sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Koulukiusaaminen ja nettikiusaaminen



Kuva: jeltovski/morguefile.com

Nettikiusaaja on monesti bloggaajien maskotti, sillä hän tuo uteliaita blogiin ja tyydyttää omia piileviä kaunantunteita. Parasta olla kiusaajan puolella, ettei joudu itse kiusatuksi.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin Päivi Hamaruksen koulukiusaamista koskevasta väitöskirjasta. (Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta. Jyväskylän yliopisto.)

"Koulukiusaamisen perusmotiivit ovat vallanhimo, aseman tavoittelu ryhmässä ja kateudentunne. --Hyvin usein kiusaaminen alkaa siitä, että joku on joukossa erilainen kuin muut -- Alussa erilaisuus on havaittavaa ja totta. Jatkossa kiusaajat voivat kehitellä tietoisesti valhetarinoita.--
Kiusaaminen jakaa joukot 'meihin' ja 'heihin' sekä paljastaa, mitä yhteisössä arvostetaan ja mitä halveksitaan."
Timo Siukonen. "Väitöstutkimus: Vallanhimo johtaa koulukiusaamiseen." HS/Kotimaa 12. marraskuuta 2006

Kiusaajaan liitytään, jotta ei tultaisi itse kiusatuksi.

Matti Vaaranmäki kirjoittaa Mielekäs lehdessä:
"Väitetään, että kiusaaja kärsii narsistisesta luonnevauriosta, itsetunnon häiriöstä, joka ilmenee ihmissuhteissa ja sosiaalisessa käyttäytymisessä. Tällaiselta ihmiseltä puuttuvat inhimilliset kontrollimekanismit, kuten häpeän- ja syyllisyydentunteet. Narsistinen luonnehäiriö pahenee yleensä iän myötä. Luonne-häiriöisellä ihmissuhteet ovat paremminkin hyötysuhteita kuin tunnesuhteita. Usein luonne-häiriöinen kiusaaja saa kannattajia puolelleen, mikä tekee kiusatun aseman vielä tukalammaksi." Kiusaajakin kärsii.

Kiusaamista esiintyy myös aikuisten keskuudessa kodeissa, työpaikoilla, yhdistyksissä ja Internetissä myös bloggaajien keskuudessa. Netissä ei ole puhalluskoetta, joten sinne saatetaan kirjoittaa myös huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisina.

Kiusaaminen jakaa nettiyhteisöjenkin ihmiset 'meihin' ja 'heihin' ja paljastaa, mitä arvostetaan ja mitä halveksitaan. Aikuisetkin liittoutuvat usein kiusaajaan, jotta heitä ei kiusattaisi tai saavuttaakseen suosiota ja valtaa nettikiusaajan avulla.

Kiusaaja ei ole koskaan yksin.

Huom!
Neulekirpun blogissa Kuvauksia on kirjoitus Koulukiusaaminen ja selostus tästä väitöskirjasta, myös abstract.

Hamarus, Päivi
School bullying as a phenomenon. Some experiences of Finnish lower secondary school pupils
Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2006, 265 p.
(Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 288
ISSN 0075-4625; 288)
ISBN 951-39-2513-7
English Summary
Diss.

Aikaisempi kirjoitus samasta aiheesta.

Nettikiusaaminen voi tulla kalliiksi kiusaajalle

Mutta vielä kalliimmaksi kiusatulle. Aikuisten velvollisuus on suojella lapsia. Kiusaaminen voi ajaa koululaisen itsemurhaan. (Jared's story)

18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus. Aihe on itseänikin askarruttanut.

    Mikä saa ihmisen ajattelemaan, ettei tulisi kiusatuksi, jos liittoutuu kiusaajan kanssa? Siinä joutuu ainakin luopumaan omasta minuudestaan ja omista mielipiteistään ja onko se sitten tavoiteltavaa?

    VastaaPoista
  2. HS artikkeli:
    "Kiusaajien enemmistöön on kuitenkin helppo liittyä ja siten välttyä tulemasta itse kiusatuksi."

    Joko pelkää kiusatuksi tulemista tai on samaa mieltä kiusaajan kanssa: haluaa valtaa ja suosiota, ei pidä kiusatun edustamista arvoista, kadehtii kiusattua.

    Joku on sanonut viisaasti, että ihminen saa eniten vihamiehiä hyvien ominaisuuksiensa vuoksi.

    Lisäys: Kommentoiminen on tullut mahdottoman vaikeaksi ainakin minun mielestäni. Onko teistäkin?

    VastaaPoista
  3. Kommentointi tähän beta-versioon on tullut tosi vaikeaksi. Ja kommentteja myös hukkuu bittiavaruuteen. Surkeaa :-/.

