Toukokuun loppu 2015

Iltakävelyllä kuvattua Töölössä




Kukkia Aleksilla



Lisää kukkia Aleksilla




Kuvasin taas raitiovaunun ikkunasta Kiasman




ja musiikkitalon (klikkaa suureksi)




Puistonpenkki Hesperian Esplanadilla Runberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmassa

Esiliina etehen lapsellesi laita

Löytyi luokkakuva, jossa minulla on esiliina edessä.  Esiliina oli aina puhdas, useimmiten vastasilitetty ja tuoksui hyvälle. Esiliinan  taskussa oli puhdas kangasnenäliina. Parasta oli, että äidillä oli tapana lausua esiinaa päälleni pukiessaan:

Esiliina etehen lapsellesi laita,
lialta se vaattehet varjella taitaa.

Kun menin oppikouluun, jotkut naapurit sanoivat äidille: Turhaan laitatte tyttöjä oppikouluun, olisit ostanut ennemmin itsellesi turkin. Mutta äiti olisi halunnut itsekin käydä koulua ja opiskella. Äidin kotona oli yksitoista lasta, ja koulu oli kaukana. Hän sai käydä koulua vain kaksi vuotta, jona aikana hän suoritti neljän luokan kurssin. Kouluaikana hän oppi yleistiedot ja hyvän lukutaidon, josta hänelle oli iloa koko loppuelämäksi.

Musiikki oli äidille kaikkein läheisin. Se piti hänet iloisena ja myönteisenä monista vaikeuksista ja köyhyydestä huolimatta. Aina kun äiti oli käymässä meidän luona Helsingissä, meillä oli kotikonsertteja. mieheni säesti, ja he lauloivat yhdessä. Laulujen skaala oli suuri: Kallavesj-laulusta kansanlauluihin ja virsiin.  Äiti kuunteli radiosta myös klassista musiikkia, yleensä yksinlaulua. Kävimme yhdessä katsomassa oopperan Viimeiset kiusaukset Helsingin Vanhassa oopperatalossa. Äiti osasi ulkoa myös nuoruutensa vanhojen suomalaisten elokuvien suosikkilaulut, joita hän lauloi keittiössä töitä tehdessään.

Laulua harrastavien ihmisten tavoin äitikin säilytti muistinsa vanhuuteen asti hyvänä. Hän kuoli 97-vuotiaana, ja vielä viikko ennen kuolemaansa hän kertoi minulle sairaalassa yksityiskohtaisesti, millaisia vaatteita hänellä oli ollut nuorena. Eräs lempiasu oli musta, ja siinä oli leuan alla keltainen rusetti, jossa oli mustia täpliä.



Äiti leipoo karjalanpiirakoita keittiössä korkean ikkunan edessä puutalossa. Ikkunalaudalla on paljon kukkia, verhot ovat marimekkoa, samoin äidin mekko ja huivi. Anopillani oli samaa kuviota oleva marimekko. Alkuaikojen Marimekon kauniit, tyylikkäät kuviot ja kauniit värit toivat iloa arkeen ja juhlaan.

Äiti muisti ulkoa myös kaikki sadut, tarinat ja lorut, joita oli koulussa oppinut ja kuullut opettajan lukevan ääneen.Vanhan ajan ihmisten ja vanhan ajan kirjailijoiden tavoin äiti käytti niitä koko ajan joustavasti ja luovasti puheessaan. Se tuo minulle tuttuuden tunteen, kun luen englanninkielistä kaunokirjallisuutta tai sanomalehtiä: esimerkiksi  King James - englanti elää edelleen englannissa lukemattomina sanontoina, ja sitä pidetään arvokkaana henkisenä perintönä, jolla on ollut tärkeä osuus englantilaisen kirjallisuuden suruuden syntymisessä.

Meillä ei luettu ääneen, mutta äiti lauloi aina työtä tehdessään, ja kun olimme pieniä, hän lausui meille ääneen koulussa oppimiaan loruja ja satuja hiukan muunneltuina: Olipa kerran kaksi lasta. Tutteli ja Putteli. Tutteli oli tyttö ja Putteli oli poika.. ( Parempi tie - Topelius: Pikku Lauri ja muita satuja). Rakkain oli "Hiiri metsähän menevi, lyhyt jalka lynkyttävi" (Hiiri ja katti).


(family stories, familystories, henkinen perintö, laulut, runot, sadut, Iisalmi, koulut, Pirkko Kolehmainen, vaatteet, äitini, elämänilo, Anna Kolehmainen, Anna Amnell, Marimekko, muisti, esiliina, pallokuviot, täpläkuviot)

Blue Siniset

A blue vase

Sininen. Blue lisää sinisiä kuvia Pieni lintu -blogin tämän tiistain kuvahaasteessa, johon osallistun näillä kuvilla.




A blue fish in a fish tank of a restaurant in Dubrovnik.
Sininen kala




A blue house in Helsinki
Sininen huvila Kaivopuistossa





Kunnnostin kirpputorilta ostamani 1-12 huonekalut nukkekotiini

Minulla on hyvin (!) paljon kuvia nukkekodeista, nukeista ja leluista.
https://www.flickr.com/photos/amnellanna/collections/72157600875138530/




Sininen siltysrauta kotona



Sininen vesiränni Smolnassa Pietarissa




Let's go! Sininen vespa Runeberginkadulla





Haave kesästä.
Buddy bear Mischka is dreaming of summer

Sinisen värin ystävä!

Muista myös kuuluisa "Alicen sininen" [AliceBlue englanniksi]
lue toisesta blogistani: väri josta tuli suosikki-iskelmä ja elokuva

"Alicen sininen" on Aurora-kirjojeni uuteen yhteispainokseen laittamani termi, josta sovin Kielitoimiston kanssa.- Tälle värille ei ole virallista nimeä suomessa. Katso tarkka väri # FOF8FF



Ja vielä: maailman katolisille tietty sininen on Jeesuksen äidin Marian väri. Kuvan otti maailmaa matkaava sisarenpoikani "jossain". Klikkaa kuva suureksi. Väri on kaunis.

Linnanmäen nimi näkyy vielä

Lehmuksiin tuli yhtäkkiä lehdet, ja maisema alkoi muuttau nopeasti. Tukemalla kameran ikkunan yläkarmiin sain Linnanmäen nimen vielä näkyviin. Koin jotain vastaavaa edellisessä asunnossa, joka oli kuudennessa kerroksessa Johanneksen puiston laidassa. Maisema muuttui 20 vuodessa, kun lehmukset kasvoivat. Maiseman yläosa kapeni ja kapeni vuosien varrella. Tuli  eteen vain puisto.

The sign of the amusement park Linnnamäki is disappearing behind the trees.

Osalllistun tällä kuvalla Värikollaasit 232 aiheeseen Kevät
Kevät teki kollaasin "Linnanmäki ja puut"
Sama kuva suurena




Koko maisema kadun päässä.

Blogien historiaa: kommentti vuodelta 2005 Pinserin blogissa

Pohdittiin muun muassa sitä, miksi blogikirjoituksia tulisi nimittää. Yksi ehdotus oli 'lastu'.  Olikohan se alkujaan Hanhensulan ehdotus? Suomalaisen kulttuuriin lastu kuuluu Juhani Ahon "lastuina" , samoin kuin ikivanhana suomalaisena koristeena, joka tunnetaan nykyään nimellä 'tuomaanristi'. Otin kuvan Esplanadipuistossa joulumarkkinoiden aikaan. Tämä nopeasti napattu kuva on yllättävän suosittu Flickrissä. Lastu kiinnostaa.

Bloggerin haku ei toimi ainakaan minun blogissani alkuvuosien kohdalta. Laitoin luettelon joistakin vuosien 2005 ja 2006 kirjoituksista.
http://blogisisko.blogspot.it/2013/04/blogisisko-valikoituja-juttuja.html

Pinserin blogissa keskusteltiin monista aiheista

• Anna Amnell/Blogisisko says:

  18.10.2005 at 14:10

  Perinne on tärkeää kulttuurissa, hyvät ystävät.

  Isoisäni oli suksimestari ja puuseppä. Kun hän höyläsi puuta, sivutuotteina tuli lastuja. Ne ovat kiemuraisia, kauniita ja keveitä. Niitä käytettiin sytykkeinä hellassa. Ne roihusivat kauniisti hetken. Jos niitä oli paljon, ne lämmittivät tupaa. Hän vuoli myös jäykkiä ja tukevia päreitä, joilla saatiin tunnelmavaloa ja säästettiin polttoöljyä ja myöhemmin sähköä.

  Blogikirjoitukset ovat yleensä muun työn (usein kirjoitustyön) ohella nettiin nopeasti pistettyjä lyhyitä mielipiteen ilmauksia. Ne kelpaavat sytykkeiksi keskusteluun. Voisi niistä tehdä “lastulevynkin”, jolle koottaisiin parhaita kirjoituksia.

  Lastulla on linkki kirjallisuuteen, Juhani Ahoon.

  Päre on tehty varta vasten palamaan – siis huolellisemmin tehty kirjoitus.

  Aurinkolaivat ovat eksotiikkaa.

  Jospa sallittaisiin sananvapaus edes blogikirjoituksesta käytettävissä nimissä
• 
  
• [ Pinserin blogissa on linkki erääseen kauan sitten lopettamistani blogeista 'Amnellinks'. Käytin heti alussa nimimerkkiä Blogisisko.