julmureita. Ranskan uskonnoton vallankumous oli harvinaisen verinen, yhtä kauhea kuin uskonsodat.

Ihminen yleensäkin on julma ja paha. Sivistys on vain pintakiiltoa. Kun vähän raaputtaa, sieltä pomppaa esiin peto, joka on valmis kiduttamaan ja tappamaan. Valitettavasti, historia todistaa siitä. Kasvatus ja uskonto pyrkivät edes hiukan hillitsemään ihmisen pahuutta. Jos hylätään käsitteet nöyryys, anteeksiantaminen ja armo, kaikki on aika toivotonta. Hyvyys ja viattomuus on niin harvinaista, että se järkyttää meitä.

Karmea totuus on, että meissä kaikissa on ainesta kauheisiin tekoihin. Siksi kai salapoliisiromaanit kiehtovat meitä. Niissä tämä tosiasiat esitetään hallituissa kehyksissä.

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Kommentti: dekkareiden buumi



Suosikkisalapoliisisarjoja on kertynyt kirjakaappiimme pitkät rivit DVD-muodossa. Nämä edustavat perinteistä englantilaista lajia, johon kuuluu mm P.D.  James.
Kommenttini:


Uskon, että dekkareiden buumi jatkuu. Niitähän on ollut aikojen alusta. Monet klassikot ovat todellisuudessa dekkareita, esim monet Dickensin romaanit - ja jo kauan ennen häntä.

Kuten täällä on jo kirjoitettu, uskon minäkin, että on olemassa muitakin aikuisten suursuosikkeja kuten naistenromaanit ja historialliset romaanit (muualla jo buumi, ei vielä meillä), sotakirjat. 



Dekkarit saavat nykyään paljon huomiota TV-sarjojen vuoksi. Ainakin minulle on käynyt niin, että dekkarit tulee vain katsottua TV:ltä, lukeminen on jäänyt Naisten etsivätoimisto- sarjan muutaman osan lukemiseen - niissähän on aivan uusi kulttuuri esillä. 

Varsinkin englantilaiset TV-sarjat ovat rentouttavia: hyvät näyttelijät, hienot maisemat, taitava ohjaus, hyvä kieli, koko juttu viimeisteltyä. Näitä katson: Miss Marple, Hercule Poirot, Morse, Midsomerin murhat, Sherlock Holmes, Foylen sota enimmäkseen DVD:ltä kotona ja samoja uudestaan ja uudestaan. Ne kiertävät myös sukulaisilla ja ystävillä.

Olen lukenut viime vuosina vain yhden suomalaisen dekkarin. Se oli Leena Lehtolaisen. Pidin siitä. Kieli on hyvää ja normaalia, ja rikosten vastapainona on normaali poliisi ja hänen perheensä - se yhdistelmä toimii hyvin esim Midsomerissa.


Lisäys: Kirjoitan, että salapoliisin normaalius toimii hyvin Midsomerissa ja Leena Lehtolaisen kirjoissa.  Tuolla kuvassa näkyy myös viulu, se tuo mieleen Sherlock Holmesin. Häntä ei voi kuitenkaan sanoa aivan tavalliseksi ihmiseksi. Hän on hyvin erikoinen mies, mutta hän on hyvä ihminen, uskollinen ystävä  ja tuntee myötätuntoa köyhiä ihmisiä kohtaan. Korjaisin kommentia sanomalla, että pahuuden vastapainona pitää olla hyvyys, hyvä tahto. Jos salapoliisinkin elämässä vallitsee kaaos, salapoliisiromaani  ei mielestäni toimi. Olen lukenut monia P.D.  Jamesin kirjoja, ja hän oli suunnilleen samaa mieltä. Klikkaa hänen nimeään, niin löydät kirjoituksen, jossa kerron hänen mielipiteistään.