Näin tutustuin Tallinnaan

Ensimmäinen matkani Viroon oli vuonna 1990. Näin tutustuin Tallinnaan

Oli kevät vuonna 1990 ja olin ensi kertaa käymässä Virossa. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin yhdessäkään Neuvostoliiton miehittämässä maassa enkä myöskään Neuvostoliitossa. Seisoessani tuossa Toompean mäellä ja katsoessani Tallinnaa, tajusin millainen aarre oli ollut koko ajan vähän matkan päässä Helsingistä, aito keskiaikainen kaupunki. Minä rakastuin vanhaan Tallinnaan.

Olimme palanneet puolitoista vuotta aikaisemmin Suomeen oltuamme Kanadassa siirtolaisina yhdeksän vuotta. Torontossa tunsin monia Itä-Euroopasta paenneita ihmisiä. He olivat kertoneet, millaista siellä oli ollut. Mielestäni selkäni takana oleva samean likainen kiviseinä vaikuttaa symboliselta. Se oli kuin ne ankeat vuosikymmenet, jolloin Viro ei ollut vapaa. Mutta keväällä 1990 oli jännitystä ilmassa.

Oli ihmeellistä olla mukana historian muutoksessa. Se aivan väreili ilmassa. Heti satamassa näki, että oltiin vielä neuvostomaassa. Erään rakennuksen seinän peitti suunnaton Leninin kuva. Ryntäsin ottamaan siitä valokuvan, sillä tiesin, että se saattaisi kadota millä hetkellä hyvänsä. Viron oma lippu oli jo salossa eräässä hallintorakennuksessa.

Elämä oli ulkonaisesti suunnattoman köyhää. Kaupoissa oli vain leipää ja kuhmuisia säilykepurkkeja. Oli vaikeaa löytää ostettavaa sillä rahalla, jota olimme vaihtaneet vahingossa liikaa, Suomen rahassa erittäin vähän. Mutta oli jotakin, joka kertoi ihmisistä, jotka elivät henkisesti rikasta elämää. Kodeista kuului pianonsoittoa avoimista ikkunoista. Tehtaista kotiin palaavat miehet ostivat kukkia kadun varrelta. Käsityöliikkeessä oli tyylikkäitä villaisia polvisukkia, joita ostimme tuliaisiksi tyttärelle ja miniälle. Ne olivat taideteoksia. Noina muutamana päivänä heräsi kunnioitukseni virolaisia kohtaan. Enhän ollut tiennyt heistä mitään.

Olin Viron matkalla mieheni ja hänen kollegoittensa kanssa. Meillä oli erikoislupa käydä minibussilla myös muualla kuin Tallinnassa. Osa ryhmästä meni Tarttoon, mutta minä menin mieheni kanssa Viljantiin. Mieheni halusi nähdä, millainen oli paikka, josta oli kirjoitettu hänen äitinsä laulama lastenlaulu virsun ja oljenkorren matkasta.

Kirjoitin matkasta lehtijutun.
Pirkko Pekkarinen: Viron nuorten uusi kevät. – Askel. 1990: 6-7, s. 14-15.

Oma kirjani keskiajan Tallinnasta, Pako Tallinnaan, ilmestyi vuonna 2006 nimellä Anna Amnell. Olimme mieheni kanssa alkaneet käyttää sukunimeä Amnell jo vuonna 1998, lapsemme jo aikaisemmin.

Aili Nupponen ilahdutti kirja-arvostelulla Pako Tallinnaan -kirjastani

Pohjoiskarjalainen kirjailija Aili Nupponen, talonemäntä, runoilija ja kyläaktiivi Tohmajärveltä bloggaa ahkerasti nimerkillä Aili-mummo, usein myös kirjoista, varsinkin runoudesta.  Monivuotinen blogiystäväni Aili on kirjoittanut arvion kirjastani Pako Tallinnaan (2006 Lasten Keskus).

Se ilahdutti kovasti. Hän kertoo ostaneensa Lucia-kirjat Suuren Suomalaisen kirjakerhon kautta. Se ilahdutti myös, sillä luulin että Lucian seikkailujen ensimmäiset osat on jo makuloitu, sillä kustantajani ei enää julkaise nuortenkirjoja. Mutta Lucia onkin säilynyt makuloinnilta!

Aili Nupponen kirjoittaa mm:

"Romaanin kieli on kaunista ja vivahteikasta, josta erityisesti pidin. Uskon, että lapset myös tykkäävät romaanin kielestä, ja oppivat uusia sanoja. Matti Amnellin piirrokset ilahduttavat kirjan monilla sivuilla lukijaa.

Helsinki oli 1500-luvulla pahainen kalastajakylä, jossa oli paljon kulkutauteja. Helsingin varakas kauppias kuolee, ja kauppiaan tytär, Margareetta, on äitipuolen toimesta joutumassa rikkaan ulkomaalaisen kauppiaan vaimoksi. Tytöt lähtevät pakoon Tallinnaan erään pojan seurassa.

