Uusi armoton luokkayhteiskunta?

Kuva: Anna Amnell

Nykyajan suutari ei ole yleensä pysynyt lestissään, vaan hakeutunut häntä kiinnostavaan työhön. Vanhat käsityöläisammatit ovat tulossa jälleen arvoon.

Huomaan, että muutamat lukijat ovat suuttuneet edellisestä kirjoituksestani ja pudottaneet minut Blogilistan suosikkilistaltaan. Sehän ei muuta kirjoittamistani, sillä suurin osa lukijoistani on tullut koko ajan Blogilistan ulkopuolelta.

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä oli todella syynä. Luuliko joku, että minä kaipaan itse sääty-yhteiskuntaa? En todellakaan. Olen elänyt sääty-yhteiskunnassa lapsuudessani, ja historiasta tiedän, että se on ollut "armollinen" vain pienelle osalle ihmiskuntaa.

Toisaalta olen lukenut sen verran genetiikkaa (erästä julkaisematonta käsikirjoitustani varten), että tiedän, että genetiikassa voi piillä suuret vaarat. Natsien aika oli genetiikan pimeä kausi. On merkkejä siitä, että genetiikkaa voidaan käyttää uudenlaisen ja armottoman luokkayhteiskunnan synnyttämiseksi.

Paluu sääty-yhteiskuntaan Darwin kummisetänä

Luin juuri Helsingin Sanomista kirjoituksen, joka tuntui aluksi sopivan nykyiseen elämäntilanteeseeni.

"epätoivo, suru ja pettymys tekevät meistä saamattomia ja vetäytyneitä. Mutta ehkä juuri se auttaa! Saamme aikaa itsekeskeisesti, muiden tarpeista välittämättä, eritellä alakuloisuuttamme." Väestöliiton erikoistutkija Anna Rotkirch kirjoittaa, että amerikkalainen psykiatri Randolph Nesse "avasi hänen silmänsä" näkemään, että muodikas jatkuvan aktiivisuuden vaatimus "mättää", kuten Rotkirch kirjoitti. Rotkirchin mukaan Nesse taas "puolustaa kaikkien mielialojen tarpeellisuutta".
(Anna Rotkirch: Oravanpyörästä rottaämpäriin. - Aivoituksia. Helsingin Sanomat/Tiede ja luonto 17.4.2007)

Kirjoituksessa kerrotaan klassisesta rottakokeesta, jossa vesiastiaan heitetyissä rotissa saattoi huomata kahdenlaista käytöstä. Toiset uivat tarmokkaasti, mutta toiset lakkasivat uimasta. "Masentuneet" rotat saatiin ryhdistäytymään mielialalääkkeillä. Mutta myöhemmät tutkijat ovat huomanneet, että masentuneet rotat olivat vain kelluneet, antaneet itselleen aikaa toipua luonnollisesti.

Tämä vaikutti ihan minun tilanteeltani. Olen "omistautunut" surulleni, olen vain kellunut. Siinä mielessä Rotkirchin kirjoitus tuntui hyvältä. Toisaalta jokin "mätti" kirjoituksessa. Rotkirch moitti jatkuvia menestystarinoita - joista minäkään en pidä - mutta yllätyksekseni kirjoitti: "Tältä kannalta sääty-yhteiskunnan valmiiksi räätälöidyt kohtalot olivat armollisempia". Siinä oli ristiriita. Menestys olikin hyvä asia, mutta sitä ei sovi kaikkien tavoitella. Se putoaa nähtävästi sopivien kämmenelle "niinku Manulle illallinen" kuten Savossa ennen sanottiin.

Kun olet ymmällä, katso Googlesta. Se auttaa. Auttoi nytkin.

Randolph Nesse edustaa darwinistista lääketiedettä, josta Tieteen Kuvalehti kertoo mm seuraavaa:

"Ehkä luonnonvalinta vaikuttaa myös mielialaa sääteleviin mekanismeihin. Ainakin Nesse uskoo, että joissakin tapauksissa masennus voi olla elimistön puolustusreaktio, jolla se yrittää estää ihmistä tuhlaamasta energiaa epärealistisiin tavoitteisiin."

Suutari pysyköön siis lestissään. Palatkaamme sääty-yhteiskuntaan Darwin kummisetänämme.

Mutta haluammeko todellakin takaisin sääty-yhteiskuntaan?

Kommentti digikuvaamisesta

Kommentti Ihan kipsissä- blogiin.

Minusta digikuvaaminen on ihana addiktio.

Otin koululaisena mustavalkoisia valokuvia laatikkokameralla, jonka olin ostanut saamallani stipendillä. Valokuvaaminen oli kuitenkin kallista.

Pitkiin aikoihin en ottanut valokuvia, sillä hyvä ystäväni opiskeli Ateneumissa kamerataiteen linjalla ja otti meidän perheestä jatkuvasti paljon kuvia.

Muutama vuosi sitten aloin kaivata kouluajan taideharrastuksia. Mutta olen allerginen öljyväreille ja kiinnitysaineille, joita tarvitsisi pastellivärien kanssa.

Digikamera tuli täysin sopivaan aikaan. Sillä voi tehdä monenlaista. Huomaan tarkkailevani ympäristöäni entistä kiinnostuneemmin.

Jospa alitajunta tekee töitä

ovi, originally uploaded by amnellanna.

Tämä käytävän kaappi on täynnä kansioita, joissa on aineistoa 1500-luvusta. Valokopioita, muistiinpanoja, piirroksia, valokuvia, karttoja. Sitä vastapäätä olevat avohyllyt ja yksi eteisaulan kirjakaapeista pursuaa kirjoja samasta aikakaudesta.

Eräänä yönä näin unta, jossa kohtasin uuden henkilön tekeillä olevaan kirjaan. Hänen hilpeä laulunsa kuului takaani, kun kävelin unessa pitkää käytävää. Hän oli iloinen ihminen.

Jälleen musiikkiuni. Kirjoitin heti, mitä tapahtui. Syntyi yksi luku. Muuta ei ole syntynytkään. Mutta uskon, että alitajuntani tekee työtä. Näin on usein ollut. Kun en ole voinut ansiotyön tai jonkin muun esteen vuoksi kirjoittaa, olen hämmästynyt sitä, miten tekstiä tulvii, kun tulee vapaata aikaa. Vaikkapa heti ensimmäisenä lomapäivänä tai varhain jouluaamuna muiden vielä nukkuessa. Silloin on pakko kirjoittaa.

Ihmettelen, milloin pääsen normaalin rutiiniin kiinni, niin että kirjoitan joka päivä - työkseni. En ole niitä ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa hauskaa tarinaa silloin, kun pitää valita ruumisarkku, kukat ja muistoaterian tarjottavat lähiomaisen hautajaisiin.

Tämä on tuska, joka täytyy käydä läpi. Täysin erilaista on esimerkiksi olla vaikeassa työpaikassa, jonka kieroutuneet ihmissuhteet unohtaakseen pakenee innoissaan mielikuvituksen maailmaan.

Tosi ammattilainen kirjoittaa milloin vain. Näin jotkut väittävät. Lieneekö se totta?

Keittiössä aamulla

Keittiössä aamulla, originally uploaded by amnellanna.

maisemakangas eli Toile de Jouy