Näytetään tekstit, joissa on tunniste dekkarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dekkarit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2015

Miksi pidämme dekkareista?



Miksi katsomme salapoliisisarjoja ja luemme dekkareita, vaikka niissä on kauhua, rikoksia ja julmuutta? Niistä parhaimmissa on rikosten, julmuuden ja paheiden vastapainona ystävyyttä ja työtoveruutta kuten Hercule Poirot & Hastings & Japp & Miss Lemon, Holmes & Watson, lämminhenkinen poliisi kuten Tapani Baggen Väinö Mujunen tai miellyttävä rikosten selvittelijä kuten Miss Marple, kulttuuria Virpi Hämeen-Anttila dekkarien tyyliin, tuttu kaupunki. Listaa voisi jatkaa. Suosituissa sarjoissa on henkilöitä, jotka kutsuisi olohuoneeseensa, joihin kiintyy niin, että heistä tulee kuin miellyttäviä sukulaisia.

tiistaina, syyskuuta 30, 2014

Salapoliisiromaanit kiehtovat levottomina aikoina



Olen miettinyt, keksikö Agatha Christie tästä Zagrebin Hotel Esplanadin korkeaselkäisestä tuolista erään tärkeän kohdan kirjaansa Bertramin hotellissa? Hän yöpyi nimittäin täällä mennessään Mesopotamiaan tapaamaan ystäviään jo ennen sitä aikaa, kun oli itse naimisissa arkeologin kanssa.

Tämä kirjoitus on ollut tässä blogissa jo vuona 2005. Se perustuu vanhaan artikkeliini P. D. Jamesista.Vanhoja kirjoituksia on kuitenkin vaikeaa löytää ja lukea. Tuntuu aiheelliselta toistaa se tässä mellkein 10 vuotta myöhemmin ja kysyä: Onko jokin muuttunut? Vanhat salapoliisiromaanit näyttävät olevan edelleen suosittuja. Ja nyt eletään erityisen levotonta aikaa maailmanpolitiikan kannalta.

 ”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen. Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja. Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin. P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen. Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa. Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? © Anna Amnell

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Yön sydän on jäätä



Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä, 2014
historiallinen dekkari, tapahtumapaikkana Helsinki

Sateisen kesäpäivän nautinto: hyvä dekkari, jonka tapahtumapaikkana on vanha rakas Helsinki. Pidin tämän romaanin yksityiskohdista yleensäkin. Täydellinen kuvaus salapoliisin työstä sivuilla 214-219. Älykästä ja sivistynyttä salapoliisia näyttäisi vaivaavan pidentynyt murrosikä, josta hän alkaa päästä kirjan loppupuolella.

P.S. Huomasin, että kirjan kannen värithän ovat täysin samat kuin tämän viikon värikollaasin värit.

Värikollaasi 185



keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Dekkarit: Rikos junassa, lentokoneessa, laivassa




Uusi tuttavuus: Boris Akunin: Murder on Leviathan. [ suom. Leviatanin purjehdus  *] Tätä kirjaa suositteltiin minulle pietarilaisessa kirjakaupassa, ja kyllä se onkin loistava. Näyttämölle astuu aivan uusi salapoliisi, venäläinen älykäs ja sivistynyt diplomaatti Erast Fandorin,  jonka on luonut georgialainen Boris Akunin (Grigory Chkhatishvili, filologi, kriitikko, esseisti, japanista kääntäjä). Aika on 1878, tapahtumapaikkoina Pariisi ja laiva nimeltä Leviathan, jossa Fandorin ja pariisilainen poliisipäällikkö Gauche etsivät julman joukkomurhan tekijää rikkaiden matkustajien joukosta.
Monissa salapoliisiromaaneissa ja elokuvisa rikosten tapahtumapaikkoina ovat junat, laivat ja lentokoneet.

