Blogeissa on paljon mahdollisuuksia

Blogisanomat kirjoittaa jälleen ajankohtaista ja kiinnostavaa asiaa. Kirjoitin sinne kommentin, jonka laitan nyt tännekin muutamin lisäyksin:

Oikein kiinnostavaa luettavaa ainakin tällaiselle tynnyrissä kasvaneelle tytölle, joka ei tiedä suomalaisen blogimaailman kommervenkeistä ja klikeistä.

Mutkan kautta löytyi moitetta meille, jotka ovat lisääntyneet. Meitä on monta, meitäkin jotka tekevät sen julkisesti yhtenä blogihenkilönä, nimellä tai nimimerkillä. Jospa perustaisimme suurperheellisten yhdistyksen.:)

Blogien määrä kasvaa yleensäkin niin paljon (kuten esimerkiksi Media=Blogi on kertonut), että mikään ryhmä ei voi enää määrätä, mitä blogeissa tehdään. Rajoittavia ovat vain yleiset lait. Kukin on vapaa valitsemaan luettavansa. Blogeihin tutustumista rajoittaa aika eli se rajallinen määrä, joka sitä on kullakin käytettävissä tähän asiaan.

On lisäksi eräs näkökulma: Jotkut blogit on suunnattu myös lasten luettaviksi "tietopaketeiksi". Niissä ei voi pitää kommenttiosastoja avoinna paitsi ehkä yhdessä postauksessa, jota valvoo tarkoin. Asia täytyy olla niissä selkeästi esillä ja näkyvissä, ei missään arkistojen uumenissa. Kuvituksen täytyy olla sopivaa.

LAPSET JA INTERNET Internet Content Rating Association

[Ohjelmaa FOR KIDS/LAPSILLE ]

Esimerkiksi Bloggerissa voi siirtyä blogista toiseen yhdellä klikkauksella. Tätä ovat käyttäneet hyväkseen esimerkiksi järjestöt, jotka antavat terveystietoa perustamalla yhden postauksen blogeja. Missähän määrin suomalaiset syöpäjärjestöt tms käyttävät hyväkseen näitä ilmaisia blogeja informaation levittäjinä?

Blogeja on myös tutkijoilla. Tarkoituksenani on koota varsinkin historiablogien linkit talteen nettimuistikirjaani. Blogeissa on monenlaisia mahdollisuuksia.

P.S. Linkkilistani on vielä puutteellinen. Jotkut osoitteet ovat vaikeampia kuin toiset. Osan muistan ulkoa, mutta toisinaan muistan väärin blogipohjan tarjoajan (vai miten sitä sanotaan?). Kokeile vaikka näitä. Taidan ryhtyä listaa korjaamaan.

Hauskaa kirjamessuviikonloppua! Siitä aiheestahan tarkoitukseni oli tänään kirjoittaa.

Taas voi tepastella katselemassa naapureiden postilaatikoita

Kyllähän ne nimet sivupalkilla näyttävät ystävällisiltä niin kuin postilaatikot amerikkalaisissa pikkukaupungeissa. talojen edessä.

Tähän tulokseen tulin lopulta keskustelussa tuolla Maalaisen blogin linkkikeskustelussa. Huomasin, että en taida ymmärtää linkkilistojen merkitystä. Ne ovat minusta kodikkaita, vahvistavat muistia varsinkin alussa, kun ei vielä tunne muita bloggaajia. Nykyään tulee käytettyä Blogilistaa.

Monesti sivupalkki valahtaa alas, ja nimiä ei näe muuten kuin siirtymällä sivun alalaitaan. Ainakin Bloggeri näyttää usein siltä. Ehkäpä erillinen lista olisi paras, kuten Maalainenkin suunnittelee tekevänsä.

Olen myös kadottanut nimilistan moneen kertaan, joten se on parasta kopioida viedä talteen linkkiblogiin pohjimmaiseksi.


Mutta sittenkin laitoin linkkiluettelon taas paikalleen. Vain kodikkuudenko vuoksi?

Millainen oli suurlakkoviikko 1905 helsinkiläisille?

Eetu Iston Hyökkäys

Aurora-blogi kertoo Aurora-kirjoista, joissa kuvataan sortovuosien elämää nuoren tytön näkökulmasta. Kirjani Aurora ja Pietarin serkut kertoo vuodesta 1905, jolloin suomalaiset kokivat harvinaista yksimielisyyttä - ainakin viikon ajan.

Lue, miten helsinkiläiset kokivat tuon vajan tapahtumat Bulevardilla puutalossa asuvassa perheessä.

Blogissa on linkkejä suurlakkoon ja yleensäkin 1900-luvun alkuun.

