Winter scene, Helsinki

Winter scene, Helsinki
Originally uploaded by Brin d'Acier

Tuttu maisema.
Matti Amnellin piirros

Woodcut, Helsinki

Woodcut, Helsinki
Originally uploaded by Brin d'Acier

Tuttu maisema.
Matti Amnell

Huuhkaja asustaa Johanneksen kirkon tienoolla

Kuva Wikipediasta
Huuhkaja (bubo bubo)
Oletko kuullut huuhkajan huhuilevan kulkiessasi Johanneksen kirkon ohi? Mieheni tuli juuri kuntosalilta (vähän vaille kahdeksan illalla) ja sanoi, että huuhkaja huutelee taas siellä. Mieheni työtoveri oli kuullut sen ääntelevän eilen.

Avasimme ikkunan, ja sieltä se kuului! Asuukohan se tornissa? Sieltä ääni tuntuu kuuluvan.

City-huuhkaja Bubi asui Olympia Stadionin luona vuonna 2007.

Millaisia ovat nunnat?

Kuvasin nämä herttaisen hienostuneet nunnat Roomassa vuonna 1991. Nuns in Rome.

Ainakin vuonna 2001 kaikki Turun birgittalaisnunnat (tutki sivuja) olivat yhtä lukuun ottamatta ulkomailta tulleita. He ovat siis lähetystyössä Suomessa ja tuovat näin yhden vaihtoehdon Suomen muun uskonnollisuuden rinnalle.

Mutta millaisia ovat katoliset nunnat? Meillä suomalaisilla on enimmäkseen romantisoitu tai sitten täysin päinvastainen kuva heistä. Mielikuva on syntynyt lähinnä elokuvien, romaanien ja satunnaisen tapaamisen kautta. He itse sanovat olevansa aivan tavallisia uskonnollisia naisia.

Omat käsitykseni katolisuudesta yleensä tulevat tapaamisista katolisten ystävien kanssa Kanadassa. Olen ollut mukana juhlissa, jotka järjestettiin, kun eräästä kanadalaisesta nuoresta miehestä tuli pappi. Se oli iloinen juhla, samanlainen kuin hääjuhlat. Tiedän katolisten pappien ylirasituksesta. Yksi heistä oli Henry Nouwen, jonka tapasin Torontossa. Katolisuus on tuttua ennen kaikkea kanadalaisten sukulaisteni kautta. En tunne henkilökohtaisesti yhtään nunnaa, jos en laske mukaan sitä nuorta nunnaa, joka vilkutti minulle joka aamu aidan toiselta puolen, kun avasin englantilaisen lastentarhan ikkunat aamulla. Hän oli työssä katolisessa lastentarhassa. Mutta siitä on jo kauan.

Tutustuinhan minä erääseen italialaiseen nunnaan junamatkalla Riministä Roomaan. Yhteisiä kieliä olivat vain ranska, jota en osaa kunnolla, ja latina, jota osaan vielä huonommin. Oli hauskaa, naurettiin ja välillä piirrettiin, ja meidän ympärille kerääntyi joukko koululaisia. Tämä nunna oli ollut lomalla kotiseudullaan, jossa hänellä oli suuri joukko sisaria ja veljiä ja näiden lapsia. Hän opetti Roomassa kirjallisuutta lukiossa. Hänellä oli vihkisormus kuten minullakin, hänellä merkkinä liitosta Jeesuksen kanssa. Sormus oli samalla rukousnauha. Hän antoi minulle lahjaksi muovisen rukousnauhan, joka loistaa pimeässä.

Birgittalaisnunnia on kolme suuntausta
1. Vadstenalainen: Ruotsi, Englanti, Hollanti ja Saksa
2. Espanjalainen (1600-luvulta alkujaan): Meksikossa
3. Katolisuuteen kääntyneen USA:han siirtolaiseksi muuttaneen ruotsalaisen Elisabeth Hesselbladin perustama Birgittalaisluostari Piazza Farnesessa Roomassa 1900-luvun alkupuolella. Hesselbladilaisia birgittalaisluostareita: Ruotsi, Suomi (Turku), Englanti, Intia, Italia, Puola, Sveitsi ja USA.