*) Puhutaanko suomennoksessa medaljongista? Englanniksi kyseessä on 'badge' (rinta)merkki, joka kiinnitetään takinkaulukseen tai taskukellon vitjaan, samantyyppinen kuin nykyajan pinssit ja rintamerkit.

tiistaina, huhtikuuta 15, 2014

Kommentti: Dekkareiden maailma

Perinteiseen dekkariin yliluonnollinen selitys ei sovi ratkaisuksi, mutta voihan kirjailija tehdä mitä hyvänsä kunhan se onnistuu. On kovin monenlaisia lukijoita ja odotuksia.

On realismia, että kirjan henkilöt ajattelevat ja pohtivat yliluonnollisia asioita. Se on normaalia. Pelkkiiin "tosiasioihin" uskovat ihmiset ovat tylsiä, siksi heidät pitää marinoida yliseksuaalisuudella ja rajulla väkivallalla, johon lukijat ajan miittaan kyllästyvät. Ja mikä sitten on yliluonnollista?

Englantilaisten salapoliisiromaanien ja -sarjojen maailmanmenestys johtuu siitä, että niiden maailmassa on laaja skaala maailmankuvia ihan niin kuin todellisessa maailmassa. Mutta yleensä kaikella on järjellinen selitys. Joskus ovi jätetään hiukan raolleeen ..

torstaina, maaliskuuta 20, 2014

Tapani Bagge: KOHTALONA KERAVA

Tapani Bagge: KOHTALONA KERAVA: OSA 1: GUBBE JA KORHOSET ”Runoilijalla pitää olla paikallistuntemusta, ilman sitä hänen on mahdotonta kirjoittaa mitään.”  Noin kirj...

torstaina, marraskuuta 07, 2013

Agatha Christien kanssa


Olen lukenut melkein koko ikäni Agatha Christien kirjoja, ensimmäiset naapurissa asuvan toimittajan ullakolla, jossa oli kasoittain hänelle arvostelijan kappaleiksi lähetettyjä kirjoja.

Suosikkejani: Lue netistä ilmaiseksi Stylesin tapaus (1919),  Christien esikoisdekkari, jossa hän esitteli Poirotin, Jappin ja Hastingsin. Salainen vastustaja (1922), jossa Tommy ja Tuppence. Voit lukea molemmat kirjat ilmaiseksi täältä netistä.

Näitä katson kotona DVD:ltä uudestaan ja uudestaan, ja Miss Marpelena on Joan Hickson: Murder at the Vicarage  eli Murha pappilassa (1930, suomennettu nimellä Murha maalaiskylässä), Bertramin hotellissa (1965) sekä Ruumis kirjastossa (1942), jossa unohtumattomat vuorosanat: Threre's a body in the library! ja Liberty Hall! Liberty Hall!

lauantaina, elokuuta 10, 2013

Kommentteja: Camilla Läckberg

IMG_3962 by Anna Amnell
IMG_3962, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kommentteja blogiin Leena Lumi (Läckbergiä koskeviin kirjoituksiin)

1. Leena, odotan kiinnostuksella, mitä ajattelet Camilla Läckbergin Enkelintekijästä. Päätin tutustua hänen tuotantoonsa, ja olen lukenut häneltä jo kaksi kirjaa, kirjan lahkolaissaarnaajasta ja Majakanvartijan. Hyvin kiinnostavia kirjoja. Hiukan minua häiritsee jatkuva näkökulman vaihtuminen jopa samalla sivulla. Saarnaajan alku on aivan loistava, ne ensimmäiset kaksi sivua. Enkelintekijä minulla myös on, ja aion ostaa loputkin kirjat.

2. Saarnaajasta pitäisi käyttää sanaa huijarisaarnaaja. Hirveä kirja, taitava juoni.
Ostan näitä kirjoja saman kadun varrella olevasta divarista. Kirjoja on kertynyt niin paljon, että en yleensä enää käytä niihin paljoa rahaa.


3. En ole vielä lukenut Enkelintekijää, joka kiinnostaa kovasti ja odottaa tuossa vieressäni kirjahyllyssä. Mutta tähän asti lukemieni kirjojen perusteella olen sitä mieltä, että Läckberg on kasannut Annalle [salapoliisin kirjailijavaimon sisarelle] liiaksi ongelmia ja onnettomuuksia.

