Lastenkirjailijan patsas Kesäpuistossa

"Venäjällemme on suotu kunnia omistaa tarinoitsija sellainen kuin Krylov, jolle valistusministeri on pystyttänyt muistopatsaan Kesäpuistoon lapsuusiässä olevien pienokaisten huviksi."
F.M. Dostojevsky: Riivaajat (alkuteos vuonna 1872), 219. Suom. Ida Pekari.
(Nuolia klikkaamalla voi nähdä lisää kuvia Kesäpuistosta, joka on Pietarin keskustassa, ja Krylovin patsaasta.

Valkoinen orkidea

 Ilta-auringossa
(Tämä kuva katosi jonnekin välillä!)

Perhe on paras, ja suku on suurin

Junan ikkunan läpi otettu valokuva Viipurin linnasta.  2014, toukokuu

Syksyllä 2012 kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni oli siellä työssä, kulki isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla.

Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä, oli yötä pikkusiskonsa Sofian luona, joka asui Ratakadulla. Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. 

Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa.

Ukki eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut itse koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti siitä, että hänen rakastamansa Viipuri ja Pietari joutuivat kokemaan kovia ja tulivat hirmuvallan osaksi.

Kemppisen kirjoitus 1000-luvulla eläneen esi-isän haudasta sai minutkin ajattelemaan juuriani. Ukin esi-isät elivät tuohon aikaan jossain nykyisen Saksan seuduilla, joku ehti tulla 1000-luvulla Ahvenanmaalle. Kunpa tietäisin hänestä enemmän. Meillä kaikilla on esivanhempia suuret määrät. Sanotaan, että me kaikki eurooppalaiset olemme samaa sukua - olemme Kaarle Suuren jälkeläisiä.

Luterilaista ruokaa ja muuta kirkollista herkkua

Tukevaa ruokaa ja tunnelmaa. Lutherin aikaisen kirkon juurella on Wittenbergissä kahvila-ravintola,  jossa on näytteillä mm vanhoja silitysrautoja. Siellä sai kunnon "luterilaista" ruokaa. Paikallinen pariskunta kertoi, että tällä kahvilalla on ollut terapeuttinen merkitys, sillä siellä on muisteltu vanhoja hyviä aikoja ennen DDR:ää. Siksi noita vanhoja esineitä näytteillä.

katso koko kansio

Ruokahistoria on kiinnostavaa.

1000-luvulla munkit toivat tislauksen taidon Arabiasta Eurooppaan. Luterilaiset ovat taas olleet aina oluen tekijöitä, mm Lutherin vaimo oli kuuluisa oluestaan. Wittenbergissä oli yllä olevan kahvilan lisäksi ravintola, joka tarjoili vain "luterilaista ruokaa": isot annokset raskasta liharuokaa ja isot oluttuopit. Hiivalle allergisena en maistanut.

Valamon luostari liittyy luostariperinteeseen.

Ei ole ihme, että vanhoillislestadiolaisten suviseuroihin ryntää väkeä:
Ruoka on siellä kadehdittavan halpaa.

Lehmukset kasvavat nopeasti

Olen melkein kuin metsässä. Puut kasvavat nykyään nopeasti, kun lämmin ja kostea kausi on pitkä.

Katumme lehmusrivissä oli yksi kitukasvuinen, joka ei näy tässä. Siitä oli katkaistu vahingossa tai tahallisesti latva, ja se kuivui ja kellastui nopeammin kuin muut saman rivin lehmukset. Soitin kaupungin puisto-osastolle, he tekivät jotain sille lehmukselle, ja nyt sekin kukoistaa. Se on kuitenkin lyhyempi kuin muut.