Elisabeth Hesselblad oli jonkin aikaa ensin roomalaisessa karmeliittaluostarissa, mikä on saattanut vaikuttaa hesselbladilaisten birgittalaisluostareiden luonteeseen. Birgittalaisluostareiden perustajalle Pyhälle Birgitalle ei ollut mitään ristiriitaa ulkoisen ja sisäisen elämän välillä. Hän oli suuren perheen äiti, joka ryhtyi nunnaksi miehensä kuoltua, oli poliittisesti vaikutusvaltainen jo elinaikanaan ja vaikuttaa paljon nykyajankin Euroopan elämään.



Kuvassa Kalevala Korun Sancta Birgitta-koru, jonka olen saanut mieheltäni syntymäpäivälahjaksi. Jos olisin katolinen, voisin pitää kaimaani suojeluspyhimyksenäni. Birgitan 700-vuotisjuhlan kunniaksi korumuotoilija Kirsti Doukas suunnitteli sormuksen sekä tämän riipuksen, jossa viisi punaista granaattia muodostaa Pyhän Birgitan merkin.

Helsingissä näkee birgittalaisnunnia. He eivät näy olevan luostariin suljettuja muuallakaan:
 Totuin Kanadassa asuessani, että nunnat olivat mukana pohjois-amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Huntu ja blogikin sopivat yhteen.

Kommenttejani keskustelussa:

Tuo kaikki [rukouselämä] on tietenkin erittäin tärkeä puoli nunnien elämää.
Mutta kyllä he ovat tavallisia nykyajan naisia. Nunnia voi nähdä ainakin Pohjois-Amerikassa vaikkapa rullaluistelemassa, mukana nykyajan elämän hauskoissa puolissa, tai mielenosoituksissa vaatimassa uudistuksia katoliseen kirkkoon.

Nykyajan nunnat ovat täysin moderneja ihmisiä, joilla on koulutus ja jotka harjoittavat monia ammatteja.

Esim Quebeckissä naiset ovat saaneet jo aikoja sitten nunnina mahdollisuudet korkeakoulusivistykseen, jota vaille he olisivat muutoin jääneet. Nunnat opettajina on ihan jotain muuta, kuin meillä usein kuvitellaan. Heillä on hyvä koulutus työhönsä. Monet ovat hyvin oppineita naisia.

Nykyajan nunnat ovat menneet luostariin vapaaehtoisesti eivät pakotettuina niin kuin keskiajan tytöt. Se on yksi vaihtoehto, mutta protestanttina en sitä ihannoi.

Tähän liittyy tietenkin myös selibaatti, jota harjoittavat nykyaikanakin uskomattoman monet ihmiset, vaikka eivät menekään luostariin. (Elizabeth Abbott: A History of Celibacy. 1999 , melk 500 sivua)

2. kommenttini

Kyllä tuossakin puuhaa riittää:
En usko, että elämä luostareissa on yksitotista. "All work no play makes John a dull boy". Sama koskee meitä kaikkia, nunniakin.
Syvästi uskonnolliset ihmiset ovat yleensä iloisia, ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Huumoria pitää olla, että jaksaa elää samojen ihmisten kanssa koko loppuikänsä olipa se sitten luostarissa tai avioliitossa. Ihmiset ovat ihmisiä joka paikassa.

Suomalainen keskustelu on jähmeää

(Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurempana.)

Olen vihdoinkin parantunut kiusallisen pitkästä flunssasta, ja on mahdollisuus jatkaa tämän vuoden töitä. Energiaa ja mielenkiintoa ei oikein riitä bloggaamiseen.

Pidän blogeja sitä varten, että tulisi kirjoitettua koko ajan, jotta kirjoittamisen rutiini säilyisi. Internet on vain kommunikaatioväline, siinä ei mitään sen ihmeellisempää. Bloggaajien kesken vallitsevat ihan samat lait kuin muutenkin yhteiskunnassa.

Suomalaiset bloggaajat ovat kuten suomalaiset yleensäkin jakaantuneet ryhmiin, jotka eivät ole kiinnostuneita toisistaan, vaikka bloggaamisen alkuaikoina siltä vaikutti. Kaikki ovat vähitellen siirtyneet omiin klikkeihinsä, jotka hyväksyvät vain tietynlaisia mielipiteitä.

