Ilotulituskilpailu

Ilotulituskilpailu näkyi meillekin asti.

Klikkaa kuvia, jotta ne ne suurempina tai katso tästä koko ryhmä suurimmassa koossa.

Vaihteluja maisemassa

Jospa olisin pystynyt tallentamaan tämän iltapäivän värit niin hillityn kauniina, kuin mitä ne olivat-




Eilen palolaitoksen yllä leijui mahtava pilvi.

Kokeilu

Idän pikajunakirjoitus Wordlessa

Idän pikajuna: pysäkkinä Zagreb

Hotel Esplanade, Zagreb

Miltei vastapäätä Zagrebin rautatieasemaa keskuspuiston varrella on kaupungin hienoin hotelli Hotel Esplanade, joka oli heti valmistuttuaan eli 1920-luvulta asti eräs Idän pikajunan pysähdyspaikoista.

Olimme vuosi sitten Zagrebissa ja koska asuimme sukulaisemme luona, yösijaa ei tarvinnut etsiä. Hotel Esplanade on viiden tähden hotelli, joten sinne ei olisi ollut varaa mennä asumaan.

Siellä ovat yöpyneet muiden muassa Charles Lindberg, Orson Welles (jolle on nimetty sviitti), Stewart Granger, Woody Allen, Lawrence Olivier ja Vivian Leigh, Elizabeth Taylor ja Richard Burton - ja Agatha Christie, jonka kirja "Idän pikajunan arvoitus" on tuttu myös elokuvista.

Vuonna 1929 länteen matkalla ollut Idän pikajuna juuttui viideksi päiväksi lumeen 130 kilometrin päässä Istanbulista nykyisen Çerkezköyn kohdalla. Tämä tapaus innoitti Agatha Christien kirjoittamaan "Idän pikajunan arvoituksen".

Belgialainen Georges Nagelmackers perusti vuonna 1876 yhtiön, jonka makuuvaunuin ja ravintolavaunuin varustetut 1. luokan junat kulkivat Euroopassa. Yhtiön lippulaiva Idän pikajuna (Express d'Orient, myöhemmin Orient Express) alkoi kulkea kahdesti viikossa Pariisista Mustan meren rannikolle, josta höyrylaiva vei matkustajat Konstantinopoliin. Sinne oli suora yhteys jo vuodesta 1889 lähtien. Matka kesti 67,5 tuntia.

Ensimmäinen maailmansota keskeytti Idän Pikajunan toiminnan. 1920-luvulla vanhat puiset makuuvaunut ja ravintolavaunut korvattiin uusilla sinisen ja kullan värisillä teräsvaunuilla.



Zagrebin rautatieasema on ollut eräs Idän pikajunan pysäkeistä.
Sotien välillä toimi myös Simplon Orient Express reitillä Pariisi - Dijon - Lausanne - Milano - Venetsia - Trieste - Zagreb - Belgrad - Sofia - Istanbul. Time- lehti kertoo matkasta Idän pikajunalla vuonna 1935 ja dramaattisesta välikohtauksesta Zagrebissa.

Toinen maailmansota lopetti varsinaisen Idän Pikajunan toiminnan. Vuoden 1947 jälkeen Idän pikajunan korvasivat vähitellen Itä-Euroopan kommunistimaiden omat junat. Idän pikajuna kulki sen jälkeen vain lyhyempiä reittejä muualla Euroopassa.

Nykyään on mahdollista kulkea Idän Pikajunan reittiä monilla junilla.

Zagrebin asema esiintyy myös eräässä James Bond -elokuvassa, mutta ei näkyvissä todellisena, sillä sitä ei voinut elokuvan tekemisen aikoina kuvata. Aseman ruusunpunainen väri ei olisi sopinutkaan elokuvan karuun kohtaukseen kylmän sodan ajalta.

Agatha Christie matkustaa Idän pikajunalla British Museumin sivuilla oleva artikkeli kertoo, että kirjan syntymiseen vaikutti kirjailijan eräällä Orient Express -matkallaan kokema episodi: tulvan aiheuttama kahden päivän pysähdys Kreikassa ja junassa ollut kiinnostava kansainvälinen seurue.

Puhelin ennen kännyköitä ja nettipuheluja

Keskusneidit ahkerina

Vanhoissa elokuvissa ja TV-sarjoissa, jotka kertovat ajasta ennen matkapuhelimia, voidaan saada aikaan erityistä jännitystä ja kiinnostava juonia. Mitä olisivat Miss Marple ja Hercule Poirot ilman noita vanhanaikaisia puhelimia? Myös Morsen alkuvuosina oli käytössä lankapuhelin.

Niillä, joiden kotona oli Suomessakin jo hyvin varhain puhelin, linja oli yleensä niin huono, että puhelimeen piti huutaa. Monet puhuvat edelleen kovalla äänellä puhelimeen, vaikka se ei ole enää tarpeen.

Vaihto-oppilaana amerikkalaisessa perheessä totuin siihen, että puhelimessa sai rupatella. Puhelimen keksimisen maassa Kanadassa puhelinta pidettiin niin tärkeänä ihmisten mielenterveydelle, että paikallispuhelut olivat ainakin 1980-luvulla Torontossa ilmaisia, sisältyivät pieneen perusmaksuun ja kaukopuhelut olivat hyvin halpoja suurten juhlapyhien aikoihin, jotta siirtolaiset saivat soittaa omaisilleen eri puolille maailmaa.

Eräs kanadansuomalainen ystäväni sanoi kuitenkin, ettei osaa rupatella puhelimessa, kun soittaminen oli hänen lapsuudessaan Suomessa niin kallista, että sillä hoidettiin vain pakolliset asiat ja mahdollisimman lyhytsanaisesti. Keskusneiti saattoi kuunnella puheluja, joten mitään intiimiä ei saanut paljastaa.

Ensimmäinen ikioma puhelin oli minulla vasta sitten, kun muutin mieheni ja pikkupoikamme kanssa pois opiskelija-asuntolasta Punavuoreen hyvin halpaan yksiöön, joka sijaitsi ruumisarkkuvaraston yläpuolella. Asunto oli pieni, vain huone, keittokomero ja isohko eteinen, jossa nukuimme, koska huone oli hyvin kylmä. Samassa eteisessä nukkui myös pieni poikamme.

Eräänä päivä puhelin soi lapsen nukkuessa päiväunta. Vastasin puhelimeen heti, mahdollisimman hiljaa ja pehmeällä äänellä, jotta en herättäisi lasta. Puhelimessa oli tuntematon mies, en edes muista, mitä asiaa puhelu koski, mutta mies pitkitti ja pitkitti keskustelua. Lopuksi hän sanoi: Neiti, emmekö voisi tavata? Teillä on niin pehmeä ja kaunis ääni.