Uudet värikollaasit: Smaragdi

Uudet värikollaasit: Smaragdi

Jouduin DDR-museoon

Keräsin vuonna 2010 Berliinissä ja Wittenbergissä aineistoa kirjaani Lucia ja Luka (2013). Wittenbergin vanha keskusta oli kuin 1500-luvun ulkomuseo, ja hotellimme vieressä oli museo nimeltä Haus der Geschichte arki DDR:ssä, ks. kuvakansioni). Luulin sitä ensin satumuseoksi tuon yllä olevan kuvan vuoksi. Museo kertoi ainakin vielä vuonna 2010 DDR:n arjesta, lähinnä siitä mitä kansalla oli todellisuudessa.
 En tunne DDR-nostalgiaa, sillä inhosin DDR:ää.  Mutta olin utelias näkemään museon.
Vrt. esim. Selina Vuohela: Aatteen muotoilemat. Antiikki ja design. 3B/2015 Retroilu.
tänään HS/Uutiset: Etyk muutti Itä-Euroopan--



Ihanne ja todellisuus. "Ei meillä tavallisilla ihmisillä ollut koskaan tällaista, ", selosti oppaamme, herttainen rouva, joka oli elänyt tuossa kommunistisessa valtiossa. Kun kysyin häneltä, miten hän kesti ne vuosikymmenet, hän sanoi "Minulla oli niin ihanat lapset". Taisimme vähän kyynelehtiä.



Meillä oli kotona tuollainen vesihana ja tuollainen pyyheteline keittiössä, kerroin oppaallemme, ja meillä alkoi olla hauskaa.  1950-luvun alussa oli Suomessa hyvin vaatimatonta. Huonekalut olivat 1920- ja 1930-luvulta, ja DDR:ssä ne olivat sellaisia paljon kauemmin. Aika pysähtyi. Vanhat tavarat olivatkin museossa kauneimpia. On peseytymisvälineitä, astioita, helloja. Museota leimasi kuitenkin ankeus. Sellaista elämän kerrotaan olleen noina vuosikymmeninä. Mutta olihan heillä onneksi vanhat kauniit kaupungit jäljellä kommunismia edeltävältä ajalta.




Nuori mies aamupalalla




Mitä kuunneltiin radiosta?


Kaupassa


Lastentarha



Leluissa elää kukin aikakausi. Lapsille haluttiin tietenkin mahdollisimman onnellinen lapsuus.

Esineistö oli noin vuosilta 1920-1990.  DDR 1949-1990.
Museo on laajentunut ja tullut hienommaksi.
"En missään nimessä ihaile itäsaksalaista yhteiskuntaa, mutta on mielenkiintoista nähdä, ettei totalitarismi ja kaikenkattava kontrolli kuitenkaan täysin nitistänyt ihmisten luovuutta", DDR-muotoilun tutkija Juha Järvinen kirjoittaa.




Halpoihin muoviesineisiin tavallisella kansalla oli nähtävästi varaa.




DDR halusi teollisuusmahdiksi kemianteollisuuden avulla. Ihanneihmiseksi tuli "poreilevia koeputkia katseleva kemisti", kertoo DDR-muotoilun tutkija Juha Järvinen Antiikki ja Design Retroilu- lehdessä  2B/2015. Kuvassa tsekkiläisen Olomoucin keskiaikaiseen kelloon laitettu uusi pyhimys.

DDR- ihmisen arki ei ollut länteen myytävän designin kaltaista, vaan vanhaa ja kulunutta, porvarillisen menneisyyden rakastettua perintöä.

Berliinin DDR-museo on suurempi ja hienompi  ja kertoo myös ihmisten arjesta. Siellä ei tullut käytyä, vaikka olin kaksi viikkoa Berliinissä.

An old bike

An old bike in Zagreb City Museum. October 2007 Photo: Anna Amnell
Klikkaa kuvaa ja katso suurempana. Click and see the larger size

Tuo on aika jykevä pyörä, kun vertaa näihin pyöriin. (penny-farthings)
Pyörät alkaen 1818 (kuva)
http://fr.wikipedia.org/wiki/Grand-bi#mediaviewer/File:Bicycle_evolution-fr.svg

Värikollaasi 206 syystalvi 03

Anna Ahmatova -museon kaunis kissa

Klikkaa nuolia ja katso lisää kuvia. Pietarissa 2014

Makro 115: 'kulma'. Vahvistetut kulmat

Dostojevski-museum, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Dostojevskin matka-arkun vahvistetut ja nahalla päällystetyt kulmat
Makro 115 : lisää kuvia kulmista

Pushkin

Pushkin, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Kuvia Pushkin-museosta. Kuolinnaamio sopiva alkuun, kun olen lukenut Hannu Mäkelän kirjaa Pushkinin viimeisestä päivästä.
Kuvat: Matti T. Amnell


 

Pushkin's library. Pushkinin kirjasto on laaja ja edustava omalta ajaltaan.




