Näytetään tekstit, joissa on tunniste PD James. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PD James. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, marraskuuta 12, 2011

P. D. James: Death Comes to Pemberley




P. D. Jamesin uuden salapoliisiromaanin ajankuvaus on herkullista, kieli kaunista. Niistä nautin.

On kiinnostavaa verrata tätä 90-vuotiaan P. D. Jamesin 2010-luvun romaania Austenin kirjoihin, jotka ovat nuoren naimattoman naisen kirjoittamia 1800-luvun alun romaaneja.

Tämä ei ole modernia ihmistä kosiskeleva naistenromaani vaan klassinen salapoliisiromaani, jossa sekä miehet että naiset kuvataan realistisesti tuon aikakauden ihmisinä.

Se on samalla historiallinen romaani, jossa Englantia ja sen ihmisiä kuvataan nykyajan tietämyksen avulla.

Austenin kirjat päättyvät avioliittoon, mutta Jamesin kirjassa kaikki alkaa siitä. Nuori Jane Austen kuvasi elämää sellaisena, kuin hän oli sen tuon ajan nuorena naisena kokenut.

Romaaniensa sankaritarten lailla Jane Austen oli kulkenut ahkerasti tanssiaisissa ja kutsuilla haaveenaan löytää aviomies itselleen. Ennen lyhyen elämänsä loppua hän oli kokeva hylkäämisen, torjuva kosinnan ja jäävä naimattomaksi.

Austen kuvaa avioliittoa ulkoapäin, kuvaa vanhempiensa ja tuttavaperheiden avioliittoja. P. D. James astuu Elizabethin ja Darcyn eli Fitzwilliamin avioliittoon sisälle.

Se on rakkausavioliitto. Mahtavaa sukukartanoa kohtaava skandaali ei horjuta heidän läheistä ja hellää suhdettaan, mutta se paljastaa uusia puolia heistä. Henkilökuvaus yllättää.

Fitzwilliam Darcy muuttuu nöyremmäksi. Nuori Darcy oli velvollisuudentuntoinen, mutta myös kopea ja koetti nuorten miesten tavoin vaikuttaa vahvalta ja ankaralta. Yllättävä tragedia saa Fitwilliamin tajuamaan, että hän ei olekaan niin täydellinen ihminen, kuin on luullut itse olevansa tai antanut ihmisten luulla.

Yllättävin on Elizabethin muuttuminen avioliiton ja äitiyden myötä nuoresta teräväkielisestä ja kapinallisesta tytöstä lämpimäksi ja viisaaksi äidiksi ja vaimoksi.

Elizabeth on eräs älykkäimpiä naisia, joita kohtaa kaunokirjallisuudessa. P. D. James on myös tunnettu älykkyydestään. Se näkyi hänestä myös siinä esitelmässä, jonka kuulin hänen pitävän Torontossa vuosia sitten.

On kiinnostavaa, että juuri P. D. James korostaa Elizabethin ja Fitzwilliamin välisen suhteen lempeyttä ja lämpöä. Seurusteluaikojen kirpeä sanailu on jäänyt pois.

Juonen puolesta romaani vaikuttaa 1800-luvun jännitysromaanilta. Siinä on pahanenteinen myrsky, mystinen erakkotarina, joka selittää paljon nuoren Darcyn luonnetta. Uskon, että Jane Austen olisi pitänyt tästä romaanista.

Samasta kirjasta kirjoitin jo aikaisemmin "Murha Jane Austenin maailmassa"

Agatha Christie ja P. D. James , romantikko ja realisti.

Lue myös tämä- P. D. James: Salapoliisiromaani tuo järjestystä kaaokseen. (lehtijuttuni, Jamesin esitelmä Torontossa 1980-luvulla.


Muiden kustantajien kansikuvia
Hieno Jane Austen blogi Jane Austen's World

TV-sarjasta kannattaa lukea tämä Huffington Postin arvostelu
http://www.huffingtonpost.com/2014/10/24/jane-austen-death-comes-to-pemberley_n_6042424.html

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

P. D. Jamesin Austen dekkari ja flunssa


yrttitee, originally uploaded by Anna Amnell.
Bloggaamisväsymys paljastui taas alkavaksi flunssaksi.

Luen P. D. Jamesin uutta kirjaa Death comes to Pemberley. En oikein tiedä, mitä ajatella siitä. Se ei ole niin kuin Austen eikä niin kuin P. D. James. Pitäisi katsoa, onko siitä jo kirja-arvosteluja. Varmaankin ainakin New York Timesissa. Saattaa johtua flunssastani. Sen arvaan, että tästä tulee fantastinen elokuva!


