Kreivi, kirjailija ja suutari Leo Tolstoi

Leo Tolstoin valmistamia kenkiä. Tolstoin kotimuseo, Moskova (kuvakansioni)

Rikas venäläinen kreivi Leo Tolstoi (1828 - 1910) ryhtyi kirjailijaksi, ja hänestä tuli maailmankirjallisuuden loistava tähti, monien mielestä kaikkein loistavin. Tolstoi on  eräs meidän monien lempikirjailijoista, venäläisyyden ja ihmisen sielun syövereiden tulkki. Sota ja rauha on unohtumaton romaani. Olin koululaisena suorastaan etäihastunut Tolstoin luomaan jaloon ruhtinas Andreihin.




Tolstoin talo -museon aita

Leo Tolstoi henkilönä on minulle vastenmielinen lähinnä siitä syystä, miten hän kohteli vaimoaan, paljon kärsinyttä Sonjaa, joka synnytti hänelle kolmetoista lasta ja oli väsymätön esilukija, tekstien puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja vailla vertaa.  Tietoni Tolstoin perhe-elämästä perustuvat tyttären äidistään kirjoittamaan elämäkertaan.




Vanhemmiten Tolstoi muuttui. Entisestä irstailijasta ja uhkapelurista tuli yltiöuskonnollinen haaveilija, joka kehitti oman versionsa venäläisestä ortodoksisesta kristinuskosta, jota Wikipediassa kutsutaan uskonnolliseksi mystiikaksi ja anarkiaksi. Ortodoksien Pyhä Synodi erotti hänet kirkosta 1901. Hän kannatti väkivallatonta yhteiskuntaa ja alkoi leikkiä yksinkertaista talonpojan elämää.




Tolstoi vapautti 1861 kaikki maaorjansa ja alkoi kasvattaa heitä - osa heistä hänen omia biologisia lapsiaan -  mutta nämä suhtautuivat Tolstoihin epäluuloisesti.





 Perhe muutti talvisin Moskovaan kaupunkikartanoon lasten opiskelun vuoksi.Tolstoi alkoi pukeutua "talonpoikaisasuun".



Talo on ulkoapäin aika vaatimaton, mutta sisältä aito herraskartano, jossa on korkeat huoneet, kauniit huonekalut, kaksi flyygeliä, suuri palveluskunta, joiden joukossa myös Tolstoin miespalvelija.



Tolstoin kaupunkikartanossa Moskovassa on iso piha, joka jäädytettiin talvsiin luistinradaksi, jossa Tolstoi luisteli lastensa kanssa. Hän hankki itselleen myös polkupyörän, joka on nähtävissä museossa.
Pihassa on hevostallit ja palveluskunnan asuntoja sekä huvimaja.



Makuuhuone ja Sonjan hääpuku

Leo Tolstoi alkoi halveksia seksuaalisuutta. Vaimosta tuli Tolstoille "viettelijätär", jonka luota hän pakeni vähän ennen kuolemaansa. Tolstoi antoi ennen kuolemaansa kirjojensa oikeudet "kansalle", vaikka häneltä jäi vaimo ja kaksitoista lasta. Nuorin lapsi kuoli tuhkarokkoon, mikä lähensi joksikin aikaa pariskunnan välejä.




Ulitsa Lva Tolstovo 21, metro Park Kultury. 
Taksilla liikkuminen on halpaa, kun näyttää osoitteen ja sopii hinnan. Taksista näkee ympäristön. Suosittelen.
Katso täältä kuva Tolstoista.

Venäläisvihaa

Enkelipatsas Jusupovin palatsin palmuhuoneessa. Palatsin sisustus on tyypillistä Viktorian ajan tyyliä: monia tyylejä samanaikaisesti. En ole nähnyt koskaan niin hienoja Viktorian ajan huoneita kuin tässä palatsissa. Suku olikin rikkaampi kuin Romanovit, tataarisuku, joka venäläistyi jo keskiajalla.