Leluja Pushkin-museossa. Some toys of Pushkin's children

Kommentti: DDR-nostalgiaa

Haus der Geschichte, Wittenberg (Museon omat sivut), Schlossstrasse. Luulin tätä "tarinoiden taloa"lastenkirjallisuuden museoksi. Yllätys oli suuri, kun astuimme sisälle. Tämä soma kyltti kätkee taakseen osan Saksan historiaa, DDR:n eli kommunistisen Itä-Saksan kotien arjen sekä arjen historiaa ajalta ennen DDR:ää alkaen vuodesta 1910. *

Wittenbergin pienen museon näkymät ovat nuhjuiset. Luulen, että tämäkin museo siistitään tulevina vuosina. Oli kiinnostavaa nähdä köyhä arki DDR:ssä vuosina 1950- 1970. Muistuttaa paljon sodanjälkeistä Suomea. Museon oppaan kanssa olikin hauskaa muistella, että meillä kummallakin oli lapsuudenkodissa samanlaisia pyyheliinatelineitä ja astiakaappeja ja muita vanhoja esineitä.



Opas muistutti, että 70-luvun hienouksia kuten isoa TV:tä ym ei ollut muilla kuin DDR:n etuoikeutetussa asemassa olevilla.




Näin elivät etuoikeutetussa asemassa olevat DDR:ssä




Museossa korostetaan sitä, että kyllä DDR:ssä oli mitä ostaa.



Lastentarhan arkea. Mutta lastentarhassa oli paljon leluja. En tiedä, oliko niitä kodeissa.

En malttanut olla kysymättä oppaaltani, eläkeiän ylittäneeltä rouvalta: Miten te selvisitte ne vuosikymmenet? Hän sanoi: Minulla oli niin ihanat lapset.

Ja täällä kaikki  kuvani Wittenbergin DDR-museosta, mukana myös lelut, joista on kollaasi.

Alla kommenttini Kaponieerille, jonka bloggaus innosti minutkin kaivamaan esille vuoden 2010 Saksan matkan DDR-aiheiset kuvani. Katso ne suurina slideshow:na.

Kaponieeri kertoo blogissaan Berliinin DDR-museosta. Kuvissa näkyy siisti versio DDR:n arjesta.
Kiinnostava. 

Kommenttini toisaalla:
Myös Wittenbergissä (oik. Lutherstadt Wittenberg) on DDR-museo. Se kätkeytyy ihmeellisen "Tarinoiden talo" kyltin taakse.
Nuoremmat oppaat häpeilivät näyttelyä, mutta sain iäkkäämmän oppaan. Esillä oli saksalaista esinekulttuuria ja huonekaluja myös ajalta ennen DDR: n aikaa. Ne vaikuttivat tutulta suomalaisellekin. DDR:n aika oli melko traaginen, mutta kylläkin kiinnostava kierros. Kyllä sekä oppaalle että minulle tuli kyyneleet silmiin.

Pieni näyttely leluista oli viehättävä ja kodikas. Linkissä suurikokoinen kollaasini leluista.

*sana Geschichte tarkoittaa suomeksi= juttu, historia, tarina, kertomus, satu, asia

P.S. Muistathan, että DDR ei ollut kiva. Se mm vakoili kansalaisiaan. Tämän aamun (4.1.2013) Helsingin Sanomat : "Stasi oli Itä-Saksan valtion arkipäivää vain hieman yli 20 vuotta sitten. Arviolta joka neljäs Itä-Saksan kansalainen oli turvallisuuspoliisin jäsen tai sen kätyri." DDR hajosi vuonna 1989.

Hakasalmen huvila

Kävin Signe Brander -näyttelyssä Hakasalmen huvilassa. Valokuvat olivat kauniita, ja siellä oli myös kiinnostava diaesitys, jossa oli rinnakkain Signe Branderin kuvaama kohta Helsingistä ja vastaava paikka nykyajan Helsingissä.

Mutta itse museokin on kaunis. Museoiden kokoelmiahan ei saa Suomessa kuvata, mutta ainakin joissain muissa museoissa saa kuvata parvekkeita, erkkereitä yms, joten otin kuvia museon salin uuneista (kaksi identtistä korkeaa kaakeliuunia), ovesta, portaikosta, vaunuvajasta ja parvekkeen kaiteesta, Kukaan ei tullut kieltämään.

Keittiön portaat olivat karummat, mutta sielläkin oli portaikossa uuni, vaatimaton tiilistä muurattu valkeaksi rapattu uuni, sopivasti nurkassa, jossa portaat kääntyivät yläkertaan.