Lue aikaisempi kirjoitukseni Murha Jane Austenin maailmassa.  P. D. James: Death Comes to Pemberley
Allan Massie, The Scotsman ylistää.
Lehtijuttuni P. D. Jamesista: Salapoliisiromaani. Järjestystä kaaokseen.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2011

Kirjoitan kahvin voimalla

Kriikuna


Kriikuna eli riikuna mukissa

Yritän päästä taas alkuun työn tekemiseen. Postissa tuli uusi hedelmäaiheinen muki, jonka pohjalla on nyt tilkka kahvia. Se auttaa pääsemään alkuun kirjoittamisessa. Opettelen juomaan kahvia.

Kuuntelin P. D. Jamesin haastattelun ja luin artikkelin hänestä. Hän kirjoittaa käsin, sanelee sitten tekstin konekirjoittajalleen, korjaa ja korjaa niin kuin ennenkin, kunnes tulos tyydyttää.

Haastattelu oli tehty viime vuonna, jolloin hän täytti 90 vuotta. Hän sanoo, että kirjoittaa niin kauan, kun saa pysymään tason yhtä hyvänä kuin ennenkin. Hän ei aio julkaista kirjoja, joista sanotaan: Hyvä kirja 90-vuotiaan tekemäksi.

Tämän pitäisi rohkaista kaikkia kirjailijoita.

P. D. James on aateloitu ja ylähuoneen jäsen. Hän osallistuu edelleen politiikkaan.


tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Kommentti: dekkareiden buumi



Suosikkisalapoliisisarjoja on kertynyt kirjakaappiimme pitkät rivit DVD-muodossa. Nämä edustavat perinteistä englantilaista lajia, johon kuuluu mm P.D.  James.
Kommenttini:


Uskon, että dekkareiden buumi jatkuu. Niitähän on ollut aikojen alusta. Monet klassikot ovat todellisuudessa dekkareita, esim monet Dickensin romaanit - ja jo kauan ennen häntä.

Kuten täällä on jo kirjoitettu, uskon minäkin, että on olemassa muitakin aikuisten suursuosikkeja kuten naistenromaanit ja historialliset romaanit (muualla jo buumi, ei vielä meillä), sotakirjat. 



Dekkarit saavat nykyään paljon huomiota TV-sarjojen vuoksi. Ainakin minulle on käynyt niin, että dekkarit tulee vain katsottua TV:ltä, lukeminen on jäänyt Naisten etsivätoimisto- sarjan muutaman osan lukemiseen - niissähän on aivan uusi kulttuuri esillä. 

Varsinkin englantilaiset TV-sarjat ovat rentouttavia: hyvät näyttelijät, hienot maisemat, taitava ohjaus, hyvä kieli, koko juttu viimeisteltyä. Näitä katson: Miss Marple, Hercule Poirot, Morse, Midsomerin murhat, Sherlock Holmes, Foylen sota enimmäkseen DVD:ltä kotona ja samoja uudestaan ja uudestaan. Ne kiertävät myös sukulaisilla ja ystävillä.

Olen lukenut viime vuosina vain yhden suomalaisen dekkarin. Se oli Leena Lehtolaisen. Pidin siitä. Kieli on hyvää ja normaalia, ja rikosten vastapainona on normaali poliisi ja hänen perheensä - se yhdistelmä toimii hyvin esim Midsomerissa.


Lisäys: Kirjoitan, että salapoliisin normaalius toimii hyvin Midsomerissa ja Leena Lehtolaisen kirjoissa.  Tuolla kuvassa näkyy myös viulu, se tuo mieleen Sherlock Holmesin. Häntä ei voi kuitenkaan sanoa aivan tavalliseksi ihmiseksi. Hän on hyvin erikoinen mies, mutta hän on hyvä ihminen, uskollinen ystävä  ja tuntee myötätuntoa köyhiä ihmisiä kohtaan. Korjaisin kommentia sanomalla, että pahuuden vastapainona pitää olla hyvyys, hyvä tahto. Jos salapoliisinkin elämässä vallitsee kaaos, salapoliisiromaani  ei mielestäni toimi. Olen lukenut monia P.D.  Jamesin kirjoja, ja hän oli suunnilleen samaa mieltä. Klikkaa hänen nimeään, niin löydät kirjoituksen, jossa kerron hänen mielipiteistään.

lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Uskonnot blogeissa

 
Posted by Picasa

Kuva: Anna Amnell
Klikkaa kuvaa ja katso maaliskuun iltaruskoa vähän suurempana.

