Käytännöllinen kauneus

Kauneuden historia. 2008 (2004) on Girolamo de Michellen ja Umberto Econ kirjoittama ja Econ toimittama antologia ja kuvateos kauneuskäsityksen kehityksestä kautta aikojen kuvataiteissa ja kirjallisuudessa. Suomennos Pekka Tuomisto

Lue keskiajan tutkijan kirjoittamahyvä kirja-arvostelu Kauneuden historiasta.

Luvussa "Naiset ja sankarit" Girolamo de Michelle kirjoittaa 1500-luvulla alkaneesta muutoksesta käytännöllisempään suuntaan:

"Muutoksen taustalla olivat epäilyksettä uskonpuhdistuksen vaiheet ja yleisempi tapojen muutos 1500-luvulta 1600-luvulle siirryttäessä. Naiskuva muuttui ja kehittyi: naiset esitettiin jälleen pukeutuneina; heistä tuli kotiäitejä, opettajattaria ja hallitsijattaria. Esimerkiksi voittoisan aistillisen kauneuden tilalle tuli Henrik VIII:n kolmannen vaimon Jane Seymourin jäykkyys: Hän esiintyy muotokuvissa huulet tiukasti suljettuina ja kasvoillaan kunnollisen emännän ilme, josta puuttuvat intohimon piirteet - kuten myös monilta Dürerin naisilta."
(sivu 206)

Suomalainen nainen edustanee käytännöllistä kauneutta. Siihen ovat varmaankin vaikuttaneet monet syyt: köyhyys, ankara ilmasto, protestanttisuus, viime aikoihin asti vallinnut maantieteellinen ja henkinen etäisyys muodin keskuksista, lukuisat sodat, naisten hakeutuminen työelämään sekä Neuvostoliitossa ja sen valtapiirissä vallinnut naiskäsitys. Ehkä syynä ovat myös suomalaisessa luonnossa olevat karut piirteet, jotka ovat vaikuttaneet myös kuvataiteisiin.

Suomalaisessa kulttuurissa voi havaita myös suoranaista vihamielisyyttä kauneutta ja tyylikkyyttä kohtaan. Se johtunee ennnen kaikkea kateudesta, tuosta Suomen ehtymättömmästä luonnonvarasta, jota ovat ruokkineet sekä protestanttisuus että sosialismi.

Raitiovaunu 9 Kolmikulma

 

 

 

 

Testattu on.

Photo Friday: 'Self-Portrait 2008'.

The shadows of my husband and and me on grass in early spring.

Terapeuttista tekstiä

"Iltalehti arvioi pääkirjoituksessaan, että Halosen käyttämä iskulause koko kansan presidentistä mureni entisestään nimityskiistan takia. Pääkirjoituksen mukaan hän leimautuu nyt yhä enemmän vain vasemmiston valtionpääksi." (Henkäys menneisyydestä/HS/Muut lehdet 17-8.2008)

Mutta me suomalaisethan saimme nähdä konkreettisesti punaista jo samana päivänä, jolloin tämä henkilö valittiin presidentiksi. Kansan eheyttäjää emme saaneet. Suomalainen lehdistö on suhtautunut kriittisesti myös Halosen toimimattomuuteen Kaukasian tilanteessa.

Vieraskynässä kirjoittaa Kaukasian tilanteen historiallisesta taustasta Hanna Smith, joka on tutkija Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa.

Valokuvaamossa

Teini-ikäinen tätini päätti viedä minut eräänä kesänä valokuvaan. Ensimmäiseksi hän pesi hiukseni, leikkasi otsatukkani ja puki päälleni kauniin mekon. Jotta näyttäisin vielä hienommalta, hän päätti piipata tukkani kiharoille. Mutta piippausrauta ei ehtinyt kuumentua kunnolla, siksi kiharat jäivät puolitiehen. Sitten vaan kiireesti valokuvaamoon.

Meillä molemmilla oli uudet paperinarusta tehdyt kengät. Ne olisivat kuluneet liiaksi kadulla kävellessä, joten tätini kantoi meidän kummankin kengät kädessään valokuvaamoon asti.

Samuel Lehtolan (1892 - 1969) valokuvaamo oli Riistakadun mäessä lähellä Kauppatoria, ja valokuvaaja oli pienikokoinen mies, jolla oli köyryselkä, sillä hän oli Henri de Toulouse-Lautrecin lailla joutunut johonkin onnettomuuteen lapsena. Hän oli taitava valokuvaaja, jonka studioon tultiin toisilta paikkakunniltakin kuvattavaksi.

Sain upouudet narukengät jalkaani, käsilaukun käteeni ja istuin korkealle tuolille lampaannahkan päälle.
- Näkyykö laukku? kysyin valokuvaajalta, joka oli kätkeytynyt mustan kankaan sisälle.

Minua käytettiin tällä samalla valokuvaajalla useitakin kertoja. Muutamat valokuvat katosivat, ja uusia ei ole voitu hankkia tilalle, sillä tietämäni mukaan lopettaessaan liikkeensä tämä valokuvaaja oli tuhonnut kaikki negatiivit ja valokuvalevyt.