Pidin lukemastani romaanista. Aion lahjoittaa nämä nuorten romaanit lapsenlapsilleni. Uskon että hekin pitävät näistä kirjoista. Kiitos sinulle, Anna, oli ilo lukea Luciasta, ja siitä, millaista oli elää 1500-luvulla pienikasvuisena ihmisenä! "

Nyt alkoi viikko mukavasti! Kiitos vielä. Aili!

Helsinki Anna Amnellin kirjoissa

Helsinkiläisiä 1500-luvun Helsingissä. Vasemmalla nuori Hans van Sanden. [van Sandenin hauta on on Vanhassa Helsingissä] Kaikkien kirjojeni kuvitus on poikani Matti Amnellin tekemää.

Kirjani Kyynärän mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) liikkuvat Kustaa Vaasan perustamassa nuoressa Helsingissä, joka oli vielä pieni kyläpahanen.

Kirjassa Pako Tallinnaan Helsinkiiin tulee kulkutauti, ja monet ihmiset kuolevat, muiden muassa Margaretan isä, ja 17-vuotias Lucia ja 13-vuotias Margareta pakenevat Tallinnaan Margaretan sukulaisten luo, kun Margareta aiotaan naittaa vanhalle ulkomaalseiselle kauppiaalle. [ ylllä kuvassa Margaretan serkku Vilppu Talvi soutaa venettä pois pienestä Helsingistä kohti Tallinnaa.]

Tekstinäytteitä

Kirjat julkaisi Lasten Keskus, mutta ne makuloitiin jokin aika sitten. Ehkä painatan joskus yhteispainoksen myös Lucia Olavintytär -kirjoistani. Kirjaston

Helsinki vuonna 1905 Kuva: Matti Amnell

Kirjani Aurora ja Pietarin serkut (1993)  kertoo vuoden 1905 Helsingistä. Se on mukana yhteispainoksessa Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3. 2014. [Kansi on kirjasta Aurora ja Pietarin serkut

Ensimmäisessä osassa Aurora. Vaahteralaakson tyttö (1991, 2. painos 1992)  liikutaan vuoden 1903 Helsingissä. Kirjassa Aurora ja Pietarin serkut (alkuteros vuonna 1993) ollaan koko kirjan ajan vuoden 1905 Helsingissä

Kirjat julkaisi Kirjapaja (nimellä Pirkko Pekkarinen), mutta yhteispainoksen julkaisin BoD:n kautta vuonna 2014 nimellä Anna Amnell. Tämä kirja on mukana messuilla Books on Demandin osastolla 6g70, mutta en ole itse läsnä kirjamessuilla.

Loppuunmyytyjä kirjojani on kirjastoissa. Jos uutta yhteispainosta ei ole vielä paikkakuntaisi kirjastossa, tee tilaus ja toivo sen hankkimista. Yhteispainos ilmestyi vasta elokuussa.

Huom! Kirja Aurora ja villikyyhkysten aika tapahtuu kokonaan Torontossa ja vuonna 2013 ilmestynyt Lucia ja Luka Turussa ja Wittenbergissä.

Miksi kirjoitan?

Tästä syystä: lapset lukevat kirjojani, lainassa tätäkin taas suurin osa, vaikka kirja ilmestyi vuonna 2006. Odotan kärsivällisesti, että paikkakuntani kirjasto ostaisi uusintakin kirjaani. Toivottavasti kadonneet kirjat ovat vain tilapäisesti kadonneita eli väärässä kaapissa.

Anna Amnell: Lucia ja Luka Tyyris Tyllerö -lehden Turku-numerossa 4/2013

Tyyris Tyllerö 4/2013 Päätoimittaja Kari Vaijärvi.  Taitto ja ulkoasu Pirre Vaijärvi. 52 sivua. Turku-numeron toimittaja on Ismo Loivamaa
Kannessa Hali-Koira Viljo-Valdemar, joka kannustaa lapsia lukemaan (Kulje nuolella vasemmalle, niin näet sisällysluettelon)
Samassa lehdessä on myös artikkelini
Anna Amnell: Firenzestä Turkuun, sivut 7-12. Minua pyydettiin kertomaan, miksi innostuin renessanssiin ja kuinka Kyynärän mittainen tyttö -kirjani syntyivät.