Liioittelu on tyylikeino. Se toimii tehokkaasti huumorin keinona esimerkiksi elokuvassa Blues Brothers, jota katsoimme eilen illalla. Kerronnan täytyy olla Jobin kirjan tasoa, jotta onnettomuuksien ja vastoinkäymisten kasaaminen yhden henkilön niskaan ei muutu huumoriksi tai kiusalliseksi.

4. (Tuosta Jobin kirjasta. Lassi Nummen käännös on loistava, yltää samalle tasoille kuin englantilaisten King James, jonka vaikutus tuntuu edelleen  englanninkielisessä lehdistössä, kaunokirjallisuudessa ja puheessa. )

tiistaina, huhtikuuta 16, 2013

Kaksi dekkarimestaria: Mika Waltari ja Eeva Tenhunen

IMG_0505

Kuvassa läjä viime päivinä luettuja kirjoja. Ylinnä kouluaikojeni löytö Edgar Wallacen Punainen ympyrä. Alkuperäinen Punainen ympyrä - juuri kuvassa olevan näköinen - oli naapurimme, Salmettaren toimittajan vintillä, joka oli minun samoin kuin pikkusiskoni ikioma yksityinen "kirjasto".
Seuraa kommentti, suoraan nettiin kirjoitettu. Huomasin, että lopusta puuttui kysymysmerkki.

Olen lukenut jonkin aikaa ihan urakalla dekkareita, viimeksi kaikki Mika Waltarin Komisario Palmu-kirjat ja Eeva Tenhusen tuotannon, joka olikin minulle täysin uutta. Mestareita nämä kaksi, Waltari ja Tenhunen. Koetan hankkia ne itselleni ihan omiksi.

Olen lukenut tähän asti lähinnä englantilaisia dekkariklassikoita, jo koululaisena suomeksi. Johonkin aikaan luin paljon myös historiallisia dekkareita, nimenomaan keskiajan ja renessanssin aikaa kuvaavia.

Olen kodikkaiden dekkareiden lukija, siksi suurin suurin osa nykyajan dekkareista ei miellytä. Minun kaltaisiani on onneksi maailmalla paljon, joten riittää lukemista ja katsomista. Jos on aikakauden ja kulttuurin kuvausta, TV-sarja on monesti mieluisampi kuin kirja ja mikä parasta, sitä voi katsoa hyvässä seurassa kotona. Meillä on iso DVD-kokoelma. Onneksi parhaat kestävät uudelleen katsomisen, sillä uusia ei ole tullut aikoihin. Morse kuoli, ja Lewis-sarjakin loppuu.

Oletko huomannut, että Colin Dexterin voi nähdä lyhyen hetken kaikissa hänen kirjoistaan tehdyissä sarjoissa?

maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Helsinki elokuvissa

Engelinaukio 1. arkkitehti Walter Thomé ( 1913)
Engelinaukio 1. suunnittelija Valter Thomé
 (1908)
"Bruno Rygseckin talo" Mika Waltarin romaaniin perustuvassa elokuvassa Komissario Palmun erehdys Eira, Engelinaukio 1 .
Kuva suuressa koossa

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012

Kommentteja: kirjallisuus


Molemmat Leena Lumi -blogiin:

1. Kirjojen lukemisessa on erilaisia vaiheita. Toisinaan sitä ahmii mitä hyvänsä. Näin oli varsinkin kouluaikana, jolloin luin kirjan päivässä vuosikausia. Kannoin kirjastosta kirjoja selkä vääränä. Opiskeluaikana kaunokirjalllisuus oli tenttikirjojani vuosikaudet. 
Toisinaan ei kelpaa mikään. Niin on nykyään. Mieheni käy läpi nobelistien romaaneja ja runoja, ja silloin tällöin nappaan jonkun teoksen hänen kirjastosta lainaamistaan kirjoista.
2.
Minunkin suosikkeihini kuuluu P. D. James. Tietenkin myös Agatha Christie. Luin Agathaa pitkästä aikaa, nuoruudenteoksia, joissa on hiukan erilainen tunnelma kuin myöhemmissä. Tunnetko Ngaio Marshin?

