Uuden kielen oppiminen ei ole helppoa

Uuden kielen oppiminen on vaikeaa. Lapsi voi oppia nopeasti, jos vanhemmat ovat johdonmukaisia, puhuvat vain omaa kieltään lapselleen ja antavat syntyperäisten tai vastaavan (lapsena tai teini-ikäisenä tietyn kielen omaksuneen) opettaa/puhua lapselle uutta kieltä: opettajat, leikkitoverit. Jotkut oppivat TV-tä katselemalla hyvän ääntämisen.

Mutta tunnekieli eli ns. sydämen kieli täytyy tulla vanhemmilta, jotka puhuvat omaa kieltään (!) lapselleen. Silloin lapsi oppii myös vieraan kielen paremmin kuin jos vanhemmat puhuisivat vierasta kieltä lapselleen. Suomalainen vieraan kielen opetus voi olla erittäin hyvää.

Mielipiteeni perustuvat omiin kokemuksiin vaihto-opppilaana, opettajana (englanti) ja siirtolaislasten äitinä. En puhunut lapsilleni koskaan muuta kuin suomea, kun asuimme yhdeksän vuotta siirtolaisina Kanadassa. Meillä puhuttiin aina suomea, ja lapset puhuivat keskenään suomesa. He oppivat englannnin opettajilta, luokkkatovereilta ja TV.stä.

Ranskan he olivat oppineet sitä ennen Helsingin ranskalais-suomalainen koulu (virallinen) koulussa, jossa aloittivat lastentarhassa ja jatkoivat Kanadassa ranskan tunneill ja yliopistossa. Kun tyttäreni opiskeli ranskalaista filologiaa Pariisissa, eräs professori kysyi, onko hänen äitinsä virolainen (!), vaikka en ollut koskaan puhunut hänelle (huonoa) ranskaani.

Kieli ei ole yksinkertainen ja helppo asia. Mielestäni Suomessa ei tajuta sitä samalla tavalla kuin sellaisissa maissa, joissa on laajaa kokemusta siirtolaisuudesta useassa sukupolvessa. Auttavan kielitaidon oppii nopeasti. Se riittää turistimatkoilla ja käytännön töissä, mutta ihmisten hoitamisessa se ei aina riitä.

Vesitetty Sakari Topelius

Sakari Topelius, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Lue Silja Massa: Topeliusta Angry Birds -sukupolvelle. HS/Kulttuuri 28.8.2013

Ymmärrän hyvin, miksi Mäkinen epäröi ryhtyä modernisoimaan Topeliusta, mutta sitä en ymmärrä, miksi hän lisäsi Adalmiinan helmen alkuun oman anti-rojalistisen kommenttinsa. Se rikkoi sadun tunnelman. Onko tultu taas aikaan, jolloin satujen täytyy olla poliittisesti korrekteja?

Topelius: Adalminan helmi (alku)
Kirsti Mäkisen versio: Adalminan helmi (alku)

Odotan kiinnostuksella milloin ilmestyy aikuisillekin jotain vastaavaa, vaikkapa Kadotettu ostoparatiisi, Uskontoneutraalin vaellus ja Tuntematon siviilipalvelushenkilö.

Lue ilmaiseksi alkuperäinen Topelius: Lukemisia lapsille
http://www.gutenberg.org/files/16223/16223-h/16223-h.htm

Mikä on viheriö?

"näkymä väylältä  viheriölle" Kuva: Adrian Pingstone Wikipedia/golf

TV 1:n urheilu-uutisissa käytettiin sanaa "viheriö" laajasta jalkapallokentästä, oli monikkomuodossa "viheriöillä". Kuulin sanan tässä merkityksessä ensi kerran. Onko tämä yleinen käyttö sanalle? 

Olen aina luullut, että 'viheriö' tarkoittaa urheilussa  "golfkentällä reikää ympäröivä tasainen, lyhyeksi leikatun ruohon peittämä ala, 'green'", oikeasti "putting green" : "Viheriö on halkaisijaltaan noin 20–40 metriä ja muodoltaan yleensä suhteellisen ympyränmuotoinen, hyvin lyhyeksi leikattu nurmialue lipulla merkityn reiän ympärillä".