Kuulin, että nyt on muotia vihata veäläisiä, niitä samoja naapureita, joita niin monet kulttuurihenkilötkin  jumaloivat kommunistiaikoina. Minulle on monesti sanottu, että olen venäläistenvihaaja, kun en ole voinut sietää Neuvostoliiton politiikkaa ja ythteiskuntamuotoa. Olen huomauttanut, että Aurora-kirjani kertovat venäläisen naisen ja suomalaisen miehen tytöstä sortovuosien aikana, jolloin suomalisten ja venäläisten väleissä oli ongelmia ja siitä, miten vaikeaa oli olla venäläinen Suomessa silloin. Kieltäydyn vihaamasta mitään rotua, kansaa tai ihmistä, vaikka hänen maaansa politiikka tai johtaja ei miellytä minua.

Juttelin eilen täällä Pietarissa bussissa erään naisen kanssa. Kun kerroin, että olen kolmatta kertaa siellä, hän sanoi: Te siis tykkäätte meistä (Englanniksi, hän oli käynyt englantilaista koulua). Sitten hän kysyi merkitsevästi: Mitä muutoksia olette havainnut? Hän hämmästyi, kun vastasin, etten ollut käynyt koskaan Neuvostoliitossa. Keskustelu jatkui, vaikka hän muisteli kaiholla vanhojen aikojen hyviä puolia ja sanoi pitävänsä Putinista. Hän kertoi kouluajoistaan ym. Oli asunut koko ikänsä siinä kaupunginosassa, jossa olen asunut Pietarissa käydessäni, leikkineensä ja hiihtäneensä Taurian palatsin (Tauride Palace) lähellä olevassa  puistossa, jossa mieheni käy juoksemassa, kun käymme Pietarissa.


 

Elegantti sali. 1800-luvulla alkoi muodostua seurusteluryhmiä. Huonekalut eivät olleet enää seinien reunustoilla. Tässä huoneessa on myös ihastuttava divaani. Kuvia Jusupovin palatsista (karsimaton ja rajaamaton joukko kuvia)

Venäläinen dacha Huopalahdessa

Haagan Pappilantie 2, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Asuin tässä talossa opiskelijana. Kuvassa mukana sisareni Tuula, joka asui lukioajan meillä ja vanhimmat lapseni Matti ja Mimi.

Tästä talosta tuli 25 vuotta myöhemmin Terijoen huvila kirjaani Aurora ja Pietarin serkut (Kirjapaja 1993) , joka kertoo (fiktiivisen) Aurora Koivun suomalais-venäläisestä suvusta 1900-luvun alussa. Huom. Kirja on myös yhteispainoksessa  Anna Amnell: "Vaahteralaakson Aurora. Aurorakirjat 1-3," 2014 ISBN 978-952-286-355-3. On myös eKirjana.

"Olgan isä Fredrik Grahn oli pietarilainen, mutta ei venäläinen. Hänen sukunsa oli suomalaista. Hän oli mennyt naimisiin tummasilmäisen, lempeäluonteisen Anna Mihailovan kanssa, jonka suvussa oli suomalaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia.

  Heti avioiduttuaan oli Fredrik Grahn ostanut perheelleen Terijoelta kesähuvilan eli datshan. Suuri osa huvilan kalusteista, kuten kristallikruunut, tummat raskaat barokkikaapit ja sametilla päällystetyt sohvat ja nojatuolit, olivat tulleet talon mukana. Fredrik Grahn oli antanut huvilalle uuden nimen Annala vaimonsa mukaan.

  Olgan kesäkoti Kannaksella oli kaunis vaaleansininen kolmikerroksinen huvila, jossa oli monta suippoa tornia, puuleikkauksin koristettua verantaa ja parveketta. Sen ympärillä oli oma rehevä puisto, joka ulottui Suomenlahden rantahiekkaan asti.

