perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Kuin Hitchcockin elokuvassa tai sodassa


Kuva: Freefoto.com

Eilen poliisihelikopteri pörräsi Ison Roobertinkadun yläpuolella kuin Hitchcockin elokuvassa. Tuli nimittäin heti mieleen North by Northwest (1959), jossa tavallinen virkamies (Cary Grant) pakenee hyönteismyrkkyä levittävää lentokonetta autiolla maaseudulla.

Poliisihelikopteri kulki Ison Roban yläpuolella niin kauan, että olo tuntui jo kiusalliselta. Ihmiset kurkistelivat helikopteria sateenvarojensa alta. Eräs nuori nainen pysähtyi kohdalleni ja kysyi: "Pitäisikö tässä pelätä?" Mitä helikopteri etsi?

Etsipä se ketä hyvänsä, jokainen meistä tunsi itsensä varmaan jossain määrin valvotuksi, tarkkailluksi, minäkin joka kannoin nukketalon hellaa mustassa kassissani. Tänä aamuna uutisissa sanottiin, että eilen etsittiin naisvankikarkuria. Mutta etsittäisiinkö tavallista vankikarkuria ihan helikopterin kanssa? Oletin helikopterin liittyvän Putinin vierailuun.

Kun helikopteri seuraa parin korttelin matkan aivan yläpuolella, tulee vainoharhainen primitiivinen tunne: tuo jahtaa minua. Johtuneeko se elokuvista vaiko ihmisen luontaisesta itsesuojeluvaistosta, mutta tuollaisessa tilanteessa ihminen haluaisi mennä jonnekin suojaan.

Minulle tuli mieleen myös Kyproksen sota, jossa lentokone tai helikopteri merkitsi vaaraa. En unohda sitä yötä, jonka olin lasteni kanssa Nikosian keskustan hotellissa ennen evakuointia. Paksu patja oli nostettu hotellihuoneemme ikkunan eteen. Pahimmalta tuntui pitkä vaahtosammuttajien rivi hotellin käytävässä ja jatkuvat sodan äänet.

Sitä ennen oli tapahtunut jo paljon. On ihmeellistä, että en ole kirjoittanut siitä. Mutta tunnen yleensäkin itseni niin ulkopuoliseksi Suomessa, että olen tottunut, että ihmiset eivät ymmärrä kokemuksiani. Tietenkin siitä olisi pitänyt kirjoittaa tuoreeltaan, kun ihmisten muistissa olivat vielä uutiset Kyproksen vallankumoukssta ja sodasta ja meidänkin perheen kuvat ja haastattelut lehdissä ja radiossa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo päättäneet lähteä pois Suomesta.

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Kirjoittaminen, kommentti

Kommentti Lassi Kämärin blogiin 9.11.2005

Lassi,

Nuo ovat oikein hyviä neuvoja kirjoittajille.

Ajattelun ja ilmaisun rinnalle asettaisin alitajunnan. Ehkä se leijuu kaksosten -ajattelun ja ilmaisun - takana niin läpikuultavana, että se unohtuu. Mutta neuvoithan lukemaan paljon, ja sehän ruokkii alitajuntaa, josta luovuus nousee.

Kannattaa kuitenkin opiskella vieraita kieliä. Niiden avulla, jo alkeidenkin, oppii ymmärtämään aivan uudella tavalla muita kulttuureita. Ajattelen tässä vaikkapa kiinan tai venäjän alkeiskursseja, jotka olen käynyt. Ei ole monta lausetta päähän jäänyt, mutta mielessä on entistä elävämpänä kuva noista ihmisistä.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus rikastuttaa. Kun näkee muiden kulttuurien ihmiset ihmisinä, näkee myös omat juurensa selvemmin. Näkee oman kotinsa ja vanhempansa uudesta näkökulmasta.
Lisäisin: Ole sitkeä. Ole ahkera.
Pidä huolta fyysisestä kunnostasi, suojele aivojasi.

Mitä lukija haluaa?

