Vaihda asentoa, nouse ylös tuolista

"miten itse kunkin pitäisi säännöllisin väliajoin nostaa takapuoli työtuolista tai kotisohvasta. Koko ajan ei tarvitse seistä, mutta liikkua pitää ja asentoa vaihtaa."

Istuminen hengenvaarallista . liikunta ei korvaa..

Kuvassa oleva herra on juuttunut penkille Prahassa. Kuva: Anna Amnell
A statue in Prague.

Photo Friday: 'Metal'
metallimies

Kommentti. Iltakävelyllä

Liikunta on tärkeää, kirjoittaa iines joka kävelee metsässä. Minä kävelen kaupungilla - myös puistoissa ja rannoilla - ja aina mieheni kanssa. Se on yhteistä aikaa. On ollut aina. Iltakävelyllä myöhään illalla näkee erilaisen kaupungin, valot, tyhjät kadut, valaistut näyteikkunat, värit.

Kommentti Iineksen blogiin

Kaunis kuva ja muutenkin ilahduttava kirjoitus. Tuo tausta sopii hyvin tähän vuodenaikaan ja erityisesti tuohon kuvaan.

Mieheni ja minä olemme moneen kertaan tuumineet, että me olemme jääneet teini-ikäisiksi. Meistä on kivaa luuhata kaupungilla myöhään illalla niin kuin seurusteluaikoina.

Turistikauden aikaan ulkomaalaiset ja me kaksi kierrämme keskustan tonttia. Jotkut turistit tervehtivät. Joko heidän kotiseudullaan on tapana tervehtiä kaikkia vastaantulevia tai sitten he luulevat, että olemme saapuneet Helsinkiin samalla risteilyaluksella kuin hekin ja tervehtivät varmuuden vuoksi. Suomalaisia aikuisia ei iltakävelyllä nimittäin nykyään näe.

Kommentti: lapsuus kehitysmaissa ja länsimaissa

Nokipoika, eräs lapsityövoiman kauheimpia ilmiöitä. Lapsena luulin, että nokipoika kiipesi iloisesti katolle ja nuohosi sieltä savupiipun niin kuin olin nähnyt nuohoojien tekevän. En tiennyt, että pienet pojat
kiipesivät takasta ylös savupiippuun ja nuohosivat piipun omalla ruumiillaan. Children. A Pictorial Archive from Nineteenth Century Sources. Crafton/Dover

Kommentti Kemppisen blogiin

Vastustan lapsityövoiman käyttöä kehitysmaissa, mutta saatan olla siinä väärässä.

Jotkut perheet tekevät yhdessä työtä. Ihmissuhteet ratkaisevat silloin, onko lapsi onnellinen. Eikö mattojen tekeminen ole kulttuuria, josta ylpeillään?

Laitetaanhan lapset soittotunneille ja oppimaan jääkiekkoa ja tennistä alle kouluikäisinä - teipataan tennismaila kiinni käteen taaperolle (Agassi), pakotetaan harjoittelemaan tuntikaudet.

Länsimaiden lapsiin kohdistetaan valtava mainonta, jolla heistä tehdään pieniä aikuisia, kuluttajia ja riistetään heiltä viaton lapsuus, jossa leikitään, ollaan lapsia. Vanhemmat ja yhteiskunta korvaavat usein rahalla ja tavaralla rakkauden ja huolenpidon, jota lapsi ja teini-ikäinen, myös nuori aikuinen tarvitsisi.

Eräällä luennolla kerrottiin, että kehitysmaan 8-vuotias saattaa pitää pikkusisarukset hengissä ansioittensa avulla. Onko sille tilanteelle todellista vaihtoehtoa?

Ovatko länsimaiden lapset onnellisempia kuin kehitysmaiden lapset? Onko todellisuudessa kysymys hyvyydestä ja pahuudesta, siitä miten kohtelemme lapsia siinä historiallisessa tilanteessa ja kulttuurissa, johon olemme syntyneet?

Huom: En kannata sitä, että kehitysmaat museoidaan turistien nähtävyydeksi, ihmisoikeudet unohdetaan, tyttöjä ei kouluteta.

Lisäys: Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat kirjoittaa "Lasten urheilusta on tullut armotonta. Lahjakkuudet seulotaan yhä nuoremmista." (A3).  Viitataan koko aukeaman artikkeliin sivuilla D4-D5.

"Kykyjen seulominen voi olla liian aikaista, vaikka lapsi olisi jo 13-14 -vuotias, sanoo kanadalainen liikuntatieteen professori  Jean Côté, joka on tutkinut huippu-urheilijoiden harjoittelua lapsina."
Päivi Ängeslevä: "Takana loistava urheilu-ura" - HS 15.5.2011 Sunnuntai D4-D5.

Näyteikkunaostoksilla keskustassa

Window shopping in Helsinki, originally uploaded by Anna Amnell.

