Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti T Amnell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti T Amnell. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, syyskuuta 22, 2013

Pushkin

Pushkin by Anna Amnell
Pushkin, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kuvia Pushkin-museosta. Kuolinnaamio sopiva alkuun, kun olen lukenut Hannu Mäkelän kirjaa Pushkinin viimeisestä päivästä.
Kuvat: Matti T. Amnell


  IMG_6600

Pushkin's library. Pushkinin kirjasto on laaja ja edustava omalta ajaltaan.


IMG_6589

Leluja Pushkin-museossa. Some toys of Pushkin's children

sunnuntaina, heinäkuuta 07, 2013

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Hebbein kieli


puppets, originally uploaded by Anna Amnell.
Lastemme ollessa pieniä asuimme muutaman kuukauden Nikosiassa Kyproksella. Vuokrasimme rappeutuneen vaaleanpunaisen huvilan vihreältä linjalta turkkilaisen ja kreikkalaisen alueen väliltä. Aidan takana asui kyproksenturkkilainen perhe ja kadun toisella puolen kyproksenkreikkalaisia. Toisella puolen oli kreikkalainen vartioasema, jonka ohi kävelin Nikosian keskustaan ostoksille, toisella puolen turkkilainen vahtisotilas, jonka ohitimme mennessämme bussilla Kyreniaan uimaan. Molemmat olivat hyvänpäiväntuttuja, kohteliaita nuoria miehiä.

Talomme lattioissa oli reikiä, mutta jokaisen makuuhuoneen edessä oli pieni parveke. Ikkunat saattoi pitää auki yölläkin, ja ulkoa tuli ihana kukkien tuoksu. Pihalla kasvoi hedelmäpuita, ja verkkoaitaa vasten ruusuja - kunhan nostin ne ensin maasta.

Autotalllin ja talon välissä oli ristikko, jossa kasvoi viiniköynnöksiä. Ne muodostivat varjostavan katoksen. Se oli tarpeen, sillä alkoi olla kova helle.

YK:n rauhanturvajoukkojen auto haki mieheni varhain aamulla töihin. Iltapäivät ja illat olivat vapaita. Nuoremmat lapset leikkivät päiväkaudet katoksen alla helteestä kärsimättä. Vanhin lapsi ja minä tarvitsimme pitkän siestan keskipäivän aikaan. Naapuritalossa asui lääkäri, joka kertoi, että pienten lasten elimistö sopeutuu nopeasti ilmastonmuutokseen.

Olimme vuokranneet taloon huonekalut ja television, joka ihastutti lapsia, sillä meillä ei ollut Suomessa televisiota. Olimme tyytyväisiä television ohjelmiin. Oli englanninkielisiä uutisia ja muuta ohjelmaa ja hauskoja lastenohjelmia kolmella kielellä: englanniksi, kreikaksi ja turkiksi.

Ihastuimme kaikki varsinkin varjoteatteriesityksiin. Kuvassa olevat hahmot Zagrebin museosta vaikuttavat kovin tutuilta. Lapset sanoivat, että varjoteatterinuket olivat 'hebbejä'. Kaksi nuorinta alkoi puhua keskenään omaa salakieltään, jossa oli varmaankin yhdistelmä TV-ohjelman kielistä sekä  suomesta ja ranskasta, jota he olivat oppineet Suomessa koulussa. Siitä tuli 'hebbein kieltä'. Heille olisi saattanut kehittyä hyvinkin monimutkainen kieli, mutta sitten tuli vallankumous ja sota ja jouduin lasten kanssa lähtemään pois Kyprokselta.

Eräänä iltapäivänä tuttu kreikkalainen farmari tuli autollaan myymään meille hedelmiä, ostimme isoja vesimeloneja. Meillä oli tarkoitus lähteä koko perhe bussilla keskustaan ostamaan tuoleja, sellaisia tuoleja, joissa on punottu istuin. Muutama päivä aikaisemmin olimme ostaneet lapsille omat pienet matkalaukut, ja he olivat pakanneet kaikki lelunsa ja vaatteensa niihin.

Äkkiä kuului ampumista. Kreikkalaiselta vartioasemalta kuului huuto: Makarios on kuollut! Ampuminen jatkui. Pian tuli YK:n jeeppi pihaan ja nuori upseeri huusi tulleessaan: - Nyt äkkiä turvaan YK:n leirialueelle! Ei tarvitse pakata mitään, ei tämä kauan kestä. Kohta pääsette tänne takaisin.

Sanoin: - Minusta tuntuu, että emme tule takaisin tänne. Se, että lapset olivat pakanneet tavaransa, oli minusta enne. Pakkasimme loputkin tavarat matkalaukkuihin ja läksimme pois pienestä vaaleanpunaisesta talosta.