Jalkapallokieli englannissa "a  football pitch  = a football field"
Miksi suomessa ei puhuta enää pallokentistä?
"pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen" Uuno Kailas : Paljain jaloin. (1958)

Olen ollut vain kerran golf-oppitunnilla. Ei kiinnostanut enempää. Olin teini-ikäinen.

  Töölön pallokentät

'green'  (substantiivi, myös nurmikenttä)

Kommentti: Rakas kamala Suomi, no ainakin Helsinki

Rakastan Suomea ja Helsinkiä. Kesällä maailma tulee Helsinkiin. Se on silloin parhaimmillaan, kuin lupaus tulevaisuudesta, monikulttuurisesta suvaitsevaisesta Suomesta. Matkustan ulkomaille niin usein kuin voin ja voisin asua muuallakin. Saatan vielä muuttaa jonnekin muualle. Mutta täällä on kotimaani, jota kannan aina sydämessäni - halusinpa tai en.

Kommentti Leena Lumi -blogiin. Siellä oli jo 110 kommenttia ennen tätä.

En jaksa lukea kaikkia kommentteja. Mieleen ovat tulleet seuraavat havainnot:

Eihän" jytky "ole syy rasismiin, vaan seuraus vuosikymmenien eristyneisyydestä johtuneesta ja yleisesti hyväksytystä törkeästä rasismista, maan tavasta pilkata erilaista ihmistä.  Nyt vaan sanotaan ääneen, mitä on ennen kuiskailtu. Toisaalta se johtuu siitä, että kukaan ei ole kuunnellut vuosikymmeniin tavallisen kansan järkeviäkään toiveita esimerkiksi siirtolaispolitiikasta.

Suomi eli kauan suomettumisen ajan vaikenemiseen tottuneena. Vanhemmat ihmiset eivät olleet koskaan saaneet esittää julkisesti kritiikkiä esimerkiksi äärivasemmistolaisesta politiikasta, jota pursusi mediasta. Vain Amerikan haukkuminen oli sallittua TV:ssäkin. Itäisessä naapurissa tekniikka kukoisti, viljapellot lainehtivat ja taivas oli tullut maan päälle, mikäli uutisiin oli uskominen. Muuta mieltä ei saanut olla, jos halusi olla salonkikelpoinen.

Suomella on kasvukipuja. Eristäytyneen maan pitää muuttua monikulttuuriseksi eurooppalaiseksi maaksi. Se ei käy nopeasti.

Läksin suomettumista ja neuvostokommunismiin hullaantuneita pakoon Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi perheeni kanssa. Kaikki Kanadaan niinä vuosina muuttaneet oli valittu tiettyjen pisteiden mukaan, joita sai ammattikoulutuksesta, kielitaidosta ja siitä, olisiko juuri heille sopivia töitä tarjolla. Sanottiin, että sen vuoksi siirtolaisia ei vihattu, he olivat toivottuja.

Katsottiin, että jokainen siirtolaisperhe oli lahja Kanadalle, sillä se työllisti suuren joukon ihmisiä. Erikseen olivat poliittiset pakolaiset. Heidät valtio otti vastaan avosylin, antoi starttirahan ja järjesti työpaikan. 60% Toronton lapsista ja nuorista puhui kotonaan muuta kieltä kuin englantia, jolla käytiin koulua. Kaikilla uskontokunnilla oli kokouspaikkansa, temppelinsä, kirkkonsa ja synagoogansa. (Iäkkkäiden vanhempien muuttoa Kanadaan suosittiin, mutta perheiden yhdistäminen on  tietääkseni koettu ongelmaksi myöhempinä aikoina.)

