Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
tiistaina, kesäkuuta 28, 2011
Musiikkitalo kaunis kirkkaassa valossa
Valmistumassa oleva musiikkitalo raitsikan ikkunasta kuvattuna
Eduskuntatalo heijastuu seinään
Kuvattu uudella kameralla (Canon PowerShot S95). Entinen, tammikuun lopussa ostettu Canon IXUS 105 joutui huoltoon, mikä kestää kameran myyneen liikkeen ja Cannonin mukaan kahdesta kuuteen viikkoon. Toivon, että tämä kamera kestää ehjänä kauemmin. Kovin lyhyt on nykyään kameran ikä. Onneksi kuitti oli tallella. *
Lisäys 14.7. Kamera tuli huollosta kahdessa viikossa, sillä lähetteeseen oli merkitty 'kiire'. Kameraan oli vaihdettu joitakin osia. Vikaa oli siis uudessa laitteessa. Minulle kylläkin sanottiin, että alle viisi kuukautta vanha kamera on 'vanha'.
huolto, kamera
Olen kokenut aikaisemmin tietokoneen kanssa samaa. Silloin sain uuden tilalle, mutta se tapahtui vasta kun soitin Torontosta tietokoneen valmistaneen tehtaan pääkonttoriin. Vasta sitten myönnettiin, että tietokone oli ollut "real lemon".
(Canon PowerShot S95 hajosi Pietarin matkalla 5/2014. Onnekis oli Canon IXUS 105 mukana. Se toimii hyvin, mutta siinä ei ole vakaajaa, minkä vuoksi en saa sillä yhtä hyviä kuvia.)
Kansallispuvut ja kuumat kesät
Ennen kansallispuvut olivat kesäisiä juhlapukuja. Nyt niitä näkee vain suurissa perinnejuhlissa. Kuvassa olevat henkilöt olivat tulleet perinnejuhliin Helsinkiin. Toinen heistä ottamani kuva on eräs kaikkein suosituimpia valokuviani Flickrissä.
Eräs sukulaiseni oli äskettäin lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä ja kertoi, että siellä näki kansallispukuja arkikäytössä, ja niitä sai paikallisista kaupoista.
Ystäväni oli kouluaikana stipendiaattina ja kesätöissä Saksassa ja on säilyttänyt hienosti saksan taitonsa. Muutama vuosi sitten hän osti sikäläisen kansallispuvun ja on käyttänyt sitä joissakin juhlissa, muun muassa itsenäisyyspäivän kutsuilla, jotka pidettiin ystäväpiirissä.
Minullakin oli kansallispuku, sinivalkosävyinen Munsalan puku, jonka ostin vaihto-oppilaaksi menoa varten. Käytin sitä Yhdysvalloissa pitäessäni esitelmiä Suomesta. Jätin kansallispuvun Amerikkaan ja toin sen sijaan teinimuotia Suomeen. Kansallispuvusta oli varmaankin siellä paljon hyötyä, sillä suomalaista sukua olevat käyttivät sitä kuoroasuna, Toisaalta harmittelin lapsellisuuttani, sillä tyttäreni olisi voinut käyttää sitä. Kansallispuvuthan tulivat vähitellen hyvin kalliiksi.
Joillakin amerikansuomalaisilla oli sellainen käsitys, että kansallispuku oli vain tarjoilijanasu, mikä suorastaan loukkasi meitä nykysuomalaisia. Sitten muistin, että Kestikartano-niminen ravintola käytti kansallispukua tarjoilijoittensa työasuina, ja se oli turistien suosima ruokapaikka.
Mitähän kesien lämpeneminen vaikuttaa kansallispukujen suosioon Suomessa?
Näppäsin tämän kuvan raitsikkapysäkillä olevasta seurueesta raiteiden yli omalta pysäkiltäni, ja sillä on ollut pelkästään minun Flickr-sivullani melkein 10000 katsojaa. Lisäksi se lienee jollakin ulkolaisella kansallispukusivulla. Tämäkin kertoo omalta osaltaan kansallispukujen suuresta suosiosta.
Eräs sukulaiseni oli äskettäin lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä ja kertoi, että siellä näki kansallispukuja arkikäytössä, ja niitä sai paikallisista kaupoista.
Ystäväni oli kouluaikana stipendiaattina ja kesätöissä Saksassa ja on säilyttänyt hienosti saksan taitonsa. Muutama vuosi sitten hän osti sikäläisen kansallispuvun ja on käyttänyt sitä joissakin juhlissa, muun muassa itsenäisyyspäivän kutsuilla, jotka pidettiin ystäväpiirissä.
Minullakin oli kansallispuku, sinivalkosävyinen Munsalan puku, jonka ostin vaihto-oppilaaksi menoa varten. Käytin sitä Yhdysvalloissa pitäessäni esitelmiä Suomesta. Jätin kansallispuvun Amerikkaan ja toin sen sijaan teinimuotia Suomeen. Kansallispuvusta oli varmaankin siellä paljon hyötyä, sillä suomalaista sukua olevat käyttivät sitä kuoroasuna, Toisaalta harmittelin lapsellisuuttani, sillä tyttäreni olisi voinut käyttää sitä. Kansallispuvuthan tulivat vähitellen hyvin kalliiksi.
