lauantaina, kesäkuuta 17, 2006

Ihanteellinen harrastus



Nestorkin bloggaa. Papereissa listoja, joista valitsin kuvia ihkauuteen Flickr-albumiin (ks. sivupalkki ja klikkaa kohtaa 'What's this')

Bloggaaminen on siinä mielessä ihanteellinen harrastus, kun siinä on loputtomat mahdollisuudet. Jokainen blogeja lukenut tietää, että blogeja on vaikka minkälaisia. Monipuolisuudessa on myös ansa. Miten tätä harrastusta osaisi rajoittaa? Sitä aioin opetella seuraavaksi.

Annoin itselleni vuoden aikaa opetella bloggaamaan. Olen kiihdyttänyt opetteluani perustamalla useita blogeja ja käyttämällä bloggaamiseen paljon aikaa. Bloggaaminen on ollut vähän niin kuin gradun tekoa. (Tein kylläkin omaa graduani vuosikaudet keräten aineistoa vähitellen lasten tekemisen ja lasten ja kodin hoitamisen ohella.) Bloggaamiseen olen voinut keskittyä rauhassa, vaikka olen samalla viimeistellyt kirjaa, joka ilmestyy syksyllä.

Mieheni on suhtautunut bloggaamiseeni koko ajan myötätuntoisesti ja kannustavasti. Hänen oma vapaa-ajan harrastuksensa, tutkimustyö, on nimittäin myös intensiivistä ja vie aikaa. On hyvä, että kummallakin on kiinnostavia harrastuksia. Menimme naimisiin kemppismäisesti ilmaistuna "tässä hiljan eli opiskeluaikana" 1960-luvulla, ja sain tänään häälahjaksi pienen ja helposti kuljetettavan jalustan kameralleni. Sitäkin voi nyt opetella käyttämään.

Pari viimeistä päivää olen lajitellut kuvia ja opetellut Flickrin käyttöä. Hyvänä seurana on ollut Nestor-kissa, joka vahtaa puhelinta, josko sieltä kuuluisi His Master's Voice tai Maman hellä ääni maapallon toiselta puolen.

Hyvää kesää kaikelle! Minäkin pääsen jo ulos nauttimaan Helsingin kesästä muutoinkin kuin ikkunasta ihaillen. Meillä alkaa ensi viikolla lomat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti