Lastenkirjat: mitä luin lapsena

Kuva

Löytyi kommentti viiden vuoden takaa, yhä ajankohtainen, siksi talteen:

Lastenkirjojahan tulee luettua omille lapsille. Siinä lukee uudelleen omia suosikkeja ja tutustuu myös uusiin kirjailijoihin.

Minulle luettiin pikkulapsena ääneen Maamme- kirjaa ja enoni vanhoja koulukirjoja. Äiti osasi ulkoa kaikki koulussa oppimansa laulut, runot ja lorut. Hän lauloi aina. Siten tulivat tutuiksi kansanlaulut, virret ja iskelmät. Nehän ovat runoutta.

En ole oikeastaan lukenut itse lapsena lasten- ja nuortenkirjoja. Meidän naapureina asuivat eläkkeellä oleva opettajatar ja hänen toimittajaveljensä. Suurin piirtein asuin kesäisin heidän ullakollaan.

Luin ensin opettajan säästämät lastenlehtipinot ja siirryin sitten toimittajan arvostelijankappaleisiin. Dumas ja Balzac ala-asteella. Koulukirjastosta lainasin ensimmäiseksi Välskärin kertomukset.

Pikkusiskoni lukivat lasten- ja nuortenkirjoja, mutta toinen sisaristani kävi myös läpi tuon toimittajan ullakkokirjaston.

Vasta omien lasteni lapsuus oli minun lastenkirjalapsuuttani.

Me luimme vuosikaudet lapsille ääneen sekä päivisin että iltalukemiseksi. Siitä oli luonnollista jatkaa ja tehdä gradu lastenkirjoista (Narnia-kirjat).

Minusta lastenkirjat ovat yksi osa kirjallisuutta kuten runous ja näytelmät. Vain pikku taaperoitten kirjat ovat vain lapsille. Kuvakirjat voivat olla tietysti aikuiselle taidekirjoja ja jopa keräilyn kohteita.

Kauneutta, väriä, kodikkuutta kaupunkiin

Pyykkejä kuivumassa kadun yläpuolella Istrialla, historiallisessa Trogirissa ja Dubrovnikissa.

Ihminen viihtyy, jos hänen ympärillään on kodikkuutta, suvaitsevaisuutta, värejä ja kauneutta. Valitettavasti näitä asioita ei löydy ainakaan Helsingistä. Suurin osa moderneista taloista on ankean näköisiä. Jos niihin lisättäisin väriä, tunnelma olisi jo aivan toinen.

Helsinki vaikuttaa enimmäkseen samalta kuin Itä-Euroopan kommunisminaikaiset ankeat lähiöt. Se on karu totuus. Vain keskustan ennen modernismia luodut vanhat rakennukset ovat kodikkaita. Niihinhän kaikki haluaisivat asumaan, Eiraan, Etu-Töölöön, Kallion vanhoihin kauniisiin taloihin, ei harmaisiin laatikkoihin.

On väärin, että ihmiset maksavat koko ikänsä asuntoja, jotka ovat ankeita.

Vain Suomen kesä muuttaa näkymän: puut peittävät armeliaasti rumat talot. Mutta kesällähän suomalaiset ryntäävät kesämökeille. Siellä saa elää vapaasti, laittaa pyykit liehumaan tuuleen, pistää väriä taloon, laittaa kukkalaatikot ikkunan ulkopuolelle.

Ilokseni olen lukenut arkkitehtien kirjoituksia samasta aiheesta.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Moraalisia kysymyksiä eläimistä ja ihmisistä

Eläinten ja ihmisten väliset suhteet ovat mietityttäneet ihmiskuntaa kautta aikojen. Nykyajan ihmiset eivät ole ensimmäisiä, jotka ovat pohtineet niitä On syntynyt suuri joukko legendoja , tarinoita, uskomuksia. Eläimet ovat keskeisiä symboleja lähes kaikissa uskonnoissa.