Elin monikulttuurisessa monimiljoonakaupungissa, jossa ketään ei pilkattu ihonvärin tai uskonnon vuoksi. Naapurimme edustivat kaikkia rotuja ja uskontoja. Meillä oli hyvät kohteliaat välit, vaikka oli tavallista, että vanhempien siirtolaisten lähipiiri muodostui oman kulttuurin edustajista. Lastemme lähimmät ystävät koulussa olivat kiinalaisia. Ihonväriin ei kiinnitetty yleensä ollenkaan huomiota.

Asuimme vaatimattomalla alueella vuokralaisina ja suurin osa naapureistamme oli paennut kommunisteja, vanhempi polvi natseja. Kotimaata arvostettiin. Kanadalainen sai olla samalla aikaa isänmaallinen omalle kotimaalleen, olla vaikkapa suomalainen tai ukrainalainen. Kenenkään uskonnollisia tapoja ei pilkattu. Kukaan ei sekoittanut juutalaisten ympärileikkausta tyttöjen silpomiseen. Muutkin kuin juutalaiset teettivät pojilleen ympärileikkauksen lapsen syntymän jälkeen sairaalassa, sillä sen uskottiin vähentävän naisten syöpiä.

Paluu Suomeen vuonna 1988 oli järkytys. Ihmiset olivat töykeitä, juopuneet virtsasivat kaduille, nuoret kauniit tytöt kiroilivat raitiovaunuissa ja makasivat oksennuksissaan Esplanadipuistossa vappuna. En ollut nähnyt sellaista missään Pohjois-Amerikan suurkaupungissa, joissa matkustimme kesäisin. Eräs newyorkilainen nuori mies sanoi, että Suomen vappu oli kuin Danten inferno.

Lehdistö ja TV-ohjelmat pilkkasivat kaikkia uskontoja ja monia kansanryhmiä. Muualla Suomessa oli varmaankin erilaista kuin Helsingissä, on ollut varmaankin aina.

Minusta Suomi on alkanut vähitellen muuttua tällä vuosituhannella eurooppalaiseksi maaksi, mutta olen kokenut että Keski-Euroopan entiset kommunistien miehittämät maat ovat enemmän länttä kuin Suomi.

Miksi sitten tulin Suomeen ja olen edelleen Suomessa?  Tulin kielen vuoksi ja tunnesyistä. Pidän Helsingistä. Uskon, että kaikki muuttuu paremmaksi, kun vihdoinkin voidaan puhua ja ehkä opitaan väittelemäänkin herjaamatta toisia.

Mikä sitoo minut tähän maahan?

Kielojen aika, originally uploaded by Anna Amnell.

Suomeen paluun kunniaksi kieloja. Mikä sitoo minut tähän maahan? Kieli ja värien puhtaus.

Kommentit. Kieli ja sen säilyminen

Eero Saarisen siirtolaismonumentti "Gateway Arch" , St. Louis, Missouri. Kuva: Matti Amnell (Jr)

Ikkunaiineksen blogiin tänään (Kirjoituksen nimi 'Napakymppi', aloitettu 29.9.2011, jo 172 kommenttia)

Palaan varhaisempaan kommenttiin, kun en ole ehtinyt käydä täällä pitkiin aikoihin.

Kuunkuiske, kirjoitit: "Ulkomaanshokeista tuli mieleeni eräs vaihto-oppilas, joka jenkkivuoden jälkeen paluulennolla ei suostunut koneessa puhumaan vielä suomea! Kuulin jutun yhdeltä toiselta vaihto-oppilaalta, joka sattui olemaan ystäväni ja samassa koneessa. Siis silloin 80-luvulla.

Niin ameriikkaa oli poika pullollaan."

Olin vaihto-oppilaana USA:ssa kauan sitten, ennen Internetiä ja muita nopeita yhteyksiä Suomeen. Eräs meidän ryhmän tytöistä itki laivamatkalla Eurooppaan palatessa, kun suomi tuntui täysin unohtuneen. Hän koki sen epämiellyttävänä, ei ylpeillyt siitä. Vaihto-oppilaat ovat usein vielä lapsia, 16-vuotiaita.