Emme palanneet sinne koskaan. Syttyi vallankumous ja sota. Jouduimme olemaan sirpalesuojassa ja hotellissa, jonka ympärillä ammuttiin. Läksimme Nikosiasta pitkässä autokolonnassa ja ajoimme poltetun napalmille tuoksuvan maan läpi ja lensimme Hercules-koneella Englantiin ja sieltä Suomeen. Mieheni jäi töihin, oli sodassa ja ajoi erään toisen upseerin kanssa eristetyissä kylissä viemässä lääkkeitä ja postia.

Bellapais-Abbey

Mieheni otti tämän rauhalliselta vaikuttavan kuvan ollessaan vartiossa Kyreniassa. Hän koki siellä joitakin kauhun hetkiä. (Kuva: Matti T. Amnell, vuoteen 1998 Pekkarinen)


Matti T Amnell

YK:n rauhanturvaajien merkkipäivänä Torontossa ottamani kuva

 Rauli Virtanen alkoi sotareportterin uransa Nikosiassa. Hän kaivoi mieheni vieressä poteroa YK:n leirialueella ja kertoi siitä lehdessä. Mieheni sisarenpoika luki ne rivit saksankielisestä lehdestä Saksassa, jossa oli Interrail-matkalla: "Hiki säästää verta, sanoo --".  Kaksikymmentä suomalaista rauhanturvaajaa haavoittui.

Palasin lasten kanssa Lontoon kautta Suomeen. Jo lentoasemalla rauhanturvaajien perheitä oli haastattelemassa toimittajia. Minuakin haastateltiin. Sukulaisemme kuulivat haastattelut radiosta ja lukivat lehdistä. Ostin radion ja kuuntelin koko ajan uutisia. Soitin joka ilta YK:n toimistoon ja sain New Yorkin kautta tietää, oliko mieheni vielä elossa. Minusta tehtiin henkilöhaastattelu naistenlehteen. Olimme koko perhe etusivulla kahdessa valtakunnallisessa sanomalehdessä. Lasten koulussa luokkatoverit heiluttivat niitä lehtiä, kun lapset tulivat ensimmäisenä päivänä kouluun.

Ihmisten oli vaikeaa tajuta, että olimme olleet sodan keskellä. Pikkupoikaamme sanottiin valehtelijaksi, kun hän kertoi olleensa sodassa. Teveyskeskuslääkäri tuhahteli jotain talvisodasta, kun pyysin häntä ottamaan pojan silmästä ruostuneen metallinkappaleen, joka oli lentänyt sirpalesuojassa.

Mieheni kävi vaaleanpunaisessa talosssa ja haki ruukun, joka oli jäänyt kaapin päälle. Lastenhuonetta oli käytetty ampuma-asemana. Olohuoneen tarjoilupöytää samoin. Lääkärinaapurilta oli viety itämaiset matot, ja hänen kauniit hevosensa olivat jossain Nikosian lähellä valtoimillaan.

Emme ole käyneet koskaan sen jälkeen Kyproksella, mutta hebbet eivät unohdu. Ei myöskään turkkilaisen vanhan miehen surumielinen laulu, joka kuului iltaisin naapurista eikä eukalyptuspuu, joka kasvoi kreikkalaisen kauppiaamme myymälän edessä kylän aukiolla. Ei moni muukaan asia.

P.S. Lapset väittivät vielä monta vuotta myöhemmin, että meillä oli Kyproksella väritelevisio. Mielikuvitus antoi värit mustavalkoisille kuville.

Samasta aiheesta, kommentti Kemppisen blogiin 2011 syksyllä:

Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.

Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.

Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.

Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina. 

Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.

Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille. 

Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.

Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhaturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta. 

Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.

Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.

torstaina, elokuuta 25, 2011

Kypros 1974

Matti T Amnell

Kuva: Anna Amnell, otettu 1980-luvulla

Päätimme järjestää ilmaisen pitkän aurinkoloman koko perheelle. Mieheni lähti rauhaturvajoukkoihin Kyprokselle. Jouduimme kolmen pienen lapsen kanssa keskelle vallankumousta ja sotaa. Meidät evakuoitiin ja jouduimme Suomeen palattuamme lasten kanssa radion, TV:n ja sanomalehtien haastateltaviksi. Kuva suurissa päivälehdissä. Hankin meille radion ja kuuntelin siitä uutisia Kyproksen sodasta. Soitin joka ilta pääesikuntaan ja sain New Yorkin kautta tiedon siitä, onko mieheni elossa: hän kiersi jeepillä toisen miehen kanssa eristyneeksi joutuneissa kylissä ja vei postia ja lääkkeitä. Kun mies palasi elävänä kotiin, ostimme king size messinkipylvässängyn. Samanlainen oli kuulemma Suomen kuninkaalla Uuno Turhapuro-elokuvassa.

