Kuva : Wikipedia (puola)
Kanadasta paluumme jälkeen nuori opiskelijapoikamme puhui jossain tilaisuudessa 'Kekkoslovakiasta'. Seurueessa ollut keski-ikäinen nainen suuttui hänelle termistä kovasti ja sanoi, että sellaista ei puhuta. Nyt on toisin. Hesarin Muut lehdet -palstassakin siteerataan Savon Sanomat -lehden kirjoitusta:
"Kekkosen pitkän presidenttikauden aikana itsesensuuri vaiensi suomalaista mediaa. Tamminiemessä määritelty kansallinen etu ajoi sananvapauden ohi." (HS/Muut lehdet/Kekkoslovakian kaikuja. 28.elokuuta 2011.) Kirjoituksessa viitataan johonkin vastaavaan nykypolitiikassa.
Lapsemme tiesivät, että suomettuminen oli ollut tärkein syy Kanadaan muuttoomme. Itä-Euroopasta paenneet naapurimme Torontossa ymmärsivät hyvin kommunismiin tympäytymisemme.
Sisareni asui toimittajamiehensä kanssa nuo vuodet Kuopiossa ja sanoi, että siellä oli rauhallista. Erään lehtihaastattelun mukaan kirjailija Utrio miehineen pakeni Someroon äärivasemmistolaisuutta. Me tarvitsimme enemmän etäisyyttä, kun emme ole edes demareita. Joskus ajattelimme kyllä äänestää demareita, mutta demarien ajama keskioluen myynti ruokakauppoihin oli meistä suuri virhe. Suomalaiset olisi pitänyt opettaa ennemmin juomaan mietoja viinejä. Ja olihan se virhe. Sen jokainen voinee jo tunnustaa. Suomalaiset eivät näytä kestävän alkoholia, ja kuitenkin lasten ja nuorten humalassa hortoilua pidetään Suomessa "normaalina aikuistumisriittinä".
Holkerin hallituksen aikaan 1980-luvun lopulla mieheni sanoi, että nyt sinne Suomeen saattaisi muuttaa takaisin. Oli tietysti muitakin syytä sekä lähtöön että paluuseen.
Luulin, että suomalaiset olisivat olleet riemuissaan Baltian ja Itä-Euroopan vapautumisesta, mutta niinhän ei ollut. Tätä avointa kautta on joutunut odottamaan vähän liian kauan.
P.S. Lue myös Kaija Virta "Uhkarohkeat ja päättäväiset" tämän päivän Hesarista: Suomen ja Ruotsin erilainen suhtautuminen Baltian maiden vapautumisen vuosipäivään.
Eikö Kanadassa myydä muutakin kuin keskiolutta ruokakaupoissa?
VastaaPoistaKanadassa kuten useimmissa muissakin sivistysmaissa myydään sekä viiniä ja vahvempiakin alkoholijuomia ruokakaupoissa.
VastaaPoistaNäin kuitenkin Torontossa asuessani vain yhden ainoan juopuneen kadulla: miehen joka jupisi jotain suomeksi Viljo Rewellin suunnitteleman kaupungintalon liepeillä. Olimme tapammne mukaan iltakävelyllä.
Ystäväni oli kongressissa USAssa eräässä eskimoiden (kanadan englannissa sana 'inuit') yliopistossa. Loppujuhlassakaan ei tarjottu alkoholijuomia. Sanottiin: ei sovi meidän geeniperintömme ihmisille. Suomessa sellaista ei myönnetä.
Minua surettaa eniten lasten ja nuorten juopottelu.
Itselläni on - toki lapsen - muistikuvia 1970-luvulta lähtien. Mutta Etelä-Pohjanmaalta. En muista ollenkaan mitään vasemmalle kallistumista; ehkä lehdet kirjoittivat mitä kirjoittivat, mutta eihän lapsi niitä lukenut. Sen sijaan puheessa asiat mainittiin kyllä aivan oikeilla nimillään. Ehkä Etelä-Pohjanmaalla ilmapiiri on aina ollut vapaampi kuin Etelä-Suomessa. Ei kenelläkään ollut harhaluuloja neukkulan ihanuudesta, talvisodan aloittajasta jne jne.
