Tytöt, pojat ja kulkuneuvot

Minulla ei ole edes ajokorttia. Eräässä englantilaisessa romaanissa tällainen asia asettaa henkilön vahvasti epäilyksen alaiseksi: jotain on vikana. Niin kai onkin. Lapsuudenkodissa äärimmäinen köyhyys ja omassa perheessäni krooninen idealismi ja mukavuudenhalu. Pojillakaan ei ole ollut koskaan ajokorttia. Se on suurkaupunkilaisuutta. Miksi hankkia auto, kun joka paikkaan voi kävellä tai mennä julkisilla kulkuneuvoilla?

Meillä oli Kanadassa auto, jota mieheni tarvitsi ehdottomasti työssään. Hän joutui ajamaan niin paljon Suur-Toronton alueella, että kyllästyi lopullisesti autoon. Hauskaa olivat perheen yhteiset, lukuisat ja hyvin pitkät telttailumatkat ympäri Amerikkaa isolla farmariautolla.

Tiedän, että ihmiset tuovat yleensä auton Amerikoista tullessaan. Olisimme voineet tuoda ihkauutta mallia olevan auton, sillä punaisella urheiluautollaan ajanut nuori mies romutti täydellisesti yhdeksän vuotta vanhan automme pari viikkoa ennen Eurooppaan lähtöämme. Mieheni pysähtyi, kun lapsi käveli suojatiellä. Nuori mies ajoi ylinopeudella perään. Auton katto meni haitariksi, mutta mieheni selvisi naarmuitta.

Luulisi, että meille auto olisi suorastaan pyhä, sillä me seurustelimme teini-ikäisinä monta vuotta poikaystäväni isän autossa - ja Iisalmen katuja kävellen. Auto hävisi kuitenkin kävelylle.

Aikoinaan valitsimme auton ja oman asunnon sijasta sen, että lapset kävivät yksityistä koulua ja minä olin kotiäiti. Meidän kaltaisillamme idealisteilla ei ole enää valinnanvaraa, kunhan jotenkin tulee toimeen.

Niin, mitä me toimme Amerikoista? Hyvin, hyvin paljon kirjoja - ja kissan. Ja ennen kuin joku ärhäkkä feministi käy kimppuuni, sanon, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että naisella on auto. Tyttärelläni on, ja hän saattaa innostua kemppismäiseen snobismiinkin autojutussa. Mutta - ihminen voi tulla toimeen ilman autoa. Voi tulla toimeen ilman polkupyörääkin. Jollei pitkä antibioottikuuri ole täysin pehmentänyt aivojani, muistan Merete Mazzarellan kertoneen jokin aika sitten, ettei hän osaa ajaa polkupyörällä. En minäkään.

Syyt ovat erilaiset. Diplomaatin lapsi Merete taisi käydä sisäoppilaitosta jossain oudossa maassa siinä iässä, jolloin opitaan ajamaan pyörällä. Minä taas olin niin köyhä, ettei meillä ollut silloin varaa edes polkupyörään. Ei ollut monilla muillakaan lapsilla siihen aikaan. Muutaman korttelin lapsilla oli käytettävissä yksi vanha armeijan miestenpyörä. Sillä leikkitoverini oppivat ajamaan. Minä en malttanut olla jonottamassa vuoroani. Kotona odotti pino kirjaston kirjoja. Se pyörä oli lisäksi hirveän ruma!

12. Valokuvatorstai: hoitaa, hoivata

Molly hoivaa vaaleatukkaista pikkutyttöä, lukee hänelle iltasatua.
(Klikkaa kuva suuremmaksi.)

Kun lapsi on nukahtanut, Molly hoitaa kauneuttaan nukketalon kylpyhuoneessa, jossa on tehty täysremontti.



Molly taitaa olla babysitter. Hän näyttää minusta liian nuorelta ollakseen tytön äiti. Hän näyttää odottavan, että lapsen vanhemmat tulisivat pian kotiin.



Valokuvatorstai: hoitaa, hoivata

Luin lehtiä, pohdin nettifoorumeita

Kuva: Dover

Tilasimme kokeeksi Hufvudstadsbladetin. Vaikuttaa kodikkaammalta kuin Hesari. Perjantaina oli etusivulla [HBL:llä on etusivu!] Kirka ja kuva kukkivista sisäpihoista Kruunuhaassa. "Hos Kirka blommar stenöknen". Sivuilla 8-9 oli melkein koko aukeaman juttu samasta asiasta. Pidän tästä lehdestä. Saa nähdä, onko siinäkin sitä jälkitaistolaista ajattelua, jota näkyy vielä Hesarissa varsinkin kulttuuriosastolla. (HBL 4.8.2006 1, 8-9)

Tänään sunnuntaina on Hesarin "Asunto"-osan etusivulla juttu "Kivikorttelin umpipihoista asukkaiden vihreitä keitaita." (HS 6.8.2006 /F1)

Tuli mieleen pari vuotta kirjoittamani viesti eli toive saada lisää vihreyttä Helsinkiin. Mutta minne kirjoitin sen? Toivottavasti Rihmastoon, sillä sieltähän voi etsiä viestejään. Kiiltomadon yli vuotta vanhemmat arkistot ovat suljetut edelleen. Kaikki viestini - ja jopa kokonaiset keskustelut - ovat tietysti tallennettuina, netistä kopioituina ja tulostettuina kansioissa ja levyillä, sillä aavistelin jotain tuollaista, mitä Kiiltomadossa sitten tapahtuikin. Tuo aika on hyvä todistaja siitä, mitä oli "kirjallinen keskustelu" vielä vähän aikaa sitten Suomessa. En olisi uskonut, ellen olisi kokenut sitä.

Ja vielä tämä kukkahattutädeistä:"Nykyään jos joku oikeasti laittaisi päähänsä kunnon kukkahatun sitä pidettäisiin boheemina eleenä ja yrityksenä rikkoa rajoja."Anne Rouhiainen, HS 6.8.2006/Kulttuuri,Maailma muuttuu..

Kauniita taloja Helsingissä

Tämä on eräs kauneimpia taloja Korkeavuorenkadulla. Värit ovat kauniimmat kuin tässä kuvassa. Ikkunalaatikoissa on kesällä kukkia ja talvella valoja.