Tällaiset kuvat lisäävät koirakuumetta, mutta tiedän, että olisi vaikeaa löytää koira, joka ei aiheuttaisi allergiaa ja joka tulisi toimeen kissaystäväni Nestorin kanssa
Villakoira lienee koirista vähiten allergisoiva. Naapurini tyttärellä on allergia, mutta tällä hetkellä hänellä on kolme villakoiraa ja äidillään kaksi. Olisin saanut sieltä lievästi häntävikaisen pennun hyvinkin edullisesti, mutta taistelen minäkin koirakuumetta vastaan, kasvatettuani peräkkäin yli kaksikymmentä vuotta kahta rakasta koiraystävää, jotka nukahtivat pois sylissäni.
Vaikeinta onkin ajatus lemmikin menettämisestä. Kaksikymmenvuotias kissakin kuoli viime kesänä, ja vieläkin on kova ikävä. Vieläkö kestää luopumisen?
iines, sureminen on raskasta, mutta siitä huolimatta uskallamme kiintyä eläimiin ja ihmisiin yhä uudestaan. Se on aika ihmeellistä.
Villakoirat ovat kai myös älykkäitä. En oikein tunne niitä.
Luin eilen, että vinttikoirat sopisivat myös. Vastoin kuin luullaan, ne eivät tarvitse juoksijaa ulkoiluttajakseen, päinvastoin torkkuvat päiväkaudet ja ovat luonteeltaan lempeitä ja ystävällisiä. Niitä näkee vanhoissa maalauksissa. Kauniita olentoja.
Meillä on olllut melkein aina sama ongelma, olemme asuneet kerrostalossa. Muutaman vuoden asuimme "omakotitalossa" ja paritalossa, mutta tiesimme, että se oli tilapäistä.
Monilla on koira, vaikka he asuvat kerrostalossa. Varsinkin näin oli Etelä-Helsingissä, jossa asuimme yhteen menoon 20 vuotta. Meillä oli kuitenkin siihen aikaan vanha kissa, jota emme halunneet häiritä millään tavalla. Onhan nytkin Nestor, joka viettää meillä yleensä yli kuukauden vuodessa ja pitää meidän kotiaamme kakkoskotinaan.
Villakoira lienee koirista vähiten allergisoiva. Naapurini tyttärellä on allergia, mutta tällä hetkellä hänellä on kolme villakoiraa ja äidillään kaksi. Olisin saanut sieltä lievästi häntävikaisen pennun hyvinkin edullisesti, mutta taistelen minäkin koirakuumetta vastaan, kasvatettuani peräkkäin yli kaksikymmentä vuotta kahta rakasta koiraystävää, jotka nukahtivat pois sylissäni.
VastaaPoistaVaikeinta onkin ajatus lemmikin menettämisestä. Kaksikymmenvuotias kissakin kuoli viime kesänä, ja vieläkin on kova ikävä. Vieläkö kestää luopumisen?
Aamu-unisina emme kärsi koirakuumeesta, lapsenlapsemme riittävät ;)
VastaaPoistaOvatpa söpöt koirat :)
VastaaPoistaOlen hullaantunut noihin -kin.
VastaaPoistaHannele, sen arvaan ihanista kuvista päätellen.
VastaaPoistaiines, sureminen on raskasta, mutta siitä huolimatta uskallamme kiintyä eläimiin ja ihmisiin yhä uudestaan. Se on aika ihmeellistä.
VastaaPoistaVillakoirat ovat kai myös älykkäitä. En oikein tunne niitä.
Luin eilen, että vinttikoirat sopisivat myös. Vastoin kuin luullaan, ne eivät tarvitse juoksijaa ulkoiluttajakseen, päinvastoin torkkuvat päiväkaudet ja ovat luonteeltaan lempeitä ja ystävällisiä. Niitä näkee vanhoissa maalauksissa. Kauniita olentoja.
P.S. Tämän blogin kello on mennyt sekaisin.
Minullakin on vähän väliä koirakuume, mutta en voi ottaa koiraa pieneen kerrostalo asuntoon.
VastaaPoistaMeillä on olllut melkein aina sama ongelma, olemme asuneet kerrostalossa. Muutaman vuoden asuimme "omakotitalossa" ja paritalossa, mutta tiesimme, että se oli tilapäistä.
VastaaPoistaMonilla on koira, vaikka he asuvat kerrostalossa. Varsinkin näin oli Etelä-Helsingissä, jossa asuimme yhteen menoon 20 vuotta. Meillä oli kuitenkin siihen aikaan vanha kissa, jota emme halunneet häiritä millään tavalla. Onhan nytkin Nestor, joka viettää meillä yleensä yli kuukauden vuodessa ja pitää meidän kotiaamme kakkoskotinaan.