Anne Volanen kirjoittaa:
"Anna Amnellin uuden nuortenromaanin  Lucia ja Luka (2013) alussa Lucian perhe muuttaa Turkuun ja Juhana-herttuan uusi vaimo saapuu linnaan. Kolmas kaupunkiin saapuja on venetsialainen Luka. Amnellin aikaisempien Kyynärän mittainen tyttö -sarjan kirjojen tavoin maantieteellinen kuvaus on uusimmassakin rikasta. Aiemmin vauhti on otettu aikakauden suurista kaupungeista kuten Lontoosta ja Tallinnasta ja toisaalta Etelä-Suomen maaseudulta ja kylän kokoisesta Helsingistä. Tässä maailmassa 1500-luvun Turku on pieni kaupunki ja Turun linna "mahtava harmakivilinnoitus keskellä lumista maailmaa". Lucian lyhytkasvuisuus, yläluokkainen tausta ja aikakauden tytöille harvinainen opillinen sivistys luovat lähtökohtaa linnakuvaukselle. Varkailta linnaan piilotetulle Lucialle linna on ympäristönä kaksijakoinen: hän joutuu viettämään pitkiä aikoja rouvainhuoneessa, mutta pääsee lopulta vierailemaan myös herttuattaren tiloissa.
Toisen keskeisen näkökulman kirjaan tuo rohkea ja Lucian tavoin seikkailunnälkäinen Luka. Vauhdikkaaseen  ja romanttiseen juonikuvioon, jossa varkaat suunnittelevat  Lucian lisäksi Katariina Jagellonican ryöstöä, joutuu mukaan myös Juhana-herttua. Taustalla häämöttää itse Iivana Julma,"
Anne Volanen artikkelissa Vankityrmiä ja renessanssin loistoa. Turun linnan historiaa lasten- ja nuortenkirjoissa. - Tyyris Tyllerö 4/2013, sivut 2-6.

Pitkä julkaisuväli

Poikani teki luonnoksen Lucia Olavintytär 3-kirjaani varten jo yli viisi vuotta sitten. Siitä oli tarkoitus kehittää mahdollisesti kansi historialliseen nuortenromaaniin, jossa kyynärän mittainen Lucia Olavintytär on Juhana-herttuan hovissa Turussa (1562-1563). Luonnos löytyi Matin arkistoista, kun hän järjesti muita kuvia kuvitukseen. Kirja ilmestyy vasta tänä syksynä, ja kannessa on nyt kuva maalauksesta, jonka näin Berliinissä Gemäldegalerien 1500-luvun maalausten joukossa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minulla tulee pitkä väli kirjoille, vaikka alku oli hyvin tavanomaista, kirja joka toinen vuosi. Olin kokopäivätyössä, ja kirja vuodessa olisi ollut liikaa.

Olin kirjoittanut Kanadasta lehtijuttuja Suomeen. Viktorian tyylistä tekemäni artikkeli oli vienyt minut moniin museoihin ja kiinnostuin kovasti Viktorian ja Edwardin ajasta, 1900-luvun alusta. Kirjaidea tuli erään museokäynnin aikana ja kirjan tapahtumien ajankohta aivan muulta taholta. Nelson Mandelan tytär Maki oli miehensä kanssa puhujamatkalla Torontossa ja tein hänestä haastattelun. Sen yhteydessä kerroin näille etelä-afrikkalaisille, että minunkin kotimaastani Suomesta lähti pakolaisia Amerikkaan sortovuosina. Syntyi sortovuosien tyttö Aurora, josta aloin vähitellen kirjoittaa. Päättelin, että sitä ei julkaistaisi Suomessa, kun sortovuodet olivat tabu vielä 1980-luvun lopullakin. Mieheni sanoi, että julkaistaan itse, jos kustantajaa ei löydy, mutta neljälle ensimmäiselle kirjalleni ei tarvinnut kustantajaa edes etsiä.

Palasimme Suomeen vuonna 1989, ja kirjoitin kirjaani silloin tällöin työn ohella. Se oli vasta puolivälissä vuonna 1990, kun se hyväksyttiin Kirjapajalle. Kustannustoimittaja oli soittanut minulle ihan muusta asiasta ja kerroin kirjoittavani nuortenkirjaa. Muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä kirjasta otettiin toinen painos, ja kirjoitin jatko-osatkin kustantajan pyynnöstä edelleen työn ohella. Sitten yhtäkkiä tämä kustantaja lopetti nuortenkirjojen julkaisemisen. Muutaman vuoden kuluttua sama kustantaja otti yhteyttä ja kertoi, että taas julkaistaan nuortenkirjoja. Ehdin julkaista yhden kirjan, kun kustantajan kustannusohjelma taas muuttui. Niin loppui Aurora-sarja (1991-1999). Kustannnustoimittajista jäi hyvät muistot.