Perinnepuku, körttipuku, kansallispuku, historiallinen asu ja roolipuku

Kuvat: Anna Amnell. Klikkaa kuvia, niin näet ne suurempina

Opas vauhdissa philadelphialaisessa museossa

Kirjailija ja historioitsija Kaisa Ikola kertoo käyttävänsä joskus körttiasua museossa oppaana ollessaan. [Tekstin alussa linkki, josta löytyy kaunis kuva Kaisasta körttiasussa.]Suomalaiset museot saisivat käyttää enemmänkin kauniita historiallisia asuja.

Ilmaston tultua entistä lämpimämmäksi kansallispuvut ja muut perinnepuvut joudutaan kuitenkin tekemään usein keveämmistä materiaaleista kuin ennen. Turun linnan oppaat kertoivat, että heidän keskiaikapukunsa ovat viskoosia (korjatkoon joku, jos olen muistanut väärin).

Minullla on omatekoinen renessanssipuku, mutta se päällä tulee niin kuuma, että en jaksa pitää sitä enää esimerkiksi kirjamessuilla tai muissa tilaisuuksissa. Kevensin sitä ottamalla hihoista pois toppauksia, jotka saavat käyttäjänsä näyttämään leveältä kuin topattu sohva, mikä olikin niiden tarkoitus aikana, jolloin vaatteen horisontaalisuutta korostettiin. Se oli valtaa korostavaa ('power dressing' kuten 1980-luvun paksuin olkatoppauksin varustetut vaatteetkin). Pitäisi valmistaa uusi ohuempi ja mieluummin hoikentavampi renessanssiasu.

En kuulu itse mihinkään herätysliikkeeseen, mutta herännäisyys oli vallitseva Ylä-Savossa, ja Ylä-Savon kansallispukuun on saatu vaikutteita körttipuvusta. Monet suomalaiset kansallispuvut ovat jatkoa renessanssin naisen asulle, johon kuului valkoinen pusero, leveä hame ja nyöritetty liivi sekä myssy.  suomalainen muinaispuku.

Körttipuku kuten muutkin suomalaiset perinnepuvut tulevat varmaankin entistä suositummiksi, kun niihin ei liity enää mitään pakkoa, niin kuin oli ennen. Ja yhteydet muihin kulttuureihin, joissa perinnepukuja arvostetáan, lisäävät varmaankin myös Suomessa perinnepukujen käyttöä.

Meillä on joitakin ryhmiä, jotka käyttävät perinneasuja, muiden muassa romaninaiset. Heidän asuaan voidaan verrata nunnan asuun, molemmat nimittäin otetaan sitovasti eli niitä käytetään koko ajan. Romaniasu on hyvin kaunis ja siihen liittyy koruja kuten useimpiin muihinkin perinneasuihin. Jotkut keventävät romaniasuakin käyttämällä ohuempia materiaaleja esimerkiksi hameessa. Kanadassa romanit eivät käyttäneet mitään erityistä asua. Monet muutkin käyttivät niitä vain juhlissa.

Pidän kovasti myös afrikkalaisista asuista, joita näkee toisinaan kesähelteellä Helsingin kaduillakin. Torontossa Afrikasta muuttaneet naapurimme ottivat käyttöön heti afrikkalaiset asunsa, kun sää lämpeni. Myös musliminaisten asut ja huivit ovat usein hyvin kauniita ja tuovat väriä ja vaihtelua Helsingin aika ankeaan katukuvaan.



Canada's Wonderland huvipuistossa kuten Kanadassa yleensäkin kohtasivat maailman eri puolilta tulleet ihmiset

Torontossa totuin myös sikhien värikkäisiin päähineisiin, joita käyttivät sikhipoliisitkin. Miehet käyttävät harvemmin perinneasuja. Nuorimman tätini mies käytti körttiasua. Tämä nuorena vakavaan sairauteen kuollut mies oli hyvin aurinkoinen ja hauska ihminen, ja hänen muistonsa keventää Ylä-Savon muuten niin ankeaan körttiperinteeseen liittyviä muistojani.

Keskustassa näkee silloin tällöin roolipeleihin meneviä nuoria, joilla on historia- tai fantasia-asuja. Niissä on käytetty mielikuvitusta. Toimittaja Jussi Ahlroth kertoi jokin aika sitten Helsingin Sanomissa siitä, kuinka rooliasu auttoi eläytymään fantasiamaaiilmaan. Tämän päivän Hesarin Minne mennä kertoo 'Zombie Walk' -kulkueesta. Mahtaako se liittyä meksikkolaiseen perinteeseen?

Alla kuva pienen kanadalaisen museon työntekijöistä. Toinen heistä - sinimekkoinen -vaikutti ratkaisevasti kirjoittamiseeni: hänestä tuli Mary, kartanon palvelijar.




Kuva: Anna Amnell
Kommenteissa keskustellaan siitä, voisiko myös suomalaisten museoiden oppailla tai muilla työntekijöillä olla historialliset asut.