perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Suomessa sekoitetaan Halloween ja Pyhäinpäivä

Halloween in Helsinki

Halloween on pyhäinpäivän aatto, jota juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä. Halloween on vanha eurooppalainen juhla, Suomen kekriä vastaava sadonkorjuun ja pimeän kauden alkamisen juhla, ja se kulki Amerikkaan siirtolaisten mukana. Siellä siihen on tullut lisää piirteitä. Nykyinen Halloween-juhla perustuu lähinnä kansansatuun ovelasta Jack-nimisestä miehestä, joka huijasi sekä paholaista että Jumalaa. Hän kolkutteli kuoltuaan turhaan sekä Taivaan että Helvetin porttia, mutta ei päässyt kumpaankaan. Jack vuoli itselleen lyhdyn lantusta ja vaeltelee edelleen kodittomana sieluna. Siitä kurpitsalyhty ja nimi jack-o-lantern. Halloween-juhlassa heräävät eloon satujen hahmot.

Halloween on parhaimmillaan hauska kaarnevaali koko perheelle. Valitettavasti aikuiset ovat pilanneet Halloweenin tuomalla siihen omat huonot tapansa ja ylenpalttisen kaupallisuuden. Mutta kenenkään ei tarvitse antaa väärän juhlinnan pilata aitoa iloa.



Fra Angelicon maalaus Pyhäinpäivä.

Pyhäinpäivä, All saints' Day on kuolleiden muistopäivä. Sitä vietetään muissa maissa 1. päivänä marraskuuta. Silloin hiljennytään muistelemaan edesmenneitä omaisia.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuva kurpitsoista.Mukavaa tietoakin laitoit. Olin luullut, että Halloween on sellainen Ameriikan tuliainen.

    VastaaPoista
  2. Niin monet luulevat, minäkin luulin siihen asti, kunnes tein lehtijutun Halloweenista ja tutkin taustoja.

    Nykyäänhän netissä on tietoa monista asioista. Suomenkielinen Wikipedia on väliin kovin asenteellinen tällaisissa asioissa, mutta käyttämällä englanninkielistä (tai muita kieliä) ja suomenkielistä rinnan saa enemmän tietoa. On tietenkin paljon muitakin sivustoja, mutta englanninkielinen Wikipedia on tulossa entistä luotettavammaksi.

    VastaaPoista
  3. Niinhän Ruattissakin,
    Halloween vietetään aina 31 lokakuuta.
    Molemmat päivät hyviä.

    VastaaPoista
  4. Myös täällä
    http://blogisisko.blogspot.com/2005/10/jack-of-lantern-irlantilaisen-veijarin.html

    VastaaPoista