Kokemuksia Kiiltomadosta

Olin lievässä flunssassa joululoman 2003 aikaan. Ei voinut kuitenkaan mennä minnekään kylään, ei voinut kutsua ketään. Mitä tehdä? Eräs kirjailija oli kertonut, että on kiinnostava kirjallinen keskustelupalsta nimeltä Kiiltomato. En ollut tiennyt Kiiltomadosta mitään sitä ennen, en edes Kiiltomadon kirjallisuuskritiikistä. Arvelin, että henkevä ja sivistynyt keskustelu piristäsi flunssaista.

Kiiltomato oli siis minulle vain kerran lukemani nimi. Luin Kiiltomatoa ensi kerran tuona Tapaninpäivänä vuonna 2003 ja osallistuin myös keskusteluun. Heti alkuun ihmettelin aiheita, joista siellä keskusteltiin innokkaimmin.

Kokemuksiani Kiiltomadosta 2003-2004

Motto:

Päivä alkaa aina niin iloisesti täällä Kiiltomadossa, suomalaisen sivistyneistön viehättävässä seurassa. Pirkko Anna Amnell 22.04.04 klo 10:22


Yleistä vuosilta 2003-2004:

Oli yllättävää, että aloittamiini kirjallisiin aiheisiin kiinnostui yleensä vain muutama. Keskustelu oli niissä kuitenkin miellyttävää.

27.12.2003 "Sofi Oksanen – kolmannen kulttuurin kirjailija." (0)

01.02.04 "Minulla oli vielä lähde" (Runeberg - 6 puheenvuoroa )

06.02.2004 "Kodikkuus kolmannella vuosituhannella" Bachelard-arvostelusta (12 kommenttia)


Yhdistelmä kirjallisuus ja politiikka kiinnostivat sen sijaan mahdottomasti ja ketjut venyivät:

Esim.
13.03.04 12:22 "Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin"
28.03.04 12:50 "Postmodernismi ja kirjallisuus"

"Toisinajattelija-puheenvuoro" "Mekin saamme nyt puhua", johon olin ajatellut lopettaa Kiiltomatoon osallistumiseni, synnytti 10 päivän nettikivityksen, yhteensä 112 puheenvuoroa 6.4-15.4, kun lasketaan mukaan toisen kirjoittajan aloittama jatko siihen.

06.04.04 10:10 "Mekin saamme nyt puhua". (100 puheenvuoroa)

Liian pitkäksi venyneen ketjun katkaisi Kristina Carlson aloittamalla 13.04.04 20:18 ketjun "Jatkoa vanhaan aiheeseen." (12 puheenvuoroa)

15.04.04 17:56 "Kakkuresepti 3. vuosituhannelle." Yritykseni aloittaa normaali keskustelu [ehdottaa, mitä toivoisi uudelta vuosituhannelta] muuttui rähinäksi. (65 puheenvuoroa)

Kiiltomatoon ehdottomasti kuuluva tärkeä aihe kiinnosti ja keskustelu oli aika hyvää: 12.11.04 13:59 "Mitä mieltä olet sananvapaudesta"(yli 70 puheenvuoroa).

Odotan kiinnostuksella, avaako Kiiltomadon uusi päätoimittaja Karo Hämäläinen Kiiltomadon arkistot luettaviksi. Olen itse tulostanut keskustelut, joissa olin mukana.

Suuri joukko kiiltomatolaisia osallistui myös Rihmastoon, johon minäkin kirjoitin jonkin aikaa nimimerkillä Tiger. Oikea nimeni oli myös esillä. Rihmastossa oli mielestäni mukava tunnelma. Samaa ei voinut sanoa sen ajan Kiiltomadosta. Siellä ei ollut silloin rekisteröintä, jonka ottamista vastustettiin ankarasti.

Osa Kiiltomadon keskusteluihin osallistuneista siirtyi bloggaajiksi.
Olen tulostanut kaikki keskustelut, joihin osallistuin Kiiltomadossa, sillä sen ajan Kiiltomato oli mielestäni erittäin kiinnostava vaihea kulttuurisesti ja poliittisesti. Sitä ei olisi uskonut, jollei olisi kokenut sitä itse.

Kiiltomadossa vastustettiin ankarasti rekisteröintä. Kun se vihdoinkin saatiin aikaan, on tunnelma Kiiltomadossa muuttunut miellyttäväksi

Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin

Kirjoituksia Kiiltomadon keskustelufoorumissa:

Olin lukenut ensi kerran Kiiltomatoa tapaninpäivänä 2004 ja osallistunut myös keskusteluun. Osallistuminen jatkui vuonna 2005.Seuraava alustus pontaanisti suoraan nettiin kuten muutkin alustukseni, samana aamuna, kun olin juuri lukenut Hesarista Fagerholmin artikkelin.(Kiiltomadossa oli keskusteltu siitä, miten kirjailijoiden ja suomalaisen kirjallisuuden asemaa voitaisiin parantaa.)



13.3.2004 Keskittykäämme kirjallisiin arvoihin (alustus Kiiltomadossa)

Kirjailijan - ja yleensäkin luovan taiteilijan - ammatti on monessa suhteessa erilainen kuin muut. Koska olen itse alkanut kirjoittaa vasta myöhäisessä keski-iässä, voin verrata kirjoittamista ja kirjallista maailmaan muihin aloihin, joilla olen toiminut.

Minun mielestäni Suomessa käydyssä kirjallisessa keskustelussa ei puhuta riittävästi kirjallisista arvoista, vaan keskusteluun sekoitetaan aivan liikaa kirjallisuudelle ulkopuolisia asioita.

Pahinta tässä maassa yleensäkin on se, että kansamme on edelleen jakaantunut: kaupunkilaisiin ja maalaisiin, oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin, uskontoja arvostaviin ja uskontoja herjaaviin. Tämä jakaantuneisuus tuntui minusta järkyttävältä shokilta, kun palasin yhdeksän siirtolaisvuoden jälkeen monikulttuurisesta Kanadasta Suomeen.

Tuntuu monesti siltä, kuin täällä asuisi kaksi kansaa, jotka käyvät jatkuvaa henkistä sisällissotaa ja valtataistelua. Tällainen tilanne on vaarallista pienelle maalle ja sen kulttuurille, kun on väestöä vain yhden suurkaupungin verran. Se vie henkisiä voimavaroja, jotka voisi käyttää muuhun.

Jakaantuneisuus näkyy selvästi kirjallisessa elämässä: kirjallisuuskritiikissä, palkintojen jakamisessa, kustannustoiminnassa sekä apurahojen ja eläkkeiden myöntämisessä. Jos halutaan, että suomalainen kirjallisuus yleensäkin säilyy, olisi viisasta toimia yhdessä ja oppia arvostamaan ennen kaikkea kirjailijan todellista ammattitaitoa.

Suomessakin on yhä enemmän ihmisiä, jotka pystyvät lukemaan kaunokirjallisuutta ja kirjallisuutta käsitteleviä lehtiä muillakin kielillä. Niissä ei tarvitse kohdata tätä jatkuvaa suomalaista jankutusta, mikä lienee yksi syy ulkomaisten kirjojen ja lehtien suureen suosioon.