Useimmat bloggaajat vaikenevat uskonnosta, mutta toiset kirjoittavat myös siitä. Monia uskontoja on edustettuina blogeissa.  Reviirini on nykyään ajanpuutteesta johtuen aika pieni, joten tällä hetkellä ei tule varmana mieleen yhtään ortodoksia, juutalaista eikä katolista bloggaajaa, mutta muita riittää.

Itse edustan klassista luterilaista kristinuskoa, mutta anglikaanisuuskin on läheistä (C.S. Lewis, Desmond Tutu, P. D. James, siis rauhallinen ja älyllinen anglokaanisuus, ei mitään kiihkoilua). Kirjoitan blogeissani muistakin uskonnoista.

P. S. Historiallisissa nuortenromaaneissani en käsittele uskontoja muutoin kuin juonen kannalta täysin välttämättömissä kohdissa ja silloinkin vain mainintana (esim luostarien lakkauttaminen 1500-luvulla) , vaikka ne ovat ns kirkollisten kustantajien, Kirjapaja ja Lasten Keskus, julkaisemia.

maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Kommentteja: TV, rikkaus ja köyhyys, kulttuuri

Iineksen blogissa keskustellaan jälleen innnokkaasti: Älä silmä pieni katso mitä vain.

Kommenttejani TV:n alkuajoista, kulttuurista, köyhistä ja rikkaista:

1.

Ajatteleeko Nevanlinna todellakin, että "televisio rantautui Suomeen työväenluokan, ei älymystön, kautta"?

Satun muistamaan ajan, jolloin TV rantautui Suomeen. Se tapahtui teekkarien kautta.

Toki teekkarit tekivät kovasti töitä ensin valmistuakseen ja sitten valmistuttuaan, mutta olen aina luullut, että he ovat myös älymystöä.

2.

Alussa TV:t ilmestyivät kyllä porvarisperheisiin, niille joilla oli varaa ostaa se. Nykyajan ihmiset eivät tajua, miten köyhiä ihmiset olivat TV:n alkuaikoina. (USAssahan TV oli jo täysin yleinen 1950-luvulla, joillakin oli väritelevisioitakin.)

Ja teekkareita - kuten meitä muitakin - on monenlaisia. Koko kulttuurin ja sivistyksen käsite ja sisältö ovat lisäksi muuttuneet, tarvitsee vain vilkaista Hesarin "kulttuuripalstoja".

Olen samaa mieltä kuin Ripsa, minustakaan ei voida jakaa enää yhteiskuntaa "työväenluokkaan" ja "porvaristoon" vanhalla tavalla.

Rikkaita ja köyhiä on edelleen, tulee aina olemaan, sillä kaikki ihmiset eivät ole yksinkertaisesti kyvykkäitä tai edes kiinnostuneita ylimääräisen rahan hankkimisesta tai hävittävät nopeasti perintönsäkin.

Kulttuurin parissa työskentelevistä löytyy paljon köyhiä, ehkä vielä köyhempiä kuin ns työväestöstä, jolla on kädentaitoja. Eivät kaikki osaa rakentaa esimerkiksi taloa, venettä tai huvilaa itselleen. Eivät osaa edes laittaa ruokaa tai valmistaa vaatteita yms.

Rikkaimmatkin suomalaiset ovat "köyhiä" verrattuina esimerkiksi Englannin, USAn ym vanhojen suurten talousalueitten huippurikkaisiin, joita on siellä paljon. Mutta siitä on hyötyä myös taiteilijoille ja artisaaneille (Huom! Käsityöläiset olivat niitä alkuperäisiä porvareita, siis keskiajalla).

Eräs amerikkalainen taide- ja perinnetekstiilien kutoja kertoi, että hänen kaltaisensa ihmiset tulevat hyvin toimeen - tarvitsee olla vain yksi prosentti ihmisiä, jotka ostavat, se riittää.

Sama koskee kulttuuria. Suurella kielialueella keskitason kirjailija elättää hyvin itsensä ja perheensäkin. Näin kertoi mm P.D. James.

Rikkaus voi olla siunaus myös meille köyhille ja epäkäytännöllisille ihmisille. Odotan tässä jälleen jännittyneenä, saanko apurahoja rahastoista, joita rikkaat bisnesihmiset ovat keränneet.

Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, kuin monesti kliseemäisesti väitetään joidenkin dogmien valossa. Eivät ole koskaan olleet.