Päätin uudistaa itseni ja aloin tutkia perusteellisesti renessanssia, johon ihastuin Italian matkalla monta vuotta aikaisemmin. Innostuin taas kirjoittamaan ja syntyi Kyynärän mittainen tyttö (lisää blogissa Lucia Olavintytär) jolle löysin kovan etsimisen jälkeen kustantajan. Sain erinomaisen kustannustoimittajan. Kustannusjohtajakin oli kiinnostunut keskiajasta. Edellisen kirjan ilmestymisestä oli kulunut viisi vuotta. Kirjasta tuli Lasten LukuVarkaus kirjallisuuspalkinto 2005 -finalisti, ja se on ollut koko ajan lukudiplomikirja kuten muutkin kirjani.

Kun kirjoitin toista kirjaani 1500-luvusta, tapahtui suuri tragedia. Sisareni sairastui syöpään, joutui kestämään ankaria syöpähoitoja, parantui, sairastui uudestaan, parantui, mutta kuoli sitten yllättäen, kun kuntoutus oli aloitettu. Sydän ja keuhkot olivat vahingoittuneet ankarissa syöpähoidoissa. Alle kahden kuukauden kuluttua sisareni kuolemasta kuoli äitini. Sain viidennen kirjani valmiiksi, mutta sitten kirjoittaminen pysähtyi muutamaksi vuodeksi.

Kun vihdoin aloin taas kirjoittaa ja sain uuden kirjan valmiiksi, huomasin, että entinen kustannusjohtaja ja kustannuspäällikkö olivat jääneet eläkkelle ja tämä toinenkin kustantajani oli lakannut julkaisemasta nuortenkirjoja. Siitä oli tullut suorastaan trendi Suomessa. Tarjottuani tätä seitsemättä kirjaani useille kustantajille, kyllästyin odotteluun ja päätin, että julkaisen uuden kirjan omakustanteena. Sitä on tehty ennenkin.

Suomeen oli tullut saksalainen Books on Demand, ja maksoin sille kirjan painamisesta sekä taitosta, jota en osaisi tehdä itse. Sain yhteyshenkilön, joka on erittäin ystävällinen ja kärsivällinen.  Kirjat tulevat myyntiin netin ja kirjakauppojen kautta kuten aikaisemmatkin. Ostan muutamia kirjoja itsekin. Toimittajat voivat saada arvostelukappaleen BoD:lta suoraan. Olen iloinen siitä, että sain juuri Kirjailijaliitolta pienen apurahan, joka korvaa painokustannukset ja muita kirjoittamiseen liittyviä menoja. Jos kirja menee kaupaksi, tulee vähän voittoakin. Ei pienen kielialueen maassa kirjoilla yleensä rikastuta. Apurahat pitävät kirjailijan pään pinnalla ja mielen optimistisena.:)

Toimittajaystäväni luki ensimmäisen version ja antoi suorasukaisia neuvoja, jotka otin kiitollisuudella vastaan. Historian asiantuntija luki yhden version käsikirjoitusta ja antoi neuvoja. Mieheni on lukenut käsikirjoituksen kahteen kertaan ja rohkaissut koko ajan kuten muukin perheeni. Olen koettanut olla pedanttisen tarkka. Siihen olen saanut oppia, kun olen tarkastanut mieheni molempien väitöskirjojen kielen. Olen tehnyt parhaani ja toivon parasta. Voin jättää nyt nuortenkirjojen kirjoittamisen ja siirtyä kirjoittamaan jotain muuta, sillä historiallisten nuortenkirjojen asema on heikentynyt. Halusin, että nuoret lukijani saavat tietää, miten kyynärän mittaiselle tytölle kävi, kun hänestä tuli teini-ikäinen. Lucia on vähän yli 17-vuotias kirjan loppuessa.

Jos teet lainatilauksen paikkakuntasi kirjastoon, se saattaa ostaa Lucia kirjojen kolmannen osan. Lisätietoja tämän blogin kirjapalkissa ja blogissa Lucia Olavintytär. Kirja ilmestyy marraskuussa.

Anna Amnell: Lucia ja Luka. Kyynärän mittainen tyttö ja poika 2013
BoD, 120 sivua 
ISBN 978-952-498-842-1

Uusimman kirjan viimeistelyä, levottomia uutisia - ja Philip Roth

Kuuntelen mieheni kanssa englanninkielistä uutislähetystä Syyrian tilanteesta (France 2). Nyt toivotaan maltillisuutta.

Samalla viimeistelen järjestelyjä uusimpaan kirjaani "Lucia ja Luka", joka ilmestyy lokakuussa. Käsikirjoitus on mennyt jo. Kuvien paikkaa täytyy suunnitella, samoin kantta. Takakannen teksti on valmis, vaikka tietenkin muokkaan sitä viimeiseen asti.

TV-kanava on muuttunut YLEn Teemaksi,  ja äänessä on Philip Roth, eräs mielikirjailijoitani. Kuuntelen häntä samalla kun kirjoitan tätä. Vilkaisen välillä kuvia.