En osta oikeastaan mitään muuta kuin kirjoja ja lehtiä, mutta minusta on hyvin hauskaa katsella näyteikkunoita. Helsingin keskustan näyteikkunat ovat onneksi kauniisti ja mielenkiintoisesti laitettuja.

Vaikka katukahvilat ovat tyhjentyneet, kannattaa mennä iltakävelylle. Ajamme raitsikalla keskustaan ja teemme iltakävelyn siellä, sillä aina on jotain kiinnostavaa katseltavaa.

Antaisin näistä parhaat pisteet tuolle mekolle, jossa hameosa on ristikkoa. Se oli pienen käsiteollisuuskaupan ikkunassa Aleksin ja Pohjois-Esplanadin välisellä poikkikadulla. Teemmme yleensä kierroksen näiden katujen välisten kortteleiden ympäri. Ehkä olemme pysähtyneet tontinkiertämisvaiheeseen eli lukiovuosiin, jolloin aloimme seurustelun. Hyvä taantuma, tulee lähdettyä liikkeelle sateisina iltoinakin.

Arki

Kroatiassa oli portaita. Zagrebin keskustan vanhoissa taloissa ei ole hissiä. Splitissä on roomalaisissa raunioissa portaita, jotka on tarkoitettu riskeille legioonalaisille. Naiset kannettiin varmaankin kantotuoleissa. Dubrovnikin vanhan kaupungin sivukadut nousevat jyrkkinä portaina pääkadusta - ja ne portaat vievät pikkuhotelleihin - ja uuden osan talot on rakennettu rinteille. Kroatian ihanissa keskiaikaisissa linnoissa vasta portaita on. En ole koskaan elämässäni kävellyt niin paljon portaita kuin viime viikkoina. Oli kuntoloma!

On uskomatonta, että emme laihtuneet yhtään lomalla, vaikka olimme liikkeellä viikkokaudet melkein aamusta iltaan, kävelimme korkeita portaita ylös ja alas, nousimme metsäisiä polkuja kukkuloille, vaelsimme museoissa, kaduilla ja puistoissa. Tuli taas todiste siitä, että liikunta ei laihduta. Pitää aloittaa laihdutuskuuri heti, kun lomaltapaluuflunssa on ohi.

Minäkin sain antibioottikuurin ja alan jo uskoa lomanjälkeiseen elämään. Odotan kärsimättömänä, että pääsen aloittamaan työt. Olenhan minä jotain jo tehnyt. Käynyt läpi valokuvia, joita otin. Sain erinomaista aineistoa museoista ja maisemia kuvattuani. Kirjoja kertyi aikamoinen pino.

Rautainen kahva seinässä toi turvallisuutta jyrkissä portaissa käveleville.

Lukijat ja kirjoittajat lenkillä. Kuva:Nathan Nel/Hagen

Kun Charles Dickens kärsi unettomuudesta, hän käveli tuntikausia yöllisessä Lontoossa (”Night Walks”). Thoreaun oli pakko olla yli neljä tuntia päivässä kävelemässä. Wordsworth, Coleridge, Henry James, C.S. Lewis olivat innokkaita kävelijöitä.

Joyce Carol Oates juoksee, on juossut lapsesta asti. Juokseminen tuo hänelle laajentuneen tietoisuuden, jossa henki juoksee ruumiin kanssa, hän pystyy näkemään kirjojensa maisemat kuin filminä, hän näkee maisemia, välähdyksiä ihmisistä ja rakennuksista, joista syntyy myöhemmin kirja. Hän ei pysty kuvittelemaan kirjoituspöydän ääressä. Ideat ja juonet kehittyvät hänen juostessaan, kirjat syntyvät juostessa. Hän kirjoittaa ne sitten kotona käsin ja sitten koneella. Hän ei käytä tietokonetta.

Mieheni juoksee joka toinen päivä viisi kilometriä ja sen päälle portaat ylös kuudenteen kerrokseen. Ennen minäkin juoksin, juoksin raskaana ollessanikin, juoksin siihen asti kunnes polveni vahingoittui: juoksin hämärän puiston halki, kompastuin ja polveni osui maassa törröttävään metalliputkeen.

Olemme kävelleet yhdessä teini-iästä asti, nuorempina tuntikausia, nykyään tunnin illassa. Kävelyyn ja juoksemiseen kiintyy. Se on addiktiivista, hyvällä tavalla addiktiivista. Lapsetkin pitävät kävelemisestä, ja siitä tulee heille tottumus. Kävellen maailma tulee tutuksi ja läheiseksi. Juoksija saa lisäksi sieluunsa siivet, jotka me kävelijät saamme vain unessa ja unelmissa.

Olen lähdössä tänään junamatkalle. Mukaan tulee kakkosteetä termoksessa, Frank Kermoden kirja The Age of Shakespeare sekä keskiaikaisaiheinen ristipistotyö, jonka toivon saavani tällä matkalla valmiiksi. Ja tietenkin matkatoveri, Significant Other, Elämäni Tärkeä Henkilö, joka aikoo myös lukea omia kirjojaan.

Hyvää viikonloppua!