Tämä on toinen kommentti keskusteluun Kirsti Elillän blogissa. Aikaisempi kommenttini oli Tunteita ja tuntemuksia eläimillä ja ihmisillä.  Rajan vetäminen näissä asioissa ei ole yksinkertaista. Mieheni, armeijan käynyt ja joitakin vuosia armeijassa työssä ollut mies, ottaa ampiaisen hellästi postikortin tai paperin avulla juomalasiin ja päästää ikkunasta vapauteen. Hän kohtelee hellästi leppäkerttuja, joita ilmestyy olohuoneeseen.

Ampiainen on tietenkin hyödyllinenkin kuten esimerkiksi leppäkerttu. Yleensäkin luonnossa hyönteisten ja muiden elävien olentojen kuten kasvillisuudenkin tulee antaa olla rauhassa. Mutta jos nuo luonnossa niin ihailtavat muurahaiset tekisivät kekonsa olohuoneemme lattialle, ne täytyisi poistaa tavalla tai toisella.

En ole moraalifilosofi enkä minkään sortin filosofi, mutta olettaisin, että moraalisesti ajatellen tappamisella pitää olla erittäin vahva ja yleisesti hyväksyttävä syy: itsepuolustus, heikkojen suojeleminen.

Kaikkein kiinnostavinta on se, että ne jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on pelkkä eläin, kieltävät usein suorastaan fanaattisen kiihkeästi ihmisten oikeuden tappaa ja syödä toisia eläimiä, mitä melkein kaikki eläimet tekevät - ja meillähän ei ole pötsiä, vaikka rakastammekin hedelmiä ja vihanneksia.

Minusta on moraalisempaa yleisesti ottaen syödä kalaa, joka elää järvissä ja valtamerissä, missä niille on tilaa. Meillä karjan kasvattaminen on myös OK, mutta joissain maisssa tuhotaan ikivanhoja metsiä karjalaumojen kasvattamiseen. Lihansyöjäkään ei tarvitse lihaa kuin pari kertaa viikossa. On kohtuutonta syödä lihaa joka päivä monella aterialla.

Tällainen kuuma kesä tuo mieleen sen hirvittävän tosiasian, että kuumat kesät ovat usein edeltäneet sotaa, jossa ihminen tappaa omaa lajiaan.

Helle Helsingissä vuonna 2010

Helsingistä on tullut Hel-le-sing, helteen vankila. Luin tänään Iltalehdestä miehestä, joka joutuu istumaan päiväkaudet nosturin kopissa. Juodakaan ei saa tarpeeksi, sillä vessassa käyminen jossain alhaalla olisi liian vaivalloista ja veisi liikaa aikaa.

Jos ollaan teknologisesti niin kehittyneitä, että osataan rakentaa nostureita eikö todellakaan keksitä ilmastointilaitetta ja minivessaa nosturinkuljettajalle. Eihän koiraakaan saa jättää tuntikausiksi kuuman auton sisälle! Hyvänen aika, jos ette muuta keksi, laittakaa vaijerista minihissi, joka vie vesipullon ylös ja tuo pissapurkin alas.

Me kevyttä sisätyötä tekevät suojaudumme helteeltä pukeutumalla kevyesti, juomalla riittävästi vettä ja käyttämällä tuulettimia. Varjoisa parveke tai puisto olisi varmaankin hyvä tilapäinen työhuone.
Antti Honkamaa: Huimaava helle. Iltalehti 13.7.2010

Nestor Burma

Nestorilla on hyvä maku.

Nestor Burma on saanut nimensä ranskalaisen kuvitteellisen salapoliisin mukaan. Taustalla on burmalainen puuvillakangas, jonka sukulaiseni osti Mayanmarista. Hn käytti kangasta pöytäliinana. Niin varmaan teen minäkin talvella, mutta en raski laittaa sitä kesäksi haalistumaan. Tuoliin ei osu koskaan kirkas päivänvalo. Sitä on hauska katsella.