--

Muutin huvilan siniseksi. Koristeleikkakset puuttuvat, ne oli poistettu huvilaa siirrettäessä. Ehkä ne olivat näyttäneet liian koristeellisilta.  Ylimmän kerroksen ikkunarivi kuului makuuhuoneeseemme. Siitä näki Huopalahden aseman ja junat, mikä ilahdutti pientä poikaamme (joka teki opiskelijana kansikuvat Aurora-kirjoihin). Pitsikoristeinen parveke oli vasemmanpuoleisessa päädyssä. Siitä näki punatiilestä tehtyjä kerrostaloja, jollainen on nyt tämänkin talon paikalla.

Kerta toisensa jälkeen Olgan mieleen palasi viimeinen onnellinen aamu kesähuvilalla.

--

 Ylimmän kerroksen keskimmäinen ikkuna, Olgan huoneen ikkuna, oli auki, ja tuuli heilutti hiljalleen valkoisia pitsiverhoja. Pääskyset visersivät taukoamatta ja lentelivät edestakaisin räystään alla oleviin pesiinsä viemään ruokaa suut ammollaan odottaville poikasilleen.

  Huvilan pihalta kuului yksitoikkoinen ääni. Olga kurkisti ikkunasta ulos. Vanha renki Aleksei tallusteli hitaasti piippu suussa pihalla ja lakaisi ruutukuvioita koivukujalle vievään sorakäytävään.

  Vanha Aleksei, entinen maaorja, vartioi ovea, meni nukkumaan viimeisenä ja heräsi ensimmäisenä, nukkui eteisen portaitten alla olevassa syvennyksessä, kulki talossa ja puutarhassa äänettömänä kuin kotitonttu."

Meidän asunnostamme tuli tyttöjen kerros, jossa olivat Auroran Pietarin serkkujen Olgan ja Elisabetin huoneet.

"
Kaupunkikodissa Olgalla ja hänen sisarellaan Elisabetilla oli omat huoneet, mutta huvilassa heillä oli kuin oma asunto, jossa kummallakin oli oma huone ja lisäksi yhteinen iso huone, jota sanottiin tyttöjen saliksi.
Isossa huoneessa oli korkeat pieniruutuiset ikkunat ja ikioma pieni parveke, jossa oli valkoiseksi maalatut koristeelliset kaiteet. Parveke oli ruokasalin vieressä olevan lasiseinäisen vilpolan yläpuolella, ja sieltä näki kauas Suomenlahdelle."


Tässä huoneessa tapahtui kirjassa dramaattinen kohtaus, joka pani liikkeelle kirjan juonen: Elisabet melkein onnistuu karkaamaan kotoaan naapurin Sashan kanssa, josta on tullut yliopistossa anarkisti. Mutta onneksi äidin kamarineidon hammasta särkee yöllä ja hän kuulee, etä jotain outoa on tapahtumassa. Elisabet viedään ulkomaille kouluun ja Olga lähetetään tädin luo Helsinkiin, jossa häntä kiusataan venäläisyyden vuoksi.

Lisäys: Olen jo jonkin aikaa muokannut Aurora-kirjoista yhteispainosta. Siitä tulee myös omakustanne,  sillä silloinen kustantajani lopetti jo viime vuosituhannella nuortenkirjojen julkaisun. (Myös eKirja)

Maahanmuuttajan tytär

Sibeliuksen koti Ainola, originally uploaded by Anna Amnell.

Kaunis tumma Aino, suomalaisen miehen ja venäläisen naisen tytär meni naimisiin romanttisen nuoren säveltäjän Jannen kanssa. Aino oli perheensä seitsemäs lapsi.

Sibeliusten koti Ainola kuvattuna puutarhasta päin.

Kuva: Anna Amnell

Politiikasta riippumatta

 

Samovaari Haikon kartanon vitriinikaapissa. Haikossa on 1900-luvun alun kulttuuria ja etenkin venäläistä esineistöä ja huonekaluja.

Seuraava on kommenttini blogiin Kielten ihmeellinen maailma:

Tämä oli hauska kirjoitus. Venäläiset sanonnat ovat tulleet jossain määrin tutuiksi venäläisessä kirjallisuudessa, joka oli yhtenä kohteenani kirjallisuuden opiskeluissa. Venäläisissä ihmisissä on mielestäni jotain hyvin lämmintä ja kodikasta riippumatta siitä, mitä heidän valtionsa on tehnyt milloinkin.

Olen opiskellut valitettavasti venäjää vain alkeiskurssin verran, ja melkein kaikki on unohtunut.

Mutta juuri vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on mielestäni eräs kielten opiskelun kiehtovimpia puolia.

Koin sen myös kiinan alkeiskurssilla, jossa opettaja kertoi merkkien taustaa. Siinä tuli esiin ihmisten arki, jossa oli paljon samaa, mutta myös paljon täysin erilaista ajattelua. Merkeillä on monien satojen, ehkä monien tuhansien vuosien takainen historia.

P.S. Kun opiskelin yliopistossa "estetiikkaa ja maailmankirjallisuutta", joksi kirjallisuuden opiskelua siihen aikaan nimitettiin, olivat pääkohteinani venäläinen ja ranskalainen kirjallisuus. Englanninkielistä kirjallisuutta luin runsaasti englantia opiskellessani.

Venäläisyys ja kiinalaisuus merkitsevat minulle hyvin suuressa määrin emigrantteja, jotka ovat paenneet kotimaittensa poliittista systeemiä maailmalle. Tunsin heitä jo vaihto-oppilasvuonna, ja lisää tuli Kanadassa. Torontossa suuri osa naapureistani oli poliittisia pakolaisia. Tunsin myös emigranttitoimittajia ja muutaman kirjailijankin. Heille ja heidän lapsilleen ei olisi tullut mieleenkään leikitellä marksilaisuudella, mutta he olivat venäläisiä ja kiinalaisia sanan syvällisessä aidossa merkityksessä.

Tavallinen yksityinen ihminen ei voi yleensä muuttaa yhteiskuntaa tyrannien valtakunnissa ja ääriliikkeitten saadessa vallan. Hänen täytyy vaieta tai paeta, jos ei halua menettää henkeään tai joutua vankileireille tai hyljeksityiksi ja pilkatuiksi. Sitten ovat tietenkin poikkeusyksilöt, joilla on ollut sisua - ja hyvää onnea - kun ovat säilyneet hengissäkin toisinajattelijoina siihen asti, kunnes olot ovat tulleet normaaleiksi.

Ihmiset, teekannu , geenit ja politiikka

 

Ruotsalainen en ole, venäläiseksi en halua tulla, mutta tilaan Hufvudstadsbladetin ja pidän kovasti esimerkiksi tästä venäläisestä teekalustosta, jonka edesmennyt sisareni oli ostanut.

Tuota kaunista teekannua oli alettu kohdella "ryssänä" Neuvostoliiton romahdettua, ja se oli päätynyt Kuopion Elannon alahyllylle pölyttymään. Sieltä sisareni sen pelasti muutamalla kolikolla. Nyt tällainen teekannu on päässyt taas kunniaan, ainakin Senaatintorin varrella olevan matkamuistokaupan ja muidenkin myymälöiden hintojen perusteella.

Koska olen ilmaissut aina selvästi, että en ole voinut milloinkaan sietää kommunistista systeemiä, minua on luultu "venäläisten vihaajaksi". Mutta asia on täysin päinvastoin. Kuulin lapsuudestani asti isoisän kertomuksia hänen kokemuksistaan Pietarista, jossa hän kulki nuorukaisena ollessaan kahden kesän ajan lastaajana laivassa, joka kulki Pietarin ja Iisalmen väliä. Se oli tsaarinaikaa, jota isoisä ei koskaan moittinut. "Bolshevikit pilasivat Venäjän", sanoi tämä vuonna 1875 syntynyt mies, joka ei joutunut itse koskaan sotaan eikä ollut missään tekemisissä vuoden 1918 tapahtumien kanssa. "Olihan se kummaa aikaa, kun suomalaiset tappoivat toisiaan", ukilla oli vain tapana sanoa.

