Eero Saarisen siirtolaismonumentti "Gateway Arch" , St. Louis, Missouri. Kuva: Matti Amnell (Jr)
Ikkunaiineksen blogiin tänään (Kirjoituksen nimi 'Napakymppi', aloitettu 29.9.2011, jo 172 kommenttia)
Palaan varhaisempaan kommenttiin, kun en ole ehtinyt käydä täällä pitkiin aikoihin.
Kuunkuiske, kirjoitit: "Ulkomaanshokeista tuli mieleeni eräs vaihto-oppilas, joka jenkkivuoden jälkeen paluulennolla ei suostunut koneessa puhumaan vielä suomea! Kuulin jutun yhdeltä toiselta vaihto-oppilaalta, joka sattui olemaan ystäväni ja samassa koneessa. Siis silloin 80-luvulla.
Niin ameriikkaa oli poika pullollaan."
Olin vaihto-oppilaana USA:ssa kauan sitten, ennen Internetiä ja muita nopeita yhteyksiä Suomeen. Eräs meidän ryhmän tytöistä itki laivamatkalla Eurooppaan palatessa, kun suomi tuntui täysin unohtuneen. Hän koki sen epämiellyttävänä, ei ylpeillyt siitä. Vaihto-oppilaat ovat usein vielä lapsia, 16-vuotiaita.
Äidinkieli katoaa nopeasti lapsilta ulkomailla asuttaessa, jos sitä ei pidetä aktiivisesti yllä vanhempien toimesta. Siirtolaisten pitäisi aina puhua omaa äidinkieltään lapsilleen. Se on tunteen kieli ja pitää ihmisen ehyenä. Kirjeenvaihtotoverit olivat tärkeitä tyttärelleni. Nyt on onneksi Internet, mutta se ei korvaa äidin ja isän juttelua ja vitsien kertomista.
Toivon myötätuntoista suhtautumista siirtolaisiin ja vaihto-oppilaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti