Tästä ei prinsessa parane. Pikkuprinsessa sambaparaatissa Helsingissä vuonna 2007.
Katsoimme juuri TV:stä ranskalaiselta kanavalta elokuvaa Madame de Pompadourista. Elokuva oli muutama vuosi sitten tehty. Ranskalaiset näyttävät rakastavan historiallisia elokuvia. Ainakin kanava 5 näyttää niitä usein.
Ihmiset käyttäytyvät niissä niin kuin sen aikakauden ihmiset ainakin, juonittelevat, potevat suuria omantunnontuskia, ripittäytyvät, sairastavat keuhkotautia. Nämä ranskalaiset TV-elokuvat ovat kunnianhimoisesti tehtyjä niin kuin englantilaisetkin historialliset elokuvat ja TV-sarjat. Sisustus ja vaatteet ovat hienoja.
Minun ranskani ei riitä katsomaan ranskalaisia elokuvia ilman ranskalaista alatekstiä( jossa sanotaan myös, mitä joku tekee, esimerkiksi "Hän yskii"). Toivon, että edistyisin niin paljon, että voisin lukea romaaneja. Olen lukenut joskus helpohkoja kirjoja. Ranskan opintoni ovat olleet hyvin satunnaisia ja katkelmallisia. Poikani kertoi katsoneensa saman elokuvan ja sanoi, että kieli oli vaikeahkoa. Se lohdutti hiukan. Ehkä minulla on toivoa.
Ranskalaisethan dubbaavat kaikki elokuvat ranskaksi (tai kahta erilaista versiota, toiset dubattuja). Kuuulostaa hassulta, kun Poirot ja Hastings ja muut englantilaiset puhuvat ranskaa. Toisaalta ranskalaisia elokuvia voi katsella venäläisellä alatekstillä varustettuina.
Kemppisen blogissa on aiheena Herrasväki. Sitähän on Englannissa, aatelisiakin. Kommenttini sinne:
Mitä olisi maailmankirjallisuus ilman Englantia! Se maa on kuin luotu kaunokirjallisuuteen, vastakohtia, joista saa valtavan gallerian henkilöitä. Tarvitsee ajatella vain Poirotia ja Marplea TV:ssä. Jos joku jaksaa vielä lukea romaaneja, niin sieltä niitä tyyppejä vasta löytyy. Ihmisluonto on sellainen, että se kaipaa myös prinsessoja ja kuningattaria, jos ei muualta niin tangomarkkinoilta ja missikilpailuista. Onko laatu sitten parempi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti