Sukujutut

 

Olen alkanut koota My Heritage -sukupuuta mieheni äidin suvusta. Mieheni isoisän isoisän tytär syntyi 2. joulukuuta 1829 Nummella. Hänet kastettiin seuraavana päivänä Frederica Amnelliksi. Pappi käyttää näin juhlallisessa tilanteessa isästäkin nimeä Johan Amnell kirkonkirjamerkinnässä. Usein käytettiin vain isännimeä Johan Johansson. Länsi-Suomessa on usein vaikeaa tietää, mikä perheen sukunimi on. Mutta papit tunsivat laumansa sukunimet, ja ihmiset tiesivät nimensä. Frederican viisi vuotta nuorempi pikkuveli Gustaf, mieheni äidin isoisä, alkoi käyttää sukunimeä Amnell säännöllisesti. Alla olevassa kuvassa Gustaf vaimonsa kanssa.




Gustaf ja Ulrika Amnell. Kuva on hiukan epäselvä, sillä se on osa ryhmäkuvaa, Ulrika on eräs suvun lukuisista opettajista.

Täältä löytyi sukua
https://juhansuku.blogspot.com/2010/12/jeremias-heermanin-jalkipolvia.html

Ensin kerrotaan pitkälti Hermanneista ja sitten on kohta, jossa aletaan kertoa Amnelleista. En ole perehtynyt aikaisemmin suvun historiaan. Olen kiinnostunut lähinnä mieheni esivanhemmista.
Onko tämä henkilö samaa sukua? Kohta V.
"V. Johan Amnell. Syntynyt 09.08.1816 Nummi, Järvenpää, Huru. Kastettu 11.08.1816 Nummi. Kuollut Keuhkotauti 26.12.1879 Nummi, Järvenpää, Koivu. Talollinen. Naimisiin mentyään oli hetken Nummen Järvenpään Yli-Perttulin talon isäntänä. Tämän jälkeen isännäksi tuli Johanin veli Evert Heerman.

Ensin kerrotaan pitkälti Hermanneista ja stten on kohta, jossa aletaan kertoa myös Amnelleista.
Sukututkimusta voi opiskella vaikkapa Juhan kursseilla.
Juha Vuorela
https://www.opistopalvelut.fi/helsinginaikuisopisto/course.php?t=15949&l=fi

sade

sade

Kommentteja- nuorten itsemurhat

Kun olin vaihto-oppilaana usa-ssa, eräs koulutoverini teki itsemurhan. Hän oli valoisa, aurinkoinen poika. Hän oli muuttanut toiselta puolen mannerta. Oliko hän yksinäinen? Tunsin syyllisyyttä, vaikka tuskin tunsin hänet. Näen kuitenkin hänet eräässä valokuvassa, joka on otettu koulun juhlassa. Hän seisoo melkein vieressäni. Ajattelen häntä toisinaan. Emmekö huomanneet häntä? Vai ujostelimmeko häntä, kun hän oli pitkä komea poika? Kauniilla lapsilla ja nuorilla voi olla yllättäviä ongelmia. Heitä ihaillaan ja samalla kadehditaan ja jopa vihataan

Ja suomettumisen aika (kommenttni facebookissa)

Suurimmalle osalle suomalaisista siinä ajassa ei ollut mitään hyvää paitsi tietysti se, että olimme ainakin muodollisesti itsenäinen maa ja onnellisessa tapauksessa koti ja yksityiselämä olivat omaa. Minulle oli hyvää capitol- elokuvateatteri, jossa näki venäläisiä klassikkoelokuvia ja DDRn kulttuurikeskus, josta saattoi lainata täysin uusia avaamattomia klassisen musiikin äänilevyjä, joita eivät sieltä monet lainanneet
jatkuu Luulitko, että tarkoitin omistusasuntoa? Olen asunut koko ikäni vuokra-asunnoissa. Mutta ne ovat olleet kaikki koteja. Kun muutin lapsena kaupunkiin koulun alkaessa, asuimme koko perhe vuokrahuoneessa, jossa oli vain uuni, äitini keitti kolmijalalla ruokaa. SItten tuli huone ja keittiö jne. Wittenbergissä DDR-museossa vertailimme oppaan kanssa vaatimatonta elämäämme sodanjälkeisessä Euroopassa.

Lähihistoria ja totuus

Kuvassa Venäjän lähihistorian museo Moskovassa, entinen englantilainen klubi, joka toimi jo Pietari Suuren aikana..Lähihistorian tulkinta on venäläisille suuri ongelma. Helppoa se ei ole suomalaisillekaan. Lähihistoriaa tulkitsevat meillä usein ne, jotka eivät tiedä, millaista oli esimerkiksi 1960-luvun Suomessa. 

Ehdin käydä sen ajan Helsingin yliopistolla sosiologian laudaturseminaarin, jonka pitivät Kullervo Rainio ja Kalevi Heinilä, josta tuli myöhemmn Jyväskylän yliopiston rehtori. Tunnelma oli ystävällinen ja vapautunut. Tein laudaturesitelmän ryhmäkonfliktiteoriasta, ja olin innostunut sosiologiasta. Sitten tuli pieni tauko, kun synnytin ensimmäisen lapseni. Kun palasin yliopistolle, se oli muuttunut punaiseksi. Professori Rainio sai pian vasemmisto-opiskelijoilta tappouhkauksia. 

 Palasimme Kanadasta Suomeen vuonna 1989 yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen. Neuvostoliitto romahti. Nuorin lapseni tuli eräänä päivänä yliopistolta ja kertoi, että sosiologian laitokselta kärrättiin kaatopaikalle marksilaisia kurssikirjoja. Rainiota haastateltiin TV:ssä, ja hän hymyili kuin Hangon keksi. Luin tänään jostain, että punaista sosiologiaa ja sosiaalipsykolgiaa vastustivat muka vain rikkaat ja vaikutusvaltaiset henkilöt. En ole ollut koskaan kumpaakaan ryhmää, mutta en joutunut edes opiskelijana marksilaisuuden ja Neuvostoliiton lumoihin. Ne valtasivat kuin huume sen ajan nuorison varsinkin Helsingissä. Kuva. Anna Amnell

1900-luku oli surullinen sukutarina

Kollaasi: Anna Amnell
Mitä aion tehdä seuraavaksi? Tulostaa tekstit, joissa kerron sotalapsuudesta maalla mummolassa. Muokkaan niitä ja kokoan kirjaksi. Yksi luku "Tulva" on jo ilmestynyt Carmen Thomasin kirjassa Lapset aikasillalla (2018). Teen tutkimusta jatko-osaan kylmän sodan ajan dekkarista, jatkan Stalinin kuolinvuodesta.

Historiallinen tausta: 1900-luku oli surullinen sukutarina. Häiriintynyt Saksan keisari on kateellinen komeille serkuilleen Britannian kuninkaalle ja Venäjän keisarille. Hän lähettää Moskovan serkulleen sinetöidyn paketin, junavaunun, jossa on terroristin kostohimoinen pikkuveli. Tämä haluaa kostaa Venäjän keisarille sen, että keisarin isän murhaa suunnitellut terroristiveli teloitettiin. Kaikille käy huonosti, keisari menettää asemansa, sota tuo köyhyyttä ja onnettomuuttta, serkku ja serkun vaimo ja lapset murhataan, Venäjä joutuu kaaokseen, laillisuus joutuu romukoppaan. Alkaa Venäjän kansan monikymmenvuotinen kurjuus ja kärsimys. Puoli Eurooppaa orjuutetaan. Koko Eurooppa kärsii.