Äidinkieli katoaa nopeasti lapsilta ulkomailla asuttaessa, jos sitä ei pidetä aktiivisesti yllä vanhempien toimesta. Siirtolaisten pitäisi aina puhua omaa äidinkieltään lapsilleen. Se on tunteen kieli ja pitää ihmisen ehyenä. Kirjeenvaihtotoverit olivat tärkeitä tyttärelleni. Nyt on onneksi Internet, mutta se ei korvaa äidin ja isän juttelua ja vitsien kertomista.

Toivon myötätuntoista suhtautumista siirtolaisiin ja vaihto-oppilaisiin.

Lapsi ennen ja nyt

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.

Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.

Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.

2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana


Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."

Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.

Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.

Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.

Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.

Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.

Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.

Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.

Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?

Scrabble-peliä aamutuimaan

Scrabble lienee maailman suosituin seurapeli. Jokin vuosi sitten näin sanomalehdessä valokuvan, jossa Judi Dench ja Maggie Smith pelasivat pienikokoista matka-Scrabblea jopa Hollywoodissa Oscar- juhlia odotellessaan uima-altaan reunalla froteekaavuissaan.

Meillä pelataan yleensä suomenkielistä Scrabble-peliä iltaisin. Sääntöjen mukaan Scrabblessä kelpaisivat Suomessa vain Nykysuomen sanakirjan sanat. Yleensä onkin niin, että sängyn päälle kertyy Scrabblen viereen erilaisia sanakirjoja. Pelaajat kehittelevät kuitenkin tästä pelistä omia versioitaan.

Olemme levittäneet tätä sanapeliä ystäväpiiriinkiin. Kun pelasin Scrabblea sisareni kanssa, hyväksyimme kaikki mahdolliset sanat, myös murteen, slangin ja tuotenimet. Emmekä laskeneet pisteitä.

Mieheni ja minä - savolaisia kun olemme - hyväksymme yleiskielen lisäksi myös "uusiosanat" eli keksityt sanat ja yhdyssanat, jotka olisivat loogisia. 'Pehmolumenajoyö' toi minulle paljon pisteitä muutama vuosi sitten.

Tänä aamuna jännäsin loppuun asti, saanko kasaan uuden sanan, josta tulisi paljon pisteitä. Sain pelin lopulla: 'nisälisä', joka voisi olla parempi sana kuin 'silikonit'. Sana 'nisälisäke' oli myös mielessä, sehän on jo nimenä eräälle aivojen osalle.
[mammillary body =corpus mamillare = nisälisäke-niminen osa aivoissa; mammillary=nisänmuotoinen ]

Yllä olevassa Wikipedian artikkelissa on linkki myös lyhyeen suomenkieliseen selostukseen.

Scrabble pitää aivot pirteinä.

Kieli ja sukupuoli

Me suomalaiset pääsemme hyvin vähällä, kun meillä ei ole 'he' ja 'she' pronominien vastineita. Ne ovat herättäneet paljon keskustelua englanninkielisessä maailmassa. Esimerkiksi Kanadassa julkisen puhujan tai kirjoittajan täytyi ehdottomasti sanoa "he or she" tai "she or he" 'hän' pronominia tarkoittaessaan. Puheenjohtaja oli Kanadassa 'chairperson'.

Brysselissä taas käytetään puheenjohtajasta termiä 'chair', kuten kirjoittaa alati energinen bloggaaja ja jo monivuotinen (vihreä) nettiväittelytoverini Hanhensulka, jota luulin ensin blogisiskokseni, mutta hän paljastui myöhemmin miespuoliseksi blogihenkilöksi.

Sukupuolta koskevat ilmaukset ovat suomessa kiinnostava tapaus. Meillä ollaan sitä mieltä, että on saavutettu täydellinen sukupuolten tasa-arvo. Mutta se on tapahtunut ainakin kielessä niin, että naisista on tehty miehiä: lakimiehiä, puhemiehiä, kirkkoherroja. Mutta emme voisi kuvitellakaan, että miehistä käytettäisiin vastaavia ilmauksia, esimerkiksi niin että miestä sanottaisiin vaikkapa 'seurakuntasisareksi' tai 'terveyssisareksi'.