Tämä kommentti on kirjoitettu jo vuonna 2005, mutta on nyt ajankohtainen. Se liittyy siihen, mitä Helsingin Sanomat kertoi äsken: klassikoiden suosio on noussut, sillä niissä löytyy jotain, mitä ei ole nykykirjallisuudessa. Minulla ei ole enää sitä lehteä, joten en voi luetella syitä. Arvaisin, että vanha kunnon romaani kiehtoo, sillä siinä on vielä kaksi asiaa, jotka ovat kadonneet nykykirjallisuudesta usein: juoni ja totuus.

Entä naistenromaanit?
2005-11-18

Pakostakin tulee mieleen kysymys: Miksi murhaamisen, raiskaamisen, itsemurhien, juopottelun yms kuvaus on korkeampaa taidetta kuin meikkaamisen, ostoksilla käymisen, synnyttämisen, lasten hoitamisen, vaihdevuosien tai muun naisellisen toiminnan kuvaus?

Tuossa edellisessä ryhmässähän on tietysti helpompi saada aikaan jännite, taistelu hyvän ja pahan välillä klassisten romaanien tyyliin.

Mutta kun hyvää ja pahaa ei "todistetusti" voi enää erottaa toisistaan, nämä romaanit ovat usein yhtä pötköä, kuonaa johon lukijat alkavat perinpohjin kyllästyä ja pakenevat mielellään optimistisemman kirjallisuuden eli viihteen tai klassikoiden pariin.

Huumori saattaisi pelastaa nykytilanteen, mutta se on vaikea laji.

Katoaako kirjoja kirjastoista?

Kuinkahan paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

Mistä kertoo kirjan katoaminen kirjastosta? Jokin kirja on tullut kuulemma Amerikassa kuuluisaksi siitä, että sitä on varastettu harvinaisen paljon kirjastosta. Onko kirjailijalle hyväksi vai pahaksi, jos hänen kirjojaan katoaa tavalla tai toisella kirjastosta? Onko se suosiota vai sabotaasia?


Vähän yli puoli vuotta uusimman kirjani "Pako Tallinnaan" ilmestymisestä huomasin, että sitä oli ilmoitettu "kadonneeksi" viisi kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoihin siihen mennessä hankituista 25 kappaleesta.

Käytämme paljon kirjastoa, ja joskus meiltäkin on kadonnut joku kirja, jonka olemme sitten korvanneet. Tuo viisi 25:stä tuntui suurelta luvulta. Ystävällinen kirjastonhoitaja vastasi on-line-neuvonnassa, että valitettavasti tällaista sattuu. Hänkin piti lukua suurena.

Pyynnöstäni kolme viidestä kirjastosta hankki uuden kirjan "kadonneen" tilalle. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

(Edellinen teksti oli kommentti Loistava puhallus -blogissa vuonna 2005)

Lisäys: Tänään 18.helmikuuta huomasin, että kolme Aurora, vaahteranlaakson tyttö -kirjaani on ilmoitettu kadonneiksi, nimittäin Pasilan, Kalajärven ja Kirjasto Omenan kirjastoista. Tämä on ikävä asia, sillä Aurora-kirjani ovat loppuunmyytyjä eikä niitä saa enää. Jos olet kadottanut kirjani, palauta se kirjastoon. Kirjalijat alkavat saada tuloja lainausten mukaan.

6/2007: "Aurora ja Molly" kadonnut Itäkeskuksen ja Tikkurilan kirjastosta

12/2008:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö kadonnut Etelä-Haagan ja Ruoholahden kirjastoista
ja Pako Tallinnaan Ruoholahden kirjastosta

Siis ainakin 13.
Voi olla enemmän, sillä käyn harvoin katsomassa kirjojeni lainauslukuja. Mutta yleensä huomaan joka kerta, että joitakin kirjoja on ilmoitettu kadonneiksi. Jos yhden kirjailijan kirjoja katoaa kahden vuoden aikana ainakin 13 kirjaa Helsingin kirjastoista, kuinkahan paljon katoaa kirjoja kaiken kaikkiaan.
2012
Nyt on taas kadonnut toista osaa  (Pako Tallinnaan) kolme  kappaletta 25:stä (Sello, Malmi, Suutarila).