Kuvassa on kadun toisella puolen asunut kiinalainen siirtolainen, viulutaiteilija ja hänen poikansa.
Tämä perhe piti pientä ruokakauppaa, josta ostimme joka päivä jotakin samoin kuin vähän matkan päässä olevasta kaupasta, jota pitivät korealainen lentäjäupseeri ja hänen vaimonsa, jotka olivat paenneet kotimaastaan. Englantilaiseen tyyliin asui Kanadassakin kauppias usein myymälänsä yläpuolella.
Korealainen upseerinperhe oli tottunut toisenlaiseen elämään omassa maassaan. Yhdessä asiassa he eivät tinkineet Kanadassakaan: lapset lähetettäisiin Yhdysvaltoihin huippuyliopistoihin. Sitä varten koko perhe teki kovasti töitä.
Kiinalaisen perheen isoäiti muutti myös Torontoon, ja perhe pääsi hienompaan asuntoon, sillä isoäiti ryhtyi harjoittamaan akupunktiopraktiikkaansa.
Juttelin naapureiden kanssa joka päivä, ja tunsimme toistemme elämäntarinat. Kaikkein hurjimmat tarinat kuulin kuitenkin vastapäisen pankin jonossa, jossa asiakkaat odottivat aamulla pankin aukeamista. Siellä seisoivat miehet, jotka olivat olleet vankileireillä Neuvostoliitossa.
Tämä naapurusto oli minun huippuyliopistoni. Kuuntelin tukka pystyssä faktaa maista, joita Kekkosen Suomi oli ylistänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti