lauantaina, marraskuuta 24, 2012

Amaryllis

Amaryllis by Anna Amnell
Amaryllis, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Joulun odotteluun kuuluu amaryllis.

Joulukadun avajaiset 2008

Little angels by Anna Amnell
Little angels, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Lapsia enkeliasuissa Helsingin joulukadun avajaisissa vuonna 2008. Joulukadun avajaiset on aina hauska tapahtuma: joulupukki, poro, tonttuja, lumiukkoja.
Katso kuva suuressa koossa/ a large size
"We shall find peace. We shall hear the angels. We shall see the sky sparkling with diamonds." Anton Tsehov
(Tulee aika, jolloin löydämme rauhan, kuulemme enkelten äänen ja näemme taivaan säteilevän timantteina. )
Muita joulukadun avajaiskuvia saat klikkaamalla hakusanaa 'joulukadun avajaiset' tai täältä Joulukatu

En ole varma, pääsemmekö huomenna katsomaan tämän vuoden joulukadun avajaisia.


Joulupukki ajelulla

Katso myös Joulupukin kuvat

perjantaina, marraskuuta 23, 2012

Photo Friday: 'Women'

Praha Hlavni Nadrazi (Main Train Station), the former Art Nouveau booking hall.
Prahan päärautatieaseman vanha puoli. Teksti: Praha, kaupunkien äiti. Prague, mother of cities.
a larger size , katso suuressa koossa


Kommentti: torjuttu kulttuuri

Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover.
 Augustinuksesta ja Chestertonista.
Kommenttini:
Kiinnostuin Augustinuksesta, kun luin Paul Ricoeurin kirjasta Time and Narrative, mitä hän kertoi Augustinuksesta. Kohta ajan pohtimisesta oli kuin suoraan eräs lapsuusmuisto: filosofisesti suuntautuva mutta täysin kouluja käymätön enoni pohti missä on eilinen? missä huominen? melkein samoin sanoin kuin Augustinus.  Ja sitten se vertaus pellon muokkaamisesta ja minuudesta.

Suhtautumiseni Augustinukseen on ristiriitainen. Hän oli nero, mutta monien nerojen tavoin auttamaton narsisti. Mutta pitää oppia nauttimaan ihmisten hyvistä ominaisuuksista, vaikka ei voisi sietää heidän huonoja ominaisuuksiaan.

Augustinuksesta alkoi  "vuodatus", omasta minästä kirjoittaminen, jolle ei taida tulla loppua. Mikä bloggaaja hän olisikaan ollut!

Dekkareiden lukijat ovat yleensä avaramielisiä, siksi Chestertonin Father Brown on monille heistä tuttu.

Chesterton on valitettavasti täysin aliarvostettu Suomessa. Juuri häneltä kirjailijat voisivat oppia paljon. Suomi menettää valtavan paljon, kun uskonto torjutaan laajalti kulttuuripiireissä. Siinä menee pois suurin osa maailman huippukulttuurista. Tarvitsee vain ottaa Wikipediasta Catholic writers - ja siellä se maailmankirjallisuus on.

seuraava kommenttini:

Minä olen aina pitänyt katolisesta kulttuurista.

Onhan Brideshead Revisited samoin Downton Abbey katolisen kirjoittajan tekstiä, joten kyllä muutkin siitä pitävät.

Miniäni ja hänen quebeckiläinen sukunsa ovat katolisia. Mitään ongelmia ei ole ollut. Kun miniäni mummo oli meillä käymässä, me nauroimme yhdessä ruokapöydässä sitä, että aina eivät välit ole olleet yhtä ystävällisiä katolisten ja luterilaisten välillä.

Tsekissä Olomoucissa nolotti, kun kuuli, että Ruotsi-Suomen urheat soturit hävittivät keskiaikaisen kaupungin melkein kokonaan. Onneksi heidät pysäytettiin Kaarlen sillalla, niin ei mennyt Prahakin.

Urhea ritari Kaarlen sillalla

Historian elävöittämistä Kaarlen sillalla

torstaina, marraskuuta 22, 2012

Hotelli Torni ja John Irving

20 vuoden ajan näin kotini ikkunoista hotelli Tornin ja Johanneksen kirkon, jotka esiintyvät John Irvingin kirjassa Kunnes löydän sinut (Until I find you). Mutta siinä ei ole ainoa syy siihen, että pidän hänen kirjoistaan.