 Päädyin sittenkin kustantamaan kirjan Kyynärän mittaisen tytön uusimmista seikkailuista itse Books on Demandin avulla. Väsyin etsimään kustantajaa. Nykyaikana kirjailijan täytyy ajatella ennakkoluulottomasti. Samalla muistan tietenkin kymmenet kuuluisat kirjailijat, jotka ovat julkaisseet kirjojaan omakustanteina. (Katso myös alempaa samalta sivulta, kuinka monta kertaa eräät myöhemmin menestyneet hyljättiin ennen julkausua. Suomessa on liian vähän kustantajia.)

Ei mitään häpeämistä. Rohkeutta vain.

 BoD:n palvelu on ystävällistä. Koska en osaa tehdä taittamista enkä kannen teknillistä puolta, ostan ne palvelut BoD:lta. Minun ei tarvitse ostaa itselleni kasoittain omaa kirjaani. Aion hankkia vain muutaman, sillä jos joku haluaa kirjoittaa siitä kirja-arvostelun lehteen hän voi saada kirjan ilmaiseksi BoD:ltä. Virallinen määrä kirjaa menee Kansalliskirjastoon BoD:lta. Ehkä jotkut kirjastot ostavat sitä, jotta lukijat saavat tietää miten Lucia-tytölle kävi. Kirjat tulevat myyntiin kirjakauppohin, ja niitä voi ostaa netin kautta.

Nyt Philip Roth-ohjelma alkaa kiinnostaa enemmän. Lisää uudesta kirjastani myöhemmin. 

Blogit kirjoistani

Aurora-blogi, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Aurora-blogi kertoo Aurora-tyttökirjoistani ja1900-luvun alun kulttuurista. Siinä ovat jugend, sortovuodet, siirtolaisuus, Helsinki, Pariisi ja Toronto sellaisina kuin ne olivat 1900-luvun alussa, samoin pukuhistoriaa ja ruokaa. Siinä kuvataan toisin sanoen Aurora-kirjojen maailmaa. Aurora-kirjat ovat loppuunmyytyjä ja taitavat loppua kohta kirjastoistakin. (Aurora, vaahteralaakson tyttö 1991, 1992 2. painos, Aurora ja Pietarin serkut 1993 , Aurora ja villikyyhkysten aika 1995 ja lasten versio Aurora ja Molly 1999.




Lucia Olavintytär-blogi käsittelee kirjojani Kyynäärn mittainen tyttö (2004) ja Pako Tallinnaan (2006) ja osittain kolmatta osaa, joka on valmiina, mutta ei ole löytänyt vielä kustantajaa. Se on keskiaika- ja renessanssiblogi, jossa on kuvia ja kirjoituksia keskiajasta Suomessa ja muissa Euroopam maissa. Myös siinä on pukuhistoriaa, rakennuksia, kuvia museoista, kaikkea 1500-lukua ja vähän varhaisempaa keskiaikaa koskevaa. Erityisaihe on lyhytkasvuisuus. Huomaamattani Lucia Olavintytär-blogin kävijämääärä oli ylittänyt 60000. En ole odottanut tällaista kiinnostusta ja olen siitä iloinen.




Nukkekotiblogini Auroran talo. Aiheet: nukkekodit, miniatyyrit, nuket, lelut. Kerron tässä blogissa myös kahdesta nukkekodista, jotka olen sisustanut. Ne ovat Auroran talo ja 1500-luvun Portinvartijan tornitalo (Gatehouse). Olen ommellut vaatteet historiaa elävöittävät 1500-luvun ja 1900-luvun alun vaatteet sekä nukeille että itselleni. Niistä on hyvin paljon valokuvia.

Kurkista seitsemänteen kirjaani

Turku Castle, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Olen laittanut näytteitä tulevasta seitsemännestä kirjastani Lucia Olavintytär -blogiin.

Herättäkäämme ensin tämä hämärä ikkunasyvennys eloon: pehmeitä tyynyjä penkeille ja ikkunalaudalle, tyylikkäät puupaneelit seinille ja ryijyjä sekä eläintentaljoja lattialle.

80cm pitkä 17-vuotias luutunsoittajatyttö istuu Turun linnan rouvainhuoneen ikkunasyvennyksessä ja pohtii, miksi hän ei pääse mukaan, vaikka Juhana-herttuan hovissa on kaikkien aikojen juhlat: Katariina Jagellonican tervetuliaispidot.

Taustalla on 1500-luvun politiikan kaksi hirmuhallitsijaa: Ruotsin Eerik XIV ja Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma. Mutta sitä ei Lucia vielä tiedä.





Kyynärän mittainen tyttö Juhana-herttuan hovissa
http://amnellinlucia.blogspot.fi/2012/12/kyynaran-mittainen-tytto-juhana.html

Photo Friday; 'Tall'

Linnanmäki talvella, originally uploaded by Anna Amnell.

