Opiskelin koko 1960-luvun, sillä opiskelin alussa työn ohella ja sain sitten kolme lasta ja hoidin heitä. Viihdyin yliopistolla, sillä suurin osa opettajistani oli mukavia ihmisiä.
Melkein kaikki luentoni olivat yliopiston kauniissa päärakennuksessa. Sosiologian opinnot ja englannin gradun tekeminen tapahtuivat enimmäkseen Porthaniassa. Rikhardinkadun kirjastosta tuli toinen koti. Istuin siellä lukemassa, ja sieltä lainattiin perheeseemme kirjoja sekä meille aikuisille että kolmelle lapsellemme. Oli tavallista, että mieheni toi työstä tultuaan meille ostoskärryllisen kirjoja viikonlopuksi. Luettavaksi ja ääneen luettavaksi.
Kun pääsin ylioppilaaksi, amerikkalaisen vaihto-oppilasperheeni vanhemmat ehdottivat, että tulisin heille asumaan ja opiskelemaan sikäläisessä yliopistossa. Se olisi merkinnyt neljän vuoden ilmaista opiskelua. Minulla oli kuitenkin jo poikaystävä, ja me halusimme opiskella yhdessä Helsingissä. Tunsin olevani eurooppalainen.
Moi Anna!
VastaaPoistaSinulla on hienoja kuvia.
Oikein kiva saada yksi lukija lisää runoblogiini<3
Elämä ja lapset vaativat oman veronsa, aina;)
Porthanian ja päärakennuksen väliä minäkin seilasin. Päärakennuksen sisällä oli mahtavan hienoja pylväitä. Kyllä siellä opiskelun tunnelmaan pääsi.
VastaaPoistaAili,
VastaaPoistasanovat, että ne jotka eniten vievät aikaa, antavat eniten.
Rita,
VastaaPoistaminäkin pidin eniten siitä vanhasta puolesta.