Lue Wikipedian artikkeli Gender-neutral pronoun (eri kielissä)

Haamuja ja kaasuja blogeissa

Minua harmittaa se, että linkkilistan korjaaminen ja blogin lisävarustelujen tekeminen näkyvät Blogilistalla haamupäivityksinä. Sitä ne eivät oikeasti ole, vaan olennainen osa bloggaamista.

En voi sietää jatkuvaa tietynlaisten kirosanojen käyttöä. Oikeastaan ne eivät ole edes kirosanoja, sillä ne esiintyvät tavallisessa tekstissä, jossa ei ole mitään voimakkaita tunteita kyseessä. Nämä sanat vaikuttavat minuun samalla tavalla, kuin jos joku päästelisi koko ajan suolistokaasujaan metrossa tai bussissa tai peräti kutsuilla. Siirtyisin istumaan vähän kauemmaksi. Tämä on asia, joka jakaa ihmisiä enemmän kuin arvataankaan.

Jos esimerkiksi romaanissa on heti ensi sivulla näitä "suolistokaasusanoja", hyvin suuri osa ihmisistä laittaa kirjan heti syrjään. Joku sanoo että niinhän ihmiset puhuvat. Toiset puhuvat, toiset eivät. Tämä asia tuli ajankohtaiseksi, kun flunssaa potiessani päätin tutustua uusiin blogeihin. Moni blogi jäi lukematta. Kieli yhdistää, ja kieli erottaa.

Monikulttuurisen maailman ongelmia

Keskustelussa eilen alustamastani aiheesta "Kun kieli sortaa" Jasmo, joka pitää blogia täällä ,toi esiin niin kiinnostavia näkökulmia, että vastaukseni paisui uudeksi alustukseksi.

Minusta tuntuu siltä, että Kanadassa kauan asuneena minulla on kanadalainen eli suomalaista paljon vakavampi asenne näihin kysymyksiin.

Joskus tuntui Kanadassa siltä, ettei oikein uskaltanut puhua mistään, kun aina oli vaarana loukata jotain ryhmää (eri uskonnot, feministit, kasvissyöjät, animal rights -ihmiset jne) Muutkin sanoivat samaa.

Täällä Blogistaniassa on vähän samaa: aina joku loukkaantuu ja pudottaa suosikkilistaltaan.:)

Vähemmistöryhmien
oikeudet ja velvollisuudet

Elämme monien kulttuurien, uskontojen ja rotujen maailmassa, siksi ne täytyy ottaa huomioon.

Onhan Suomessakin edelleen heimorajat. On esim. savolaisvitsejä, joihin savolaisena suhtaudun lähinnä huvittuneesti itsekin. Mutta tällaisesta ryhmästäkin puhuttaessa voidaan ylittää joku raja, jolloin ei olekaan enää kysymys vitsistä vaan eräänlaisesta "rasismista", savolaisvihasta. En tarkoita normaalia kritiikkiä jonkun ihmisen huonosta käytöksestä.

On totta, että kaikkialla toisaalta pienryhmiä "lellitään" ts. heidän annetaan määrätä outoja asioita perheenjäsenilleen pukeutumisessa, aviopuolison valinnassa yms. Vastaavaa ei valtaryhmän jäseniltä suvaittaisi. Minusta sellainen "lelliminenkin" on yksi rasismin muoto.

Kaikilta pitäisi vaatia samaa. Mutta sitten tulevat yksilön oikeudet. Tulee törmäys.
Sivistysvaltiot tunnustavat esimerkiksi oikeuden harjoittaa uskontoa. Sitä oikeutta suojellaan. Useimmissa maissa on myös oikeus olla harjoittamatta mitään uskontoa.

Tajuavatko esimerkiksi
suomalaiset enää ihmisiä,
jotka pitävät jotakin pyhänä?

Tunnen intiaanitaiteilijan, joka ei antanut minun laittaa edes valokuvaa (!) heille pyhästä esineestä (punotusta naamiosta) lehtiartikkeliin, jossa oli haastattelu mm. hänestä ja hänen johtamastaan kulttuurikeskuksesta.

