1960-luku oli minulle lähinnä lasten ja lastenkirjallisuuden aikaa.
Olin vain ensimmäisen lukukauden ja myöhemmin ensimmäisen vuoden naimisiinmenon jälkeen kokopäiväinen opiskelija. Muun ajan tätä vuosikymmentä olin vain sivutoiminen opiskelija - joko puolipäivätyössä, kokopäivätyössä tai perheenäiti. Alkuvuodet yritin elättää itseäni kaikenlaisilla hanttihommilla kuten koehenkilönä lattianlämmitystutkimuksessa, leivänlaskijana markkinatutkimuksessa, postissa lajittelijana ja Juhavan kynttilätehtaassa. Olin vuoden myyjättärenä Stockmannilla, mikä oli oikein mukava työ, mutta huomasin että siinä ei jäänyt lainkaan energiaa opiskeluun. Sitten sain puolipäivätyön Finnish British Societyn lastentarhassa ja pääsin luennoillekin.
Siihen aikaan tuossa lastentarhassa oli lähinnä ulkomaisten diplomaattien ja suomalaisten julkkisten ja varakkaiden perheiden lapsia. Englantilaiset arvostavat lapsia, olihan englantilaista ylhäisaatelistoa oleva prinsessa Dianakin ennen naimisiinmenoaan lastenhoitajana eräässä perheessä sekä työssä lastentarhassa. Virallisesti olin lastentarhanopettajaharjoittelija ja sain suurin piirtein nimellistä palkkaa. Se riitti kuitenkin vuokraan. Kotoa sain ruokapaketteja, ja poikaystävä, nykyinen mieheni, vei elokuviin.
Lastentarhanopettaja Doris Dunstone oli valloittava punatukkainen nainen, jolla oli yliopistokoulutus ja kokemusta opettamisesta monissa maissa. Hänellä on ollut ratkaiseva vaikutus siihen, miten kasvatin omat lapseni. Englantilaiset diplomaatit arvostivat lastensa hoitajia. Miss Dunstone oli diplomaattirouvien läheinen ystävä. Myös poikaystäväni ja minut kutsuttiin vieraiksi koteihin. Tapasin eräillä kutsuilla muiden muassa legendaarisen toimittajan Knud Möllerin. Poikaystäväni oli mukana lastentarhan juhlissa.
1960-luku oli kiinnostavaa aikaa maailmanhistoriassa, ja Suomi oli tärkeässä paikassa idän ja lännen välillä. Suomeeen lähetettiin huippuväkeä. He olivat älykkäitä ja hyvinkoulutettuja. Koin heidät hyvin mukavina ihmisinä. Monet suomalaisten lasten vanhemmista eivät edes tunteneet, jos tulivat vastaan kadulla. Myönteisiä poikkeuksiakin oli kuten Yleisradion pitkäaikainen kuuluuttaja kreivi Creutz ja Anttila, tavaratalon perustaja.
Kun menin naimisiin, jäin haikeana pois lastentarhatyöstä ja ryhdyin kokopäiväopiskelijaksi. Seuraavan talven aikana suoritin sekä sosiologian että estetiikan cum laudet ja valmistuin hum. kandiksi pari viikkoa ennen ensimmäisen lapseni syntymää. Lopputentissä oli mukana valmiiksi pakattu laukku, jonka voisi ottaa mukaan naistenklinikalle.
Opiskelusta tuli todellinen sivuhomma. Olin siirtynyt opiskelemaan englantia, sillä siten saisin varmaankin työtä maaseudulla, jonne luulimme muuttavamme mieheni valmistuttua. Englantilainen kaunokirjallisuus tuli tutuksi, sanoisin rakkaaksi. Englannin laitos oli lisäksi minun suojapaikkani 1960-luvun Suomen hulluudelta - meillä ei ollut edes radiota. Elimme omaa elämäämme.
Meillä oli kummallakin opinnot vielä kesken, yksi lapsi ja vähän rahaa. Päätin ottaa puolipäivätyön. Teini-ikäinen pikkusiskoni tuli innoissaan Helsinkiin lapsenvahdiksi kesän ajaksi. Ensimmäinen paikka tuntui täydelliseltä. Minun piti lukea suomalaiset lehdet ja tehdä niistä joka päivä raportti erään silloisen arabivaltion suurlähettiläälle, joka oli ystävällinen ja isällinen mies. Aikaisempi työntekijä, keski-ikäinen mies, piti paikkaa ihanteellisena sille, joka tarvitsi osa-aikatyötä.
Seksuaalista häirintää työpaikalla
Menin ensimmäisenä päivänä työhön suurin odotuksin. Olin pukeutunut asiallisesti mustaan hameeseen ja valkoiseen pitkähihaiseen paitahihapuseroon. Olin laittanut pitkät hiukseni kiinni niskasta mustalla nauharusetilla. Olisin voinut olla siistin sihteerin mainos.
Hyräillen luin päivän sanomalehtiä suuressa toimistohuoneessa. Sisään tulee miespuolinen lähetystövirkailija. Hän on hyvin pitkä ja komea mustatukkainen mies, jolla on leveä hymy. Ei kestä monta minuuttia, kun hän yrittää tehdä lähempää tuttavuutta minulle. Moitin häntä, mutta hän vain yltyy. Minulla on kädessäni pitkä puuviivotin ja alan mäiskiä häntä sillä. Sekös oli hänestä hauskaa. Juuri ja juuri pakenen hänen kynsistään suurlähettilään huoneeseen ja ilmoitan lähteväni heti pois.
Saan pian seuraavan työpaikan. Pääsen jälleen puolipäivätyöhön, sisustuskonsulentiksi PMK:n eli Puuvillatehtaiden Myyntikonttorin näyttelyhalliin lähelle yliopistoa. Se oli mukava työpaikka. Naispuolinen esimieheni oli samanikäinen muotisuunnittelija, ja työtoverit olivat opiskelijoita ja taiteilijoita. Näyttelyhallissa kävi koko ajan missejä ja muita valokuvamalleja, joita valittiin mainoskuviin.
Eräänä päivänä tulee suurlähettiläs vaimonsa kanssa näyttelyhalliin. Hän haluaa löytää sopivat verhot. Jälleentapaamisemme on sydämellinen. Näen, että rouvakin on kuullut välikohtauksesta. Mallikirjasta löytyy sopivaa kangasta, jota he voivat käydä ostamasta läheisestä tavaratalosta. Suurlähettiläs sanoo uskovansa, että tämä työ oli minulle sopivampi, ja olen samaa mieltä. Ymmärrän hyvin naisia, jotka kätkeytyvät kaapuihin. Toivottavasti heillä on myös raskas puuviivotin mukanaan.
Mieheni valmistui. Minusta tuli kotirouvaopiskelija. Synnytin kaksi lasta lisää, luin tentteihin ja kirjoitin gradua hiekkalaatikon reunalla ja illalla lasten nukkuessa. Mieheni oli jäniksenä ja suoritti samalla joukon approja: filosofiaa, sosiologiaa ja estetiikka. Hän ehtii suorittaa kirjallisuudesta pitemmänkin tutkinnon ennen kuin minä valmistuin filosofian maisteriksi englanti pääaineenani.
Vuosikymmen vaihtui. Sukulaisten järkytykseksi maisteri jäi kotiäidiksi. Kyllä me luettiin paljon kirjoja ja kuunneltiin musiikkia äänilevyiltä. Se oli hyvin onnellista aikaa.