Linnanmäki tammikuussa
Photo Friday 'Tall'

2011: Euroopan kulttuurikaupungit Turku ja Tallinna

Kuvassa Matti Amnellin kuvitusta kirjaan Anna Amnell: Pako Tallinnaan 2006
Matti Amnell's photos and sketches of Tallinn

Pidän Turusta ja Tallinnasta. Ne edustavat vanhaa Eurooppaa, joka toi minut yhdeksän vuoden siirtolaisuudesta takaisin Suomeen. Käyn Turussa ja Tallinnassa usein.

Kirjassani "Kyynärän mittainen tyttö" Lucia Olavintytärtä käytetään Turussa Kustaa Vaasan henkilääkärin luona lyhytkasvuisuuden vuoksi.

Pako Tallinnaan-kirjassa Lucia pakenee 13-vuotiaan ystävänsä kanssa Helsingistä Tallinnaan, kun tämä aiotaan naittaa vanhalle ulkomaalaiselle miehelle.

Lai 23 Tallinnassa esiintyy kirjassa Pako Tallinnaan. Kuva: Matti Amnell
Talossa toimii nykyään teatteri ja kahvila. Yllä oleva huone on ala-aula.

Valmistumassa on kirja, jossa Lucia Olavintytär on Turussa vuonna 1562-1563, jolloin Juhana-herttua pitää siellä puolalaisen vaimonsa Katariina Jagellonican kanssa renessanssihovia

Klikkaa kuvaa ja katso kuvia ja tekstiä suurempina ja katso samalla kirjan muitakin kuvia Tallinnasta..Ja kuvia Turun ja Tallinnan keskiajasta, joka on kiinnostavaa. Museot ovat erinomaisia, esimerkiksi Turun linna ja Aboa Vetus, joissa voi käydä Helsingistä päiväseltään.

Lue myös Tere tulemast blogistani Lucia Olavintytär.

Kommentteja: Pako Tallinnaan -äänikirja

Täältä voit lainata Celia-äänikirjoja

On aina hauskaa, kun kirjasta tehdään äänikirja, mutta siihen saattaa liittyä yllättäviä ongelmia. Tämä lukija ainakin yllätti. Hän kertoo blogissaan, että ei voi sietää kirjaani. Miltähän tekstini kuulostaa hänen lukemanaan? Välittyykö lukijan kielteinen asenne kuulijalle?

Makua on aina monenlaista, mutta blogin kirjoittaja esitti niin asiattomia väitteitä, että kirjoitin kommentin. Sanottakoon, että olen saanut näistä 1500-luvun elämää kuvaavista kirjoistani tähän asti tunnustusta. Se on tuntunut hyvältä, sillä historiallisen romaanin kirjoittaminen on kovaa työtä. Mikäli ei aio ottaa postmodernia mikä-hyvänsä-sopii -asennetta, on aikakausi ja aikakauden henki esitettävä mahdollisimman oikein. On luettava, käytävä museoissa, tutkittava tauluja jne. Pyrin antamaan mahdollisimman realistisen kuvan myös todellisista henkilöistä, jotka ovat yleensä taustalla kirjoissani. Fiktiivisissä henkilöissä on vapaus -sen aikakauden rajoissa.

Täällä kirjoitus Narratiiveja-blogissa (Äänikirjan lukija kirjoittanut myöhemmin anteeksipyynnön kommentiksi omaan blogiinsa ja tämän blogin kommenttiosastolle.)

Täällä kommenttini tallessa:

Vuonna 1318 novgorodilaiset hyökkäsivät Turkuun, polttivat kaupungin ja Kuusiston [!] piispankartanon, jonka oletat olevan Lucian kodin.

1500-luvulla eläneen Lucia Olavintyttären koti Kuuselan [!] kartano on Hämeen linnan ja Hattulan kirkon lähellä sijaitseva talo, fiktiivinen kuten kirjan päähenkilökin.

Kirjojeni tausta on kuitenkin tarkoin tutkittu, ja nimilläkin on aina jokin tarkoitus. Talon nimellä on yhteys Lucian pieneen kokoon viittaavaan lastenrunoon "Olipa pikkuinen oravanpoika kotona Kuuselassa--". Alussa Kuusela tarjoaa turvan lyhytkasvuiselle Lucialle, mutta myöhemmin aikakauden levottomuudet tuhoavat Kuuselan kuten runon oravanpoikien pesäpuunkin. Kirjani on tarkoitettu yli 8- -vuotiaille lapsille.

1500-luku on nykyajan ihmisille usein käsittämätön, kuin fantasiamaailma. Ihmiset olivat toisaalta lapsellisempia ja hurskaampia kuin nykyajan ihmiset, toisaalta paljon julmempia ja rajumpia.

