My very old blog. Vuodesta 2005-
perjantaina, joulukuuta 02, 2011
1980-luku: Lumiukkokin jäi näkemättä
Ihastuin Lumiukkoon ja lumimuoriin ja ostin ne joulunajan koristeiksi. Leena Lumi -blogissa näin äsken linkin hurmaavaan lentävään lumiukkoon, Raymond Briggsin kirjan pohjalta tehtyyn piirroselokuvaan "Mr. Snowman", jossa laulaa raikas pojanääni, tuleva oopperalaulaja Peter Auty. Sitä vaille jäin, kun olin poissa Euroopasta 1980-luvun. En ole koskaan syventynyt tutkimaan sitä, mitä muuta menetin Suomen ja Euroopan 1980-luvusta.
Jotain kuitenkin tiesin Suomesta, sillä 1980-luvun puolivälistä alkaen vein Torontossa siirtolaislehteen joka viikko kolumnin ja sain samalla edellisen viikon Hesarit luettavakseni. Suomessa taisi olla hyvät vuodet. Se hyödytti minuakin, sillä lehdet ostivat paljon juttuja vapailta toimittajilta, jopa siihen aikaan epämuodikkaasta Kanadasta, jossa asuin. Joitain lehtijuttujani eri aloilta on luettavissa kotisivublogissani.
Olimme vähällä muuttaa Los Angelesiin tai New Yorkiin, jolloin mahdollisuudet olisivat olleet paremmat. Matkustamaan en ryhtynyt lehtijuttujen vuoksi USA:n lähiseutuja lukuun ottamatta, sillä meillä oli kolme teini-ikäistä lasta.
Katso ja kuuntele "Walking in the Air" "Mr Snowman" -elokuvasta (1982).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minun muistikuvissani 1980-luku oli viattomuuden ja toiveikkuuden vuosikymmen. Elintaso kohosi jopa meillä maanviljelyskodissa, tekniikka kehittyi, kaikilla tuntui olevan töitä, glasnost ja perestroika näkyivät toiveikkaana ilmapiirinä, joka huipentui Berliinin muurin murtumiseen ja (ehkä ristiriitaisesti! :) Talvisodan 50-vuotismuistoon. Pekka Parikan Antti Tuurin kirjaan perustuva elokuva Talvisota (1989) sai suomalaiset suoristamaan ryhtinsä menneisyyden suhteen.
VastaaPoistaUskoisin, että meillä 1980-luvun ihmisillä oli vähän samanlainen ajattelutapa kuin 1910-luvun alussa: nyt olemme saavuttaneet sellaisen sivistystason, että sotia ei enää tule. Nyt kansat ymmärtävät toisiaan, nyt alkaa rauhan aika. Esimerkiksi Eurovision laulukilpailuissa rauha taisi olla jopa rakkautta suositumpi laulun aihe.
Sitten tuli 1990-luku, Persianlahden sota ja lama. Siihen loppui toiveikkuus, ja tilanne on yhä vain pahentunut.
Kaipaan toisinaan 1980-lukua.
Kaisa,
VastaaPoistatuollaisen käsityksen minäkin olen saanut. Kävimme vain kerran Suomessa tuon yhdeksän vuoden aikana, vuonna1985. Jo silloin olivat jotkut sukulaiset sitä mieltä, että Neuvostoliitto ei kestäisi enää kauan. Toiset olivat sitä mieltä, että se oli hyödyllinen kauppakumppani.
Me olimme yrittäneet jo kauan päästä pois Suomesta, mutta se kesti kauan. Läksimme vuonna 1979 ja palasimme 1988 eli olimme sen rikkaan ajan poissa.
Kaisa, minusta tuntuu, että siellä Pohjanmaalla samoin kuin Savossa oli ja on yhä ihan toinen maa kuin täällä Helsingissä. Taitaa olla nytkin. En kuitenkaan voi sille mitään, että pidän Helsingistä, olen kiintynyt siihen.
Niinhän tämä onkin! Vain murto-osa suomalaisista on Helsingissä, suurin osa Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta on ihan muualla. Valitettavasti vain "maalaisten" mielipiteet ja ajatukset eivät oikein kiinnosta etelän ihmisiä.
VastaaPoistaMeillä onkin tapana vitsailla, että vaikkapa Seinäjoelta on paljon pidempi matka Helsinkiin kuin Helsingistä Seinäjoelle. Kyllä täältä voidaan lähteä käväisemään päiväseltään etelässä, mutta toisin päin se herättää kauhistusta, kun pitää lähteä niin kauas... :)
Jokaisella on onneksi oikeus asua siellä missä viihtyy. Minä voisin kuvitella asuvani Tampereella, mutta en ikimaailmassa Helsingissä - en ole edes käynyt siellä vuosiin (viimeksi koulutuksessa 2008). Mieluiten kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla, kotiseudulla.
Noin sanovat sukulaiseni eri puolilla Suomea. Tunneside asuinpaikkaam taitaa ratkaista aika paljon
VastaaPoistaKanadassa kaipasin Helsingin vanhoja taloja, puistoja, korkeita vanhanaikaiaia huoneita, peiliovia, raitsikoita, meren tuoksua. Olin asunut opiskeluajoista asti keskustan yleensä vähän ränsistyneissä mutta tyylikkäissä vanhoissa taloissa. Jopa jänis tai siili ilmestyi näkyviin puistossa