tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Suden lapsia. Finland after World War Two




Picture: Coin of Elegabalus 2nd century AD/cc-art.com

"Suomi oli kuin yksinäinen susi, joka hiljaa hiipien ja vaieten pyrki varmistamaan itsenäisen asemansa."

Helsingin Sanomien taittopala Max Jakobsonin artikkelissa "Sodan jälkeen Suomi sai poliittisen torjuntavoiton." HS A5 22.11.2005

My translation: "Finland was like a lonely wolf. Silently skulking she tried to ensure her position of independence."

Read more about
Max Jakobson
Helsingin Sanomat

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Vuoden 1968 Helsingissä idän ja lännen välissä


Photo: Dame Myra Hess/carolinaclassical.com

Jukka Kemppisen tämänpäiväinen blogikirjoitus ilahduttaa. Tietystä syystä se jopa huvittaa minua. Se herättää myös monenlaisia muistoja.

Syksyllä 1968 sain mieheltäni nimipäivälahjaksi levysoittimen. Soittimen mukana tuli paksu Tamas Vasary -Chopin-kansio. Kyllä sitä kuunneltiinkin. Joku mieheni opiskelutoveri kertoi sitten, että DDR:n kulttuurikeskuksessa on paljon Bachia. Kukaan ei lainaa sitä sieltä. Meistä tuli DDR:n kulttuurikeskuksen asiakkaita. Ihmettelimme, kun siellä ei ollut koskaan muita asiakkaita. ( DDR:n kulttuurikeskuksen musiikkikokoelmat löytyvät nyt Maailman musiikin keskuksesta.)

Toinen paikka, josta sai lainata musiikkia, oli British Councilin kirjasto keskustassa lähellä meidän asuntoamme. British Council oli tuttu paikka myös siitä syystä, että monien virkailijoiden lapset olivat olleet Finnish British Societyn lastentarhassa, jossa olin työssä opiskeluaikana. British Councilin kirjastosta löysin levyn, joka tuli minulle kaikkein läheisimmäksi. Lainasin sitä uudestaan ja uudestaan.

Siinä ollut pianokappale on yhä minulle läheisin, vaikka kuulin sitä Kanadassa asuessani jatkuvasti ostoskeskuksissakin. Oli aikamoinen kokemus kuulla se myös pariisilaisessa bussissa, kun olimme tulossa lentokentältä Euroopan lomalle kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen.

Tärkeää on itse musiikki, mutta myös ne muistot, jotka se tuo. Nuoren parin vaatimaton mutta optimistinen elämä, pienet lapset ja Narnia-gradun tekeminen, jonka vuoksi kävin myös usein British Councilin kirjastossa.

Dame Myra Hess Jesu Joy of Man’s Desiring. Lue ja kuuntele Hessin Bach sovitus. Huom! Linkki ei vieny enää Hessin soittamiseen, mutta uusi linkki kertoo Myra Hessistä. Etsi Googlella video, jossa Hess soittaa.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

92-vuotias Ray White ja 80-vuotias Millie Garfield bloggaavat

Ennen oli rokkivaareja, nyt on blogivaareja. 92-vuotias amerikkalainen farmari pitää blogia, jonka nimi on Dad's Tomato Garden Journal. Nyt vasta huomasin, että hänellä on monta blogia! Edellisessä kirjoituksessa, jonka luin, hän kertoi koirastaan. Lukekaa se.

80-vuotias Millie Garfield on pitänyt blogia My Mom's Blog jo kaksi vuotta. Blogin nimi on My Mom’s Blog, hänen poikansa Steve auttaa, mutta sisältö on taatusti Millien. Millie on mukana Ageless-ryhmässä, jossa nuorin bloggaaja on 14-vuotias. Blogin kulmassa on Millien hääkuva. Siinä on vasta hyvä idea...

Jos luulet olevasi liian vanha bloggaamaan, lue tämä luettelo iättömistä bloggaajista.

Kansalaisopistot ja työväenopistot, entäpä jos aloittaisitte senioribloggaajien kurssit?

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

POPOMO. Post-postmodernismia Hesarissa

Tämän aamun Hesarin kulttuurisivuilla oli kiinnostavia kirjoituksia.

”Tietyn nyrkkisäännön nojalla olemme siis tekemissä kaikkitietävän kertojan kanssa, jota modernin romaanin kokemus on opettanut pitämään vanhanaikaisena.”
HS 19.11.2005, C3. Jan Blomstedt kirja-arvostelussa : ”Vaikeaa on kuoleman jälkeenkin. Jean Echenoz parodioi kaikkitietävää kertojaa.”

Vielä selvemmin Näyttelyt-sivulla:

Jukka Yli-Lassilan artikkelissa ”Romantiikan kauneus ja kauhu” nuorten biennaalista taidegraafikko Päivikki Kallio sanoo Jouko Korkeasaaren maalauksista: ”Korkeasaari kerää vaikutteensa ihan muualta kuin suomalaisen maalaustaiteen traditioista. ” Hän jatkaa: ” Maalaukset eivät kyllä olisi päässeet Taidehallin seinälle 1970-luvulla.”

Saman sivun alaosassa Petri Ala-Maunuksen valokuvateoksessa suojelusenkeli on astunut lastenhuoneen seinältä New Yorkin kadulle. (Timo Valjakka: ”Samassa kuvassa enkelin kanssa”.

Tämä on post-postmodernismia. Parempaa nimeä tälle ilmiölle ei ole vielä keksitty, paitsi lempinimi Po-Pomo. Kukaan ei tiedä vielä, mihin se johtaa.

"Suuret kertomukset eivät ole haihtuneet, vaan menneet maan alle jatkaakseen vaikutustaan ajatuksiimme ja tekoihimme." [”… masternarratives do not evaporate but go underground and continue to impact our thoughts and actions.”] Ks Jessica Leader: A.S. Byatt's Possession - Postmodern or Post-postmodern? (Ks toiseksi viimeinen kappale)