Olen laittanut sekä Kyynärän mittainen tyttö että Pako Tallinnaan kirjan loppuun kirjallisuusluettelon, jossa on mainittu pieni osa kirjoista, joita olen tutkinut kirjaa varten.

Olen lukenut 1500-luvusta jo kymmenen vuoden ajan. Se aikakausi kiehtoo minua. Olen osallistunut lukuisiin renessanssia koskeviin luentoihin Helsingin yliopistolla ja esim Espoon Työväenopistolla, jossa oli muutama vuosi sitten pitkä 1500-luku aiheinen luentosarja. Olen käynyt monissa museoissa.

Kaikki kirjani ovat historian asiantuntijoiden tarkastamia, niin myös Pako Tallinnaan. Kirjassa Pako Tallinnaan olin kirjoittanut, että joku läksi "Saksaan", palaisi "Suomeen", kun oikeammin on " Wittenbergiin", "kotiin" - Saksaa ja Suomea ei ollut olemassakaan. Muita virheitä ei löytynyt. Jos löytyy lisää, olen kiitollinen korjauksista.

Kirjallinen maku vaihtelee, mutta arviosi kirjastani "Pako Tallinnaan" on ehdottomasti asiaton ja asenteellinen. On ikävää, että satuit sen lukijaksi.

Olipa kerran kirja

Pirkko Anna Amnell. Kuva: Iisalmen Sanomat/Salmetar

Hesari ilahdutti tänään

Kiitos Hesarille tästä viikonlopusta.

Lasten- ja nuortenkirjoista julkaistaan vähän arvosteluja. Jokainen arvostelu on juhlaa nuortenkirjailijalle. 1500-lukua kuvaavasta "Kyynärän mittaisesta tytöstä" ei ole ollut Hesarissa muuta kuin nimi sen vuoden syksyn (2004) uusien kirjojen luettelossa. Siksipä ilahduin kovasti, kun näin Harry Potter -kuumeen ollessa kovimmillaan arvostelun Lucian uusista seikkailuista eli kirjastani "Pako Tallinnaan". Ja paikkakin on paras mahdollinen - sarjakuvien vieressä Lasten osastossa.

Arvostelijana on Vilma Ruoho, joka edustaa niitä henkilöitä, joille ensisijaisesti kirjoitan. Vilma on 13-vuotias tyttö. Niin kuin aina hyvässä kritiikissä hän kertoo ensin kirjasta ja esittää sitten loppuarvion. En ole koskaan ilahtunut näin paljon kritiikistä. Viimeisessä kappaleessa Vilma kirjoittaa:

" Anna Amnellin kirja Pako Tallinnaan on vauhdikas, eikä toimintaa puuttu. Huono puoli on se, että kirja on liian lyhyt [!]ja nopeasti luettava."

Lisää tällaisia arvosteluja. Nyt lähtee varmaan kolmas osa Lucian seikkailuista vauhtiin tosissaan.

Vilma kirjoittaa: "Kirja sopii ikäisilleni ja nuoremmille, koska teksti on suurta ja kuvia paljon. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille ja pienestä jännityksestä pitäville."

Kiitos, Vilma. Pientä jännitystä on luvassa seuraavassa osassakin.

Lisää Luciasta ja 1500-luvusta on blogissani Lucia Olavintytär. Uusin kirjoitus kertoo siitä, miten löysin lopulta Tallinnasta talon, johon Lucia ja Margareta saattoivat paeta.

Tämän aamun Hesarissa oli myös toinen ilahduttava juttu, kokosivun artikkeli suomalaisesta designesta. Raija Forsström: "Viiva vai kukka? Suomalaisen designen ääripäät, yksinkertainen ja koristeellinen, tasa-arvoistuvat viimein. Oikea vastaus on siis: viiva ja kukka." HS/Koti ja Tyyli 20.7.2007.

Vihdoinkin Hesarin myöntää tämän. Vapaus on tärkeää luovaa työtä tekeville ihmisille.

Kirjoitin samasta aiheesta viime joulukuussa:

"Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.

Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. "

Lasten- ja nuortenkirjoja Helsingistä

Aurora-kirjojen kannet -kansio
Helsinki oli paljas ja avara paikka. Turvekattoiset harmaat hirsitalot painautuivat viluissaan laakson pohjaan ja sen molemmin puolin kohoavien mäkien rinteille. Ne näyttivät vielä matalammilta kuin tavallisesti. Lautakattoinen puukirkko ja raatihuone torneineen kohosivat vähän muita taloja korkeammalle. Ainoa muhkea talo oli kuninkaankartano kosken partaalla erillään kaupungista.

Tuuli riepotteli ulkorakennusten olkikattoja ja kuljetti roskia pitkin pääkatua ja sen poikki kiemurtelevia kapeita kujia. Lehdet olivat varisseet niistä harvoista puista, joita kasvoi kaupungissa.

