Jos Hietamies/Hirvisaari kirjoittaisi englanniksi, hän olisi maailmankuulu. Juuri sellaisia rauhallisesti eteneviä, paksuja historiallisia romaaneja luetaan paljon. Karjala ja Itä-Suomi voisivat kiinnostaa kansainvälistä lukijaa yhtä hyvin kuin mikä hyvänsä paikka.
Utrio on tehnyt romaaneillaan valtavan urotyön keskiajan popularisoijana. On hyvin mielenkiintoista verrata hänen historiallisia romaanejaan muiden maiden vastaaviin kirjoihin.
Hänen otettaan sanotaan feministiseksi, mutta se on minusta usein enemmänkin miehinen ja nyky-pohjoismainen, tai ainakin feminismin eri aaltoa kuin esimerkiksi A.S. Byattilla. Ero tulee erittäin selvästi esille, jos verrataan Utrion ja ranskalaisen arkeologin Jeanne Bourin'in romaanien keskiajan naiskuvaa ja perheen kuvausta.
Minusta paljon lukevan aikuisen ihmisen kirjallinen maku on hyvin yksilöllinen, ja se voi vaihdella eri ikäkausina. Politiikka vaikuttaa luonnollisesti kirjalliseen makuun. Onhan kirjassa kyse aina maailmankuvasta.
Vasemmistolaista maailmankuvaa pidetään Suomessa kirjallisissa piireissä "luonnollisena", sitä ei saa edes sanoa poliittiseksi, mutta esimerkiksi Waltariin suhtaudutaan usein torjuvasti.
Lisäys:
Muistelen haikeana kouluaikoja, jolloi luin kirjan päivässä niin kuin Sedis kertoi jokin aika sitten tyttärensä tekevän.
Seuraava kommentti samassa keskustelussa. Talteen tännekin:
Hyvä Salla,
tuo "typerä idealismi ja show" oli hyvin vakava asia aikanaan ja sillä on seurauksia edelleen varsinkin Suomen kultturielämässä.
Minustakin olisi ihanteellista, jos kirjailijoita ja taiteilijoita yleensäkin kohdeltaisiin jo 2000-luvun Suomessa oikeudenmukaisesti riippumatta heidän poliittisista, uskonnollisista ja muista mielipiteistään.
Yksityiset kirjallisuudenystävät niin usein onneksi tekevätkin. Jokainen valitsee tietenkin lempikirjailijansa makunsa mukaan, ja siihen vaikuttavat monet asiat, joista kaikkia ei ehkä edes tiedosta.
Politiikka tulee mielestäni esille nykyään lähinnä siinä, että suositaan omia entisiä ja nykyisiä puoluetovereita ja jopa heidän jälkeläisiään. Joku voisi nyt laulaa vasemmistokulttuurin 20 perheestä.
Haastattelut ja kirja-arvostelut heistä ovat ainakin Hesarissa usein kuin hurmaantuneita pyhimyskertomuksia. Kansa muriseee myös kirjallisuuspalkinnoista, mutta kirjailijat ja taiteilijat eivät yleensä uskalla sanoa mitään siinä pelossa, että heitä syrjitään. Osmo Rauhala on eräs niitä harvoja tunnettuja taiteilijoita, jotka ovat uskaltaneet puhua asiasta julkisesti.
Kommentti 24.11. 2007
Olisi aivan ihanaa, jos tuo vaihe Suomen lähihistoriaa voitaisiin pyyhkäistä pois noin vain. Mutta valitettavasti ei näin ole.
Historian kriisivaiheet ovat usein aiheena ns. hömpässäkin. Ajatellaan vaikkapa sarjaa "Punainen neilikka". Taustalla on verinen historia, mutta siitä syntyy historiallinen romaanisarja, joka on viihdyttänyt ihmisiä jo yli 100 vuotta.
Viimeisimmässä "Punainen neilikka" -elokuvassa olin näkevinäni vakavan pohjavireen: on traagista, kun veli taistelee veljeä vastaan, ja sisaret myös omilla keinoillaan.
Niinpä Suomen historian tragedioistakin tullaan kirjoittamaan niin kauan kuin tarinoita kerrrotaan. Ehkä kestää kuitenkin kauan ennenkuin niistä kirjoitetaan vauhdikkaita seikkailuromaaneja tai romanttista viihdettä.
Ellis Peters, naiskirjailija hänkin, kertoo eräässä historiallisessa romaanissa, Veli Cadfael-kirjassa, kuinka vanhojen soturien haavat saattavat aueta vielä vuosia taistelujen jälkeeen.
Näin on myös niissä henkisissä haavoissa, joita suomalaisiin syntyi 1960- ja 1970 -luvun Suomessa. Parantumista tapahtuisi paremmin, jos vallitsisi oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja avomielisyys myös Suomen kirjallisessa maailmassa.
Menestyneiden viihderomaanien kirjoittajat eivät ole kana-aivoisia bimboja, vaan yleensä hyvin älykkäitä ja jopa oppineita naisia. Pidetään mielessä, että parhaat hömpän helmetkin ovat syntyneet samalla tavalla kuin muutkin aidot helmet, kärsimyksestä.
"Tuulen viemää" syntyi suuresta tragediasta, sisällissodasta. Vielä nykyään Gettysburgin kedoilla voi tuntea "veren hajun", kärsimykset ja kuoleman. Ja tuo aika vaikuttaa vieläkin Amerikan historiaan ja sen kautta maailmanhistoriaan.