VastaaPoistaSamoin juuri Etelä-Pohjanmaalta lähdettiin innolla liikkeelle, kun esim. Baltian maat vapautuivat ja Venäjän rajat aukesivat: kerättiin kotitalouskoneita, maatalouskoneita, vaatteita, lähdettiin rakentamaan kirkkoja, kutsuttiin sieltä väkeä opiskelemaan ja puhumaan tilaisuuksissa.
Hei Anna!
VastaaPoistaSe ettei presidentti Koivisto innostunut Balttien ja Viron vapautumisesta, johtui uskoakseni Neuvostoliiton suuresta pelosta. Ei Koivisto ja tuskin muutkaan suomalaiset uskoneet sitä, että suuri ja "kaunis" Neuvostoliitto on niin heikko, kuin se todellisuudessa oli silloin. Ihmettelin itsekseni jo 1980-luvulla käydessäni N-liitossa, miten kauan iso maa noilla periaatteilla ja silloisella työllä, pysyy pystyssä, ja loppu tulikin sitten nopeasti.
Mutta kuten tiedät, Anna, naapureitaan ei voi vaihtaa, heidän kanssaan on opittava elämään rauhassa ja sovussa. Suomi oli maksanut siitä tiedosta hyvin raskaan hinnan.
Mutta pieni maa joutuu aina kumartelemaan jonnekin päin, kuten lienet huomannut?
Oikein mukavaa sunnuntaipäivää sinulle, Anna<3
Kaisa,
VastaaPoistaSinä elit kuten pikkusiskonikin "toisessa maassa".
Toisaalta lapsethan muistavat aina lapsuutensa onnellisena aikana. Niin meidänkin lapset. Heidän koulussaan ei ollut vasemmistoradikalismia, se oli kuin pieni rauhallinen kyläkoulu. Siksi maksoimme kirjat, lukukausimaksut ja ruuat lastentarhasta asti. sillä se oli silloin yksityiskoulu. (Helsingin ranskal-suomal. koulu).
Ei perhealbumeissa näy suomettuminen, niissä näkyvät retket maalle, marsut, kissat, perhejuhlat, mummola. Lasten lempikirjat.
Mutta työpaikoilla aika tuntui. Piti puhua varovaisesti. Tunsin perheitä, joilla oli vene meren rannalla pakoa varten. Joissakin perheissä ammatinvalinta tehtiin sen mukaan, että ehkä joudutaan lähtemään pois.
Me tavalliset ihmiset emme aina edes tajunneet, miten lähellä vaara oli.
Emme hankkineet radiota emmekä TV:tä. Luimme ja kuuntelimme äänilevyjä.
Pahinta oli vaikeneminen ja ystävyyden teeskentely Neuvostoliitolle.
Aili,
VastaaPoistapuhut viisaasti. Maantieteelle ei voi mitään. Olemme olleet vuosisatoja idän ja lännen puristuksessa.
Arvostan Kekkostakin tiettyyn rajaan asti. Hän oli huippuälykäs ja karismaattinen, legendojen ja kaskujen aihe varsinkin Savossa. Mutta myös itsekäs ja häikäilemätön. Hän oli kukkulan kuninkaana vuosikymmenet, ei antanut muille mahdollisuutta.
Ymmärrän Koiviston, etäisen sukulaiseni, tilanteen. Hän osui presidentiksi murroskauteen, kahden maailman väliin.
Eniten ärsyttää kulttuuriväen äärivasemmistolaisuus, joka pilasi mm Suomen hienosti alkaneen designin.
Se huomattiin Kanadassa asti 1980-luvullakin. Valtakunnallinen lehti kysyi: Miksi Suomesta ei tule enää mitään uutta ja hyvää?