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2012

Huvituksia


Untitled, originally uploaded by Anna Amnell.
Uusi tuttavuus M.C. Beaton ja Hasty Death. Vanhan tuttavuuteni kanssa pelaan usein Scrabblea.

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

P. D. Jamesin Austen dekkari ja flunssa


yrttitee, originally uploaded by Anna Amnell.
Bloggaamisväsymys paljastui taas alkavaksi flunssaksi.

Luen P. D. Jamesin uutta kirjaa Death comes to Pemberley. En oikein tiedä, mitä ajatella siitä. Se ei ole niin kuin Austen eikä niin kuin P. D. James. Pitäisi katsoa, onko siitä jo kirja-arvosteluja. Varmaankin ainakin New York Timesissa. Saattaa johtua flunssastani. Sen arvaan, että tästä tulee fantastinen elokuva!


Lue aikaisempi kirjoitukseni Murha Jane Austenin maailmassa.  P. D. James: Death Comes to Pemberley
Allan Massie, The Scotsman ylistää.
Lehtijuttuni P. D. Jamesista: Salapoliisiromaani. Järjestystä kaaokseen.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

P. D. James: murha Jane Austenin maailmassa


(Lisäys 23.10.  Tilasin kirjan ja luin sen. Täällä kirja-arvosteluni: PD James Death Comes to Pemberley )

91-vuotias P. D. James on aiheuttanut yllätyksen kirjallisessa maailmassa. Hän on kirjoittanut salapoliisiromaanin, joka tapahtuu Jane Austenin maailmassa. Elizabeth ja Darcy saavat järkyttyneen vieraan. Elizabethin sisar Lydia saapuu kertomaan, että hänen miehensä Wickham on murhattu! Aikamoinen jatko Elizabethin ja Darcyn tarinaan.

Näen sen jo mielessäni elokuvana: Hysteerinen Lydia ajaa hevosrattailla hurjaa vauhtia Pemberleyn kartanoon, jonka ylhäinen rauha häiriintyy. Mikä nautinto meitä odottaakaan, ensin kirjana tietysti. Thank you, Baroness James of Holland Park!

P. D. Jamesin haastattelu The Telegraph -lehdessä (+ lyhyt video: mm Ajatteli ensin opettelevansa kirjailijan työtä kirjoittamalla salapoliisiromaanin. Tiesi, että se on vaikea laji. Huomasi sitten, että kirjoittamalla klassisen salapoliisiromaanin voi kirjoittaa korkeatasoisen romaanin. Hän kirjoittaa käsin, ja sihteeri kirjoittaa puhtaaksi. Häneen ovat vaikuttaneet  Jane Austen "tietenkin", samoin Evelyn Waugh, Graham Greene."


P. D. James vaikuttaa videossa ja haastatteluissa aivan yhtä miellyttävältä ja terävä-älyiseltä 90-vuotiaana kuin hän oli 1980-luvulla, jolloin kuulin hänen pitävän esitelmän Torontossa. Silloin hän oli elegantti ja viehättävä tummatukkainen nainen. Nyt hän on elegantti ja viehättävä valkotukkainen nainen. Asu on vaaleanpunainen, mutta se ei merkitse mitään hössötystä, niin kuin usein kuvitellaan vaaleanpunaisen värin käyttäjästä. Se väri vain käy hänen hiustensa ja ihonsa väreihin.
P. D. James: Death Comes to Pemberley (kustantajan virallinen sivu)
P. D. James: Talking about Detective Fiction
P. D. Jamesin haastattelu "a very happy and fulfilled life"

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo P. D. Jamesin mukaan? (kirjoitukseni tässä blogissa)