    VastaaPoista
  4. Kommentoinnista: Kommentointi on tosi hankalaa, jos toisella ei ole beeta vaan edellinen versio.

    Kiusaammisesta:

    Muuten postasin koulukiusaamisesta tässä taannoin ja nostin sen uudelleen esiin kun Päivi Hamarus väitteli.
    http://kuvauksia.blogspot.com/2006/10/koulukiusaaminen.html

    Kiusaaminen on aina ajankohtainen aihe. Vaiettu ehkä siksi, että kiusaaminen on niin tavallista aikuistenkin keskuudessa.
    Kuten itsekin toteat, että ihminen saa eniten vihamiehiä hyvien ominaisuuksien vuosi, lienee osin paikkansa pitävä. Arkiajattelulla voi päätellä, että kiusaamisen taustalla on yhtenä pienenä vaikuttimena mm. kateus.

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa siltä, että sekä lapsilla että aikuisilla kiusaamista kohdistuu henkilöön, joka on jollakin tavalla erilainen kuin muut ryhmän jäsenet (rikkaampi, köyhempi, lihavampi, älykkäämpi, eri rotua jne).

    Eräs lapsi haluttiin siirtää Kanadassa erityisen älykkäiden lasten opetukseen. Hän ei lähtenyt sinne. Myöhemmin selvisi, että toiset olivat alkaneet kiusata häntä, että "aivot pursuvat hänen korvistaan".

    Yleensä kiusataan vain sellaista henkilöä, jolla ei ole "isoa veljeä" puolustamassa, siis joka ei kuulu kiusaajan arvostamiin piireihin. Kiusaaja tietää, milloin muut hänen oman ryhmänsä jäsenet, tai lapsella jopa vanhemmat, hiljaisesti hyväksyvät hänen tekonsa ja jopa ihailevat häntä.

    Kiusaamistahan harjoittaa mediakin. Toiset lukijat/katsojat hihkuvat innoissaan aivan niin kuin lapset koulun pihalla, kun yhtä kiusataan. Toiset väistyvät kauhuissaan ajatellen, miltä tuntuisi jos samanlaista kiusaamista kohdistuisi heihin.

    Median suhtautuminen Esko Ahoon on ollut häpeällistä. Sellainen on kuin sotaa. Ainakin se on häikäilemätöntä valtataistelua.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Pääsin kirjoitukseesi vain laittamalla sanan 'koulukiusaamine' search-etsijään. Oletko huomannut, että Sinulla ei ole vielä arkistoa eli kuukaudet ei näy? Onko näin?

    http://kuvauksia.blogspot.com/
    search?q=koulukiusaaminen

    Olen laittanut linkin myös blogikirjoitukseeni.

    VastaaPoista
  8. Linkki on nyt suoraan kirjoitukseen. Sen lopussa selostetaan Hammarin väitöskirjaa. Kiitos tiedosta, Neulekirppu.

    Blogisisko

    VastaaPoista
  9. Kirjoitukseni löytyvät kuukausittain Blog Archive-"vetovalikosta". Ne ovat siellä kuukausittain. Otsikot olisivat ehkä selkeämmät kuitenkin...

    VastaaPoista
  10. Kasvottomana on helppo olla ilkeä, jos ilkeilyyn on haluja. Itse en ainakaan toistaiseksi ole joutunut nettikiusaajien kohteeksi.
    Luulen, että kateus on tärkeä vaikutin netissä kiusaamiseen.

    En tiedä, Anna, mitä mahdoit tuolla Aho-kommentillasi tarkoittaa. Jokaisella on heikkoutensa. On totta, että media iskee niihin. Usein se iskee silloin, kun joku iskee ensin.
    Tämä on vähän kuin tappelua koulun pihalla.

    VastaaPoista
  11. Kirsi,
    tarkoitin tuolla kommentillani Ahoista, että se oli/on asiatonta ja ilkeää melkein presidentiksi valittua miestä ja hänen perhettään kohtaan. En ole keskustapuolueen jäsen, mutta sympatiani ovat täysin Ahojen puolella. Hyvin monet sanovat samaa.

    Samalla tavalla en pidä esimerkiksi Itsevaltiaiden "huumorista". Se menee usein yli esimerkiksi Lipposen kuvaamisessa, ja tietenkin Ahon kuvaamisessa. Se muuttuu vastenmieliseksi.

    Fiktiiviset henkilöt kuten Archie Bunker ja hänen perheensä ovat eri asia.

    Blogisisko

    VastaaPoista
  12. Suorasukaiset kirjoitukset ja kiivaskin blogiväittely voivat olla ihan hauskaa, kun tunnetaan laki ja muistetaan pelisäännöt.