Sortovuosisymboliikkaa edustavat kotka ja nuori nainen

Tornion museo kertoo näin Istosta:

”(Ala)torniolaisen Eetu Iston kuuluisin taideteos valmistui Berliinissä syksyllä 1899. Teoksen symboliikka ja valmistumisajankohta helmikuun manifestin jälkeisessä ilmapiirissä aiheuttivat sen, että teoksesta tuli sortovuosien aikana perustuslaillisen ajattelun ja suomalaisisänmaallisen hengen tunnus.
Berliinistä Isto kuljetti taulun tuttaviensa luokse Helsinkiin, jossa sen arvo heti ymmärrettiin. Taulusta otettiin tuhansia jäljennöksiä, jotka levisivät kiellosta huolimatta vastustamattomasti maassamme. Takavarikoinnin pelossa Isto kuljetti taulun ystävänsä rovasti Granön luokse Alatornion pappilaan, josta se edelleen kuljetettiin Ruotsin puolelle Haaparantaan. Taulu kulkeutui vaiherikkaiten kohtaloitten jälkeen Suomen Kansallismuseoon.

Bloggaaminen on kuin neulomista

Olen huomannut, että bloggaaminen muistuttaa monessa mielessä neulomista. Kummastakin tulee helposti addiktiivista. Kumpaakin voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria tai juttelee jonkun toisen henkilön kanssa. Kummassakin voi tulla virheitä. Neuloessa voi pudota silmukka. Joskus sen huomaa vasta, kun on menossa jo pitkällä. Ei muuta kuin purkamaan. Blogatessa voi jäädä pois pilkku tai tulla lyöntivirheitä. Joku tärkeä asia saattaa tulla mieleen vasta muutaman tunnin kuluttua.

Terveisiä Anssin pomolle: On "autenttista", että blogeja korjataan. Blogit eivät ole kiveen hakattua kirjoitusta eivätkä edes sanomalehtiä. Ne ovat blogeja. Niillä voi tehdä mitä haluaa.

Mutta internetillä on norsun muisti. Se toistaa pilkkuvirheesi ja typerät lausuntosi vielä pitkänkin ajan kuluttua. Se nappaa tekstisi talteen milloin hyvänsä. Varo muutenkin internetin pitkää muistia. Siinä jos missä pätee vanha sanonta: minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.

Helsinki on ollut aina kansainvälinen kaupunki

Kustaa Vaasa perusti Helsingin 1500-luvulla kilpailijaksi Tallinnalle. Hän halusi, että siitä tulisi nopeasti kansainvälinen kaupunki, johon muuttaisi varakkaita kauppiaita Hollannista ja Englannista. Jonkin verran heitä muuttikin, mutta suurin osa tuon pikkukylää muistuttavan kaupungin asukkaista oli väkipakolla muista kaupungeista siirrettyä väestöä.

Helsingissä puhuttiin jo silloin suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksaa, viroa ja venäjää, ehkä muitakin kieliä. Huonosta alusta huolimatta Helsinki kasvoi varsinkin kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Se on ollut todellisuudessa koko ajan kansainvälinen kaupunki.

Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Kaius Niemi ilahdutti tänä aamuna kirjoituksellaan "Kaikuja menneisyydestä". (HS 24.10.2005 C/Näkökulma).

Näin kertoo Niemi 1900-luvun alun Helsingistä:

"Autonomian aikana Helsinki muuttui pikkukylästä erittäin kansainväliseksi kaupungiksi.

Aivan kuten Pietarissa, täälläkin kuuli puhuttavan monenlaisia kieliä. Oli baltteja, puolalaisia, saksalaisia...Venäjän sotaväen mukana Helsinkiin kulkeutui myös juutalaisia, tataareja ja romaneja. Ulkopuolelta tulleista kansallisuuksista venäläisväestö oli suurin ryhmä Helsingissä."

Niemi jatkaa: "Jälkeenpäin tarkasteltuna vielä 1980-luvulla täällä vallitsi hämmästyttävän sulkeutunut ilmapiiri.
Kansainvälistyminen jouduttiin aloittamaan alkeista--."

Sanoisin, että vielä 1990-luvulla oli samanlaista. Olen kuvannut nuortenkirjoissani 1900-luvun alkua ja tuntuu, että vasta nyt, 2000-luvulla, alan saada sijaa ajatuksilleni ja näkökulmalleni.

Vielä Kaius Niemi:
"Kansainvälistyminen on pitkä ja monimutkainen prosessi. Kehitys ei aina ole kitkatonta. Siksi kannattaa välillä vilkaista taakseen ja miettiä Helsingin menneisyyttä monikulttuurisena pääkaupunkina."