Agatha Christie ja P. D. James (kirjoitukseni tässä blogissa.)
luettelo suomennoksista (linkki myös virallisille sivuille)

Lue lisää Jane Austenin maailmasta (blogi) 

Muita kansikuvia
TV-sarjana
http://www.huffingtonpost.com/2014/10/24/jane-austen-death-comes-to-pemberley_n_6042424.html

perjantaina, lokakuuta 21, 2011

Sunnuntaina 23.10.2011 Agatha Christien "Askel tyhjyyteen"



Miss Maplen ystävät, laittakaa kalenteriin: sunnuntaina 23.10.2011 (TV1 klo 18.55) on Neiti Marple -tv-elokuva Askel tyhjyyteen. Nyt pääsen vähällä. Derrickus on kirjoittanut blogissaan Villa Derrickeria pitkän artikkelin, joka  valmistaa meitä katsomaan tämän elokuvan. Romaanin alkuperäinen nimi on kiinnostava: Why Didn't They Ask Evans? Romaani vuodelta 1934. Kuvakin on Derrickuksen blogista.
http://villaderrickeria.blogspot.com/2011/10/vitaaliset-mutta-etikettitietoiset.html


Klikkaa myös hakusanojani 'Agatha Christie'. Kirjoituksessa Agathaan ei kyllästy keskustellaan Miss Marplen vanhenemisesta.
Agatha Christie Home Page

lauantaina, heinäkuuta 30, 2011

Agathaan ei kyllästy



Näimme ranskankielisellä kanavalla pätkän Agatha Christien "By the Pricking of My Thumbs" -kirjasta tehtyä TV-elokuvaa. Monet lukijat eri puolilla maailmaa olivat pyytäneet Christietä kirjoittamaan siitä, mitä tapahtui Tommylle ja Tuppencelle.

Ranskalaiset ovat tehneet kirjasta elokuvan, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen myös englantilaiset. Miss Marple on myös mukana, tässä Geraldine McEwan, joka ei miellyttänyt katsojia ja joutui jättämään kesken Miss Marple -uransa. Ehkä ohjaajissa oli enemmän vikaa, sillä he muuttivat Miss Marple -kirjoihin olennaisesti kuuluvia piirteitä, joihin lukijakunta on kiintynyt. Tarinat eivät toimineet enää. Monille englantilaisille ja muuallakin oleville katsojille Miss Marple on kuin sukulaistäti, jonka he ovat tunteneet lapsesta saakka.

Ranskalaiset laittavat Marplen ja muutkin puhumaan ranskaa, mikä ei ole hauskaa kuunneltavaa, esim Poirot'n ääni ei ole yhtä hieno kuin Suchet'n Poirot'lla. Ranskankielisen alatekstinkin kanssa oli liian hankalaa seurata. Jäi kesken. Mikä ilo olisi ollut katsella Miss Maplea, jossa on alkuperäinen ääni ja ranskankielinen alateksti!

Täytyy toivoa, että nämä uudetkin Agatha Christie -elokuvat tuleevat Suomeen joko telkkariin tai DVD:nä. Kiinnostava yksityiskohta on, että elegantisti vanhentunut (ja vanhennettu ?) Anthony Andrews on Tommy, joka päinvastoin kuin Miss Marple ja Poirot on saanut vanhentua ajan kuluessa.
Agatha Christie -sivut, joilla on myös kartta, josta löytää kirjojen/elokuvien tapahtumapaikat.

tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Kommentti: Voi meitä


Pieter Breugel, 1500-luku: The Topsy Turvy World


Kommentti keskusteluun terrorismista ja uskonnosta.

Keskiajalla ja vielä paljon myöhemminkin kaikki (!) ihmiset olivat julmia ja sotaisia. Lisäksi keskiajalla ei varsinaisessa Euroopassa ollut ateisteja, joten kaikki julmuus ja sodat olivat kristittyjen suorittamia.

