Photo Friday. 'Slick'

luistinrata Johanneksen puistoon, originally uploaded by Anna Amnell.

The slick surface of the ice-skating rink. St John's park, Helsinki Finland.

Kommentit. Kieli ja sen säilyminen

Eero Saarisen siirtolaismonumentti "Gateway Arch" , St. Louis, Missouri. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Ikkunaiineksen blogiin tänään (Kirjoituksen nimi 'Napakymppi', aloitettu 29.9.2011, jo 172 kommenttia)

Palaan varhaisempaan kommenttiin, kun en ole ehtinyt käydä täällä pitkiin aikoihin.

Kuunkuiske, kirjoitit: "Ulkomaanshokeista tuli mieleeni eräs vaihto-oppilas, joka jenkkivuoden jälkeen paluulennolla ei suostunut koneessa puhumaan vielä suomea! Kuulin jutun yhdeltä toiselta vaihto-oppilaalta, joka sattui olemaan ystäväni ja samassa koneessa. Siis silloin 80-luvulla.

Niin ameriikkaa oli poika pullollaan."

Olin vaihto-oppilaana USA:ssa kauan sitten, ennen Internetiä ja muita nopeita yhteyksiä Suomeen. Eräs meidän ryhmän tytöistä itki laivamatkalla Eurooppaan palatessa, kun suomi tuntui täysin unohtuneen. Hän koki sen epämiellyttävänä, ei ylpeillyt siitä. Vaihto-oppilaat ovat usein vielä lapsia, 16-vuotiaita.

Äidinkieli katoaa nopeasti lapsilta ulkomailla asuttaessa, jos sitä ei pidetä aktiivisesti yllä vanhempien toimesta. Siirtolaisten pitäisi aina puhua omaa äidinkieltään lapsilleen. Se on tunteen kieli ja pitää ihmisen ehyenä. Kirjeenvaihtotoverit olivat tärkeitä tyttärelleni. Nyt on onneksi Internet, mutta se ei korvaa äidin ja isän juttelua ja vitsien kertomista.

Toivon myötätuntoista suhtautumista siirtolaisiin ja vaihto-oppilaisiin.

Vanhoja kommentteja: voi

12.5.2005

Kiinnostavaa tuo voista pitäminen. Samaa nimittäin kertoi eräs enoistani (yksi viidestä). Hän sanoi, että hänen äitinsä vei aina voin kauppaan tai torille. Sillä saatiin kahvia ja sokeria, voita ei tuhlattu perheen omassa ruokapöydässä. Juhliin voita säästettiin, jotta se ei loppunut kesken.

Suosittelen kaikille: Haastatelkaa sukulaisianne nauhalle. Menin eräänä vuonna Savoon yhdeksäksi päiväksi ja jututin kaikki iäkkäät sukulaiset.

Inhoittavin ruoka, jonka muistan on mullekin koulukeittolan liemi, jossa kellui läskinpaloja. Eräs luokkatoverini piti niistä ja salakuljetimme ne hänelle käsissämme pöydän alla piilossa.

Kotona kaikki ruuat olivat hyviä, sillä äitini oli loistava ruuanlaittaja. Äidillä on edelleen, melkein 95-vuotiaana, rakkaus ja kunnioitus ruokaa kohtaan, vähän samalla tavalla kuin ranskalaisilla. Minulla on hoikkuutta epätoivoisesti tavoittelevan 2000-luvun ihmisen love-hate-suhde ruokaan.

Kuvassa Johanneksenpuisto, jonka laidalla asuin tuolloin.

Majakka hytin ikkunan läpi kuvattuna sateella

majakka hytin ikkunan läpi kuvattuna sateella, originally uploaded by Anna Amnell.

Lyhytkin merimatka virkistää. Meillä on, miehelläni ja minulla, nostalginen suhde laivoihin. Mieheni oli nuorena kuukauden pituisella koulutusristeilyllä Matti Kurjella. Kohteina olivat Tanska. Puola ja Englanti.

Minä puolestani matkustin vaihto-oppilaana New Yorkiin ja takaisin laivalla. Matka yhteen suuntaan kesti melkein viikon.