Kansallispuvut ja kuumat kesät

National costumes, Finland, originally uploaded by Anna Amnell.

Ennen kansallispuvut olivat kesäisiä juhlapukuja. Nyt niitä näkee vain suurissa perinnejuhlissa. Kuvassa olevat henkilöt olivat tulleet perinnejuhliin Helsinkiin. Toinen heistä ottamani kuva on eräs kaikkein suosituimpia valokuviani Flickrissä.

Eräs sukulaiseni oli äskettäin lomalla pienessä itävaltalaisessa kylässä ja kertoi, että siellä näki kansallispukuja arkikäytössä, ja niitä sai paikallisista kaupoista.

Ystäväni oli kouluaikana stipendiaattina ja kesätöissä Saksassa ja on säilyttänyt hienosti saksan taitonsa. Muutama vuosi sitten hän osti sikäläisen kansallispuvun ja on käyttänyt sitä joissakin juhlissa, muun muassa itsenäisyyspäivän kutsuilla, jotka pidettiin ystäväpiirissä.

Minullakin oli kansallispuku, sinivalkosävyinen Munsalan puku, jonka ostin vaihto-oppilaaksi menoa varten. Käytin sitä Yhdysvalloissa pitäessäni esitelmiä Suomesta. Jätin kansallispuvun Amerikkaan ja toin sen sijaan teinimuotia Suomeen. Kansallispuvusta oli varmaankin siellä paljon hyötyä, sillä suomalaista sukua olevat käyttivät sitä kuoroasuna, Toisaalta harmittelin lapsellisuuttani, sillä tyttäreni olisi voinut käyttää sitä. Kansallispuvuthan tulivat vähitellen hyvin kalliiksi.

Joillakin amerikansuomalaisilla oli sellainen käsitys, että kansallispuku oli vain tarjoilijanasu, mikä suorastaan loukkasi meitä nykysuomalaisia. Sitten muistin, että Kestikartano-niminen ravintola käytti kansallispukua tarjoilijoittensa työasuina, ja se oli turistien suosima ruokapaikka.

Mitähän kesien lämpeneminen vaikuttaa kansallispukujen suosioon Suomessa?



Näppäsin tämän kuvan raitsikkapysäkillä olevasta seurueesta raiteiden yli omalta pysäkiltäni, ja sillä on ollut pelkästään minun Flickr-sivullani melkein 10000 katsojaa. Lisäksi se lienee jollakin ulkolaisella kansallispukusivulla. Tämäkin kertoo omalta osaltaan kansallispukujen suuresta suosiosta.

Amerikan luontoa on eniten ikävä

Great Smokey Mountains

Minulta kysytään vieläkin, onko minulla ikävä Amerikkaa, siis Kanadaa ja Yhdysvaltoja, joissa olen asunut.  Ei sillä tavalla, että haluaisin välttämättä muuttaa sinne takaisin, mutta ajattelen usein lomamatkojamme, jotka suuntautuivat yleensä Yhdysvaltoihin. Autoomme kertyi yhdeksässä vuodessa 250 000 kilometriä, siitä ainakin kolmannes kesälomamatkoilta.

Mieheni ensimmäisen lomapäivän aamusta alkaen olimme koko perhe yhdessä viikkokausia, asuimme teltassa kauniissa luonnonpuistoissa, pistäydyimme välillä johonkin suurkaupunkiin, asuimme kiinnostavissa hotelleissa ja motelleissa, jollaisia olimme nähneet aikaisemmin vain elokuvissa. Kaupungeissa vietimme päiväkaudet viileissä museoissa, taidemuseoissa tai tiedekeskuksissa.

Minulla on usein ikävä Amerikan luontoa, valtavia maisemia, vuoria, valtameren rantoja, Cape Codin hiekkadyynejä, keskilännen leveitä valtateitä jotka halkovat kauas horisonttiin ulottuvia peltoja, kodikkaita maalaiskyliä, etelävaltojen eksotiikkaa ja rehevää luontoa, ystävällistä monikulttuurista elämänmenoa suurkaupungeissa.