On naurettavaa syyttää uskontoja erityisestä julmuudesta, kun ateistiset ideologiat kuten kommunismi ja natsismi ovat tappaneet eniten ihmisiä. Antiikin filosofit ja valistusajan uskonnottomat viisaat olivat rasisteja ja julmureita. Ranskan uskonnoton vallankumous oli harvinaisen verinen, yhtä kauhea kuin uskonsodat.

Ihminen yleensäkin on julma ja paha. Sivistys on vain pintakiiltoa. Kun vähän raaputtaa, sieltä pomppaa esiin peto, joka on valmis kiduttamaan ja tappamaan. Valitettavasti, historia todistaa siitä. Kasvatus ja uskonto pyrkivät edes hiukan hillitsemään ihmisen pahuutta. Jos hylätään käsitteet nöyryys, anteeksiantaminen ja armo, kaikki on aika toivotonta. Hyvyys ja viattomuus on niin harvinaista, että se järkyttää meitä.

Karmea totuus on, että meissä kaikissa on ainesta kauheisiin tekoihin. Siksi kai salapoliisiromaanit kiehtovat meitä. Niissä tämä tosiasiat esitetään hallituissa kehyksissä.

tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Kommentti: dekkareiden buumi



Suosikkisalapoliisisarjoja on kertynyt kirjakaappiimme pitkät rivit DVD-muodossa. Nämä edustavat perinteistä englantilaista lajia, johon kuuluu mm P.D.  James.
Kommenttini:


Uskon, että dekkareiden buumi jatkuu. Niitähän on ollut aikojen alusta. Monet klassikot ovat todellisuudessa dekkareita, esim monet Dickensin romaanit - ja jo kauan ennen häntä.

Kuten täällä on jo kirjoitettu, uskon minäkin, että on olemassa muitakin aikuisten suursuosikkeja kuten naistenromaanit ja historialliset romaanit (muualla jo buumi, ei vielä meillä), sotakirjat. 



Dekkarit saavat nykyään paljon huomiota TV-sarjojen vuoksi. Ainakin minulle on käynyt niin, että dekkarit tulee vain katsottua TV:ltä, lukeminen on jäänyt Naisten etsivätoimisto- sarjan muutaman osan lukemiseen - niissähän on aivan uusi kulttuuri esillä. 

Varsinkin englantilaiset TV-sarjat ovat rentouttavia: hyvät näyttelijät, hienot maisemat, taitava ohjaus, hyvä kieli, koko juttu viimeisteltyä. Näitä katson: Miss Marple, Hercule Poirot, Morse, Midsomerin murhat, Sherlock Holmes, Foylen sota enimmäkseen DVD:ltä kotona ja samoja uudestaan ja uudestaan. Ne kiertävät myös sukulaisilla ja ystävillä.

Olen lukenut viime vuosina vain yhden suomalaisen dekkarin. Se oli Leena Lehtolaisen. Pidin siitä. Kieli on hyvää ja normaalia, ja rikosten vastapainona on normaali poliisi ja hänen perheensä - se yhdistelmä toimii hyvin esim Midsomerissa.


Lisäys: Kirjoitan, että salapoliisin normaalius toimii hyvin Midsomerissa ja Leena Lehtolaisen kirjoissa.  Tuolla kuvassa näkyy myös viulu, se tuo mieleen Sherlock Holmesin. Häntä ei voi kuitenkaan sanoa aivan tavalliseksi ihmiseksi. Hän on hyvin erikoinen mies, mutta hän on hyvä ihminen, uskollinen ystävä  ja tuntee myötätuntoa köyhiä ihmisiä kohtaan. Korjaisin kommentia sanomalla, että pahuuden vastapainona pitää olla hyvyys, hyvä tahto. Jos salapoliisinkin elämässä vallitsee kaaos, salapoliisiromaani  ei mielestäni toimi. Olen lukenut monia P.D.  Jamesin kirjoja, ja hän oli suunnilleen samaa mieltä. Klikkaa hänen nimeään, niin löydät kirjoituksen, jossa kerron hänen mielipiteistään.