2.
Samana vuonna oli Keihäsen konkurssi. Olin ostanut hyvissä ajoin lapsille ja itselleni suoran lennon Nikosiaan. Jouduimme lainamaan rahaa ja ostamaan uudet liput Tel Aviviin ja lentämään yksityiskoneella meren yli. Korvaus tuli Keihäseltä monen vuoden perästä, nimellinen. Kannatti tehdä se retki. Välimeren luonto ja elämäntyyli tulivat tutuiksi.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Miten selvitä, kun puoliso tekee väitöskirjaa?



Meidän perheeseen ilmestyi tänään uunituore väitöskirja. Kun näin vähän aikaisemmin vain valokuvan kirjan kannesta, sanoin että kirjoittajan nimihän on mahdottoman pienellä. Mieheni vitsaili Barthesia mukaillen: Sehän on postmodernia. Tekijä täytyy häivyttää taka-alalle. Tekijän kuolema on tekstin syntymä. Kannen kuvan on tehnyt poikamme väitteestä "kaikki virtaa", joka on keskeinen postmodernismille.

Väitöskirjan tekeminen on sitkeyttä ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä. Niillä jotka ovat saaneet suuria apurahoja ja voineet omistautua kokopäiväisesti tutkimukselleen, on varmaankin helpompaa kuin niillä, jotka joutuvat tekemään tutkimusta ansiotyön ohella. Koko perhe elää mukana siinä työssä.

Eräs nainen muistelee vieläkin sitä, kuinka hänen pikkutyttönsä nukkui hänen jalkojensa juuressa kuin lemmikkikoira, kun hän teki kiireellä tutkimusta, josta hänen virkansa riippui.

Toinen tuttavani kertoi, että hän pystyi keskustelemaan väitöskirjaa tekevän miehensä kanssa vain silloin, kun heillä oli vieraita, joiden kanssa piti seurustella. Toinen sanoi, ettei voinut kutsua vuosikausiin vieraita, kun joka paikassa oli paperiläjiä, joihin ei saanut koskea.

On aika ihmeellistä, että netistä ei löytynyt mitään kuvauksia väitöskirjan tekijöiden puolisoiden kokemuksista, vaikka tiedän, että väitöskirjatyö on aiheuttanut jopa useita avioeroja.

Kun mieheni alkoi tehdä toista väitöskirjaansa, jälleen työn ohella vapaa-aikoinaan ja lomillaan, meille tuli asiasta vähän keskustelua. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että eiköhän meillä riitä mielikuvitusta sen verran, että keksimme, miten selvitä tästäkin projektista.


Matti T. Amnellin väitöskirja Uskontojen universumi on ollut Helsingin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa kurssikirjana, alussa pari vuotta pakollisena kaikille uusille opiskelijoille ja sitten 15 vuotta valinnaisena kurssikirjana dogmatiikassa. Tätä kirjaa on lainattavissa muun muassa Kaisa-kirjastossa (= opiskelijakirjastossa Kaisaniemessä) ja yliopistoon teologisen tiedekunnan kirjastossa sekä yleisissä kirjastoissa ja myytävänä Teologisesta kirjallisuuseurasta.
https://fi.wikisource.org/wiki/Suomalaisen_teologisen_kirjallisuusseuran_julkaisuja
LOPPUUNMYYTY

Ensimmäisen väitöskirjatyön aikana olin ostanut valtavan määrän sisustuslehtiä ja kirjoittanut yhden historiallisen romaanin. Aloin silloin myös tutkia tulevia kirjojani varten 1500-lukua. Tämän toisen tutkimuksen aikana aloitin bloggaamisen ja digikuvaamisen, ja ne ovat olleet siinä määrin viihdyttäviä harrastuksia, että vapaa-aika on kulunut rattoisasti. Olen saanut lisäksi aikaan kaksi nuortenkirjaa ja suuren joukon keskeneräisiä käsikirjoituksia.

Toisen perheenjäsenen suuri projekti, oli se sitten väitöskirja, romaani, sävellystyö tai muu pitkäaikaista keskittymistä vaativa työ, on eräänlainen vuori, joka luo varjonsa kotiin.

Miehelleni ei ole ollut mitään taloudellista hyötyä väitöskirjoista, mutta ne ovat tuottaneet hänelle paljon iloa. Ne ovat olleet aikaisemmin toteuttamaton puoli hänessä. Seikkailija hänessä valitsee aina aiheita, joiden kanssa hän saa kamppailla mielin määrin.

Ihmisen kannattaa myös käyttää aivojaan jatkuvasti johonkin uuteen asiaan, jotta aivot pysyvät kunnossa.


