Naistenpäivän vietto alkoi Amerikassa jo 1909

May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois, sillä May Wood Simons luopui sosialismista, sillä hän koki, että se ei ajanut naistenoikeuksia.  Hänen miehensä Algie Martin Simons erosi myös sosialismista Leninin vuonna 1917 muodostaman hirmuvallan jälkeen. Ehkä näistä syistä May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois.

Naistenpäivän vietto alkoi Yhdysvalloissa jo vuonna 1909 Amerikan varhaisen sosialistisen liikkeen aloitteesta. Sitä vietettiin kaikkialla Yhdysvalloissa helmikuun 28. päivänä. Siihen aikaan Amerikan sosialistisessa puolueessa toiminut, myöhemmin taloustieteen tohtoriksi Evanstonin yliopistossa väitellyt May Wood Simons toi idean vuonna 1910 Kööpenhaminan kansainväliseen sosialistien kokoukseen, josta naistenpäivän idea levisi Saksaan ja muualle Eurooppaan ja vuonna 1911 vietettiin ensimmäistä kansainvälistä naistenpäivää.

Venäläiset naiset juhlivat sitä vuonna 1913 juliaanisen kalenterin mukaan eli helmikuun viimeisenä sunnuntaina, mutta kalenterin muuttuessa gregoriaaniseksi vallankumouksen jälkeen, naistenpäiväksi tuli 8. maaliskuuta.

Kansainvälistä naistenpäivää alettiin juhlia yleisesti Länsi-Euroopassa vasta sitten kun YK julkisti sen vuonna 1974 naistenoikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi.

Joissakin entisissä Itä-Euroopan maissa se kiellettiin välillä, koska sen katsottiin liittyvän vanhaan kommunismin kauteen.

Ranskassa on syntynyt perätön legenda, jonka mukaan naistenpäivä syntyi Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla tekstiilitehtaan naisten jäätyä tulipalossa loukkuun. Tälläkin haluttiin tehdä ero Neuvostoliiton osuuteen naistenpäivässä.

P. S. Sain naistenpäiväkukkia!


 

Kirjaimia kaikkialla: N

IMG_8750, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Tämän perjaintain kirjain on N, jota esittää orava.
Aakkoset 14: N

Venäläinen dacha Huopalahdessa

Haagan Pappilantie 2, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Asuin tässä talossa opiskelijana. Kuvassa mukana sisareni Tuula, joka asui lukioajan meillä ja vanhimmat lapseni Matti ja Mimi.

Tästä talosta tuli 25 vuotta myöhemmin Terijoen huvila kirjaani Aurora ja Pietarin serkut (Kirjapaja 1993) , joka kertoo (fiktiivisen) Aurora Koivun suomalais-venäläisestä suvusta 1900-luvun alussa. Huom. Kirja on myös yhteispainoksessa  Anna Amnell: "Vaahteralaakson Aurora. Aurorakirjat 1-3," 2014 ISBN 978-952-286-355-3. On myös eKirjana.

"Olgan isä Fredrik Grahn oli pietarilainen, mutta ei venäläinen. Hänen sukunsa oli suomalaista. Hän oli mennyt naimisiin tummasilmäisen, lempeäluonteisen Anna Mihailovan kanssa, jonka suvussa oli suomalaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia.

  Heti avioiduttuaan oli Fredrik Grahn ostanut perheelleen Terijoelta kesähuvilan eli datshan. Suuri osa huvilan kalusteista, kuten kristallikruunut, tummat raskaat barokkikaapit ja sametilla päällystetyt sohvat ja nojatuolit, olivat tulleet talon mukana. Fredrik Grahn oli antanut huvilalle uuden nimen Annala vaimonsa mukaan.

  Olgan kesäkoti Kannaksella oli kaunis vaaleansininen kolmikerroksinen huvila, jossa oli monta suippoa tornia, puuleikkauksin koristettua verantaa ja parveketta. Sen ympärillä oli oma rehevä puisto, joka ulottui Suomenlahden rantahiekkaan asti.

