Sisareni kuoli yli seitsemän vuotta sitten syöpään tuskallisten hoitojen jälkeen, jotka näyttivät parantaneen hänet, mutta olivat tuhonneet sydämen ja keuhkot. Hän oli yhdeksän vuotta nuorempi kuin minä, harjoituslapsi, kuten hän sanoi. Hän kävi meidän luona Helsingissä lukion ja oli kuin isosisko vanhimmalle lapsellemme, tyttäremme kummi. Hän oli naimisissa toimittajan kanssa, ja siksi hänestä ja heidän pojastaan on paljon hienoja valokuvia, ja on joitain lehtijuttujakin kuten tämä Savo-lehdessä ollut hauska hattujuttu, jossa sisareni on hattumannekiinina. Hänen ainoa lapsensa on miehelleni ja minulle yhtä läheinen kuin oma lapsi.
Anna, vasen alakuva on erityisen ihana...Suru ei katoa minnekään. Isäni lähti vuonna 2000 heinäkuussa ja sekin menetys on aina läsnä. Sisareni paras ystävä menehtyi syöpään pari viikkoa pyöreiden synttäriensä jälkeen ja sain viikko sitten kuulla, että ystäväni mies on sairastunut syöpään. Heillä oli 1,5 vuodessa viidet hautajaiset ja yhdet häät, joten eikkö olisi jo saanut riittää.
VastaaPoistaMinä näen teissä samaa näköä.
Eletään surut ja ilot rinnallamme, mutta eletään!
♥
Leena, minäkin pidän siitä kuvasta. Muutkin kuvat kertovat hänestä, hänen luonteestaan. Hän oli hyvin hauska ihminen, hyvin huumorintajuinen ja hyväsydäminen. Paljon oli samaa. Nuorena olin tummatukkainen, hän taas vaaleatukkainen. Nyt olen geenieni ansiosta platinablondi niin kuin pikkulapsena, Meillä oli täysin samanlainen ääni.
VastaaPoista