maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Hyvä sopu sijaa antaa



Kuva Balilta: Joonas Heiskanen

Olen joutunut tekemisiin eri uskontoja harjoittavien ihmisten kanssa kouluajoista lähtien, jolloin olin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, ja ystävieni joukossa oli koululaisia eri kulttuureista. Jonkin aikaa minulle oli ongelmallista, miten suhtautua, vaikka en esittänytkään ystävilleni mitään mielipiteitä uskonnosta.

Opiskelijana kuuntelin Helsingissä professori Osmo Tiililän luentosarjan suurista maailmanuskonnoista, joista hän oli tehnyt väitöskirjansakin, aiheesta uskonnollinen turvallisuudentunne suurissa maailmanuskonnoissa. Ne olivat teologian, dogmatiikan luentoja, vaikka minä opiskelin itse kieliä, kirjallisuutta, sosiologiaa ja psykologiaa. Kävin tapaamassakin Tiililää. Hän oli vanhan ajan herrasmies, sivistynyt ja ystävällinen. Luin siihen aikaan ranskalaista kirjallisuutta kirjallisuuden tenttejä varten ja kerroin Tiililälle romaanista "Käärmesolmu". Hän kertoi lukevansa sen verran kun ehtii, myös romaaneja. Muutaman viikon kuluttua hän puhui tästä kirjasta luennoillaan. (Luettuani Tampereen yliopiston sivuilta Tiililän vanhemmista, ymmärrän, että Tiililä oli perinyt rakkauden kirjallisuuteen isältään, joka oli kulttuuria harrastava rehtori.)

En ole kokenut muita uskontoja ongelmallisiksi Tiililän luentojen jälkeen, jolleivat uskontojen harjoittajat mene äärimmäisyyksiin ja alista ja sorra toisinajattelevia. On mahdollista olla hyvässä sovussa, muistaa että oman uskonnon harjoittaminen kuuluu kunkin ihmisen ihmisoikeuksiin. Ihmisillä on myös oikeus kertoa uskonnostaan.

Jotkut ajattelevat, että maailmassa olisi parempi sopu, jos kaikki luopuisivat omasta uskonnostaan ja harjoittaisivat samaa uskontoa. Mutta olisi aikamoista intellektuaalista imperialismia vaatia muita hyväksymään uusi maailmanuskonto. Silläkin olisi omat uskomuksensa ja menettelytapansa, joihin kaikkien tulisi suostua. Se on myöskin hyvin utopistinen ajatus.

Uskontojen maailma on herkkää aluetta. Siihen ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Ainoa tie on suvaitsevaisuus toista ihmistä kohtaan. Toinen toisiaan kunnioittaen eri uskontojen harjoittajat voivat toimia yhdessä ihmisen hyväksi ja rakentaa parempaa maailmaa, vaikka heillä olisikin uskonnon alalla erilaiset mielipiteet.

Rita kirjoittaa uskonnoista. Kommenttini Ritalle:

Kirjoitit: "Hän oli osallistunut [bahai-] tilaisuuteen jossa aiheena ja pyrkimyksenä oli kaikkien maailman uskontojen yhdistyminen."

Tuohan on pluralismia, jossa kaikkien uskontojen täytyisi luopua omasta identiteetistään ja yhtyä tähän uuteen uskontoon (bahai-uskontoon?). Sehän olisi varsinaista imperialismia.

Uskontojen oikeuksiinhan kuuluu, että kukin uskonto saa säilyttää oman ominaislaatunsa toisen uskomuksia kunnioittaen.

Uskontojen harjoittajat voivat tehdä yhdessä paljon paremman maailman hyväksi esimerkiksi kehitysyhteistyössä ja rauhantyössä. Tätähän tapahtuukin.

Huom! Kommenteissa; bahá'í-uskonto
Bahá’u’lláh

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Maassa maan tavalla



My daughter lives now in India. She decided to use Indian dresses, because Indian silk dresses are very beautiful and also more suitable for her work than European clothing.