tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Elämää Oopperan tienoilla

030

Kuva: Anna Amnell

Kuin maaseudulla: Näkymä idästä (kaakosta?) Töölönlahdelle Kuva: Matti Amnell

Edellinen asuntomme oli Ullanlinnassa, ja siellä oli kirkko keskellä kylää, Johanneksen kirkko, jota ihailin 20 vuotta ikkunastani ja josta otin paljon valokuvia. Nykyisen "kotiseutuni" ehdoton keskus on Kansallisoopperan uusi rakennus.

Elämä on alkanut muuttua jo niin normaaliksi, että teemme päiväkävelyjä Töölönlahden ympäristöön, josta on tulossa osa Finlandia-puistoa (Klikkaa ylintä kuvaa, niin näet Opperan ympäristön, lähipuistoni). Mieheni juoksee lisäksi joka toinen päivä Töölönlahden, Eläintarhanlahden ja Kaisaniemenlahden ympäri. Minulle riittää tunnin kävely Oopperan ympäristössä olevissa puistoissa, joita en tunne paljon ollenkaan ennestään.

Me kaupunkilaiset olemme todellisuudessa niin paljolti pikkukaupunkilaisten kaltaisia, että tunnemme yleensä vain oman kaupunginosamme. Tällaisia eivät ole vain helsinkiläiset vaan myös esimerkiksi newyorkilaiset. Minulle on kotikaupunkia ennen kaikkea Helsingin keskusta, tulinhan alkujaan asumaan Rööperiin opiskelijana ja kävelin sieltä keskustaan yliopistolle päivittäin.

Sen jälkeen olen asunut Kuusitiellä, Arkadiankadulla, Herttoniemessä ja Suomenlinnassa, mutta kaikkein kauimmin Rööperin tienoilla Kaartinkaupunginosassa, Tehtaankadulla ja Ullanlinnassa. Oopperan tienoo, josta käytetään myös nimeä Finlandia-puisto, on uusi tuttavuus. Yllättävintä on se, että Oopperan tienoot tuntuvat miltei maaseudulta.

Helsingin seudun varhaisin asutus, Töölön kylä, sijaitsi 1400-luvulla nykyisen oopperatalon tienoilla.

2 kommenttia:

  1. Suolaa ja leipää tuppaantuliaiseksi, Anna! Uusin asuinpaikkasi on todella kauniilla seudulla, veden ja puiston laiteilla. Muistan Töölönlahden hyvin kesältä 1967 kun olin Helsingissä aloittamassa Suomen taiteen tutkimustani. Kävelin samoja paikkoja ja otin kuvia saman tyyppisistä linnuista. Asuin Tähtitorninkadulla silloin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tämä on minulle uusi alue ja luen siitä kiinnostuneena. Yhteys keskiaikaan ja 1900-luvun alun kulttuuriin kiinnostaa erityisesti.

    VastaaPoista