tiistaina, elokuuta 16, 2011

Uusi orkidea, uudet ideat


Uusi orkidea, originally uploaded by Anna Amnell.
Olen ihaillut lähikukkakaupan ikkunasta orkideoja. Tänään yksi niistä muutti meille. Kaipasin taloon kukkivaa orkideaa.

Jostain syystä orkideat eivät menesty tässä asunnossa. Entiset pohjoisenpuoleiset vedolta suojatut ikkunalaudat ja kasvulamput saivat orkideani kukoistamaan vuodesta toiseen. Nyt tarvitsen uusia keinoja.

Erkkeriin tulee valoa monelta suunnalta. En osaa ottaa siinä valokuviakaan kunnolla. Keittiössä on ylin pieni tuuletusikkuna aina auki. Siitä tulee varmaankin vetoa. Ikkunalaudat olivat niin kapeita, että ne otettiin pois. Ruukut eivät olisi mahtuneet niihin.

Nyt täytyy vanhan koiran oppia uusia temppuja. Pitäisikö muuttaa taas?
Samaa väriä oleva  orkidea oli jonkin aikaa sekä tämän blogin että uuden Nojatuolipuutarhuri-blogini otsikkokuvana. Mukana myös orkideasateenvarjoni.
P.S. Huomasin, että Nojatuolipuutarhuri-blogiini ei päässyt Blogilistalta. Saattoi johtua siitä, että laitoin  liian monta kuvaa peräkkäin Flickrin kautta. Blogger ottaa vastaan vain tietyn määrän yhteen blogiin. Picasasta siihen voi laittaa edelleen kuvia.:)
Lisäys: Poistin Nojatuolipuutarhurin joksikin aikaa Blogilistalta.
UUsi lisäys: Se palasi Blogilistalle pian sen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Samansävyisiä kukkia miekin ostin eräänä päivänä kotia ilahduttamaan. Kukat ovat ihania.
    <3

    VastaaPoista
  2. Kukat tuovat luonnon kotiin kaupungissakin.

    VastaaPoista
  3. Orkideassasi on kaunis värisävy.

    Minulla on yksi orkidea kukkinut jo neljä vuotta. Nyt siinä on kahdessa varressa yhteensä 18 kukkaa, yksi kukkavarsi näyttää olevan lepovuorossa.

    VastaaPoista
  4. Unelma,

    minullakin on ollut tuollaisia ahkeria kukkijoita. 18 kukkaa on paljon. Onnittelen!

    Kukat tulee usein valittua huoneen värin mukaan. Meillä on nykyään tummanpunainen aika hallitseva. Pidän kovasti myös valkoisista perhoskämmeköistä.

    VastaaPoista