My very old blog. Vuodesta 2005-
Helsingissä iltapäivällä. Klikkaa kuvaa ja katso se suurempana. Näet jotakin!
Tämän päivän Hesarissa esitellään kuntopyöriä ja todetaan samalla, että harvalla riittää motiivia tai pitkäjänteisyyttä kuntopyörällä polkemiseen. Silloin voisi ottaa avuksi rutiinin. Ajattelemme yleensä, että rutiini on ikävä ja negatiivinen asia.
Aikoinaan Margaret Thatcher hämmästytti valtavalla energisyydellään. Kaikkein valtiollisten velvollisuuksiensa ohella hän kävi ruokakaupassa ostamassa ainekset päivän ateriaan ja samalla tarkkaili hintoja. Hän jopa tapetoi tyttärensä asunnon. Kun häneltä kysyttiin, miten hän ehtii niin paljon, hän sanoi, että suurin osa asioista menee rutiinilla ihan niin kuin hampaiden harjaaminenkin. Emmehän me pysyähdy miettimään, harjatako hampaat vai ei.
Rutiinista puhuu myös Arne Nevanlinnan romaanin päähenkilö Marie, ranskatar, joka on jotunut avioliiton kautta Suomeen:
"Vähitellen Marie huomasi, ettei tärkein ollut rakkaus, koska sitä oli tarjolla niin vähän, vaan rutiini, koska sitä oli tarjolla niin paljon.”
Rutiini auttaa kriiseissä, ja se auttaa arkisissa puuhissa kuten liikunnassa. Venytysliikkeitä voi tehdä netin ääressä, ja kuntoilua on kaupungilla ja ostoskeskuksissa kävelykin.
Kuntopyörää polkiessa voi halutessaan laittaa mietintämyssyn päähänsä ja miettiä pieniä ja suuria elämänkysymyksiä. Kuntopyörän polkeminen ei ole nimittäin kokonaisvaltaista toimintaa. Jotkut lukevat kuntopyörää polkiessaan. Minun pyöräni on siihen aivan liian meluisa. Onhan se jo yli 25 vuotta vanha.