Joillakin amerikansuomalaisilla oli sellainen käsitys, että kansallispuku oli vain tarjoilijanasu, mikä suorastaan loukkasi meitä nykysuomalaisia. Sitten muistin, että Kestikartano-niminen ravintola käytti kansallispukua tarjoilijoittensa työasuina, ja se oli turistien suosima ruokapaikka.
Mitähän kesien lämpeneminen vaikuttaa kansallispukujen suosioon Suomessa?
Näppäsin tämän kuvan raitsikkapysäkillä olevasta seurueesta raiteiden yli omalta pysäkiltäni, ja sillä on ollut pelkästään minun Flickr-sivullani melkein 10000 katsojaa. Lisäksi se lienee jollakin ulkolaisella kansallispukusivulla. Tämäkin kertoo omalta osaltaan kansallispukujen suuresta suosiosta.
maanantaina, kesäkuuta 27, 2011
Amerikan luontoa on eniten ikävä
Great Smokey Mountains
Minulta kysytään vieläkin, onko minulla ikävä Amerikkaa, siis Kanadaa ja Yhdysvaltoja, joissa olen asunut. Ei sillä tavalla, että haluaisin välttämättä muuttaa sinne takaisin, mutta ajattelen usein lomamatkojamme, jotka suuntautuivat yleensä Yhdysvaltoihin. Autoomme kertyi yhdeksässä vuodessa 250 000 kilometriä, siitä ainakin kolmannes kesälomamatkoilta.
Mieheni ensimmäisen lomapäivän aamusta alkaen olimme koko perhe yhdessä viikkokausia, asuimme teltassa kauniissa luonnonpuistoissa, pistäydyimme välillä johonkin suurkaupunkiin, asuimme kiinnostavissa hotelleissa ja motelleissa, jollaisia olimme nähneet aikaisemmin vain elokuvissa. Kaupungeissa vietimme päiväkaudet viileissä museoissa, taidemuseoissa tai tiedekeskuksissa.
Minulla on usein ikävä Amerikan luontoa, valtavia maisemia, vuoria, valtameren rantoja, Cape Codin hiekkadyynejä, keskilännen leveitä valtateitä jotka halkovat kauas horisonttiin ulottuvia peltoja, kodikkaita maalaiskyliä, etelävaltojen eksotiikkaa ja rehevää luontoa, ystävällistä monikulttuurista elämänmenoa suurkaupungeissa.
Kaunis katunäkymä New Orleansista
Kuvat: Matti Amnell Jr
sunnuntai, kesäkuuta 26, 2011
Aurinko, ystävämme
"Ilman aurinkoa
meillä ei mitään, ei edes elämää,
kaikki on lahjaa
suurta ja käsittämätöntä."
kirjoittaa juhannuspäivänä emäntä, kirjailija Aili Nupponen Pohjois-Karjalasta. Hän on saanut blogiinsa tämän juhannukseen täydellisesti sopivan kunniamerkin ja lähettää sen eteenpäin meille muillekin bloggaajille.
Kaikkialla ihmiset ovat kirjoittaneet runoja auringon ylistykseksi.* He ovat pitäneet aurinkoa Jumalan metaforana. Yli 800 vuotta sitten Franciscus Asssilainen nimitti aurinkoa veljekseen ja ylisti sitä ja muuta luontoa Aurinkolaulussaan:
"hän on päivä, jolla meitä valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä
suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.
Ylistäkööt Sinua, Herrani
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä.
Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen ja
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme maa,
joka meitä ravitsee ja hallitsee ja hallitsee
ja kantaa kaiket hedelmät
ja kirjavat kukat ja yrtit."
* runoista puuttuvat ee cummings I am a little church sekä i carry your heart with me
Kämpin terassi oli avattu
Kämpin terassi tuo mieleen Pariisin. En tiedä miksi, ehkä siksi kun Esplanadin vanhat kauniit talot muistuttavat joidenkin Pariisin kaupunginosien taloja.
Lasiseinät olivat myöhään juhannuspäivän iltana suljetut, sillä oli viileää. Tuli mieleen ajatus, että olisi hauskaa istua lasitetulla (ja mainoksen mukaan lämmitetyllä) terassilla talvella lumen peittäessä puiston puut. Kesällä katukahvilassa istuminen merkitsee autojen pakokaasujen nielemistä. Siitä ei halua maksaa paljon.
Tässä Zagrebin Hotel Esplanaden kahvilassa istui myös Agatha Christie, sillä se oli Idän pikajunan pysähdyspaikka.
Kappelin kahvila talvella
Kahvilat
Ei voi mitään, on ikävä Strindbergin kahvilaa. (Klikkaa hakusanaa 'kahvila' ja katso muita kahviloita)
Lasiseinät olivat myöhään juhannuspäivän iltana suljetut, sillä oli viileää. Tuli mieleen ajatus, että olisi hauskaa istua lasitetulla (ja mainoksen mukaan lämmitetyllä) terassilla talvella lumen peittäessä puiston puut. Kesällä katukahvilassa istuminen merkitsee autojen pakokaasujen nielemistä. Siitä ei halua maksaa paljon.
Tässä Zagrebin Hotel Esplanaden kahvilassa istui myös Agatha Christie, sillä se oli Idän pikajunan pysähdyspaikka.
Kappelin kahvila talvella
Kahvilat
Ei voi mitään, on ikävä Strindbergin kahvilaa. (Klikkaa hakusanaa 'kahvila' ja katso muita kahviloita)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)