Mummola oli maaseudulla mäellä metsien keskellä pitkospuiden ja kinttupolkujen takana, mutta talvella sinne näkyivät kaupungin valot. Pitkään luulin lapsena, että ne olivat Pietarin valot, sillä juuri se oli minun käsitykseni mukaan "kaupunki". En ole käynyt koskaan Pietarissa. Olen pelännyt aina, että lumous särkyy. En olisi kärsinyt nähdä Pietaria kommunismin häpäisemänä. Tässä välillä ajattelin jo, että kaikki muuttuisi hyväksi, sellaiseksi mistä 1900-luvun alun venäläiset valistuneet ihmiset haaveilivat, laillisesta ja vapaasta valtiosta.

Sanon, että en halua tulla venäläiseksi, mutta mistä tietää vaikka olenkin osittain venäläinen geeneiltäni, ja sillähän ei ole mitään tekemistä minkään poliittisen systeemin kanssa niin kuin ei silläkään, että geeneissäni on myös saksalaisuutta. Mietin toisinaan sitä, millainen oli se "Rutger", joka tuli 1200-luvulla Ahvenanmaalle, ja jonka jälkeläiset levisivät Savoonkin.

Kirjoitan tämän, koska olen surukseni huomannut, että nykyiset tapahtumat Venäjällä eivät herätä ainoastaan suuttumusta siitä, miten Venäjällä kohdellaan suomensukuisia kansoja, vaan myös ovat nostamassa vihaa naapurimaan ihmisiä kohtaan. Se on aina vaarallista. Tavallisilla ihmisillä on hyvin pienet mahdollisuudet vaikuttaa maansa politiikkaan, näin on ainakin Venäjällä. Ja voimmeko mekään vaikuttaa mitään näillä blogikirjoituksillamme?

Minähän olen melkein naapurintyttö

"Blogisisko, irakilaisten on varmasti yhtä helppo rakastaa jenkkejä kuin sinun venäläisiä", kirjoittaa vanha - iältään nuori - väittelytoverini Prospero eli aforismikirjailija bloginsa keskustelussa. Toivon, että näin on.

Minua on ennenkin luultu venäläisvihamieliseksi, sillä olen arvostellut NL:n aatteita ja niiden soveltamista itäisessä naapurimaassamme.

Mutta kuten olen jo aikaisemminkin sanonut, minulla ei ole mitään venäläisiä eikä muitakaan kansallisuuksia, rotuja ja uskonnollisia ryhmiä vastaan. Isoisäni kertoi minulle paljon 1800-luvun Pietarista ja venäläisistä. 1900-luvun alussa hän kävi monesti Pietarissa, sillä hän oli nuorena miehenä työssä lastaajana laivalla, joka kulki Ylä-Savosta Pietariin.

Nuo kertomukset ovat olleet varmaankin osaltaan vaikuttamassa siihen, että sortovuosista kertovien tyttökirjojeni päähenkilö Aurora on venäläisen naisen ja suomalaisen miehen tytär. Se oli vaikea tilanne lapselle Bobrikovin aikaan.

Olen kiinnostunut ihmisoikeuksien puolustamisesta. Mutta natsismi, fasismi ja kommunismi ovat ihmiskunnan vihollisina. Isoisälläni oli tapana todeta Pietarista kertoessaan "Bolshevikit pilasivat". Olen samaa mieltä. Tie demokratiaan katkesi pitkäksi ajaksi. Toivon kaikkea hyvää venäläisille ja kaikille muillekin maailman kansoille.

Ainahan minä olen pitänyt teestä, Tsehovista ja tuntikausien juttelusta - kaikki perusvenäläistä. Hyvänen aika. Minähän olen melkein naapurintyttö.