(Lisäys: Alkuaikojen väritelevisiot USAssa olivat kamalia. Värit olivat räikeitä. Näin eräässä perheessä väritelevision, josta perhe oli suunnattoman ylpeä.)

rantaantua= rantautua= siirtyä t. päästä rantaan; ajautua, päästä rantaan

perjantaina, heinäkuuta 08, 2005

Levottomina aikoina paetaan historiaan - ja salapoliisiromaaneihin

P.D. James on sitä mieltä, että ihmiset pakenevat levottomina aikoina salapoliiisiromaanien pariin. Ks. "Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo?"


lauantaina, kesäkuuta 11, 2005

Agatha Christie ja P. D. James

Kouvolassa on menossa dekkaripäivät. Dekkaripäivät täyttää ensi kesänä 10 vuotta.

Omat dekkarisuosikkini ovat Agatha Christie ja P.D. James. Jos vertaisin heitä, sanoisin, että Christie on romantikko ja P.D. James realisti.

Christien kirjojen maailma on monessa suhteessa viktoriaaninen, ja tapahtumapaikkoina ovat eksoottiset kaukaiset paikat tai kuvakirjamaisen kaunis englantilainen maaseutu.

P.D. James kuvaa meidän aikamme Englantia, yhtä hyvin arvokkaita katedraaleja ja yläluokan hienostuneita asuntoja kuin surkeita slummeja. Rikosten motiivit tulevat usein muutoksista avioliitto-, adoptio- ja eläkelaissa, ja henkilöt ovat kaikista yhteiskuntaluokista.

Kirjailija kuvaa henkilöittensä lapsuuden traumoja ja ympäristön paineita, mutta mukana ei ole vain sääli, vaan myös oikeus. P.D. James pitää kirjallisena esikuvanaan klassista englantilaista salapoliisiromaania, varsinkin Dorothy L. Sayersiä, mutta yhdistää siihen yhteiskunnallisen realismin, joka hänen hienon tyylinsä ohella on saanut kriittiset kirjallisuudenarvostelijat pitämään hänen kirjojaan merkittävinä.

P.D. James on sitä mieltä, että klassinen englantilainen salapoliisiromaani on niin kuin anglikaaninen kirkko. " Sillä on vahvat perinteet, se on suvaitsevainen, kunnioittaa älyä ja on moraaliltaan ehdoton."

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005

Mikä salapoliisiromaaneissa kiehtoo?

”Nykyajan ihminen istuu kotonaan levottomassa suurkaupungissa monen lukon takana, pelkää murtovarkaita ja terroristeja ja rentoutuu lukemalla pienestä kylästä, jonka rauha ja moraalinen järjestys järkkyvät murhan vuoksi, mutta palautuvat lopulta ennalleen.

Salapoliisiromaanien lukijat ovat älykkäitä ja vaativat kirjalta paljon. Heillä on usko hyvyyteen, järjestykseen ja onneen. He uskovat järjelliseen maailmankaikkeuteen, jossa asiat selviävät lopulta.” Näin ajattelee P. D. James, joka on itsekin salapoliisiromaanien kirjoittaja.

Kun Conan Doyle julkaisi yli sata vuotta sitten ensimmäisen kirjansa Sherlock Holmesista, joku kriitikko arveli, että salapoliisiromaani tulee olemaan vain ohimenevä oikku kirjallisuudenlajina. Mutta näin ei ole käynyt. Salapoliisiromaanit ovat säilyttäneet suosionsa ja tulleet suorastaan salonkikelpoisiksi. Parhaat kirjailijat innostuvat kirjoittamaan niitä Suomessakin.

P.D. Jamesin mielestä salapoliisiromaani on paitsi huvitusta ja pakoa omasta turvattomuudesta myös kokeilua syyllisyydestä sekä lukijalle että kirjoittajalle: tunnen syyllisyyttä, olen olemassa. Lukija on kuitenkin turvassa, sillä salapoliisin syyttävä sormi ei osoita koskaan häneen.

Salapoliisiromaani on P.D. Jamesin mielestä nykyajan moraliteetti. Salapoliisi astuu näyttämölle kuin kostonenkeli, paljastaa älyllään ja rohkeudellaan syyllisen ja palauttaa järjestyksen. Salapoliisiromaaneissa ei ole onnellinen loppu, mutta rikollinen paljastuu, joutuu kiinni ja kuolee.On ymmärrettävää, että salapoliisiromaanit eivät ole rikollisten lempiluettavaa, vaan ennemminkin niiden, jotka tuskin koskaan tulevat tekemisiin lain kouran kanssa.

Onko P. D. James oikeassa? Vai onko joitain muita syitä, joiden vuoksi dekkarit kiehtovat entistä enemmän ja klassiset englantilaiset salapoliisiromaanien kirjoittajat kuten Agatha Christie ja P. D. James säilyttävät suosionsa? ©
(Kirjoitus perustuu kirjoittajan omaan artikkeliin P. D. Jamesista.)