    Joskus käy kuitenkin niin, että kun ei osata enää kirjoittaa asiaa, aletaan mennä henkilökohtaisuuksiin ja nimittelyyn, jota jatketaan vielä alkuperäisen keskustelun ulkopuolella muissa blogeissa.

    Se on jo ainakin nettikiusaamista. Joskus se ylittää senkin. Jos sitä ruvetaan nimittämään satiiriksi, sananvapaudeksi tms ollaan niin kuin pikkulapsia, jotka puolustavat leikkitoverinsa kiusaamista sanomalla: "Eikö me saada pitää hauskaa?"

    Jos tällainen nimittely ja ilkeily lisääntyy, se todellisuudessa rajoittaa sananvapautta. Jotkut eivät nytkään uskalla kirjoittaa esimerkiksi uskonnosta tai politiikasta kiusatuksi tulemisen pelossa.

    Tuntuu siltä, että kaikkein suurin sananvapaus on (iloksemme) Kemppisellä, sillä kukapa lakitieteen professoria uskaltaa ruveta kiusaamaan. Hän myös tietää tarkoin, mitä saa kirjoittaa.

    Jos jollakin on lahjoja satiirin vaikeaan lajiin, hänen kannattaa kohdistaa satiirin terävä kärki perinteiseen tyyliin vallassaolijoihin ja yhteiskunnan huipulle eikä kiusata kanssabloggaajiaan.

    VastaaPoista
  13. Lisäsin vielä Soilamon viime perjantaina otsikolla Koulukiusaaminen on monikulttuuristen koulujen ongelma olleen väitöksen tiedotteen päreeni loppuun.

    VastaaPoista
  14. Kannattaa ottaa Googlesta sana "nettikiusaaminen". Huomaa, että tästä aiheesta täytyy puhua.

    VastaaPoista
  15. Pirkko hyvä, en nyt millään liittäisi tähän poliitikkoja. Jos heistä ei saisi tehdä pilkkaa, se olisi demokratiavaje. Eivät kaikki kirjoita eivätkä lue mitään artikkeleita. Asioita pitää pystyä tiivistämään. Kari löi aikoinaan UKK:ta hyvinkin henkilökohtaisesti. Hän on itse tyytyväisenä sanonut, että kaikkia piikkejä eivät ulkopuoliset helposti edes ymmärtäneet.

    Toisekseen, Hesan kokoomuuslaispomo on entinen koulukiusaaja. Vähän samasta puusta suuri osa poliitikoista on tehty. Aho karjui aikoinaan PM:nä niin, että iäkäs virkamies pyörtyi. Tämä ukko muuten oli jostain Kansallisarkiston tapaisesta paikasta, hänellä ei ollut mitään tekemistä ns. kovien asioitten, valuuttojen tai budjettien kanssa.

    Aho itse vei vaalikamppanjansa aika likaiseksi sallimalla kannattajiensa pienemmissä piireissä levittää tietoja vastustajansa seksuaalisesta suuntautumisesta, yksinhuoltajuudesta, kirkosta eroamisesta ja elämisestä ns. synnissä. Hyvä kun eivät suorastaan sanoneet, että toista se oli Kekkosen korkeamoraalinen perhe-elämä! Ymmärrän oikein hyvin, että nykyaikainen kokoomuslainen nainen ei pystynyt näkemään Ahoja jonain perheidyllinä. Mies teki Hesassa politiikkaa ja vaimo kasvatti lapset toisella puolella Suomea.

    Kun itse vetää perheensä politiikkaan, siitä kerrotaan muutakin kuin haluttua propagandaa. Sama toistuu nyt Vanhasessa. Mies itse paukautti pääministeriksi tultuaan ensimmäiseksi, että lapset pitää kasvattaa juuri sellaisella maaseudulla, missä hän asuu. Kyllä siinä moni kaupunkilaisperhe oli hämillään. Tähän asti on ajateltu kaupunkikulttuurin syntymisen ~10.000 vuotta sitten olleen jopa edistysaskeleen!

    VastaaPoista
  16. Juha,
    olet oikeassa.

    Olisi parempi, kun en olisi kirjoittanut poliitikoista. Mutta eihän Aho ole enää poliitikko vai onko?

    Kari oli minun mielestäni loistava. Hänellä oli tyyliä.

    VastaaPoista
  17. "Mutta eihän Aho ole enää poliitikko vai onko?"

    Ei tiedä varmaan itsekään :O).

    VastaaPoista
  18. kunnianloukkaus netissä

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000083&posting=22000000020514443

    VastaaPoista