Kommentti: naisten kirjat, naistenkirjat

Rakkaus, mustasukkaisuus, viha, kuolema. Nämä suuret aiheet ovat keskeisiä myös naistenkirjallisuudessa.

Naisten kirjallisuutta on monta lajia, on dekkareita, historiallisia romaaneja, näytelmiä, kokeilevia romaaneja, runoutta jne. Siksi voidaan sanoa joko naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (A.S. Byatt) tai kirjallisuutta, jossa naisen (ja lasten) asiat ovat keskeisiä (Anna Karenina).

Siihen mahtuu myös naisten viihdekirjallisuus, jos sellainen halutaan erikseen mainita tai yleensäkään termi 'viihdekirjallisuus'. Jopa Dante tai Milton viihdyttää monella tavoin sekä miehiä että naisia . Usein sanalla viihde tarkoitetaan arkikielessä yksinkertaisesti huonosti kirjoitettua tai aihepiiriltään mautonta kirjallisuutta.

--n eräässä kirjoituksessaan esittämä 'romance' -luettelo sisältää taas esimerkiksi Thomas Hardyn. Romance on vain eräs kirjallisuuden laji, ei arvoarvostelma kuten ei ole myöskään termi 'naisten kirjallisuus'.

Minusta näissä keskusteluissa tulee jatkuvasti esille suomalaisten naisten heikko itsetunto: pitäisi olla mies (Vai onko se alkuaikojen feminismiä?). Mitä ihmeen häpeämistä on siinä että lukee mieluummin raskaudesta, vaatteista yms kuin asioista, joista miehet ovat useimmiten kiinnostuneita, olipa kirjan kirjoittanut mies tai nainen.

Ymmärrän, että miehet eivät useinkaan jaksa olla kiinnostuneita samoista asioista kuin naiset. Miksi heidän pitäisikään? Mieheni joka juoksee joka toinen päivä 5km, väsyy hirveän nopeasti vaateosastolla tai nukketalotarvikekaupassa. Mutta pitäisikö naisten edelleen pitää kirjallisina ja arvokkaina vain miehiä kiinnostavia aiheita?

Hömppä voi olla mukavan tai jollain tavalla rentouttavan kirjallisuuden lempinimi, olipa sitä kirjoittanut kuka hyvänsä. Minulle P.G. Wodehousen 'Jeeves ja Wooster' -kirjat ja elokuvat ovat hömppää, ne saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Kieli on oivallista, juonet nerokkaita. Pidän Wodehousesta, vaikka hänellä on eräänlaista naisvihaa huumorin varjolla "Aunts are no Gentelemen". Niinhän nuoret miehet ajattelevat.:)

(Minulla ei ole mitään nuoria miehiä vastaan, minulla on kaksi poikaa, vävy ja sisarenpoika, joista kaikista pidän mahdottoman paljon ja jotka sietävät minua ihmeen hyvin.)

Wodehouse uskalsi olla vielä 'hömppä', mutta hän elikin niin mahdottoman vanhaksi, ettei hänen tarvinnut välittää enää kenestäkään mitään.

Minusta on kiinnostavaa myös keskustelu aikuisten "tyttökirjoista". Se liittyy trendiin, jossa aikuiset leikkivät. Ennen oli niin, että aikuisten leikit ja aikuisten huonekalut annettiin lapsille. Nyt tehdään päinvastoin. Johtuuko se siitä, että lapsia on niin vähän?

Ihmisellä on kuitenkin lapsen kaipuu, ja hän tekee lemmikkieläimistä ja jopa itsestään lapsen saadakseen elää uudestaan lapsuuden, sillä sitähän lasten saaminen perheeseen merkitsee: toista lapsuutta, jossa saa korvata ensimmäisen lapsuuden puutteet. Eräskin mies sanoi, että kun hän haaveili aina lapsena sähköjunasta, hän osti lapselleen sellaisen saadakseen itsekin leikkiä sillä.