Kaunis katunäkymä New Orleansista

Kuvat: Matti Amnell Jr

Aurinko, ystävämme

"Ilman aurinkoa

meillä ei mitään, ei edes elämää,

kaikki on lahjaa

suurta ja käsittämätöntä."

kirjoittaa juhannuspäivänä emäntä, kirjailija Aili Nupponen Pohjois-Karjalasta.  Hän on saanut blogiinsa tämän juhannukseen täydellisesti sopivan kunniamerkin ja lähettää sen eteenpäin meille muillekin bloggaajille.

Kaikkialla ihmiset ovat kirjoittaneet runoja auringon ylistykseksi.* He ovat pitäneet aurinkoa Jumalan metaforana. Yli 800 vuotta sitten Franciscus Asssilainen nimitti aurinkoa veljekseen ja ylisti sitä ja muuta luontoa Aurinkolaulussaan:

"hän on päivä, jolla meitä valaiset.
Ja hän on kaunis ja säihkyvä
suuressa loistossaan.
Sinun kuvaasi hän kantaa, oi Korkein.

Ylistäkööt Sinua, Herrani
sisar kuu ja tähdet,
taivaalle luomasi kirkkaat ja kalliit ja kauniit.
Ylistäkööt sinua, Herrani, veli tuuli
ja ilma ja pilvi ja sees ja säät kaikki,
joilla luotujasi pidät yllä.



Ylistäköön sinua, Herrani, veli tuli,
jolla yötä valaiset; hän on ihana ja iloinen ja
ja väkevä ja voimallinen.
Ylistäköön sinua, Herrani, sisar äitimme maa,
joka meitä ravitsee ja hallitsee ja hallitsee
 ja kantaa kaiket hedelmät
 ja kirjavat kukat ja yrtit."

* runoista puuttuvat ee cummings I am a little church sekä i carry your heart with me

Kämpin terassi oli avattu

IMG_3556, originally uploaded by Anna Amnell.

Kämpin terassi tuo mieleen Pariisin. En tiedä miksi, ehkä siksi kun Esplanadin vanhat kauniit talot muistuttavat joidenkin Pariisin kaupunginosien taloja.

Lasiseinät olivat myöhään juhannuspäivän iltana suljetut, sillä oli viileää. Tuli mieleen ajatus, että olisi hauskaa istua lasitetulla (ja mainoksen mukaan lämmitetyllä) terassilla talvella lumen peittäessä puiston puut. Kesällä katukahvilassa istuminen merkitsee autojen pakokaasujen nielemistä. Siitä ei halua maksaa paljon.



Tässä Zagrebin Hotel Esplanaden kahvilassa istui myös Agatha Christie, sillä se oli Idän pikajunan pysähdyspaikka.

Kappelin kahvila talvella

Kahvilat

Ei voi mitään, on ikävä Strindbergin kahvilaa. (Klikkaa hakusanaa 'kahvila' ja katso muita kahviloita)

Valoa ja muminaa

Pidän Helsingin keskustasta varsinkin kesällä. Syksyllä ja talvellakin se on lumoavan kaunis, mutta usein liian kylmä. Mutta kesällä on paljon valoa, vielä myöhään illallakin. Ihmisetkin muuttuvat iloisemmiksi, kun on lämmintä ja kaunista. Lehtevät puut ja kukat ilahduttavat.

Ensimmäinen asia, jonka huomasin, kun tulin kuuden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen ensi kerran Suomeen lomalle, oli se että kukka-asetelmat olivat kaduilla suurempia kuin ennen. Joko niihin oli käytetty enemmän rahaa tai ilmasto oli lämmennyt, nähtävästi molemmat syyt.

Seuraava asia, jonka huomasin, oli että melkein kaikki keskustassa liikkuvat ihmiset olivat nuoria miehiä ja naisia - ja he puhuivat mahdottoman matalalla äänellä. Kaduilla kuului suoranainen matala mumina, kuin mehiläisten surina. Olenko tottunut siihen vai puhuvatko suomalaiset nyt korkeammalla äänellä?