On suuri joukko hyvin miellyttäviä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka pitävät blogeja. He välttävät tietoisesti kaikkia konflikteja. Minullakin on sellaisia blogeja, mutta tunnen tarvitsevani myös Blogisisko -blogin kaltaista blogia, jossa voin tuoda esille sen, miten reagoin yhteiskunnan ilmiöihin, lehdistössä ja blogeissa esitettyihin ajatuksiin.

Äskettäin Hesarin yleisönosastossa oli kirjoitus, jossa saksansuomalainen nainen ihmetteli suomalaisen keskustelun jähmeyttä. Hän arveli, että se alkaa koululuokassa. En ole samaa mieltä. Uskon, että jähmeys ja vaikeneminen ovat seurausta Suomen pitkästä historiasta. Itsenäisyys on niin nuorta. Mutta miksi sitten virolaiset uskaltavat tuoda esille mielipiteitään? Onko suomalaisista tullut hyötyä tavoittelevia kyynikoita tai suorastaan teeskentelijöitä ja liehittelijöitä?

Jos täysin eri mieltä olevat ihmiset laitetaan Suomessa yhteen, ei pystytä keskustelemaan, vaan joko hyökätään päin asiattomasti ja ilkeillen tai suhtaudutaan alentuvan ylimielisesti ja vähättelevästi. Pitäisi kuitenkin opetella väittelemään, jotta päästään keskustelemaan ja saadaan aikaan jonkinlaista ymmärrystä toista osapuolta kohtaan ja omatkin ajatukset kehittyvät.

Sama saksansuomalainen nainen kertoi, että Saksassa oppilaita kannustetaan väittelemään oppitunneilla. Debate eli väittely on eräs opiskelun kohde koululaisille myös Englannissa ja Pohjois-Amerikassa. Ehkä se saattaisi olla hyvä idea Suomessakin. Ehkä koululaitos on sittenkin osasyyllinen asiaan. Muistettakoon, että kotonakin voi oppia väittelemisen jaloa taitoa, olemaan eri mieltä toista loukkaamatta ja jopa iloisesti ja kohteliaasti.


P.S. Olen laittanut blogin sivupalkkiin pienen luettelon vanhemmista kirjoituksista, joita on ollut sadoittain. Samalla päivittyi niiden osoite, sillä kolmen blogin yhdistyttyä ei vanhempia kirjoituksia usein löydy, koska osoite vie lakkautettuun blogiin. Kirjoitusta etsivä voi tehdä jo googlatessaan pienen muutoksen, korjata osan osoitteesta muotoon "blogisisko.blogspot.com", jolla pääsee tähän blogiin.

Ystävänpäivä ja Shakespeare

Tämän päivän Hesarissa kaksi kirjailijaa rupattelee ystävyydestä ja väittää, että ystävänpäivä on "amerikkalaista humpuukia". (Taina Latvala: Ystävä pitää kädestä kiinni - ja voi päästä kirjaan. HS 14.2.2009)He ovat sitä mieltä, että se on "julma päivä", sillä kaikilla ei ole ystäviä.

Onko ystävänpäivän syy, että ihmiset eivät osaa olla toiselle ihmiselle ystävä? Ystävänpäivä on harvinaisen myönteinen juhla, paljon julmempia instituutteja löytyy. Puhuttakoon niistä jonain toisena päivänä.

Heidän kollegansa William Shakespeare käsittelee St Valentinuksen päivää eli suomalaisittain ystävänpäivää näytelmässään Hamlet. Ofelia laulaa:

"To-morrow is Saint Valentine's day,
All in the morning betime,
And I a maid at your window,
To be your Valentine.
--
"

Valentinuksen päivän juuret ovat vielä kauempana kuin 1500-luvussa.

Amerikka on siirtolaisten maa, ja tunnetusti siirtolaiset pitävät tiukemmin kiinni perinteistä kuin kotimaahan jääneet. Samaa Euroopasta vietyä ja Eurooppaan palannutta vanhaa eurooppalaista perinnettä on myös Halloween.