Pääsimme kompromissiin. Hän lupasi, että voin käyttää tätä itse täysin sekuläärissä intiaanitaiteen näyttelyssä ottamaani kuvaa esimerkiksi esitelmissä kuten olen tehnytkin. Mutta lehtijuttuun sitä ei laiteta.

Samoin eräs pariisilainen sekatavarakauppias suostui vasta kovan neuvottelun jälkeen myymään [!] minulle, ei-muslimille, muovisen halvan taulun, jossa oli Koraanista otetun lauseen muodostama kuvio.
Sain ostaa sen vain sillä ehdolla, että lupaan pitää sitä joko seinällä, kaapissa muovipussissa tai kohtelen sitä muutoin kunnioittavasti. Mies oli hyvin ystävällinen ja kohtelias. Asia ei ole tuottanut ongelmia. Esine on kaapissa ja sitä on näytetty vieraille tai käytetty esitelmissä asiallisesti.


Jotain opittavaa
meilläkin

Meidän suomalaistenkin on parasta tottua siihen, että suuri osa maailman väestöstä kunnioittaa kovasti omaa uskontoaan ja yleensä myös muidenkin uskontoa kansainvälisten lakien mukaan.

Jotkut pitävät rotuakin tärkeänä, vaikka genetiikan avulla tiedämme, että rodut eivät ole sen kummempaa kuin silmien tai hiusten väreissä olevat erot. Miten suhtautua ihmisiin, jotka haluavat säilyttää oman ryhmänsä "puhtaana", ehkä jonkun katoamassa olevan ryhmän? Haluammeko me tai he itse museoida heidät ja heidän kulttuurinsa?

Miten me suomalaiset sijoitumme tässä ihmeellisessä palapelissä, jota elämämme ihmisinä nykymaailmassa?

Kun kieli sortaa

Illuusian blogissa pohditaan kielen ja rasismin yhteyksiä.

Kyllähän kieli voi sortaa monella tavoin. Tähän suhtaudutaan Pohjois-Amerikassa ja varsinkin Kanadassa paljon vakavammin kuin meillä Suomessa. Mitään alentavia tai loukkaavia ilmauksia rodusta, uskonnosta, kansallisuudesta tai sukupuolesta ei hyväksytä kouluissa, lehdistössä tai muussa julkisessa elämässä.

Kyllä se auttoi. Niinä yhdeksänä vuonna, jotka asuin monikulttuurisessa Kanadassa, en kuullut koskaan esimerkiksi rasistisista hyökkäyksistä, en sanallisista enkä fyysisistä. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että jonkun uskontoa olisi lehdistössä herjattu.

Niin kauan kun meillä suhtaudutaan vähättelevästi rasismiin ja sen eri ilmenemismuotoihin, sitä ei saada kitketyksi pois. (Se on kokonaan eri asia, jos joku laskee leikkiä omasta rodustaan tai kansallisuudestaan.)

Kieli ja sukupuoli


Me suomalaiset pääsemme hyvin vähällä, kun meillä ei ole 'he' ja 'she' pronominien vastineita. Ne ovat herättäneet paljon keskustelua englanninkielisessä maailmassa. Nykyään esimerkiksi Kanadassa puhujan tai kirjoittajan täytyy ehdottomasti sanoa "he or she" tai "she or he" 'hän' pronominia tarkoittaessaan.

Sukupuolta koskevat ilmaukset ovat suomessa kiinnostava tapaus. Meillä ollaan sitä mieltä, että on saavutettu täydellinen sukupuolten tasa-arvo. Mutta se on tapahtunut ainakin kielessä niin, että naisista on tehty miehiä: lakimiehiä, puhemiehiä, kirkkoherroja. Mutta emme voisi kuvitellakaan, että miehistä käytettäisiin vastaavia ilmauksia, esimerkiksi niin että miestä sanottaisiin vaikkapa 'terveyssisareksi'.