Kuvassa oleva maljakko on häälahja, jonka saimme mieheni kummitädiltä. Tämä nainen oli sekä mieheni että minun soitto-opettaja. Mieheni otti soittotunteja kuusivuotiaasta asti ja kehittyi hyväksi soittajaksi. Minun pianotuntini loppuivat lyhyeen kuin kananlento.
Mieheni kummitäti kiersi antamassa soittotunteja kodeissa, ja äitini ystävä otti häneltä soittotunteja ja halusi kustantaa ne minullekin. Meillä ei ollut pianoa, ja menin joka viikko soittotunneille äitini ystävän luo ja sain myös harjoitella siellä. Eräällä tunnilla soitto-opettaja käski minun kirjoittaa paperille nuottiasteikon. Istuimme mahonkisen pikkupöydän ääressä. Eteeni tuotiin mustepullo ja mustekynä. Olin seitsemänvuotias.
Kun olin aikani raapustanut, tapahtui katastrofi. Mustepullo kaatui, ja muste levisi pöydälle. Minua lohduteltiin, että ei se mitään. Mutta siihen loppuivat soittotuntini. Kului muutama viikko, ja aina kun läksin soittotunnille, meninkin leikkimään ystävieni kanssa ja pistin nuottivihkon halkopinon väliin. Minua ei pakotettu menemään soittotunneille. Olen miettinyt oliko se hyvä vai huono ratkaisu.
Olisi sittenkin pitänyt käydä soittotunnilla eikä laittaa nuotteja halkopion väliiin ja mennä pelaamaan ajopeliä. Olisi pitänyt opetella edes Das wohltemperierte Klavier loppuun.
Lue lisää (tarina jatkuu)