Uskonto ilman  uskontoa 2010

Toinen väitöskirja on lähtenyt maaimalle. Se  on myynnissä Akateemisessa kirjakaupassa. Sen voi lukea netistä. (katso kotisivu) Se osallistuu näin tieteelliseen keskusteluun.

Matti T. Amnellin kotisivu Bloggerissa.
Otimme valokuvia eri vaiheista. Katso koko kansio.

Lisäys:
Netissä olevien keskustelujen perusteella vaikuttaa siltä, että on epätietoisuutta väitöstilaisuudesta ja varsinkin sen jälkeen pidettävästä ns. karonkasta. Tohtorinväitös on noin 2-4 tuntia kestävä yleisölle avoin tilaisuus, ja yleisö voi tulla sinne arkiasussa, niin tekevät esimerkiksi opiskelijat, jotka tulevat luennoilta. Väittelijä, vastaväittäjä ja tilaisuuden puheenjohtaja eli kustos pukeutuvat yhteisen sopimuksen mukaan joko mustaan pukuun tai frakkiin. Väitöstilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu, johon kaikki ovat tervetulleita. Usein se järjestetään vaikkapa yliopiston käytävällä lyhyenä tilaisuutena. Myös jokin muu yliopistolla tai sitä lähellä sijaitseva paikka voidaan vuokrata, jolloin voi seurustella rauhassa pitempään. Siellä ei pidetä puheita.

Karonkka: Meilläkin oli ennen mieheni ensimmäistä väitöstä sellainen käsitys, että meidän täytyy järjestää suuret ja kalliit illalliset väitöspäivän lopuksi. Sellaiseen olisi pitänyt kyllä ottaa laina. Mutta onneksi eräs ystävistämme, yliopistossa työssä oleva professori, neuvoi, että karonkka on yksinkertaisesti ateria, joka tarjotaan vastaväittäjän kunniaksi ja kiitokseksi henkilölle, joka ohjasi työn, ja kustokselle, joka johti puhetta väitöstilaisuudessa. Näin karonkka voi olla 3-4 hengen illalllinen jossain ravintolassa. Näin oli ollut ystävällämme, ja näin on ollut myös miehelläni molemmilla kerroilla.

Perhepiirissä juhlittiin sitten ihan tavallisesti kotona myöhemmin. Jotkut haluavat kuitenkin järjestää suuret juhlat, jonne kutsutaan yliopistoväkeä, työtovereita, ystäviä ja sukulaisia. Mutta taloudelliset syyt eivät saisi olla esteenä väitöskirjan tekemiselle.

yksityiskohtia

Ainoa kerta, jolloin mieheni on käyttänyt tohtorinhattuaan, oli toinen väitöstilaisuus, jonne hän käveli kymmenen vuotta aikaisemmin hankittu toisen tiedekunnan hattu kädessään, jo aikaisemmin väitelleenä. Tohtorinhattu on kallis, mutta se voi olla hauska muisto. Ostetaanhan sitä turhempaakin.

Vielä lisäys: tohtorin promootiotilaisuus ei ole pakollinen

Jossakin väitettiin, että tohtorinarvon ja tohtorinhatun käyttöoikeuden saa vain, jos osallistuu Yliopiston järjestämään promootiotilaisuuteen ja kaikkiin juhlallisuuksiin. Sehän ei ole ollenkaan totta. Tohtorin arvon ja kunniamerkkien käyttöoikeus ei ole enää riippuvainen osallistumisesta promootioon.

Tohtorinhattu tilataan kaupasta, sillä se tehdään kullekin mittatilaustyönä. Useimmille se on pelkkä koriste. Ainoa kerta, jolloin mieheni on käyttänyt tohtorinhattuaan, oli toinen väitöstilaisuus, jonne hän käveli kymmenen vuotta aikaisemmin hankittu toisen tiedekunnan hattu kädessään, jo aikaisemmin väitelleenä. Tohtorinhattu on kallis, mutta se voi olla hauska muisto. Ostetaanhan sitä turhempaakin.

Promootiojuhlat ovat arvokkaita tilaisuuksia kuten voi nähdä vaikkapa lehtikuvista tai TV-uutisvälähdyksistä. Nuorelle tutkijalle se voi tuntua tärkeältä ja hyödylliseltä, kun hän aloittaa pitkän ja vaivalloisen tien yliopistomaalmassa. Kaikilla ei ole kuitenkaan varaa osallistua näihin juhliin, ja akateeminen ura aukeaa myös ilman kalliita juhlia ja stressiä velkaantumisesta juhlien vuoksi. Jos haluaa osallistua, voi vähentää kuluja esimerkiksi vuokraamalla juhlavaatteet.  Promootion kustannukset.

tie tohtoriksi