--

Muutin huvilan siniseksi. Koristeleikkakset puuttuvat, ne oli poistettu huvilaa siirrettäessä. Ehkä ne olivat näyttäneet liian koristeellisilta.  Ylimmän kerroksen ikkunarivi kuului makuuhuoneeseemme. Siitä näki Huopalahden aseman ja junat, mikä ilahdutti pientä poikaamme (joka teki opiskelijana kansikuvat Aurora-kirjoihin). Pitsikoristeinen parveke oli vasemmanpuoleisessa päädyssä. Siitä näki punatiilestä tehtyjä kerrostaloja, jollainen on nyt tämänkin talon paikalla.

Kerta toisensa jälkeen Olgan mieleen palasi viimeinen onnellinen aamu kesähuvilalla.

--

 Ylimmän kerroksen keskimmäinen ikkuna, Olgan huoneen ikkuna, oli auki, ja tuuli heilutti hiljalleen valkoisia pitsiverhoja. Pääskyset visersivät taukoamatta ja lentelivät edestakaisin räystään alla oleviin pesiinsä viemään ruokaa suut ammollaan odottaville poikasilleen.

  Huvilan pihalta kuului yksitoikkoinen ääni. Olga kurkisti ikkunasta ulos. Vanha renki Aleksei tallusteli hitaasti piippu suussa pihalla ja lakaisi ruutukuvioita koivukujalle vievään sorakäytävään.

  Vanha Aleksei, entinen maaorja, vartioi ovea, meni nukkumaan viimeisenä ja heräsi ensimmäisenä, nukkui eteisen portaitten alla olevassa syvennyksessä, kulki talossa ja puutarhassa äänettömänä kuin kotitonttu."

Meidän asunnostamme tuli tyttöjen kerros, jossa olivat Auroran Pietarin serkkujen Olgan ja Elisabetin huoneet.

"
Kaupunkikodissa Olgalla ja hänen sisarellaan Elisabetilla oli omat huoneet, mutta huvilassa heillä oli kuin oma asunto, jossa kummallakin oli oma huone ja lisäksi yhteinen iso huone, jota sanottiin tyttöjen saliksi.
Isossa huoneessa oli korkeat pieniruutuiset ikkunat ja ikioma pieni parveke, jossa oli valkoiseksi maalatut koristeelliset kaiteet. Parveke oli ruokasalin vieressä olevan lasiseinäisen vilpolan yläpuolella, ja sieltä näki kauas Suomenlahdelle."


Tässä huoneessa tapahtui kirjassa dramaattinen kohtaus, joka pani liikkeelle kirjan juonen: Elisabet melkein onnistuu karkaamaan kotoaan naapurin Sashan kanssa, josta on tullut yliopistossa anarkisti. Mutta onneksi äidin kamarineidon hammasta särkee yöllä ja hän kuulee, etä jotain outoa on tapahtumassa. Elisabet viedään ulkomaille kouluun ja Olga lähetetään tädin luo Helsinkiin, jossa häntä kiusataan venäläisyyden vuoksi.

Lisäys: Olen jo jonkin aikaa muokannut Aurora-kirjoista yhteispainosta. Siitä tulee myös omakustanne,  sillä silloinen kustantajani lopetti jo viime vuosituhannella nuortenkirjojen julkaisun. (Myös eKirja)

Lepakkotuoli

Huopalahdessa, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Näytän tässä omenaa syödessäni Marlon Brandolta, mutta tässä näkyy lepakkotuoli, josta on vain muisto jäljellä, ja tuo hauska Marimekko. Asuimme radan varrella vastapäätä Huopalahden rautatieasemaa vanhassa puutalossa, oikeassa venäläisessä dachassa, joka oli tuotu sinne Kaivopuistosta tai Terijoelta. Pihalla kasvoi 60 puuta ja vadelmapensaita.
Tuolin alla on mustavalkoinen räsymatto, ainoa jonka olen koskaan itse kutonut.
Tästä talosta tuli  25 vuotta myöhemmin Terijoen huvila kirjaani Aurora ja Pietarin serkut, joka kertoo (fiktiivisen) Aurora Koivun suomalais-venäläisestä suvusta 1900-luvun alussa. Meidän asunnostamme tuli tyttöjen kerros, jossa olivat Auroran Pietarin serkkujen Olgan ja Elisabetin huoneet.
Lue lisää seuraavasta kirjoituksestani Venäläinen dacha Huopalahdessa.