Ruohonkorret törröttivät ruskeina. Vuohet hyppelivät turvekatoilla etsien syötävää. Lapset hyppelivät kiljahdellen lehtikasoissa, ja siat tonkivat mudassa karsinoissaan katujen varsilla. Helsinki 1500-luvulla.

Anna Amnell: Pako Tallinnaan. 2006 Kuva: Matti Amnell

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Hannu Marttila on käsitellyt blogissaan Helsinki-kirjallisuutta. Siellä on nyt aiheena Lasten Helsinki.

Laitan tänne oman blogiini ne kirjani, jotka tapahtuvat kokonaan tai osittain Helsingissä. Olisi ehkä hyvä, jos Nuorisokirjailijoiden matrikkeliin tulisi myös Helsinki yhdeksi aiheeksi Helsinki.
Sekä Aurora että kyynäränpituinen Lucia Olavintytär seikkailevat Helsingissä, Aurora 1900-luvun alussa ja Lucia 1500-luvulla Vanhassa Helsingissä.

Kokonaan Helsingissä tapahtuu:
Aurora ja Pietarin serkut. Kirjapaja, 1993 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen) Helsingin keskusta. Aurora asuu tädin luona Bulevardilla ja opiskelee Ateneumissa.
Melkein kokonaan Helsingissä:
Pako Tallinnaan, Lasten Keskus. 2006. Helsinki syksyllä 1562. M/V-kuvitus Matti AmnellPako .

Osittain Helsingissä:
Aurora, Vaahteralaakson tyttö. Kirjapaja, 1991, 2. painos 1992 (julkaistu nimellä Pirkko Pekkarinen) Aurora ja Iida lähtevät Helsingistä siirtolaisiksi Kanadaan.

Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kirjapaja. 1999 M/V-kuvitus Matti Amnell.
Anna Amnell: Lucia I, 2004. Lasten Keskus (osittain Helsingissä)

Kirjoita Hesarin blogiin kommenttisi Helsinki-aiheisista lasten- ja nuortenkirjoista, joita olet lukenut lapsena tai aikuisena.

Katoaako kirjoja kirjastoista?

Kuinkahan paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

Mistä kertoo kirjan katoaminen kirjastosta? Jokin kirja on tullut kuulemma Amerikassa kuuluisaksi siitä, että sitä on varastettu harvinaisen paljon kirjastosta. Onko kirjailijalle hyväksi vai pahaksi, jos hänen kirjojaan katoaa tavalla tai toisella kirjastosta? Onko se suosiota vai sabotaasia?


Vähän yli puoli vuotta uusimman kirjani "Pako Tallinnaan" ilmestymisestä huomasin, että sitä oli ilmoitettu "kadonneeksi" viisi kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoihin siihen mennessä hankituista 25 kappaleesta.

Käytämme paljon kirjastoa, ja joskus meiltäkin on kadonnut joku kirja, jonka olemme sitten korvanneet. Tuo viisi 25:stä tuntui suurelta luvulta. Ystävällinen kirjastonhoitaja vastasi on-line-neuvonnassa, että valitettavasti tällaista sattuu. Hänkin piti lukua suurena.

Pyynnöstäni kolme viidestä kirjastosta hankki uuden kirjan "kadonneen" tilalle. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon kirjoja katoaa kirjastoista?

(Edellinen teksti oli kommentti Loistava puhallus -blogissa vuonna 2005)

Lisäys: Tänään 18.helmikuuta huomasin, että kolme Aurora, vaahteranlaakson tyttö -kirjaani on ilmoitettu kadonneiksi, nimittäin Pasilan, Kalajärven ja Kirjasto Omenan kirjastoista. Tämä on ikävä asia, sillä Aurora-kirjani ovat loppuunmyytyjä eikä niitä saa enää. Jos olet kadottanut kirjani, palauta se kirjastoon. Kirjalijat alkavat saada tuloja lainausten mukaan.

6/2007: "Aurora ja Molly" kadonnut Itäkeskuksen ja Tikkurilan kirjastosta

12/2008:

Aurora. Vaahteralaakson tyttö kadonnut Etelä-Haagan ja Ruoholahden kirjastoista
ja Pako Tallinnaan Ruoholahden kirjastosta

Siis ainakin 13.
Voi olla enemmän, sillä käyn harvoin katsomassa kirjojeni lainauslukuja. Mutta yleensä huomaan joka kerta, että joitakin kirjoja on ilmoitettu kadonneiksi. Jos yhden kirjailijan kirjoja katoaa kahden vuoden aikana ainakin 13 kirjaa Helsingin kirjastoista, kuinkahan paljon katoaa kirjoja kaiken kaikkiaan.
2012
Nyt on taas kadonnut toista osaa  (Pako Tallinnaan) kolme  kappaletta 25:stä (Sello, Malmi, Suutarila).