Ne ovat olennainen osa Torontoa ja Pohjois-Amerikkaa, jossa asuin 10 vuotta ennen paluuta Suomeen ja muuttoa tähän asuntoon. Irvingin kirjat ovat olennainen osa lasteni teini-ikää ja elokuvia, joita katsoimme yhdessä.

Kommentti blogiin Leena Lumi:
Minunkin suosikkejani ovat Ian McEwan ja John Irving. Ihan eri syistä, McEwan koska hänen ohuiden kirjojensa rakenne on loistava ja helposti analysoitavissa, John Irving koska hän on niin hauska ja hänen kirjansa ovat hyvin paksuja ja rönsyileviä:)

Olemme koko perhe nähneet kaikki Irvingin kirjoista tehdyt elokuvat moneen kertaan. Näin yhden McEwanin kirjasta tehdyn elokuvan ja se oli hirveän masentava ja ruma. Puuttui taidokas kieli.

Kerran kävelin Helsingissä Kaivokadulla ja luulin näkeväni John Irvingin kävelevän kadun toisella puolen. Katsoin häntä ihmeissäni - ja hän alkoi katsoa minua. Helpotti. Se ei ollut uni eikä harha, sillä Irving oli niihin aikoihin Helsingissä. Jos hän olisi ollut samalla puolen katua, olisimme varmaankin sanoneet jotakin. Hän on asunut myös Torontossa. Taisi asua vielä siihen aikaan, eräs vieraamme toi minulle torontolaisen sanomalehden, jossa oli haastattelu Irvingistä.

Laitoin John Irvingin Facebook -sivuille kuvat Johanneksen ja Hotelli Tornin torneista yövalaistuksessa. Siellä näkyvät olevan vieläkin muiden fanikuvien joukossa.

Mutta Paul Auster. Olen seurannut hänen uraansa siitä asti, kun poikani puhui hänestä teini-ikäisenä opiskelijana. Hän opiskeli luovaa kirjoittamista Toronton yliopistossa ja opin tuntemaan monia kirjailijoita hänen ja myöhemmin myös nuorempien lasteni kautta. Olen lukenut Austeria ja pidän hänen kirjoistaan. Jostain syystä en ole lukenut koskaan hänen vaimonsa kirjoja. Pitäisi aloittaa jostakin.

Usein luen monia kirja-arvosteluja ja artikeleita hänestä ja hänen kirjoistaan, kun ne ovat juuri ilmestyneet, ja ne tyydyttävät uteliaisuuteni. Kun kirja ilmestyy sitten suomeksi, se on jo vanha juttu. Siksi olen alkanut tilata enemmän kirjoja heti kun ne ilmestyvät odottamatta suomalaista reaktiota niihin. Suomennokset ovat yleensä hyviä, ei siinä ole vikaa.
2.


Leena, Paul Auster on miellyttävä postmoderni kirjailija. Pidän postmodernismista arkkitehtuurissa, mutta filosofiana se on sairasta, ja postmodernit romaanit usein epäonnistuneita. Esim Coetzeen 'Foe' on keinotekoista kikkailua, kun taas hänen perinteistä kerrontaa edustava kuvauksensa poikavuosista on erinomainen.

Tunsin alkuaikoina kovasti myötätuntoa Paul Austeria kohtaan. Austerin uran alku oli kovaa, oli köyhyyttä. Austerin pojalla on ollut pahoja ongelmia, mutta niistä hän ei ole itse kirjoittanut, Siri H. kylläkin. Isä oli etäinen. Ainakin äitinsä kuoleman jälkeen hän sanoo haastattelussa äidin olleen läheinen.

Näin elokuvan The Comfort of Strangers (Vieraan turva), mutta en silloin tuntenut vielä McEwanin kirjoja. Se oli aivan hirveä jopa miehestäni, joka on sotaa kokenut mies (rauhanturvaajana). En ole lukenut kirjaa. McEwanin kirjoja lukiessa kiinnittää huomion kieleen ja rakenteeseen. Hirveitä asioita tapahtuu kaikissa hänen kirjoissaan, mutta ne eivät hallitse kirjaa. Jokin ikävä mielikuva jää kyllä vaivaamaan (Black Dogs, esim).  Luen niitä vain silloin, kun minun pitää kirjoittaessani tutkia rakenteita. Koska kirjat ovat ohuita, se on helppoa. Luin Ian McEwania, kun kirjoitin kirjaani Kyynärän mittainen tyttö.:)