lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Uskonnot blogeissa

 
Posted by Picasa

Kuva: Anna Amnell
Klikkaa kuvaa ja katso maaliskuun iltaruskoa vähän suurempana.

Useimmat bloggaajat vaikenevat uskonnosta, mutta toiset kirjoittavat myös siitä. Monia uskontoja on edustettuina blogeissa.  Reviirini on nykyään ajanpuutteesta johtuen aika pieni, joten tällä hetkellä ei tule varmana mieleen yhtään ortodoksia, juutalaista eikä katolista bloggaajaa, mutta muita riittää.

Itse edustan klassista luterilaista kristinuskoa, mutta anglikaanisuuskin on läheistä (C.S. Lewis, Desmond Tutu, P. D. James, siis rauhallinen ja älyllinen anglokaanisuus, ei mitään kiihkoilua). Kirjoitan blogeissani muistakin uskonnoista.

P. S. Historiallisissa nuortenromaaneissani en käsittele uskontoja muutoin kuin juonen kannalta täysin välttämättömissä kohdissa ja silloinkin vain mainintana (esim luostarien lakkauttaminen 1500-luvulla) , vaikka ne ovat ns kirkollisten kustantajien, Kirjapaja ja Lasten Keskus, julkaisemia.

Jo muinaiset kreikkalaiset

Miksi antiikin kreikkalaisia ihaillaan, vaikka he pitivät orjia ja olivat naisvihaajia?

Antiikin patsaat ovat valkoisia ja elegantteja, mutta alkujaan ne oli maalattu kirkkailla väreillä niin kuin nykyajan huvipuistojen satuhahmot. Järkytyin, kun luin siitä ensi kerran. Se ei tuntunut sopivan kuvaan, sillä Kreikka oli mielessäni jalo sivistyksen kehto, jossa miehet kävelivät henkevästi keskustellen ja filosofoivat. Vapaat miehet, sillä suurin osa miehistä oli orjia ja naiset pysyttelivät kotosalla.

Miksi antiikin kreikkalaisia ihaillaan, vaikka he pitivät orjia ja olivat naisvihaajia niin kuin kuvassa olevan patsaan esittämä Euripideskin? Heidän kaupunkinsa olivat alkujaan sotilaitten majapaikkoja ja leirejä, joissa oltiin koko ajan sotajalalla muita vastaan, haluttiin alistaa, valloittaa, harrastettiin voimalajeja - ja filosofiaa, yhdistettiin väkivalta kulttuuriin eli luotiin pohja länsimaiselle väkivaltaisen kulttuurin ihailulle.

Juutalaiset eivät olleet ruumiillisuuden halveksijoita, he eivät edes tehneet eroa ruumiin ja sielun välillä niin kuin kreikkalaiset filosofit, joilta idea sielusta kehnon ruumiin vankina levisi vasta Paavalin kautta kristinuskoon ja länsimaiseen kulttuuriin (Platon, Paavali, Augustinus, Descartes).

Renessanssin aikana harrastettiin kovasti antiikin filosofiaa. Ehkä miehet saivat sieltä lisäintoa naisten halveksimiseen. Naisten pilkkaamista pidettiin nimittäin silloin erityisen hauskana asiana, jopa jalo Thomas More sortui siihen. Se taisi kuulua antiikin sivistykseen renessanssin miesten mielestä.