Miten tulla kohtuubloggaajaksi?

Photo: Beesi

Kerroin vuoden 2005 viimeisenä päivänä blogissani, että vuotta 2005 oli sanottu "bloggaajien vuodeksi".

Kysyin: Kuihtuuko bloggaaminen tämän jälkeen vai kasvaako se? Jatkuuko median kiinnostus blogeihin vai tuleeko blogistakin vain yksi kuluneista aiheista? Ja meidän bloggaajien kannalta tärkeä kysymys: Millä tavalla me jaksamme jatkaa bloggaamista alkuinnostuksen jälkeen? Miten säilyy bloggaamisen ilo?

Bloggaamisen utopiat ja todellisuus

Bloggaaminen on lisääntynyt kuluneena vuonna Suomessa. Joku bloginpitäjä varmaankin tulee esittämään siitä tilastoja. Mutta bloggaamisen ilo on ainakin minulta huomattavasti vähentynyt, ajoittain kokonaan kadonnut. Minulla oli nimittäin alussa utopistinen kuvitelma, että bloggaaminen olisi asia, joka yhdistäisi eri tavoin ajattelevia bloggaajia. Kuvittelin, että siinä toteutuisivat modernin demokratian ihanteet: todellinen sananvapaus, ajattelunvapaus, uskonnonvapaus ja toisen ihmisen henkilön kunnioittaminen. Mutta alkuinnostuksen - ja varsinkin presidentinvaalien - jälkeen jälkeen ihmiset ovat siirtyneet omiin klikkeihinsä. Eduskuntavaalit tulevat varmaankin olemaan erityisen kiihkeät ja vaikuttamaan myös blogeihin.

Olen käyttänyt kuluneen puolentoista vuoden aikana paljon aikaa bloggaamisen opettelemiseen ja blogien lukemiseen. Nyt pitäisi ruveta taas keskittymään muihin asioihin. Käytän sanomalehtiä hyvin kohtuullisesti, TV:tä en paljon ollenkaan. Osaisinkohan myös kohtuublogata?

Suomalainen bloggaaminen on aika addiktiivista joka-päivä-kirjoitus -bloggaamista. Jotkut ovat jo harventaneet tahtia. Olisiko yksi blogipäivä viikossa hyvä idea? Onko kenelläkään kokemuksia kohtuubloggaamisesta?

Kiitos kaikille bloggaajlle ja lukijoille!

P.S. Kuului juuri ensimmäinen ilotulitusraketin ääni sumuisessa ja sateisessa Helsingissä. Onnellista vuotta 2007!

Kissa hoitajana ja lohduttajana

Harvemmin tulee kerrottua siitä, että kissat hoivaavat ihmisiä. Niiden ajatellaan olevan vain itsekeskeisiä passuuttajia. Kuitenkin erään ystävämme kissa asettui varovasti nukkumaan isäntänsä kipeän olkapään päälle, ja kissasta tullut lämpö lievitti kipua. Monet kertovat vastaavaa. Eräs tyttökissamme nuoli kasvojani, kun olin flunssassa. Liikuttavin muisto on kuitenkin se, kun pidin melkein 20-vuotiasta dementoitunutta ja sairasta Tiina-kissaamme sylissäni keinutuolissa ja itkin sitä, että se piti viedä eläinlääkärille nukutettavaksi, ja Tiina-parka kohottautui nuolemaan minun kasvojani lohduttaakseen minua.

Olen pitänyt poikani kissaa Nestoria aika itsekeskeisenä nuorena kissana, mutta nyt olen tullut tuntemaan siitä uuden puolen. Eilen se tuli ihan viereeni nukkumaan, kun hoidin flunssaani lepäämällä vuoteessa. Nestor vaikutti hyvin huolestuneelta, puski minua ja nuoli käsiäni. Tunteeko kissa toisen kissan ja myös ihmisen tuoksusta, milloin tämä on sairas vai miten se tietää? Tavallisesti niin ylhäisessä yksinäisyydessään keinutuolissa torkkuva Nestor oli koko ajan lähelläni, kunnes menin lääkärille.

Flunssa oli kehittynyt angiinaksi. Onneksi se hallitaan nykyään lääkkeillä. Nestorin mielestä ne eivät kuitenkaan riitä. Se lohduttaa minua tuomalla minulle rakkaimmman esineensä, pienen leluhiiren. Se on suuri rakkaudenosoitus kissan taholta.

Entä Orhan Pamukin Istanbul? Se ei ole tuottanut pettymystä. Pitkät Istanbulin kuvaukset ovat nähtävässti liikaa flunssaiselle lukijalle, ja olen edennyt vasta 300 sivua. Vaikka esimerkiksi kuvaukset Bosporilla sattuneista onnettomuuksista ovat jännittäviä, eniten minua kiehtoo Pamukin suvun tarina ja Orhan Pamukin kehitys kirjailijan uraa kohti.

Lisäys Lohduttajakissat (kirjoissani)