Nythän kaikki on uudistunut, mutta edelleen ihailemme ennen hulluja vuosia tehtyä designea. Mutta parhaista nuorista suunnittelijoistamme ovat opiskelleet ulkomailla.
Pikkusiskoni lähti 1970-luvun alussa kesken pois jo Ateneumin karsintakursseilta poliittisen propagandan takia, Hänellä ei ollut varaa mennä ulkomaille opiskelemaan taidetta.
Monet tuttavani joutuivat syrjäytetyiksi apurahoista yms poliittisten syiden vuoksi. Minä olin syrjästäkatsoja. Olin kotiäiti ja opettaja, tiesin, että minun olisi ollut mahdotonta olla kirjailija Suomessa.
Googlessa 'Kekkoslovakia'- sanalla yli 17000 tulosta, suurin osa aika uusia, vaikka termin keksi Ernesti Hentunen -niminen seikkailija ja populistipoliitikko jo 1950-luvulla. Termi jäi eloon ja löytyy ulkomaisista lähteistäkin.
VastaaPoistaEhkä voisimme selvitä huumorin avulla suomettumisen traumasta. Silloin pysyimme täysjärkisinä lähinnä Kari Suomalaisen hauskojen pilapiirrosten vuoksi. Muistan varsinkin sukulaismiesten riemun uuden Karin pilapiirroskirjan ilmestyttyä. Niitä kirjoja selattiin ja naurettiin kyyneleet silmissä.
Kari Suomalainen kuului Helsinkiin. Hänet saattoi nähdä kävelemässä Bulevardilla pää hieman kallellaan. Ihmeteltiin sitä, miten hän voi keksiä joka päivä jotain niin fiksua. Kai Hesaria tilattiin hänen vuokseen.
Hei Anna!
VastaaPoistaPresidentti Kekkosesta olen samaa mieltä, samoin tuosta vasemmistopolitiikasta 1960-70-luvuilla, jolloin Neuvostoliiton erinomaisuuden hehkuttamisesta ei tullut loppua, kun vasta olikohan 1980-luvulla.
Elämä täällä kaukana syrjäseudulla oli varmasti erilaista kuin Helsingissä siihen aikaan, kun te lähditte Kanadaan. Kekkosen sairauksista ei puhuttu missään mitään, mutta seurasin tarkkaan hänen kirjoituksiaan ja opiskelimme jopa niitä. Minulle selvisi v.1975 tai -76 se, ettei UKK ollut oikein enää täysissä järjissään, kun runnasi sen "hätätilahallituksen", johon väkisin pantiin myös kommunistit. Sanoin sen silloisiselle ministerille, Reino Karpolalle, suoraan, mitä Kekkosesta ajattelin (että hän oli diktaattori eikä hänen arvostelukykynsä toiminut), meillä ei ollut enää demokratiaa. Arvon ministeri huuti naama punaisena minulle sekavia selityksiään. Kekkonen oli nostettu jumalien pyhään kaartiin, jota ei saanut kukaan arvostella. Sanoin maalaisakan rehellisen mielipiteen, kun ministeri kerran pyysi sitä eräässä Keskustapuolueen Tohmajärven kunnallisjärjestön kokouksessa.
Mielipiteeni ei ollut toivottu eikä varsinkaan odotettu...
Tämä tarina on tosi!
En kyllä usko, että näkemykseni johtuu lapsen viattomuudesta, sillä sen kyllä muistan, että tosiaankin asioista puhuttiin aina oikeilla nimillä. Ryssä oli ryssä vaikka voissa paistaisi. Etelä-Pohjanmaalla siihen oli totuttu. Helsingissä asiat tietysti olivat toisin.
VastaaPoistaMuistan kirjoittaneeni koulussa huikean isänmaallisia aineita, joita opettaja kiitteli, mutta silloin elettiin tietysti jo 1980-luvun loppua.
Aili, hauska juttu nyt jälkeenpäin.
VastaaPoistaKaisa, oli onnesi, että asuit siellä.
VastaaPoista