Historiallisten "tyttökirjojen" kirjoittajana tiedän, miten sanat leimaavat kirjallisuudenlajia ja kirjailijaa.

Tullaanko varsinaiseen tyttökirjaankin suhtautumaan nyt uudella tavalla? Tyttökirjojen lukijat ovat lapsia, 8-13-vuotiaita tai naisia, jotka elävät uudelleen lapsuuttaan lukiessaan lapsuutensa kirjoja uudestaan ja uudestaan. Varsinaisten lukijoiden nuoruuden vuoksi tyttökirjat ovat "kilttejä" olipa aihe kuinka raskas hyvänsä. Haluamme, että lapsilla olisi lapsuus.

Talvinen ilta kaupungissa

Valot tekevät kaupungin eläväksi.

Luminen kaupunki

Mittari näyttää -12. Kuinkahan kylmältä se tuntuu? Täytyy mennnä kokeilemaan. Talvi tuli sittenkin.

Hakasalmen huvila

Kävin Signe Brander -näyttelyssä Hakasalmen huvilassa. Valokuvat olivat kauniita, ja siellä oli myös kiinnostava diaesitys, jossa oli rinnakkain Signe Branderin kuvaama kohta Helsingistä ja vastaava paikka nykyajan Helsingissä.

Mutta itse museokin on kaunis. Museoiden kokoelmiahan ei saa Suomessa kuvata, mutta ainakin joissain muissa museoissa saa kuvata parvekkeita, erkkereitä yms, joten otin kuvia museon salin uuneista (kaksi identtistä korkeaa kaakeliuunia), ovesta, portaikosta, vaunuvajasta ja parvekkeen kaiteesta, Kukaan ei tullut kieltämään.

Keittiön portaat olivat karummat, mutta sielläkin oli portaikossa uuni, vaatimaton tiilistä muurattu valkeaksi rapattu uuni, sopivasti nurkassa, jossa portaat kääntyivät yläkertaan.

Tämä sinun täytyy nähdä

Kamelin katselu muuttui välillä keskusteluksi eläintenoikeuksista. Kuvassa helsinkiläisten koululaisten iloista taidetta. Kuva: Anna Amnell

Hannelen blogin banner-kuvassa komeilee ihan oikea kameli itsetietoisen näköisenä joulukuvaelman näyttävänä hahmona! Ja täällä on pysyvä kuva kamelista ja muista joulunäytelmän eläimistä ja ihmisistä.

Kommenttini:

En ole tietenkään mikään kamelien asiantuntija, mutta näin sanovat ne, jotka tuntevat kamelin:

Kamelit ovat olleet kotieläimiä jo 3000 eKr, siis yli 5000 vuotta. Ne opetetaan polvistumaan vasta kun ne ovat täyttäneet vuoden. Niillä taitaa olla rauhallisempi lapsuus kuin nykyajan ihmislapsilla.

Niiden ähkiminen ja puhkiminen ylös noustessa on samaa kuin bodaajan ähinä ja karjahtelu hänen nostaessaan painoja.

Kamelit eivät ole äksyjä ja pahansisuisia vaan hyvänluontoisia, älykkäitä ja kärsivällisiä.

Ihmiset ja eläimet ovat muinaisista ajoista asti liittyneet yhteen selvitäkseen paremmin lyhyen elämänsä läpi niissä vaikeissa olosuhteissa, joihin he ovat syntyneet.

Miten tulisi ihminen toimeen hiekka-aavikoilla ilman kameleita? Kamelit olisivat kuolleet sukupuuttoon jo ajat sitten villeinä. Villikameleita on hyvin vähän.

Hyvä ihminen hoitaa hyvin kotieläimiään, ja eläimen ja ihmisen välille syntyy vahva tunneside. Uskon, että näin voi olla myös kamelin ja hänen omistajansa laita.