sunnuntaina, elokuuta 02, 2009

Suomi vaikeni, kun Eurooppa vapautui

"Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun rautaesirippu revittiin alas ja silmät ja suut sai jälleen aukaista", kirjoittaa Aki Petteri Lehtinen artikkelissaan "Suomi vaikeni, kun Eurooppa vapautui". HS/Kulttuuri 3.8.2009.

"Kulttuurin edellytys on vapaus, ja se koitti vasta 20 vuotta sitten. Eikö vapautumisen merkkivuotta sietäisi juhlia?"

Olisiko tässä suomalaisille juhlimisen aihe? Olen sitä mieltä, että se on Suomelle ennemminkin häpeän aihe, sillä Suomi ei vapautunut vielä silloin itse rakentamistaan kahleista.

Lehtisen haastattelema toimittaja Martti Puukko sanookin: "Suomessa nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet kaikille ilon aihe, sillä aika moni uskoi Neuvostoliiton ja kommunistisen järjestelmän ikuisuuteen."

Mitä tapahtui 1980-luvun lopun Suomessa? "Suomessa radikaalivasemmistolaisuus tarkoitti vielä tuolloin Neuvostoliiton ihannointia", sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen samassa artikkelissa. "Teivaisen mielestä Suomen suhtautuminen Itä-Euroopan maihin oli tuolloin 'häpeällisen vähättelevää'."

"Poliittisen historian professori Seppo Hentilä huomauttaa, että suomalaiset olivat vuoden 1989 tapahtumissa lähinnä ulkopuolisia."

Pääsimme vuonna 1979 vihdoin Suomesta Kanadaan kyllästyneinä suomettumisen ajan henkiseen tunkkaisuuteen. Palasimme Suomeen yhdeksän vuoden kuluttua eli vuoden 1988 loppukesällä. Luulimme, että Suomessakin tultaisiin iloitsemaan Euroopan vapautumisesta. Kun ensimmäinen kirjani ilmestyi vuonna 1991 syksyllä, ilmaisin tämän käsitykseni Kirjakauppalehden haastattelussa.

Kuinka väärässä olinkaan! Hämmästyttävän monet kirjailijat ja muut kulttuurielämän vaikuttajat olivat edelleen Neuvostoliiton ja Itä-Saksan suuria ihailijoita ja jotkut kansainvälisesti tunnettuja kommunisteja, joita palvotaan edelleen.

Aurora-tyttökirjojeni angloamerikkalaisuus, 1900-luvun alun suomalaisuus, iloiset palvelustytöt ja vuoden 1905 suurlakkokuvaus ei-sosialistisesta koulutyttöjen näkökulmasta eivät sopineet heidän maailmankuvaansa kuten siihen ei sopinut myöskään sananvapaus. Pääsin Kirjailijaliittoon vasta vuonna 1998.

Milloinkahan näistä ajoista voidaan puhua avoimesti?

 
Posted by Picasa


Iloitsin Euroopan vapautumisesta vuonna 1991, kun ensimmäinen kirjani ilmestyi. Kuva Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 olleesta Uusia kirjailijoita -esittelystä. Sain pian kokea, että olin tullut väärän maahan.